Pages

heinäkuuta 30, 2016

Saariston Rengastiellä vol. I



Turun saaristoa kiertävä Saariston Rengastie on mielestäni ehdottomasti yksi Suomen kauneimpia matkailureittejä. Saaristoon on helppoa tutustua ilman omaa venettä ajellen vaivattomasti autolla, moottoripyörällä tai fillaroiden. Saarelta toiselle siirrytään siltoja pitkin, yhteysaluksilla ja losseilla. Saariston Rengastie viettää muuten tänä kesä 20-vuotisjuhliaan. Vuonna 1996 Merenkulkulaitos käynnisti hankkeen edistämään Lounais-Suomen saariston pohjois- ja keskiosien matkailua ja kulkuyhteyksiä. Kokonaan Saariston Rengastie on avoinna vain toukokuusta syyskuuhun. Olen itse ollut kerran itsenäisyyspäivänä Nauvossa joten talvellakin tiettyihin osiin on toki mahdollista päästä. Kokonaisuudessaan Saariston Rengastie on 250km laskien mukaan myös vesiosuudet. Pieni Rengastie on lyhyempi reitiltään ja sen pystyy ajamaan läpi yhden päivän aikana. Koko Saariston Rengastien kiertämiseen kannattaa varata useampi päivä koska sen varrella on niin paljon mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa. Joten lähdetäänpäs liikkeelle!



Lauttaliikenne saarien välillä samoin kuin aikataulut löytyvät kätevästi netistä. Jonottaessasi lauttaan tai lossiin kannattaa olla sen verran tarkkana ettet mene saarilla asuville tarkoitetulle kaistalle. Täysin ymmärrettävistä syistä paikalliset asukkaat ovat aina etusijalla. Varsinkin kesäviikonloppuina ei kannata luoda liian tiukkaa aikataulua island hoppingiin koska jonottaminen voi joskus kestää. Suurin osa lauttaliikenteestä on muuten maksutonta. Pientä Rengastatietä liikennöivä m/s Östern, jolla me matkasimme Seiliin perii erillisen kuljetusmaksun. Me jonotimme Paraisilta Nauvon lauttaan noin 10 minuuttia - ei paha aika minun mielestäni!


Nauvo kuuluu itse asiassa Paraisiin vaikka sinne mennäänkin lossilla. Nauvo koostuu kahdesta isommasta pääsaaresta ja peräti 3000 pienemmästä saaresta sekä luodosta. Nauvossa asuu vain 1500 asukasta ympäri vuoden mutta kesäaikaan asukasluku nousee 10 000 kesäasukkaiden takia. Nauvon asukkaista on 70% ruotsinkielisiä mutta siellä pärjää kyllä hyvin suomenkielelläkin. Ja ainahan sitä voi snacka svenska pitääkseen toisen kotimaisen kielitaitoa yllä :) 

Meren läheisyys, veneet ja rannat ovat olennainen osa Nauvoa kesällä. Vierasvenesatamassa on vieri vieressä valkoisia, uljaita purjeveneitä ja hauska "shoppingstreet" punaisine kauppapaikkoineen. Myynnissä näytti olevan kaikennäköistä merkkivaatteista savustettuun kalaan ja totta kai veneilyyn liittyviä tarvikkeita myös. Mukava paikka purjehtijoilla ja muillekin veneilijöille rantautua välillä sekä käydä suihkussa, saunassa ja pesemässä pyykkiä. Rannasta löytyi myös kahvila Strandcafe isolla terassilla varustettuna. Emme tällä reissulla poikenneet siellä mutta menomatkalla Seilin saarelle viime lauantaina joimme kahvit suolaisen ja makean piirakan kanssa. Hyvää oli ja selkeästi suosittu paikka koska jouduimme hetken jonottamaan. Aamupalaakin sieltä näytti saavan. Nauvon vierasvenesatamassa on vähän sellainen välimerellinen fiilis ja iloista puheensorinaa...


Nauvossa voi toki myös yöpyä. Legendaarinen Hotel Strandbo on ihan rannan tuntumassa ja sinne voi majoittua myös kesäsesongin ulkopuolella. Joskus voisi olla hauska viettää yö tuollaisessa saaristohotellissa ja herätä sinisen merelliseen maisemaan aamulla...en ollenkaan vastustelisi aamukahvia tämän hotellin terassilla kesäaamuna... 

Vierasvenesataman läheisyydessä on myös jännän persoonallinen  Hotel & Cafe Lanterna. Keltaisessa Ruukuntekijän puutalossa on pienen pieni hotelli. Kurkkasin Lanternan kotisivuilta kuvia ja täällä kyllä taitaisin myös viihtyä oikein hyvin. Talo on 1900-luvun alkupuolelta mutta saneerattu 2004 kauttaaltaan. Talon ympärillä oli myös kaunis puutarha ja paljon värikkäitä kukkaistuksia. Vähän sellainen Huvikumpumainen miljöö...




Hotellin pihapiiristä löytyi ihana vaate- ja sisustuskauppa DS TÄSCHLI, jossa olisin voinut viettää pidemmänkin ajan hypistellen vaatepuissa roikkuvia ihanan valuvia mekkoja tai sovitella vaikka värikkäitä Cousu Main espandrilloksia tai Riudavetsin Menorca-nahkasandaaleja . Ihan superhuikeita kesävärejä! Kaupan ulkopuolella kadunpuolella oli vanhoissa heinäseipässä espandrilloksia joten tähän puotiin löytää varmasti näin hyvällä maamerkillä :) Espandrillokset ovat muuten todella vanhoja jalkineita ja niitä on valmistettu jo 1300-luvulla Pyneneitten alueella Espanjassa ja Ranskassa. Elokuvatähti Lauren Bacall käytti elokuvassa Myrskyvaroitus (Key Largo) espandrilloksia tehden niistä myös näin muodikkaat. DS TÄSCHLIn valikoimissa on myös tanskalaisen The Eart Collectionin luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita ja valkoisia Panama-hattuja. Panama-hatut tulevat suoraan equadorilaisilta punojilta ja ne tehdään käsin. 



Me päätimme nauttia lounaaksi pizzaa ja suuntasimme Pub Niskaan. Strömsöstäkin tutun Michael Björklundin Maarianhaminasta ja Turusta tuttuja "peltileipiä" on voinut tästä keväästä saakka saada siis myös Nauvosta. Valikoima on vähän pienempi mutta meille maistuivat pizzat oikein hyvin. Ainoana kiusana olivat terassilla pörräävät paarmat, joita Suomen kesässä ei voi välttää. Myös koirakaverit ovat tervetulleita tälle terassille vaikka omani olikin autossa päivänokosilla viileässä paikassa. Tästä voit kurkata miltä Pub Niskan pizza maistui Turussa kevättalvella...





Nauvon vierailulla kannattaa ehdottomasti myös piipahtaa Nauvon vanhassa keskiaikaisessa kivikirkossa. Kirkko on omistettu Pyhälle Olaville. Nauvon kirkon 1664 rakennetut urut "positiivi" on siirretty pois kirkosta ja ne ovat nähtävillä Kansallismuseossa Helsingissä. Maksaa vaivan kuitenkin kurkata urkuparvelle sillä siellä olevat urut ovat 1700-luvulla rakennetuista uruista isoimmat ja ainoat restauroidut. Kirkossa on äärimmäisen kauniita seinämaalauksia ja totta kai kirkkolaiva "votiivilaiva", johon törmää kaikissa saariston läheisyydessä olevissa kirkoissa. Myös kivikirkon ympärillä olevalla hautausmaalla voi kuljeskella ja nähdä hyvinkin erikoisia hautamuistomerkkejä. 





Rantakadulta löytyy myös Kapteenskan kesämyymälä ja paljon raitapaitoja sekä muuta kesäistä.



Jos istuskelu rantakahviloissa tai kuljeskelu Nauvossa alkaa kyllästyttää voi poiketa myös persoonallisessa Pietari palvelee osto- ja myyntiliikkeessä. Vähän Huutokauppakeisari Akin oloinen Pietari pitää vaimonsa Riitan kanssa tätä tavarataivasta ihan Nauvon keskustassa. Kannattaa muistaa, että tänne eivät käy pankki- eivätkä luottokortit vaan ainoastaan käteinen raha. Siinä se lukee kassan takana isoilla kirjaimilla mutta minä vain yritin tarjota pankkikorttiani tehtyäni löydön. Onneksi samassa ilmoituksessa kerrotaan, että pankkiautomaatti löytyy 50 metrin päästä :) Melko huikea paikka entisessä vanhassa kaupassa täynnä mitä ihmeellisempää tavaraa. Täällä olisi voinut viettää aikaa pidempäänkin mutta meillä oli kiire jo seuraavaan lauttaan... 

Matkalla oli mukana myös Lumo ja tästä voit lukea hänen postauksensa samalta reissulta. 


To be continued....




heinäkuuta 28, 2016

Charlotte Olympia - Hollywood luxusta ripauksella huumoria

Taitaa olla aika tehdä taas kenkäpostausta pitkästä aikaa :) Itse asiassa sain sähköpostia yhdeltä lukijaltani, joka kaipaili huikeita kenkätarinoita ja korkeita korkoja. Ajattelin tällä kertaa esitellä äärimmäisen luovan ja lahjakkaan Charlotte Olympian. Charlotte Olympia Dellal syntyi 1981 Etelä-Afrikan Cape Townissa mutta hän varttui Lontoossa. Jossain vaiheessa lapsuuttaan hän on asunut myös Ranskassa joten varsinainen kosmopoliitti, joka puhuu englantia, portugalia ja ranskaa. Charlotten äiti on brasilialainen malli ja hänen isänsä englantilainen liikemies. Charlotte Olympia opiskeli ja valmistui kuuluisasta LCF:stä London College of Fashion. Tämän opinahjon vierailevina luennoitsijoina nähdään maailman kuuluisia suunnittelijoita kuten Jimmy Choo, Tom Ford ja Donatella Versace.
Amped Up Dolly
Transparent Eccentric Pandora
 
Charlotte Olympia lanseerasi ensimmäisen oman kenkämallistonsa 2008. Hänen on sanottu saaneen kenkiinsä vaikutteita Ferragamon ja Elsa Schiaparellin kengistä. Jos kurkkaat viime kesäiseen postaukseeni Milavidasta niin Salvatore Ferragamon kengissä on paljon yhtäläisyyksiä: väri-iloittelua, platform pohjia, glamour tyyliä jne. Myös Schiaparellin vaikutteita löytyy paljon.


Shangai Espress




World At Her Feet


Olympia Bangle
 
Mermaid Lobster

Charlotte Olympia on sanonut rakastavan glamouria ja Hollywoodin vanhoja elokuvia ja elokuvatähtiä. Rita Hayworthin tähdittämä legendaarinen Gilda elokuva on hänen suosikki elokuvansa. Jossain vaiheessa Charlotten hiukset olivat leiskuvan punaiset ja kammattuna Gilda-tyylisesti. Nyt hän taitaa olla muuttunut blondiksi. Kenkäsuunnittelija ihailee myös Ginger Rogers ja Fred Astairen tanssillisia musiikkielokuvia ja niiden tyylikkyyttä.
African Queen

 
Leopardess
 
Glamourista huolimatta Charlotte Olympian mallistossa on mukana aina jotain humoristista. Korkokenkien huikean korkeissa koroissa kiipeilevät pienet kiinalaiset miehet. Käsilaukku voi olla kullanvärinen, avattava pikkukoira metalliketjussa roikkumassa. Tai kenkien remmeissä seisovat englantilaiset karvahattupäiset sotilaat, cheerleader tytöt, vaaleanpunaiset flamingot, huojuvat palmut tai jotain muuta yhtä mielikuvituksellista. Charlotten kengissä on aina joku pieni juju - Celebrate Halloween pumpsit on varustettu irvistävällä vampyyrinhammas suulla :) Näissä kengissä ei varmaan jää juhlien seinäruusuksi vaan ihan varmasti näistä kengistä tulee "sanomista" :D
 
Axel Box
London Collection
 

Celebrate Halloween
 
 

Oasis
Charlotte Olympian mallistoon kuuluu kenkien lisäksi myös laukkuja sekä roikkuvia malleja että niitä pieniä clutcheja. Tuo Flamingo-laukku on suloinen ja siinä on myös vähän 40-50 -lukujan pinup-henkeä. Charlotte on myöntänyt ammentavansa aiheitaan myös ajalta, jolloin naiset olivat ja näyttivät myös naisilta - punaisia huulia, korkeita korkoja, korsetteja ja tyylikkäitä vaatteita.
 
Miami Flamingo
Miami Flamingo
High Voltage
Mechanical Pandora
 
Charlotte Olympian tavaramerkin on tuo hämähäkinverkko, joka näkyy tuolla kengänpohjassa. Hämähäkinverkko näkyy myös riippuvana elementtinä muutamissa käsilaukuissa. Kaikki kengät valmistetaan käsityönä Italiassa ja ne ovat äärimmäisen korkealuokkaisia joten myös hinnaltaan luksustuotteita. Olen onnistunut näkemään joskus houkuttelevan verkkotarjouksen edullisesta poistotuotteesta mutta muuten tuotteet ovat valitettavasti niin hinnakkaita etten omista yhtään Charlotte Olympian kenkäparia tai laukkua. Malleja tehdään myös rajallinen määrä joten näissä on uniikkileima myös. Monia tuotteita kyllä ihaillut netin kautta ja sitä ikuista lottovoittoa odotellen... :D


Mechanix

 
 
Mechanix Clutch
 
Abstract Kitty Flats
 
Ehkä tunnetuimmat Charlotte Olympian kengät ovat nämä Kitty slippers, joita on nähty myös monien julkisuuden henkilöiden jaloissa: Alexa Chung, Beyoncé ja Sarah Jessica Parker. Yleensä malliston kengät on varustettu huikean korkeilla koroilla mutta näissä suosituissa "tohveleissa" kuljetaan ihan korotta. Charlotte Olympia leikittelee kengissään myös koroilla. Tällaisena koiraihmisenä minuun toki vetoavat puudelikorot tai mikseivät merenneitokorotkin. Malliston kengät eivät todellakaan ole kävelemistä varten vaan näillä seisotaan tilaisuuksissa tyylikkäänä tai näyttäydytään jossain tai sijoitetaan nämä kotona näytteille. Jotain samaa Charlotte Olympian kengissä on kuin meidän oman Minna Parikan kengissä. Minnan kenkiinhän olen ihan rakastunut ja niitä omistankin muutaman parin :) Koko ajan polttelee tilata jotain uutta ja nettisivuilla on tänäkin kesänä pyöritty ahkerasti.  
 
Take Me Away Handbag
 
Feline Bucket Bag


Biscoux Flats

Kiss Purse
 
Ming Patent Blue

Ming Pandora Clutch
 
Poodle Heels

Shangai Express

Pidän myös siitä, että Charlotte Olympia nimeää mallistonsa hyvin kekseliäästi: All Dolled Up,
Kiss and Make Up, Around the World tai Step out of the Ordinary muutamia mainitakseni. Hauskat mallistonimet personoivat kengät.

Shangai Express
Mischievous Wedges

Elokuun 5. starttaavat vuoden 2016 Olympialaiset Brasiliassa ja Riossa. Charlotte Olympian kiilakorkoiset Mischievous Wedges sandaalit ja niiden väriloisto ovat jo valmiina odottamassa jo kisakuumeen nousua ja olympiatulen sytyttämistä... Löytyy tuolta yksi käsilaukkukin Olympia Bangle, jossa on olympiarenkaat. Ehkä jonain päivänä minulla on jotain Charlotte Olympian tuotantoa....haaveilee haaveilee haaveilee...
 
Kaikki bloggauksen kuvat on lainattu netistä.