Pages

huhtikuuta 23, 2017

BID2017 - inspiraatiota, kohtaamisia ja vegaania superruokaa


Eilen lauantaina oli tiedossa ihan huikea päivä. Kevään BID2017 pidettäisiin Suvilahden Kattilahallissa ja pääsisin tapaamaan muita bloggaajia sekä siinä samalla myös tutustumaan mukana oleviin yrityksiin. Minulle bloggaajana on äärimmäisen tärkeää nähdä "lajitovereita" aika ajoin ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Inspiraatioon tarvitaan nimittäin myös vertaistukea kollegoilta ja ajatustenvaihtoa sekä "yleistähöpöttämistä". Tapahtumassa on mahdollista yhden iltapäivän aikana treffata niitä normaalisti vain ruudun takaa seurattavia tuttuja ja se on ihanaa  ♥


Tässä sitä ollaan nostamassa maljaa rakkaiden kollegoiden kanssa. Cin cin Kulinaari, Lumo lifestyle ja Tuulanneli. On niin muikeat ilmeet jo tässä vaiheessa ja päivä vasta alkamassa :)

Kuva: valokuvaaja Henri Ilanen

Oman falafel kulhon kokoaminen oli kivaa puuhaa ja silmät jo söivät tästä kauniisti katetusta pöydästä. Hälsans Kökin kikherneistä valmistetut falafelit olivat minulle uusi mieluisa tuttavuus.
Roots Helsinki oli valmistanut kivan värikkäät ja maistuvat tarjoilut. Mums!



Maryam Razavin The Perfect Selfie jäi valitettavasti katsomatta kun se tuli teeveestä. Mielenkiintoisia ajatuksia herättävä dokkari ja ehdottomasti täytyy yrittää katsoa jotain kautta myöhemmin. Olen itsekin miettinyt monasti miten avoimesti  nuoret jakavat somessa kaikkea nykyään? Itselläni on kyllä sellaiset suodattimet päällä ettei ihan kaikkea kyllä voi levitellä maailmalla vaikka somemaailmassa paljon pyörinkin.


Kyrön Distilleryn pisteessä oli muuten niitä ihania lasinalustoja, joissa alastomat miehet kirmaavat heinäpellossa. Pakko tunnustaa, että pari lasinalusta sujahti käsilaukkuun. Harmi kun olen tullut jotenkin allergiseksi ginille koska se aiheuttaa minulle nykyään nuhaa. Ehkä katajanmarja aiheuttaa sen...mene ja tiedä....kiusallinen vaiva kuitenkin.





Instrumentariumin pisteessä me ladyt kävimme vähän sovittelemassa Heritage malliston aurinkolaseja. Muodikkaat naiset tässä poseeraavat aurinkolaseissaan kesää ja aurinkoa odotellen. Heritage mallistosta on tulossa vielä omaa postausta myöhemmin.

Kuva: Lumo lifestyle


Kävin myös stailaamassa oman valokuvani GoGreenin tuotteilla. BID päivässä on aina luovuutta!


Kuvissa vilahtevat ihanat kukkakorut ovat bloggaajien tekemiä Järvenpään kukkatalon osastolla. Harmittaa kun en itse ehtinyt sinne askartelemaan vaikka ihanaa sormusta sormeeni. Kauniita kukkaseppeleitä näkyi useammankin bloggaajan kutreilla keikkumassa. Kotiin haluaisin ehdottomasti hankkia peikonlehden, jota muuten inhosin lapsena. Nyt kaikki "retrokasvit" ovat todella trendikkäitä sisustuksessa. Oman äitini hääkimpussa on aikoinaan ollut tuota hienohelmaa...nostalgista ♥


Vilan pisteessä oli kiva stailaushaaste ja voitte kurkistaa Instagramin puolelta minkälaisen asukokonaisuuden minä sain aikaiseksi. Noita keltapohjaisia kukkamekkoja on pakko päästä hiplaamaan Sellon Vilaan. Keltainen väri on yksi suosikkini ja sitä on nyt saatava.



Kävin Tuulannelin kanssa myös HealthLabin Unelmapajassa tekemässä omat unelmakarttamme. Tämäkin oli hauskaa puuhaa ja niiden omien unelmien ja haaveiden laittaminen paperille auttaa myös jäsentämään niitä ja suuntaamaan unelmia kohden. Unelmointi ei todellakaan ole turhaa!


Ihana Ranteita myöjen taikinassa blogin Marika kauniissa kukkaseppeleessään.


Happy Joen pisteellä oli Richard McGormickin valmistamia ihania pikkuherkkuja.



Päivä oli ihan nappi ja paljon koettiin, nähtiin ja tehtiin yhdessä "lajitoverien" kanssa. 
Kiitos Indiedays ♥ 

Kotiin lähti iloinen ja inspiroitunut bloggaaja uusia postauksia 
mielessään jo miettien.

Kiitos myös tapahtumassa mukana olleille yrityksille. 

14 kommenttia:

  1. Varmasti oli kiva päivä. Kerran haluaisin itsekin tuon humun kokea.
    Upean Vila stailauksen olit tehnyt.
    Mukavaa alkavaa viikkoa Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilan stailausta oli kiva tehdä samoin kaikki muita juttuja tapahtumassa.
      Aika hurahti siivillä ja meinasi melkein loppua kesken kun väsättiin unelmakarttaa. Toivotaan, että sinäkin olet joskus mukana ihanuus ♥ ja
      aurinkoa viikkosi!

      Poista
  2. Kylläpä olikin mukava palautella mieliin päivän huikeaa tarjontaa postausta lukiessa! Ja olen sitä mieltä, että tällaiset tapahtumat auttavat blogaajia verkostuitumaan paremmin ja sitouttavat myös "talliin". Myös yhteistyökumppaneille tämä on merkki ajassa elävästä ja asiansa osaavasta vaikuttajamarkkinointitiimistä. Kattilahalli oli taas kerran paikkana tilava ja raikas. Suurkiitos Indieplacen porukalle taas kerran sekä kaikille yhteistyöyrityksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos "lajitoveri" Kulinaari kommentistasi ♥

      Poista
  3. Teillä on kyllä ollut upea päivä. Itsekin toivon vielä joskus yltäväni tuonne asti. Kivaa alkavaa viikkoa Sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän annilla jaksaa taas postata. Toivotaan, että sinäkin olisit joskus mukana inspiroitumassa. Aurinkoista viikkoa Krisse ja tsemppiä ♥

      Poista
  4. Oli hauska päivä. Näissä tilaisuuksissa on aina erityisen kivaa kun näkee niitäkin blogiruttuja, joita muuten harvemmin livenä tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos "lajitoverini" ♥ Odotan innolla meidän aurinkolasien sovituskuvaa...

      Poista
  5. Päivä oli tosi kiva ja oli ihana nähdä ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli nähdä "lajitoveria" ja kohta onneksi tavataan Mansessa ♥♥♥

      Poista
  6. Kiitos kivasta päivästä "lajitoveri". Näistä päivistä saa aina virtaa älyttömästi. Kaikkein mukavinta on kuitenkin blogikamujen treffaaminen. Kimmo kommentoi tuossa osuvasti, että nämä tapahtumat myös sitouttavat "talliin" ja sen allekirjoitan kyllä täydellisesti.

    Aurinkoista viikkoa Marjo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä "lajitoverini" Pohjanmaalta ♥ Virta ja energiaa me kirjoittajat aina tarvitsemme silloin tällöin jaksaaksemme. Kimmo kiteytys oli täyttä asiaa.
      Aurinkoa ja iloa viikkoosi Tuula ja Hansille rapsuja ♥

      Poista
  7. Kuudetta kertaa olin mukana ja laiskin kerta ikinä. Istuin, söin ja höpötin. :D Tykkään kovasti tapahtumasta ja ruoka oli parasta ikinä, mutta se "pakkoinstaaminen" ja kilpailut eivät innosta, niinpä nautin vain olostani ja siitä, että sai syödä rauhassa. :) Harmi kun tätä ei syksyllä ole! Mukavaa viikon jatkoa Marjo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa oli Katja nähdä sinut taas livenä ♥ ja unohdin mainita, että sun asu oli magee!
      Mukavaa ja aurinkoista viikonjatkoa Katja ja törmäillään taas toivottavasti pian!

      Poista