Pages

huhtikuuta 11, 2017

Sisustusta, värejä, muotoja, materiaaleja ja ideoita Kevätmessuilla

Kevätmessujen valokuvia on nyt tullut selattua läpi antaumuksella joten ajattelin tehdä seuraavaksi pienen koosteen siitä mitä Sisusta! -hallissa oli esillä. Sisustaminen ja kodin pientavarat olivat osana messuja nyt 7.kerran. Löysin messualueelta vanhoja tuttuja toimittajia sekä heidän uutuustuotteitaan ja trendejä mutta lisäksi onnistuin tekemään muutamia varsinaisia uutuusbongauksia kiertäessäni. Ota mukava asento ja lähde mukaan Marjon matkassa kiertämään vielä kerran Kevätmessuja :)

Parolan Rottinki viettää juhlavuottaan joten onnittelut 50-vuotiaalle ♥ Parolan rottinkikalusteet ovat klassisen ajattomia ja niistä tulee itselleni mieleen todella lämpöinen kotifiilis ja jotenkin oma lapsuusaika. Materiaali on luonnonmukaista ja todella viimeisteltyä. Harmittaa, että aikoinaan annoin pois itseltäni tuon "valtaistuintuolin" - tosin se ei ollu Parolan Rottingin tuotantoa. 



Eco Deko Green on itselleni uusi, mielenkiintoinen tuttavuus. Pienoispuutarhoja lasisissa maljoissa, laseissa ja purkeissa. Mehikasveja somistettuna kivillä, nukkekodin kokoisilla metallituoleilla, tekosienillä, kivillä ja simpukoilla. Jotenkin hyvin hellyyttäviä kerrostalokotiinkin sopivia omia pikku puutarhoja. Koska kasvit ovat mehikasveja ne eivät vaadi säännöllistä kastelua vaan sopivat myös hieman laiskemmalle kastelijalle. Tarkemmat hoito-ohjeet löytyvät tästä.



Globrandin osastolta löytyi vaikka minkälaisia mielenkiintoisia design-tuotteita. Sekä March Designin. Rio Lindon että Etno Designin tuotteet ovat liettualaista alkuperää. Äärimmäisen korkealuokkaisesti käsiteltyä puuta, hauskoja innovaatiotuotteita, kekseliäisyyttä ja hauskuuttaa. Lähemmin tuotteita voi tiedustella anja.suomalainen@globrand.fi

EtnoDesign, puzzle-tea-tray "Pleased cats" 
 
March Design, gluteenittomat ja C-vitamiinipitoiset tikkarit
 
March Desing, Bird BnB linnunpönttö 
 
Rio Lindo, TREE 4 Tea lasinalustat - tammi, leppä, saarni, omenapuu
 
Unikulman osastolta löytyi kattava valikoima laadukkaita vuoteita. Nukkumamukavuuteen kuuluu hyvä petauspatja sekä laadukkaat lakanat ja tyynyt. Totta kai kaunis päiväpeitto viimeistelee vuoteen päiväksi ja suojaa myös vuodevaatteita likaantumiselta. Omaa untaan kannattaa kyllä arvostaa!



Annalan kutomo Tampereella on 100 vuotta vanha kotimainen yritys, joka valmistaa suomalaiseen sisustusmakuun sopivia verhoilukankaita. Annala kutoo ainoastaan Suomessa ja tekee kokonaisvaltaista työtä kotimaisen tuotannon eteen! Hauskoja raitakuoseja tyynyissä - pidin. 


Ruotsalaisen Willab Gardenin lasiterassit ja kasvihuoneet antavat kotiin lisäneliötä. Lasiterasseille oli laitettu kauniin tyylikkäitä istuinryhmiä ja vihersisustustakin. Jos asuisin omakoti- tai rivitalossa haluaisin ehdottomasti tällaisen "kesähuoneen", jota voisi käyttää myös pitkälle syksyyn.



En itse ole mikään saunafani mutta tässä eestiläisessä Iglusaunassa pärekattoineen oli jotain sympaattista ja mystistä. Olen myös pärekattofani joten tällaisessa haluaisin istua löylyissäkin ehkä. 


Annansilmä Tuotteet ovat kauniita ja ajattomia. Valikoimissa on paljon erilaisia käsintehtyjä harjoja, koreja ja kodin piensisustustuotteita. Tuotteet ovat näkövammaisten tekemiä ja niillä on pitkät perinteet. Mielestäni on tärkeää työllistää noin 400 näkövammaista hankkimalla tuotteita. Annasilmän mattopiiska on tuttu tuote jo lapsuudenkodista vaikkei mattoja enää piiskatakaan ulkosalla niin edelleen valikoimista löytyy perinteinen mattopiiska. Siitä oli myös viime messuilla pikkuinen magneetilla varustettu malli, joka on nyt jääkaappini ovessa muistuttamassa lapsuudesta :) 



Mikkeliläinen Kenkäveron myymälä oli täynnä huiman kauniita Ebba Masalinin kasviaiheisia julisteita, keittiöpyyhkeitä ja tiskirättejä. Itsehän etsin kuumeisesti sellaista aitoa Masalinin kasvitaulua kirppareilta ja antiikkitapahtumista mutta hyväkuntoista ja minua miellyttävää ei ole ainakaan vielä löytynyt. Kenkävero on mukana Taito Shop ketjussa. Kesällä on muuten asuntomessut Mikkelissä joten silloin kannattaa kyllä pistäytyä Kenkäverossa, josta löytyy vanha pappila ja huikeaa historiaa sekä hyvä ruokaa. 



Puutarhaetsivien osastolla oli hauska pakettinarusta ja viinipullonkorkeista tehty kattokruunu. Hauska idea ja varmasti uniikki valaisin vaikka terassille. Tanja ja Tiina ovat varsinaisia puutarhavelhoja luomaa upeita pihoja ja puutarhoja sekä teeveestä tuttuja :)


Kalustetalo Maskun osastolta bongasin tyylikkään Wellington tuolin: laadukkaasta tiikistä valmistettu vaaleasävyinen runko ja punottu istuinosa. Sinisävyinen rahi ja tyyny olivat raikkaat.


Sokerina pohjalla oli kaunis yhteisosasto: Livemore osk (bloomingsday, Overseas, Piha & puistotie), Espoon Maali ja Tapetti Oy (Värisilmä Espoo) ja Pakilan Kukkatalo. Vietin tällä osastolla paljon aikaa kun kaikki oli niin kaunista ja yhteensopivaa. Visuaalisesti tämä osasto oli minusta kaunein ja tasapainoisin. Harmittaa kun unohdin kuvata erikoisen metallisen sohvan, jonka päällä kasvoi sammaleessa kukkia. Se oli kuin jostain sadusta suoraan!







Paljon muutakin kivaa sisustukseen liittyvää messuilla oli mutta tässä valitsemani helmet. 
Jos kävitte Kevätmessuille kiinnittyikö huomio näihin vai ihan johonkin muuhun?

8 kommenttia:

  1. Nuo mehikasvit kyllä vetivät puoleensa, samoin myös Parolan rottingin piste. Niin paljon kaikkea kaunista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehikasveja itselläkin on se perinteinen rahapuu mutta kuten messuilla kerroin minun rahapuuni on valtava :)

      Parolan Rottinki on huippu tuotteita valmistava yritys ja pidin myös todella paljon heidän eleettömästä osastostaan.

      Kiva kun treffattiin❤️

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiva kiva kun pidit! Ehkä ensi vuonna sitten sinäkin ehdit messuilemaan...

      Poista
  3. Kiitos tästä, itse en messuille päässyt, niin tästä postauksesta saa hyviä makupaloja. Rottinki on nyt niin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Outi ❤️ Rottinki on viehättänyt minua aina ja todella harmittelen, että yhden rottinkituolin annoin vain pois....nyt olisi ollut sille käyttöä.

      Poista
  4. Olipa kiva postaus. Kiitos, kun jaoit makupaloja sieltä. Tuosta rottingista voisi sanoa samaa kuin sinäkin. Olen pitänyt aina rottingista, vaikka se ei aina ole ollut muodissakaan. Muistan joskus nuorempana haaveilleeni rottinkisesta sohvasta ja "bambuverhoista"...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :) Makupaloja olisi riittänyt kahteenkin postaukseen koska aika paljon katsottavaa. Rottinki on ollut mun favorite jo pitkään. Omistan myös Skannon pöydän, jossa on marmorinen kansilevy ja rottinkijalusta - pitäisikö ottaa esille kun nyt olisi ihan kuuminta hottia ... :D

      Poista