huhtikuuta 21, 2017

Anu Pentik: Kolme tilaa - Taidehallissa



Taidehallista Nervanderinkadulta löytyy todella upea taidenäyttely, jonka valmistamiseen on taiteilijalta kulunut kaksi vuotta aikaa ja yli 5000 kg savea. Keraamikko Anu Pentikiltä tilattiin Suomen 100-vuotisjuhliin suurnäyttely, jota pääsee ihastelemaan 14.5. saakka. Suosittelen ehdottomasti piipahtamaan sillä näyttely on kaunista katsottavaa ja samalla hyvin rauhoittava kokemus. Itse kävin näyttelyssä viime viikolla yhden hektisen työpäivän jälkeen pikaisesti mutta menen uudelleen sinne ehdottomasti. 

Anu Pentik on tehnyt keramiikkaa 45 vuoden ajan ja käsillä tekemisen taitavuus näkyy hänen töissään. Tästä näyttelystä tekee myös mielenkiintoisen se, että kaikki teokset on tehty juuri Taidehallin näyttelyä varten. Näyttely on varmasti ollut merkittävä voimien ponnistus jo 75-vuotiaalle taiteilijalle. 

Anu Pentik on tehnyt kolme valtavan suurta installaatiota Taidehallin saleihin. Korkea taivas on puhtaan valkoinen ja se muistuttaa meille kuinka räpläämällä vain älypuhelintamme unohdamme katsoa ja kokea kaiken sen kauniin, joka on ympärillämme. Kivinen maa ja sen sadat eriväriset kivet kuvaavat meitä suomalaisia, joita aika on hionut. Kaunein huoneista on omasta mielestäni Värikäs paratiisi, jossa aukeaa 300 kukan kukkaketo. Täällä on ihana tunnelma ja tekisi mieli istua kukkien katveessa ja vain olla hiljaa. 

Kaikki näyttelyn teokset tulevat myyntiin näyttelyn päätyttyä. 

Korkea taivas

"Taivas on täällä tänään" Anu Pentik 




Kivinen maa

"Kivet merkitsevät minulle muodon ja värien täydellisyyttä. 
Ne ovat viestejä menneiltä sukupolvilta." Anu Pentik




Värikäs paratiisi

"En tuonut teoksia Taidehalliin vain tein Taidehallista taideteoksen." Anu Pentik





Suosittelen piipahtamaan vaikka nyt tulevan viikonloppuna!



8 kommenttia:

  1. Anu Pentik on hieno taiteilija,kädenjälki on upeaa.Tuo kukkameri on ihanaa katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä Aikku :) Anu Pentik on ennakkoluuloton ja juuri tämä näyttely tuo sen hyvin esille. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Hienoja kuvia upeista töistä Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) toivottavasti mahdollisimman moni ehtisi katsomaan tätä. Kun kävimme kummityttöni kanssa täällä sunnuntaina niin kyselin myytävien töiden hintoja. Pientä kukkaa tekisi mieli ...
      Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista loppuviikkoa.

      Poista
  3. Aivan ihania juttuja, nuo kukat erityisesti. Kivaa päivää ihanuus💚😘💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Minua kukat myös puhuttelivat ja samassa huoneessa oli myös "hyvän ja pahan puu". Kummityttöni huomasi viime viikonloppuna, että "pahan puun" hedelmät olivat vähän levittäytyneet myös hyvälle puolelle. Se puu oli myös puhutteleva. Näkyy tuossa yhdessä kukkakuvassa taustalla.
      Mukavaa loppuviikkoa :)

      Poista
  4. Värit ja niiden käyttö vievät mukanaan jo näin kuvien välityksellä.
    Upealta näyttää, varsinkin tykästyin noihin kukkiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain suinkin ehdit Outi niin mene katsomaan. Sinä kun olet esteetikko ja käsillätekijä olisi niin sinun juttusi.
      Mukavaa loppuviikkoa.

      Poista