Pages

huhtikuuta 29, 2017

Ensi kesän villein makkaranpaistoväline on kuumailmapuhallin


Ulkona vihmoo lumiräntää ja huomenna on vappuaatto! Rohkeimmat meistä kaivavat silti grillin esille talviteloilta ja aloittavat kesän juhlimisen grillaamalla. Osa taisi grillata jo pääsiäisenä ja yhä suurempi joukko julistaa ainakin somessa grillaavansa läpi vuoden. Minä pääsin starttaamaan grillikauden jo 30.3. Kansallismuseon sisäpihalla. Sain myös todistaa, että kuumailmapuhaltimella voi tehdä muutakin kuin poistaa maalia vanhoista puutuoleista (LUE: yhden matka-arkun kimpussa aikoinaan ahertanut kirpparikeräilijä muistelee). HKScanin kokit näyttivät meille miten makkara paistuu myös vähän epätyypillisellä grillausvälineellä. Kuumenna makkarat ensin pakkauksessaan kuumassa vedessä. Ota pois pakkauksesta, aseta palamattomalle alustalle ja viimeistele kaunis pinta puhaltimella :) Ja sitten vaan herkuttelaan sinapin kera!

HKScan mainoskuva, kuvaaja: Roni Lehti

HKScanin markkinointijohtaja Mikko Järvinen kertoi, että grillaaminen tulee olemaan nyt kesällä suosituin ruoanvalmistustapa. En yhtään ihmettele kun vihdoin pääsemme ulos ja aurinkoon valmistamaan ruokaa. Ja meitä ei muuten ihan pienet sateetkaan karkoita grillin äärestä. Lähes 40% grillaajista on heavygrillaajia, jotka laittavat grillin kuumaksi useita kertoja viikossa. Heavygrillaajilla on käytössään myös useita grillejä ja niiden rinnalla myös savustimia tai smokereita. Voihan foliopussissakin toki savustaa kuten kuvassa jos ei halua lisälaitteita hankkia.

HKScan mainoskuva, kuvaaja: Roni Lehti

Pulled pork on meille suomalaisille jo tuttu juttu joten nyt voidaan siirtyä matalalla lämmöllä grillaamiseen tai savustamiseen. HK Viljaporsaan Smoky Pluma tammisavu ja HK Viljaporsann Smoky Brisket tervasavu ovat kesän uutuuksia. Näiden lihojen valmistamiseen pelkkä kypsennys riittää koska lihat ovat valmiiksi savuisia. Täytyy sanoa pidin savun mausta näissä molemmissa. Edelleen grillaustrendissä jatkavat myös flank steak, brisket ja tomahawk - ne "american BBQ" grillituotteet, jotka sitten valmiina siivutetaan useamman ruokailijan kesken. HK on tullut myös uusi Välimeren salaatti grilliruoan kanssa nautittavaksi. 


Totta kai grillissä voi tehdä myös itsetehtyjä hampurilaisia, grillipizzoja, pekonia ja broileria sekä kasviksia. Pekonia käytän itse grillaamisessa ja usein käärin sitä täytettyjen jumboherkkusienien ympärille. Grillikasvisten suosio on vain kasvanut ja itse harrastan aina kasvisnyyttien tekemistä grilliin. Grillikasvikset keventävät ateriaa eikä grillauksesta tule sitä perinteistä ähkyä jos syö vain lihaa. Kariniemen tulinuijat maistuivat minulle maaliskuun grillitapahtumassa. Täytyy sanoa, että harvoin sitä pääsee näin arvokkaaseen ympäristöön grillaamaan.



Makkaroissakin on tulossa uusia makuja nyt alkavalle kesälle. Artesaanimakkarat Katalonian Carlos oli mukavan mausteinen. Kariniemen kananpojan makkara, valkosipulivoi-persilja grillimakkara ja tomaatti-mozzarella olivat kaikki maukkaita broilerimakkaroita. HKCamping PoPo makkarasta 30% on porkkanaa. Jännä maku porkkana makkarassa!


HKScan mainoskuva, kuvaaja: Roni Lehti 

Aiotteko grillata nyt vappuna vai valmistaa ruoan sisätiloissa? Me suomalaiset me säitä kavahda ja ainakin vappupäivä voi sen grillin kaivaa esille kun lämpötilat nousevat ja aurinko paistaa.


6 kommenttia:

  1. Meillä on ihan sisäuunissa valmistetut ruoat huomenna.
    Kanaranskalaiset ja kananpojan makkara menee testaukseen.
    Ihanaa lauantai-iltaa Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Outi kanaranskiksia ja -makkaraa myös. Olivat hyviä.
      Mukavaa alkanutta viikkoa ❤️

      Poista
  2. Tomahawkia katseltiin tänään kaupassa, mutta jätettiin se suosiola parempiin grillikeleihin. Hauskaa vappua säästä huolimatta💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan hujahti vappu etten edes ehtinyt tänne vastailemaan.
      Aurinkoista viikkoa ❤️

      Poista
  3. Kaiholla muistelen niitä vappuja, jolloin terassi on puunattu ja laitettu talven jälkeen kesäkuntoon ja kaasugrilli kaivettu esille. Vaan ei tänä vuonna ei; märkä lumi peittää vieläkin eilisen lumisateen jälkeen maan.

    Mutta anyways: ihanaa vappua Marjo, tulipa sitä grillatuksi tai ei - satoi tai paistoi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Sana vapputoivotuksesta johon mattimyöhäinen vastailee nyt vasta vapun jälkeen.
      Mukavaa alkanutta viikkoa ❤️

      Poista