Pages

huhtikuuta 15, 2017

Pääsiäiseni traditiot


Olen omassa pääsiäisen vietossani halunnut säilyttää lapsuudenkodista opittuja perinteitä. Tyypillistä muuten meille rapunaisille tämä traditioiden vaaliminen :) Meillä kotona ei pitkäperjantaina kyläilty tai kutsuttu kotiin vieraita. Aikaa vietettiin oman perheen kesken. Me lapset, minä ja veljeni odotimme jännittyneinä tulisiko pääsiäispupu käymään seuraavana aamuna ja toisi pääsiäismunia. Meillä oli tehty pupua varten omat pienet pesätkin. Ja se riemu kun aamulla pesästä löytyi munia! Ja voitte uskoa, että niitä munia tuli aika paljon vuosien mittaan. Minulla on edelleen tallella sellainen peltirasia, jossa on pääsiäismunista saatuja sormuksia. Pitäisi varmaan kaivaa se esiin ja fiilistellä...


Olen ottanut pääsiäisen viettooni  mukaan myös ihan omia juttuja, joista on vuosien mittaan ehtinyt tulla minulle jo traditioita. Yksi niistä on kiirastorstain JS Bachin Matteus-passio. Suomen Laululle torstain passio oli 106. esitys ja Johanneksen kirkossa 90. kerta. Minulle tämä esitys oli viides ja varmasti perinne tulee jatkumaan. Istuin poikkeuksellisella paikalla parvekkeella, kirkon alttariosassa ja olin näin ikäänkuin musiikin keskellä. Lapsikuorot - CandoMini, Kannelkellot ja Helsingin konservatorion nuoret laulajat - lauloivat suoraan vieressäni ja ne äänet 


Suomen barokkiorkesteriin minulla oli myös suora näköyhteys ja barokkimusiikissa käytettävät soittimet ovat kauniita myös katsoa. Cembalo, pianon edeltäjä oli suoraan alapuolellani ja se luuttumainen ääni, joka soittimesta lähtee on hypnoottisen kaunista kuultavaa.


Suomen Laulun kuorolaisten kasvojen ilmeetkin olivat silmieni edessä joten lämpimästi voin suositella tätä paikkaa, jossa istuin. Olen kokeillut vuosien varrella monia paikkoja isossa Johannuksen kirkon kirkkosalissa ja viime vuonna olin rivillä kolme, josta avautuivat myös loistavat näkymät. Mutta tärkeitä on toki musiikin kuunteleminen ja "pääsiäiseen laskeutuminen" kuten itse aina nimitän tätä kolme ja puoli tuntista nautintoa. Tänne voi mukaan ottaa eväät ja oman istuintyynyn niin halutessaan. Matteus-passiossa on myös väliaika.


Matteus-passion johti todellinen kuoroguru, brittiläiskapellimestari Paul Hillier. Evankelistana tarinaa vei eteenpäin virolainen tenori Mati Turi. Jeesuksen osan tulkitsi baritoni Petteri Salomaa. Pääsiäisen tapahtumien tunnesisältöä tulkitsevissa solistiosissa olivat sopraano Else Torp, altto Iris Oja, tenori Simo Mäkinen ja basso Petri Lindroos. Matteus-passio oli erilainen tänä vuonna johtuen ehkä istumapaikastani - hyvin intensiivinen ja vielä koskettavampi kuin aiemmin.


Via Crusis - pääsiäisen kärsimysnäytelmä / pääsiäisvaellus - esitettiin pitkäperjantai iltana 22. kerran Helsingissä. Muistelin Kaisaniemen puistossa seisoessani olisinko itse ollut ensimmäistä kertaa mukana 2012 vai jo aiemmin? Ainakin olen nähnyt japanilaisen naisnäyttelijä Yuko Takedan saavan orjantappukruunun päähänsä ja se oli juuri tuo vuoden 2012 Via Crusis. Esitys oli käsittämätön jo sen takia miten hyvin japanilainen näyttelijä muisti suomenkieliset vuorosanat koko esityksen ajan. Ääntäminen moitteetonta ja ymmärrettävää....upea suoritus!

Eilinen Via Cruisis esitettiin täysin naisnäyttelijöiden ja vapaaehtoisten voimin. Maria Ylipää esitti Jeesusta ja hänen lauluaan oli huikeaa kuunnella Senaatintorilla. Herodeksen roolissa oli Minna Koskela (tuttu Kumman kaa sarjasta). Pilatuksen esittäjä oli puolestaan Tuulia Eloranta. Mariaa näytteli Jaana Saarinen. Ohjaaja oli kolmatta kertaa Ville Saukkonen.



Via Crusis aloitetaan aina Kaisaniemen puistosta, jossa Juudas kavaltaa Jeesuksen. Pääsiäisen kärsimysnäytelmä oli tänä vuonna erittäin ajankohtainen. Siinä otettiin kantaa kerjäläisiin katukuvassa, yt-neuvotteluihin, henkiseen pahoinvointiin, rahaan, vallan tavoitteluun, eriarvoisuuteen, maahanmuuttajiin ja moniin muihin päivän polttaviin puheenaiheisiin.


Via Crusis siirtyy Unioninkatua pitkin Senaatintoria kohden. Ensimmäistä kertaa Unionkadun varrella oli myös näyttelijöitä ja juonta kuljettiin eteenpäin tuomiota enteilevästi hakkaavien rumpalien avulla. Rumpalien kasvomaalaukset ja asustus toivat mieleen Meksikon Kuoleman päivän paraatin - pääkallonaamiot, mustat vaatteet ja leveälieriset mariachi hatut tupsuineen.


Jeesuksen tuomio langetettiin Suomen Pankin rappusilla, joka sopi paikkana tähän äärimmäisen hyvin. Rahahan oli vaihtanut omistajaa kun Juudas oli kavaltanut Jeesuksen aiemmin. Minna Koskelan esittämä Herodes saapui paikalle valkoisella valtavalla limousinella ja hän on pukeutunut koruihin sekä pitkään turkkiin. Discomusiikki pauhasi ja valot välkkyivät.


Pilatus, Tuulia Eloranta tuli L'Orealin meikkikapassa ja poskipunasivellin kädessä jakamaan tuomiota Jeesukselle. Lopulta hän ei kuitenkaan osannut päättää itse tuomiota vaan antoi kansalle päätösvallan. Kansa vaati oranssiin vankipukuun kahlittua Rarabbasta vapautettavaksi ja Jeesukselle kivitystä tai ristiinnaulitsemista, johon lopulta päädyttiin.




Alkaa matka Senaatintorille ja tuomion täytäntöönpanoon...



Tässä Via Crusis kärsimysnäytelmässä ketään ei nostettu ristille vaan kaikki näyttelijät levittivät kätensä kuin olisivat olleet ristillä. Crusis päättyi valojen räiskintään, "uutislähetykseen kadulla rähisevistä ihmisistä ja kaaoksesta".. Erilainen mutta äärimmäisen vaikuttava esitys! Olen sulatellut tätä nyt eilisestä ja esitys antoi paljon ajattelemisen aihetta. Varmasti rikkoi myös rajoja ja kaikki eivät ehkä pitäneet mutta minä pidin. Maria Ylipää on huikea Jeesus ja mietin miten hän pystyi laulamaan niin puhtaasti hihattomassa paidassa parin asteen pakkasessa illalla Tuomiokirkon rappusilla kiivettyään ja loppumatkan vielä ryömittyään..? Sää oli kolean kylmä kuten usein pitkäperjantain sää on.


Kolmas oma traditioni on piipahtaminen Haltialan tilalla katsomassa tänä keväänä syntyneitä uusia, pieniä karitsoja. Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle ja paljonhan siellä on myös lapsiperheitä. Itselleni on äärimmäisen tärkeää päästä hetkeksi "maalle" ja nauttimaan siitä, että saan silitellä ja rapsuttaa lampaita ja karitsoja. Lisäksi lehmät oli laskettu jo ulkosalle ja ponejakin näkyi. Sää ei tänään suosinut ulkoilma kahvittelua mutta rohkeimmat istuivat kyllä kaffella.....hrrrr....hrrrr...






Tämä pieni suloisuus olisi halunnut vain rapsutuksia ja hän nuoli kättäni pienellä karhealla kielellään kiitokseksi. Aivan liikuttava pieni karvapallo mutta jätin karitsan silti Haltialaan kun lähdin kotiin 

Onko teillä jotain pääsiäistraditioita tai perinteitä, jotka toistuvat vuodesta toiseen? 
Jätin suosiolla tästä postauksesta pois pääsiäisherkku traditiot koska niistä myöhemmin lisää...




6 kommenttia:

  1. Voisiko siihen pääsiäisherkkutraditio postaukseen millään ujuttaa mukaan, niitä lapsuutesi pääsiäismuna-aarteita? Tuon aikakauden lapsen olisi niin kivaa fiilistellä ja nykyään munista tulevat lelut on niin muovisia. Muistan aina sormuksen, jossa oli pinkki timantti. <3

    Sydämellistä pääsiäistä Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että sinulla on myös "sormus muistoja". Valitettavasti uusimpaan postaukseen ei aarrearkuni päässyt mukaan koska se on jossain kellarin uumenissa. Pitää yrittää kaivella esille jossain vaiheessa ja esitellä täällä. Minäkin muistan pinkkejä timantteja :D

      Hyvää alkanutta viikkoa Tiia ja aurinkoa!

      Poista
  2. Ei ole mitään traditioita, ainoa mitä olen lapsuudesta pitänyt mukana, on mignon munat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mignon munat oon NIIN hyviä. Niitä oli muuten tänään meidän paikallisessa K-kaupassa -50%... Arvaa vaan ostinko... No, ihan muutaman vaan, sanoo nainen, jonka leukaan on tulossa finni...

      Poista
  3. Sinun pääsiästraditiosi kuulostavat ihanilta! Matteus-passio jäi itseltäni tänä vuonna väliin ja se harmitti kovin - ja tuon Via Cruciksen olisin ehdottomasti halunnut nähdä!
    Hyvää pääsiäisen jatkoa, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Lady ♥ Ensi vuonna sitten uusi Matteus-passio ja varmaan myös uudistetulla miehityksellä. Via Crusis oli erilainen mutta otti hyvin kantaa meidän jokapäiväisiin ongelmiin.

      Aurinkoista alkanutta viikkoa Ladylle!

      Poista