marraskuuta 18, 2016

Kuninkaallisella reitillä elokuisessa Varsovassa

Kiinnostukseni arkkitehtuuriin ja vanhoihin rakennuksiin ei ole varmaan jäänyt huomaamatta niiltä, jotka ovat blogiani pidempään seuranneet :) Ihan elokuun lopussa olin työmatkalla Varsovassa ja siitä ehdinkin silloin jo julkaista yhden postauksen Polin - Puolan juutalaisten museo. Lupailin lisäpostauksia Puolan reissusta mutta tässä taas työkiireet ovat vieneet niin naista mukanaan, että vasta nyt olen saanut kahlattua läpi lukuisia valokuviani Varsovan osalta. Näin digikamera aikakautena kuvia tulee otettua ihan valtavia määriä ja sitten se perkaus - huh huh - mutta voiton puolella ollaan joten siirrytäänpäs kovin loskaisesta marraskuusta hetkeksi todella helteiseen Varsovaan. Tämän reissun aikana poltin muuten decoltee alueeni ihan kirkkaanpunaiseksi koska en ajatellut auringon enää paistavan näin kuumasti elokuun loppupäivinä. Myös jalkapöytäni saivat ihan uudet rusketusraidat. Kyllä se väri tarttuu pintaan vielä loppukesälläkin :)


Matka Varsovaan oli minulle ihka ensimmäinen ja odotin kovasti Vanhankaupungin Stare Miaston näkemistä. Stare Miasto on nimittäin UNESCOn maailmanperintölistalla ja yhtenä missiona minulla on vierailla maailmanperintökohteissa jos se vain suinkin on mahdollista. Tässä onkin sitten haastetta koska kohteita on melkoisesti maapallolla... :D Suomen kohteet alkavat olla jo hallussa...

Varsovasta tuhoutui II maailmasodan aikana 85% maan tasalle.

"This city must disappear off the surface of the earth and only serve as a point of cargo handling for the Wehrmacht. A single stone on another stone must not be left. All the buildings must be obliterated down to their foundation." Heinrich Himmler 17.10.1944


Tuntui hieman erikoiselta kävellä Kuninkaallista reittiä - Trakt krolewski - Vanhaakaupunkia kohden ja ihailla kadun molemmin puolin taloja, jotka on rakennettu 1950 luvulla täysin kopioiksi alkuperäisistä. Sodan jälkeen täysin raunioina olleet historialliset kadut, torit, talot ja kirkot on rekonstruoitu alkuperäisille paikoilleen. Vanhakaupunki palautettiin uudelleen sellaiseksi kuin se oli ollut Stare Miaston kulta-aikana 1700-1800 -luvuilla. 



Vanhankaupungin uudelleenrakentaminen oli valtava urakka ja melkoinen voimanponnistus puolalaisilta. Rakennustyöt jatkuivat 1960-luvun puoliväliin saakka ja Kuninkaanlinna avattiin yleisölle vasta 1984. Olisi ollut todella mielenkiintoista päästä kurkistamaan johonkin rakennukseen sisälle mutta aikataulumme ei valitettavasti antanut siihen mahdollisuutta. Nähtyäni Vanhankaupungin en yhtään ihmettele, että puolalaiset rakennusmiehet ovat edelleen haluttuja työntekijöitä vanhan kunnostamisessa ja muutenkin rakentamisessa. 


Meillä oli opastamassa paikallinen, puolalainen äärimmäisen kaunista englantia puhuva nainen, joka vilahtaa tuolla postauksen loppupuolella. Hän kertoi värikkäästi erilaisia tarinoita Varsovan historiasta ja yksityisten ihmiskohtaloiden kautta kerronta sai ihan uuden ulottuvuuden. Kun kuljimme pitkin Kuninkaallista reittiä oli molemmin puolin paljon upeaa nähtävää mm. Yliopisto-rakennus, Kopernikuksen patsas ja Chopinin hautakirkko. Kuninkaallisen reitin pohjoispäässä on Kuninkaanlinna Zamek królewski ja eteläpäässä Kuninkaiden kesäpalatsi Wilanów


Puolalainen säveltäjä ja pianovirtuoosi Frédéric Chopin on haudattu Pariisiin Pére-Lachaisen hautausmaalle mutta hänen sydämensä on haudattu Varsovan Pyhän Ristin kirkon pilariin. Oppaamme kertoi meille, että ennen Varsovan tuhoamista 1944 olisi sydän siirretty kirkosta johonkin salaiseen paikkaan, jota ei tiedetä.  
 

Kuninkaallisella reitillä on myös penkki, jolla istuessaan voi kuulla Chopinin musiikkia. Yllättäin se oli erittäin haluttu selfieiden ottopaikka :) En edes yrittänyt siihen valokuvailemaan nassuani sillä kuljimme kahden japanilaisen melko ison turistiseurueen välissä. Varsovassa olisi myös joskus kiva päästä kuuntelemaan Chopin musiikkia vaikka puistokonserttiin tai kirkkoihin.


Koko Kuninkaallinen reitti on nelisen kilometriä pitkä ja katsottavaa todella riittää. Onneksi kuumana kesäpäivä oli hedelmämehuja myyviä kärryjä paljon liikkeellä ja totta kai se iänikuinen vesipullo pitää aina on mukana kun liikkuu kävellen kaupungeissa. Tälläkin reissulla olisi ollut hyvä laskea askeleensa koska veikkaan, että niitä tuli aika paljon :)



Varsovan vanhassa kaupungissa olisi voinut kiertää myös ajellen ihanilla hevoskärryillä. Leppoissaa kavioiden kopistelua mukulakiviä vasten historiallisessa ympäristössä. Tämäkin jäi nyt seuraavaan kertaan kun me liikuimme jalkaisin.



Ihanaa pientä toriaukiota - Rynek Starego Miasta - reunustavista taloista vain yksi on säilynyt Varsovan hävityksestä, kertoi oppaamme. Kaikki muut talot on rakennettu maalausten, piirustusten ja valokuvienkin perusteella uudelleen. Oli niin vaikea uskoa sitä, että nuo ympärillä kohoavat äärimmäisen kauniit "vanhat" talot olivatkin vain reilut 50-60 vuotta vanhoja. 


Tämän pienen torin keskellä on kaunis suihkulähteellä varustettu merenneitopatsas Syrenka, jonka oppaamme kertoi sen olevan Kööpenhaminan Pienen Merenneito patsaan sisko. Toinen sisarista jäi Tanskaan kun taas toinen merenneito päätyi uimaan Varsovaan. Varsovalaiset kalastajat ihastuivat kauniista merenneidosta ja hänen laulustaan. Yksi Wars-niminen kalastaja pelasti merenneidon kun hänet vangittiin. Kiitokseksi vapauttamisestaan merenneito lupasi suojella kaikkia kalastajia ja varsovalaisia. Legendaarisella merenneidolla onkin kädessään miekka sekä kilpi ja kaksi pyrstöä. Torilla oleva on kopio sillä aito patsas löytyy museosta.



Tuon pysäköidyn vaaleansinisen pakettiauton takana oleva talo säästyi massiivisesta Varsovan tuhosta eli aukion taloista se oli oikeasti todella vanha ja alkuperäinen.  


Vanhassakaupungissa kannattaa katsella eteen, sivuille, ylös ja alas. Kaikkialla näkyy jotain mielenkiintoista ja kuvattavaa. Ei siis ihme, että niitä valokuvia on nyt ihan tuhottomasti... :D



Kävelimme ihan Vanhankaupungin muureille saakka ennen kääntymistämme takaisinpäin. 





Jos matkustaa Puolan pääkaupunkiin Varsovaan kannattaa siis ehdottomasti kävellä tätä Kuninkaallista reittiä ja aistia UNESCO kohdetta. Itse haluan ehdottomasti päästä Varsovaan vielä uudemmankin kerran ja tutkia omalla ajalla rauhassa rakennuksia, kirkkoja ja puistoja. 
Itselläni ollut ehkä hieman negatiivinenkin ennakkoluulo Varsovaa kohtaa mureni kyllä tällä matkalla ihan totaalisesti. Ihmiset olivat todella ystävällisiä, palvelu pelasi, hotelli oli upea, ruoka hyvää ja historia läsnä hyvin vahvasti. Pidin ja varmasti menen uudelleen!  

6 kommenttia:

  1. Musta on jotenkin ihanaa, että kaikki on rakennettu sellaiseksi kuin ne olivat ennen sotaa. Monessa maassa olisi tehty vaan uutta ja modernia sen aikaista arkkitehtuuria tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä kanssasi Jonna! Varsovan Vanhankaupungin jälleenrakennus osoittaa, että pahojakin tuhoja kärsineen kaupungin entinen ilme voidaan palauttaa upeasti historialliseksi joten ei ihme, että se on UNESCON maailmanperintölistalla :)

      Poista
  2. Kiitos pienestä nojatuolimatkasta. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos viihdyit nojatuoli matkalla helteisessä elokuun Varsovassa. Ilmat suosivat ja siksi kuvista tuli hyviä :)

      Poista
  3. Vanhat rakennukset ja niiden upeat yksityiskohdat, ei voi muuta kuin huokailla ihastuksesta.
    Kivaa perjantaita Marjo-muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Outi-muru :) Ennen osattiin tehdä paljon pikkutarkempaa jälkeä....
      Viikonloppuja!

      Poista