joulukuuta 09, 2016

Wanhan Ajan Joulukotien tunnelmaa - vol 2


Loviisan joulukotien jälkeen suuntasin Loviisan puuhanaisen Maria Schulginin kanssa ensimmäistä kertaa Strömforsin ruukkiin talvisaikaan. Olimme liikkeellä melko myöhään iltapäivällä joten aikaa ei ollut pysähtyä kuvailemaan joulukuisia maisemia kovin paljoa matkan varrella. Ruukissa olen  käynyt leppeän ihanassa kesäsäässä ja siitä reissusta tein toissakesänä postauksenkin, jonka voit lukea tästä. Ruukin miljöö kesällä oli sympaattisen idyllinen koska itse paikkakin oli niin kovin pieni. Kaunis Strömforsin ruukki oli myös talvella vaikka lunta ei maassa ollutkaan paljon ja hämäränhyssy oli jo laskeutumassa ja sininen hetkikin kohta käsillä. 


Sahanmäki 2

Maria johdatteli minut ensin Jaakon ja Tiinan kotiin Sahanmäki 2. Ihana punamultainen talo, valkoisilla ikkunalaudoilla, nurkkalaudoilla ja jos en väärin muista oli tämä rakennus ollut aikoinaan navetta. Talossa oli todella paljon ihanaa, avointa tilaa ja vain muutamia erillisiä pieniä huonetiloja. 
Talossa oli myös runsaasti kauniita värejä sekä esineitä, jotka kertoivat kaukaisista maista ja eksotiikasta. Sahanmäessä oli jännän "kansainvälinen" tunnelma ja eri huoneissa tapetitkin vaihtuivat teemojen mukaan. En ole koskaan ennen nähnyt "talitinttitapettia" - ihana!



Vanhan jugend-sohvan eteen oli pitkälle pöydälle kauniin jouluisen pöytäliinan päälle nostettu suuri samovaari. Sahanmäen joulutunnelma alkaa siitä kun ensimmäisenä adventtina tämä venäläinen teekeitin otetaan esille ja siinä aletaan valmistamaan herkullista tyrniglögiä. En ollut koskaan aiemmin maistanut mukavasti lämmittävää tyrniglögiä mutta jännä maku siinä oli. Keltaisella sohvalla loikoili valkoinen unelias kissa, jonka päiväunet taisivat häiriytyä kun utelias ulkopaikkakuntalainen tuli kameransa kanssa ihan viereen kurkkimaan. 


Tämä uskomattoman kaunis risti on kotoisin Etiopiasta ja sen toisella puolella on kuvattu joulun tapahtumat toisella puolestaan pääsiäisen. Talon isäntä Jaakko kertoi meille, että Etiopiassa otettiin jo 300-luvulla kristinusko valtionuskonnoksi ja hän oli tuonut esineen joltain reissultaan. Tämä kodin asukkaat ovat kosmopoliitteja maailmanmatkaajia selvästi.


Punainen vierashuone oli todella kuin karkki. Olin ihan ällistynyt kun kuulin, että tuo huikea kukkatapetti oli niinkin "erikoisesta"ostopaikasta kuin Bauhaus. Itse en olisi sinne osannut mennä tapettiostoksille mutta aina sitä oppii uutta ja saa hyviä vinkkejä.


Talon joulukuusi oli perinteinen tuuhea ja tanakka pihta. Kauniit koristeet ja valonauhat sekä valkoiselle kisulille uusi piilopaikka tunkeilevilta katseilta. Tässä joulukuusessa ei ollut perinteistä latvatähteä vaan kristallinen latvaenkeli. Minulle kävi tämän reissun aikana vähän vanhanaikaisesti eli kameran akku simahti juuri kun olin herättätyt valkoisen kissan uniltaan. Aloin kaivelemaan käsilaukun sivutaskua koska kannan aina vara-akkua mukanani muistaen samalla, että minähän vaihdoin lennosta käsveskan lähtiessäni. Siellä ei siis ollutkaan täynnä olevaan virtalähdettä joten osa kuvistani on siis otettu kännykästä eivätkä ne oikein ole laadullisesti itseäni tyydyttäviä...



Matkalla seuraavaan kohteeseen mietin pääsisinkö jo ensi kesänä sisälle tuonne kirkkoon vuodelta 1771, jossa on Helene Schjerfbeckin kaunis alttaritaulu Ylösnousemus. Tämä kirkko on ollut alunperin tervanmusta mutta samoihin aikoihin kun se sai uuden alttaritaulun 1898 ulkoasukin muuttui valkoiseksi. Viimeksi käydessäni ruukissa kirkko oli kiinni ja kurkin vain ikkunoista sisälle...


Villa Marmeladi

Seuraavaa kotia kuvailtiin Loviisan joulu 2016 esitteessä "Sinkkunaisen Huvikumpu". Erittäin osuva luonnehdinta sillä tässä kodissa kaikki oli erittäin naisellista ja 50-lukua henkivää. Talon emäntä, pin-up taiteilija Heidi on muuttanut Helsingistä Strömforsin ruukkiin asumaan vasta syksyllä 2016 kun talon remontti on valmistunut. 



Ihania värikkäitä tapetteja täälläkin kaikissa huoneissa. Tämän kodin eteisessä paistaa aina aurinko sillä kauniin keltainen tapetti melkein nauroi ääneen astuessamme sisälle. Vaikka ulkona oli jo kaamospimeää tässä tilassa oli valoa ja iloa! Keittiötilassa lentelivät perhoset kukkaköynnösten joukossa. Olohuoneessa vai pitäisikö sitä ehkä kutsua saliksi oli huikea vaaleanpunainen tapetti, jossa oli hirviä, kerubeja, nappeja, lintuja ja totta kai väriä. Makuuhuoneessa, joka käyntimme aikana oli kissojen valtakuntana oli puolestaan vihreät seinät kukkasilla tietysti. Talon emäntä kertoi, että tapetit oli hankittu Riihimäen Pompotista, josta ole muutamia vuosia sitten kirjoitellut postauksen siellä vierailtuani. Jos PIP Studion astiat ovat suloisia ovat nämä tapetit sitä myös! 




Kaunis joulukuusi oli täälläkin ja aloin taas miettiä aitoa joulukuusta omaan kotiini... Minnie koiran saavuttua talouteemme on aidosta joulukuusesta luovuttu mutta niin kaipaan sitä kuusen tuoksua...
Haluaisin myös ottaa esille kaikki ne ihanat joulupallot, hopeanauhat ja muut jutut....




Pakko vielä mainita, että tässä kodissa oli lämmönlähteet siis pönttöuunit ja keittiön muurinkin maalattu punaisella. Hauska idea ja sopi tähän naisellisuuteen. Toivottavasti tämä koti on avoinna myös kesällä sillä siinä pimeydessä en oikein hahmottanut taloa ulkoapäin kunnolla.


Rautaparta

Viimeinen vierailukohteemme oli ihan Kymijoen rannalla oleva 200 vuotta vanha hirsirakennus. Talon isäntä on siirtänyt purku-uhan alla olevan valtavan talon Joroisilta Strömforsin ruukkiin. Koko talo ei edes ollut mahtunut tontille, joten sitä on kuulemma jouduttu vähän lyhentämään. Taloa on rakennettu uudelleen ja kunnostettu hitaasti mutta varmasti. Hirsitalossa on alakerrassa yli 250m² asuinpinta-alaa ja yläkerrassa, jota ei ole vielä kunnostettu 100m². 


Huonekorkeus on vaatimaton 3 metriä ja seinät ovat kaunista hirttä, jossa näkyvät aina ihailemani salpaliitokset. Kyllä hirsirakentaminen on upeaa! Noista isoista ikkunoista, jotka ovat melkein yhden seinänkokoisia näkyy vieressä virtaava Kymijoki. Talo lämpiää nykyää maalämmöllä mutta tuvassa oli valtava avotulipesä ja pönttöuuneja huoneissa. Ihana puiden rätinä ja lämpö tulvahti tästä avotulesta sekä myös kiva tunnelma tähän huikeaan tilaan, jonka yhdellä seinustalla oli keittiökaapistot ja kodinkoneet.



Perinteisiä raidallisia räsymattoja, vähän harkittuja kalusteita ja kivoja valaisimia. Tässä joulukodissa oli varmasti korkein ja komein kuusi koska tuota huonekorkeutta oli huimasti. Erilaisen pelkistetty ja perinteinen joulukoti värikkäiden kotien jälkeen. Olisin halunnut nähdä tämänkin talon kesällä ja ulkoapäin mutta nyt menimme melkein käsikopelolla takaisin autolle.



Kiitos kaikille ruukkilaisille, jotka avasitte ovet joulukoteihinne ja Marialle opastuksesta 

HUOM! Huomenna ja sunnuntaina 10.-11.12. siis Loviisassa, Isnäsissä ja Pernajassa 
joulukotien ovet taas auki klo 10-17 mutta Strömforsin Ruukki on kiinni. 

8 kommenttia:

  1. Huikeita joulukoteja. Mahtavaa, että pääsit kurkistamaan niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ja kaikki jotenkin hyvin erilaisia :) Kiva, että tulit kurkistamaan Kati!
      Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Ihana tunnelma noissa viimeisissä kuvissa. Näistä kodeista sinkkunaisen huvikumpu näyttää kodilta, jossa itsekin viihtyisin.
    Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta jokainen koti oli juuri asukkaidensa näköinen. Pin-up taiteilijalle sopi vaaleanpunainen ja kukkatapetit. Hirsitalo on karun kaunis teemalla "less is more".
      Ihanaa viikonloppua Outi ♥

      Poista
  3. Ihania ja aika yllättäviäkin koteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saamaa mieltä kanssasi Rva Kepponen :) Aina ei vanhaan taloon sisälle astuessaan tiedä mitä oven takana tulee vastaan.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Nämä joulukodit ovat ihanan aitoja. Parasta on juuri se, että jokainen koti on varmasti juuri omistajansa näköinen. Näistä löytyy hurjan paljon värejä, jotka sopivat näihin koteihin, mutta joita en omaan kotiini haluaisi. Paljon kauniita ja kekseliäitä yksityiskohtia. Rautaparran vanhat pariovet ovat todella huikeat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä kanssa Krisse. Kun tapasivat talonväen tuumi, että kodit ovat juuri asukkaidenssa näköisiä ja minusta se jos mikä on äärimmäisen tärkeää aito kotifiiliksessä. Kekseliäisyys ja luovuus ovat hyvä yhdistelmä ja se, että uskaltaa vähän myös hullutella.
      Hyvää sunnuntaita Krisse ♥

      Poista