Pages

maaliskuuta 09, 2017

Valo muuttaa kaiken, Tuomo Sepon kokoelma ja Tuulikki Pietilän 100-vuotisjuhlanäyttely


"Minä koen että taideteoksissa on jumaluutta, ne nostavat ihmisen arjen yläpuolelle. Ja se on tärkeää. Kun tulee väsyneenä kotiin, taiteen pitää herättää, antaa kohottavaa tunnelmaa. Siksi teosten luo mennään päivittäin, niitä ihaillaan eri valoissa, omassa mielentilassa - hyvin syöneenä tai nälkäisenä. Syntyy elämänmittainen vuorovaikutus taiteilijan, teoksen ja katsojan välillä."

Kansallisgallerian puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen, Tuomo Seppo ja rouva Jenni Haukio

Ateneumissa avattiin helmikuun viimeisenä päivänä kajaanilaisen ranskan ja englannin kielen lehtorin Tuomo Sepon (s. 1937) näyttely Valo muuttaa kaiken. Olin virallisessa avajaistilaisuudessa maanantaina 27.2. ja läsnä oli myös myös taidekeräilijä Tuomo Seppo, joka on omistanut koko elämänsä suomalaisen taiteen keräilylle. Postauksen alkusanat on suora lainaus Tuomo Sepon puheesta avajaisissa.


Tuomo Seppo on päättänyt lahjoittaa koko taidekokoelmansa - lähes 2000 työtä - Ateneumin taidemuseolle eli siis meille kaikille "Suomen kansalle". Upea teko taidekeräilijältä, joka on aloittanut taiteen keräämisen jo 13-vuotiaana koulupoikana. Seppo oli toiminut Kajaanissa kukkakaupan juoksupoikana ja siitä saamillaan rahoilla hän oli hankkinut ensimmäiset työnsä: Tuulikki Pietilän grafiikkavedokset. Ateneumissa avattiin samana iltana myös Tuulikki Pietilän syntymän (1917-2009) 100-vuotisjuhlan kunniaksi näyttely. Jännä yhteensattuma, että nämä kaksi näyttelyä kohtasivat.

Nina Terno, Suuri ratsastaja 


Tuomo Seppo kertoi, että hän elämänsä varrella myös ystävystynyt useiden taiteilijoiden kanssa ja 
ystävyys jatkuu edelleen. Hänen teoksensa on hankittu joko suoraan taiteilijoilta tai taidehuutokaupoista. Seppo kertoi avajaispuheessaan ettei hän osaa oikein selittää miksi on alkanut alunperin keräämään taidetta. Taidekeräilijä on halunnut ympärilleen kauneutta: kukkia, kauniita esineitä ja taidetta. "Kun rahaa on vähän rahaa, ei ole ollut varaa ostaa huonoa."

Ina Colliander, Roomalainen katkelma ja Katkelma II 1960

Tuomo Sepon Ina Collianderin kokoelma puupiirosten kokoelma on laajin yksityinen kokoelma ja Ateuneumin avajaisissa taisin viettää tässä salissa eniten aikaa. Ina Collianderin työt ovat hyvin puhuttelivia ja myös niiden aiheet Rooma, Bysantti ja rauniot viehättivät minua. Ehdottomasti tähän näyttelyyn täytyy mennä vielä uudestaan sillä avajaisiltana vieraita oli paljon. 


Tapani Raittilaan Tuomo Seppo on tutustunut 1980-luvun alussa. Hänen kokoelmissaan on Raittilan töitä kahdeksalta vuosikymmeneltä ja töitä katsoessaan kiinnitin huomiota miten tietyt aiheet olivat toistuneet taiteilijan tuotannossa: kylpijät, kukat, omakuvat, näkymät ateljeen ikkunasta ja hedelmäasetelmat. Kauniin värikkäitä töitä ja elävää viivaa!

Tapani Raittila, Kylpijöitä IV 1983
Ellen Thesleff, Kaiku 1932
Ellen Thesleffiä Tuomo Seppo ei ole koskaan tavannut henkilökohtaisesti ja taiteilijan puupiirroksia Seppo on hankkinut vasta eläkkeelle jäätyään opettajan virasta. Ellen Thesleffin työt ovat äärimmäisen herkkiä ja ne oli kauniisti ripustettu näyttelyyn yhdeksi ryhmäksi.  

Niilo Hyttinen, Kaunotar 1986
Tuomo Seppo piti abikursseja Hailuodossa 1970-80-luvuilla ja näinä kesinä hänen keräilynsä kohteeksi tulivat hailuotolaiset taiteilijat  Tapio Junno, Pirkko Nukari, Marjatta Hanhikoski ja Markku Keränen. "Abikursseista saadun palkan vein monasti suoraan Hailuotoon."
Marjatta Hanhijoki, Lukeva tyttö 1976
Mielenkiintoisia ovat myös yhteen saliin kerätyt Tuomo Sepon kutomat matot. "En ole taiteilija, mutta kylläkin luova ihminen. Minulla on useita tapoja harjoittaa luovuutta: puutarhan suunnittelu ja hoito, näyttelyiden ripustaminen ja mattojen kutominen." Mattojen kutominen oli saanut alkunsa siitä kun taidekeräilijän äiti on valittanut, että Sepon koirat olivat pureskelleet kaikkien mattojen päät rikki... 
Ateneumin Tuulikki Pietilä -kokoelman pääosan muodostaa taiteilijan testamenttilahjoitus. Kokoelmassa on noin lähes 1400 Pietilän teosta. Tämä 100-vuotisjuhlanäyttely on läpileikkaus teknisesti taitavan taiteilijan kokeilunhalusta ja töistä.


Tuulikki Pietilä, Välimeren kaupunki Menton
Tuulikki Pietilä, Katunäkyemä Mykonos 1960
Tuomo Sepon Valo muuttaa kaiken näyttely on avoinna 16.4. saakka ja Tuulikki Pietilän 100-vuotisjuhlanäyttely 9.4. Ehdottomasti menen itse vielä toisenkin kerran koska paljon jäi vielä katsomatta avajaishulinassa. Ja suosittelen taas hankkimaan Museokortin jos sitä ei vielä omista! 

"Minähän olen luopunut jo suurimmasta osasta kokoelmaani eli antanut ne teokset Ateneumiin. Itselleni läheisimmät työt omistan toistaiseksi, niistä olisikin vaikea luopua nyt. Ja jos olen jatkossa henkisesti vireä, niin en kyllä paljaita seiniä katsele!" Tuomo Seppo 




4 kommenttia:

  1. Tuulikki Pietilän teokset ovat oikein kauniita, varsinkin tuo Mykomos.
    Mukavaa loppuviikkoa Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelyissä oli hurjasti kauniita tauluja. Mykonos oli minustakin kaunis ja tuli kaukokaipuu...
      Rentouttavaa ja aurinkoista viikonloppua Outi ❤️

      Poista
  2. OOh, onpa upeaa, että joukossamme elää sellaisia ihmisiä kuin Tuomo Seppo, ihailtava ihminen ja jotenkin itselle käsittämätöntä, että niin nuorena ja vielä poikana on aloittanut tuon taiteen keräämisen, niin hatunnoston paikka! Kiitos vinkistä eli ateneum saa avata ovensa myös minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä Sari! Hänellä on ollut unelma ja hän on lähtenyt määrätietoisesti toteuttamaan sitä. Tuomo Seppo kertoi avajaispuheessaan ettei hänen tarvitse omistaa monta vaatekertaa tai kenkäparia mutta hänen on halunnut seinille kaunista taidetta. Me ihmeessä katsomaan hänen keräämäänsä ja Ateuneumille lahjoittamaansa näyttelyä. Upea mies ❤️

      Poista