huhtikuuta 30, 2017

Vappu sukset jalassa ja muut vappuperinteet


Eilen se lumimyräkkä sitten iski ja peitti maan valkoisella vaipalla! Mitä ihmettä? Eletään huhtikuun viimeisiä päiviä ja joka vuosi on perinteisesti kaivettu kesäiset kukkamekot ja korkosandaalit esille kesän juhlan, vapun aloitukseen. Eilen painelin toppatakissa ja pipo silmillä koiralenkillä. Iltasella Minnie ei olisi enää edes halunnut lähteä "takaisin talveen" vaan harasi neljällä tassullaan vastaan kun avatusta ulko-ovesta paljastui luminen totuus. Ja simsalabim - tänä aamuna ei lunta enää juurikaan ollut! Emme pääse siis hiihtämään kuten vappuna 1957 Kaivopuistossa. Sukset voi siis pakata jo kesäsäilytykseen levollisin mielin. Ja historian kirjat tietävät kertoa, että vuonna 1947 satoi Helsingissä lunta 27cm joten eilinen kuuro on minusta ihan pikku juttu :)



Vappuun kuuluvat ehdottomasti sima sekä munkit että tippaleivät. Simaa en ehtinyt (LUE: muistanut) tehdä tänäkään vuonna joten joudun tyytymään sitten kaupan ostosimaan. Otin kokeiluun nyt Marlin KotiSiman ja minusta ihan ok - ei se tosin kyllä vertoja oikealle kotisimalle mutta saa nyt kelvata. Tippaleipien suhteen olen suurkuluttaja! Vai pitäisikö sanoa ihan koukussa niin. Ensimmäiset tippaleivät ostin jo heti kun ne tulivat kauppoihin. Sottaista syömistä kun hajoileva tippaleipä lentelee sinne tänne haukattaessa. Onneksi on "eläinimuri", joka noukkii maasta pudonneet muruset. Tippaleivällä on muuten aika pitkä historia. Jo 1700-luvulla tämä säätyläisten kahvipöytiin ilmestynyt vappuherkku maistui jo. Tunnetaan muuallakin maailmassa vähän eri näköisenä versiona - funnel cake Yhdysvalloissa ja Strauben Etelä-Saksassa. Oma prosessi on muuten kuljettaa tippaleivät ehjinä kotiin. Kyllä ne murusiksi menneetkin ovat hyviä mutta kurjia laittaa tarjoilupöytään :)



Vappuun kuuluvat myös värikkäät ilmapallot niin katukuvassa kuin kotonakin. Tosin meille ei ilmapalloja voi enää tuoda kun Minnie pelkkää niiden pamahtelua jos sattuvat poksahtamaan. Ilmapallon keksijänä pidetään fyysikko Michael Faradayta, joka teki kokeita  vetypalloilla jo vuonna 1824. Tästä miehestä minulle tulee aina mieleen kouluaika ja hänen kehittämänsä Faradayn häkki, jollaisena autokin voi toimia ukkosella. Tuo netistä lainattu Ismo Höltän kuvan ilmapallokauppiaasta vuosien takaa on todella nostalginen. Nykyään myydään mitä hurjempia foliopalloja, jotka eivät omasta mielestäni ole yhtä hauskoja kuin värikkäät isot ilmapallot. Makuasioista on turha kiistellä.

Kuva: Ismo Hölttä
Jos vappuna ei uskaltaudu vielä picnicille Ullanlinnanmäelle on hyvä vaihtoehto mennä vappulounaalle. Itse olen menossa Perobaan vappubrunssille herkuttelemaan vapunpäivänä puolenpäivän aikaan joten tänä vuonna jää Kaivopuisto varmaan sitten väliin. Täytyy katsella ja kuulostella fiilistä huomenaamulla eikä tehdä vielä mitään varmoja suunnitelmia :) Suosituimmat brunssipaikat ovat ihan varmasti jo täynnä pöytänsä etukäteen varanneita mutta kannattaa aina tarkistaa josko kuitenkin mahtuisi mukaan.


Ylioppilaat lakittavat tänään taas perinteisesti Havis Amandan patsaan Helsingissä. Oulussa runoilija Mikael Franzenin saa päähänsä ylioppilaslakin kun Tampereella vappuyönä lasketaan Hämeensillan Suomen neidon kutreille lakki. Hauskoja perinteitä! Havis Amanda on Pariisin Villen, Ville Vallgrenin tekemä ja herätti aikoinaan hyvinkin paljon kritiikkiä alastomuudellaan. Nykyään opiskelijat lasketaan hellästi ylhäältä päin lakittamaan Manta mutta ihan varmasti tänäkin vappuna joku haalariasuinen kylpee vielä Mantan kanssa.


No, entäs se ylioppilaslakki ja sen pitäminen vappuna. Mielelläni laittaisin päähäni mutta kuten tästä olen aiemminkin täällä blogissa avautunut niin joko pääni on kasvanut tai sitten ylioppilaslakki kutistunut. Ei vain mahdu päähän ettei alkaisi puristamaan hetken kuluttua! Satavarmasti yo-lakki on minun omani eikä jossain vappubileissä vaihtunut yksilö. Paljon tietoa päässä ehkä levittänyt entisen ylioppilaan päätä :) Nykyään ongelmani on tosin ollut etten saa sitä tietoa ulos sieltä päänupista kuin pienen viiveen jälkeen. Soitto perään tavatulle ystävälle "niin siis tämä XXX oli se henkilö, jota en muistanut kun hetki sitten puhuttiin." :D


Muita vähän tuntemattomampia vappuperinteitä ovat vappukokot, joita poltetaan ruotsinkielisillä alueilla mm. Fiskarsissa. Vappukokot kuuluvat vappuun Ruotsissa ja sieltä perinne on levinnyt meillekin. Vappukokon poltto ajoittuu juuri kevätpäivän tasauksen ja juhannuksen puoliväliin. Jos jollain lukijoistani on kertoa vappukokoista enemmän olisi mielenkiintoista kuulla.


Loppuun vielä pari oivallista juttua perinteisestä Kevätpörriäisestä.

"Maailman kovin nörtti on hämähäkki. Se roikkuu koko ajan verkossa." Iris
"Miksi kuussa ei kannata asua? Koska puolikuun aikana tulisi ahdasta." Jaakko
"Kissoille sopii hyvin tietokoneala koska niillä on täydellinen hiirenkäsittelytaito." Johanna


Oikein hyvää vappua kaikille lukijoilleni ♥♥♥

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä. 



16 kommenttia:

  1. Ai mahtavuutta noita kuvia ja juuri juteltiin miehen kanssa lenkillä, että viimeksi vuonna -57 nähty vastaavaa. Arvostan asennetta, että Kaivariin on menty säällä, kuin säällä. :) Iltalehdessäkin oli niin nostalgisoiva juttu eri aikakauden vapuista kuvin. Kiva nostalgiapläjäys täällä. <3 Ihquisaa vappua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vanhojen vappujen kuvat on hauskoja kun osoittavat, että ollaan sitä ennenkin oltu säiden armoilla.
      Mukavaa alkanutta viikkoa Tiia ❤️

      Poista



  2. Tarja Tahko30. huhtikuuta 2017 klo 15.26
    Hauska tietää ,että 1947 mun syntymävuotena oli 27 cm lunta..tai 1957 pääsi hiihtämään..mä olin varmaan silloin Lintsin jonossa villatakissa ja mekossa ja polvisukissa ,olinhan jo 9-vuotias.


    VastaaPoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauheaa Tarja jos olet ollut Lintsillä polvisukissa ja lunta on vihmonut taivaalta. Ehkä Lintsi oli suljettu silloin. Tai sitten vappuaattona ei satanut koska nämä kuvat ovat vappupäivältä.

      Poista
  3. Aivan mahtava postaus! Täällä Vallilassa on munkit syöty ja omatekoiset simat nautittu. Oikein hauskaa vappua toivottavat Kimmo, Miki ja kissat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän hitaasti vastaaa kiittää toivotuksesta ja toteaa, että hyvä vappu ja nyt uudella innolla toukokuuta eteen. Terveisiä koko poppoolle ;)

      Poista
  4. Todella kova toi 27cm:ä lunta, siihen ei kuitenkaan ihan nyt päästy. :D Mahtavaa historian havinaa tässä postauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei taidettu ihan noihin lukemiin. Olisiko ollut muutamia senttejä :) varmaan pohjoisessa enemmän. Mukavaa alknautta viikkoa Jonna ❤️

      Poista
  5. Ihana vappupostaus! Oli kiva lukea vähän vappuun liittyvien asioiden historiasta. Minustakin vappuun kuuluvat sima ja munkit sekä tippaleivät. Joskus olen tehnyt jopa tippeleipiäkin itse, mutta en enää vuosiin. Vanhemmiten olen laiskistunut, mutta siman teen aina itse. Rosetit ovat myös todella hyviä vappuherkkuja. Oikein kivaa vappua Sinulle, Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse ❤️ Rosetteja teki isoäitini aina ja ne olivat tosi hyviä.
      Tippaleipiä olisi varmaan hauska tehdä mutta öljyn kanssa puljaaminen ei koskaan ole innostanut minua.
      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  6. Siis aivan huippuhienoja kuvia. Miten mahtava juhla tämä onkaan. Oma lähärilakkini mahtui vielä päähän, mutta kyllä se on se järki joka päässä on kasvanut, siksi nuo lakit mystisesti pienenevät kaapissa :)
    Ihanan kuplivaa vappua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa, että sun lakki mahtuu vielä. Mun pää on niin suuri, että puristaa.
      Mutta kyllä lakit ihan varmasti pienevät kaapissa...
      Aurinkoa viikkoosi Outi ❤️

      Poista
  7. Siis aivan ihania kuvia! Hurja tuo 27cm lunta, totta tän ja eilisen lumisade ei ole mitään tuohon verrattuna.
    Minä rakastan simaa ja munkkeja mutta tippaleivät ei uppoa.
    Oikein ihanaa Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsin tänään - siis vapun jälkeen - tippaleipiä mutta lähikaupan hyllyt ammotti tyhjyttään.
      Ehkä Prismassa tai Cittarissa voisi vielä olla. Ihan jos vaan yhden paketin vielä ostaisin...
      Iloa viikkoosi ❤️

      Poista
    2. Loistava, nostalginen vappupostaus!
      Turussa väki kokoontuu Taidemuseon mäkeen. Se on hieno näky, kun ennen kuutta on mäki täynnä väkeä ja kello 18.00 mäki on valkoisena lakkimerenä. Ja sieltä sekä Vartiovuorenmäeltä (kokoontuu suomenruotsalainen väki) lähdetään lakittamaan Aurajoen rantaan Lilja -patsasta.
      Iloa uuteen viikkoon, Marjo!

      Poista
    3. Turun Taidemuseon mäen näinkin valokuvan ja näytti samanlaiselta ylioppilaslakki mereltä kun Helsingissä Espa ja Kaivopuisto :) Lilja -patsas on Turun vastine Mantalle ja hieno onkin.
      Joskus voisi olla kiva olla Turussa vappuna...
      Aurinkoa viikkoosi Tuula ❤️

      Poista