tammikuuta 13, 2017

Klaus K herkullinen brunssi


Viikonloppuna on taivaallisen ihanaa mennä joskus valmiiseen brunssipöytään ja nauttia pöydän antimista kiireettömästi ja nautiskellen. Tapasimme pikkuserkkuni kanssa hautajaisissa syksyllä ja päätimme silloin, että koska sukumme tältä puolelta on melko pieni olisi kiva pitää yhteyttä myös iloisemmissa merkeissä. Tuumasta toimeen ja löimme lukkoon päivän ennen joulukiireiden alkamista brunssin merkeissä Bulevardille Klaus K hotelliin. Kumpikaan meistä ei ollut vähään aikaan käynyt Klaus K:ssa mutta arvostelujen mukaan sekä paikka että brunssi saivat vuolaita kehuja netissä. Blogeissa kirjoitettiin Klaus K:n tarjoavan luksusbrunssia, joten ei kun testailemaan...


Klaus K hotellin brunssi tarjoillaan Livingroom -nimisessä tilassa, joka on sisustettu skandinaavisen tyylikkäästi. Puiset pöytäpinnat, hiekanväriset pehmeät tuolit ja pilaria peittämässä valokuvatapetti pöllipinosta loivat elegantin tunelman. En kehdannut pahemmin valokuvailla ravintolasalia, joka nopeasti puoliltapäivin täyttyikin lähes jokaista pöytää myöten. Livingroom on tilana melko pieni ja se on sijoitettu nurkkaukseen, joka aukeaa hotellin respaan. Ihmisten liikkuminen hotellin vastaanottoon asioimaan ei meitä häirinnyt vaan saimme todella rauhassa keskustella mutta hieman hassua oli hakea tuoremehut respan tiskiltä. Ehkä tämä oli vain joku tilapäisratkaisu koska väkeä oli niin tuona lauantaina.


Klaus K:n astiat ovat kiitettävästi Iittalan Teema sarjasta ja eri värisinä ne loivat hauskoja kattauksia brunssipöytään kun kuppien värin sai valita oman mieltymyksen mukaan. Palvelu brunssipöytään mennessä oli erittäin ystävällistä ja olisimme voineet nauttia shampanjaa aluksi lasillisen mutta päätimme jättää sen väliin ja siirtyä suoraan ruuan ääreen. Tarjoilija tuli ystävällisesti kertomaan mitä pöydästä löytyy ja opasti myös minua (omena-pähkinä-manteli-selleri) allergiani kanssa. Palvelu luontevaa, ystävällistä ja riittävän opastavaa. Saimme myös vaihtaa ensin tarjotun pöydän vähän sivummalla olevaan kun toivomme rauhallisempaa paikkaa. Meillä pikkuserkuksilla kun sitä puhuttavaa riitti kun ei oltu muutamiin vuosiin nähty ja kyllä siinä ruokailun lomassa vähän valokuviakin katseltiin sekä älypuhelimien näytöiltä että ihania vanhoja mustavalkokuvia menneisyydestä. Suku ♥


"Klaus K:n brussi on rakennettu lähituottajien laadukkaista tuotteista. Brunssi koostuu viikottain vaihtuvista sesongin raaka-aineista ja jokainen ruokalaji valmistetaan huolellisesti alusta loppuun. Brunssin henki on rento ja runsas - se sopii täydellisesti sinulle, joka haluat nukkua pitkään ja nauttia myöhäisen aamiaisen ja lounaan yhdistelmästä." Klaus K nettisivut


Klaus K:n brunssilla alkuruoat valitaan itse noutopöydästä, joka kyllä tarjosi myös huikeaa silmänruokaa. Jokainen ruokailija voi oman makumieltymyksensä mukaan valita juuri niitä makuja lautaselleen, jotka hivelevät omia makuhermoja. Alkuruoka buffetin tarjottavat on listattu myös näkyville ja merkitty selkeästi laktoosittomat, vähälaktoosiset, maidottomat ja gluteenittomat. Lisäksi kehotetaan vielä ottamaan yhteyttä erikoisruokavalioiden osalta henkilökuntaan.


Marraskuun loppupuolen vierailumme aikana buffasta löytyi mm. Pielisen savumuikkuja, talon tillikurkkuja, leipäjuustoa tyrni-omenahillon kera, hitaasti kypsennettyä naudanpaistia, lohipastramia, hunajassa paahdettuja juureksia, siianmätimoussea, ruohosipuli-parmesanmunakasta. Tarjolla oli myös runsas leipävalikoima ja kirnuvoita. Brunssin hintaan kuuluu mehulajitelma sekä kahvi- ja teevalikoima. Lisämaksusta voi tilata erikoiskahveja. Alkuruoka buffassa oli myös tarjolla luonnonjurgurttia, kotitekoisia hilloja ja erilaisia myslejä mutta itse jätin ne sekä kaikki leivät myös väliin. Kirnuvoita olisi tehnyt mieli maistaa mutta unohdin...


Pääruoka tarjoillaan pöytiin ja vaihtoehtoja löytyi useita. Minä päädyin lihaan kun pikkuserkkuni otti puolestaan taas kalaa. Annokset olivat kauniita ja tässä vaiheessa onnittelin itseäni siitä etten ollut santsannut kuin ihan vähän alkuruoka buffasta lisää.



Minua oli etukäteen varoiteltu, että Klaus K:n jälkiruokapöydälle kannattaa jättää vatsaan tai edes sinne "varavatsaansa" edes vähän tilaa. Tarjolla oli nimittäin runsaasti mm. erilaisia juustoja hedelmien ja hillojen kera, pannacottaa, hyydykkeitä, pieniin laseihin kasattuja marjajälkiruokia, pähkinäistä kakkua, erilaisia keksejä. Koska monissa jälkiruuissa oli pähkinää tai mantelia mukana tarjoilija toi minulle oman "jälkiruokalautasen", jossa oli valtava pala tiramisua ja pavlovaa tuoreiden marjojen kera. Minua oikein harmitti etten yksinkertaisesti pystynyt syömään kaikkia itselläni tuotuja erikoisherkkuja enkä edes kehdannut pyytää niitä "dogbagiin".



Klaus K:n brunssi oli kaikinpuolin erittäin onnistunut kokemus. Klaus K:n brunssi vaihtui pian käyntimme jälkeen moderniin joulubrunssiin ja seuraavaksi uudenvuoden brussiin. 7.-15.1. brunssi on ollut talvilomalla ensi maanantaista lähtien on taas mahdollista päästä herkuttelemaan Bulevardille. Brunssin hinta on 35€. Klaus K:n brunssi tarjoillaan 12-15 välillä ja sinne kannattaa ehdottomasti varata pöytä. Me sovimme, että seuraava tapaamiseen otetaan lisää pikkuserkkuja mukaan ja tapaamme nyt alkuvuodesta uudemman kerran. Kivaa siis tiedossa ihan kohta... :)

Pidättekö brunssipaikoissa käymisestä viikonloppuna vai syöttekö mieluummin pitkään kotosalla oman ruokapöydän ja Hesarin kera? Onko teillä suosikkibrunssipaikkoja Helsingissä tai jossain muualla Suomessa?


10 kommenttia:

  1. Olen ollut muutaman kerran ihan arkiaamiaisella Klaus K:ssa, erinomaiset valikoimat!

    Pidän brunsseista, mutta yleensä jukavuus voittaa ja teen hyvän viikonloppuaamiaisen kotona. Se nautitaan laten ja Hesarin kera. Jouluna kuitenkin saimme Klaus K:n lahjakortin, jonka voi käyttää vaikka brunssiin. Olen lisäksi menossa ensi viikolla aamiaistilaisuuteen Klasulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli myös kokeilla tuo Klaus K:n aamiainen. Sitä on kehuttu myös useammalta taholta joten jään nyt odottamaan mitä sinä pidät siitä ensi viikolla.

      Poista
  2. Siis huh huh, kylläpä on upeat buffet tarjottavat. Rakastan paahtopaistia, sitä olisin rohmunnut lautaselle reilusti :).
    Mukavaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahtopaistin lisäksi Outi tarjolla oli paaaaljon muuta hyvää :) Minä hain juuri paahtopaistia muuten vähän lisää santsikierroksella.
      Leppoisaa sunnuntaita Outi ♥

      Poista
  3. Huh, miten herkullisen näköistä. Mun on pakko tunnustaa, en ole koskaan ollut brunssilla, jos blogitilaisuuksissa tarjottuja brunsseja ei oteta huomioon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt yllätät miehesi ja menette joku viikonloppu brunssille!
      Mukavaa sunnuntaita Jonna ♥

      Poista
  4. Ihan mielettömän hyvän näköistä ja kiitos vinkistä, kamun kanssa on tapana kierrellä brunsseja, joten olisiko Klaus K seuraava kohde. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin muistelinkin, että olet joskus maininnut tästä sinun ja ystäväsi brunssi harrastuksesta. Tässä hyvä kohde teidälle joku kerta.
      Leppoisaa sunnuntaita Tiia ♥

      Poista
  5. Lurps, miten herkulliselta kaikki näytti! Tiedätkö, tämä maalaistyttö ei ole koskaan käynyt brunssilla, mutta tuon haluaisin kyllä mieluusti joskus kokea. Osaisikohan sitä olla ahmimatta alkuruokia, että jaksaisi vielä ne ihanat jälkiruoatkin syödä?! Tuo on varmasti ollut tosi ihana kokemus ja vieläpä noin hyvässä seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brunssilla on vaikea olla ahmimatta vaikka kuinka miettii, että ottaa vain ihan vähän.
      Kyllä sinä vielä brunssille pääset.
      Mukavaa sunnuntaita Krisse ♥

      Poista