huhtikuuta 26, 2017

Wellsinki bag on alkavan kesän uusi picnickassi



Ensi viikolla ollaan jo toukokuussa kun vappu on juhlittu ja kesäkausi virallisesti avattu perinteisellä Mantan lakituksella ja vappuhulinoilla Espalla. Kesään kuuluu ainakin minulla picnic ainakin yhden ellei useamman kerran rakkaassa pääkaupungissamme! On taivaallisen ihanaa istua kesäisessä Kaivopuistossa tai vaikka Lauttasaaren Ryssänkärjessä merenrannalla nauttien hyvää pikkusyötävää sinisen, pilvettömän taivaan alla yhdessä ystävän/ystävien kanssa. Nämä ovat niitä pieniä, tärkeitä hetkiä, joista kannattaa pitää ehdottomasti kiinni ja nauttia kesästä ja lämmöstä oikein kunnolla ♥


Kaivopihalle on avattu jo viime vuoden loppupuolella uusi WELL Coffee kahvila. Muistan lukeneeni pari päivää ennen jouluaattoa Hesarin NYT-liittestä tästä HYY-Yhtymän terveyskahvilasta, josta löytyy vegaania sekä gluteenitonta syötävää, nyhtökauraa ja voikahviakin. Mietin, että tänne pitää ehdottomasti piipahtaa joskus mutta vuodenvaihteen hässäköissä unohdin sitten asian. Onneksi sain kutsun tulla tutustumaan uuteen, hieman erilaiseen ja super terveelliseen picnic kassiin tässä muutamia viikkoja sitten ja missä muualla kuin täällä Well Coffeessa :)


Ruskeaan paperikassiin on pakattu Wellsinki bag eli picnic tarpeet kahdelle. Ja totta kai mukaan on pakattu se perinteinen punavalkoinen liina ja astiat sekä ruokailuvälineet :) Ihan täydellinen esteetikon silmään, tuumin kun availimme kassia. Minä jaoin tilaisuudessa picnic kassimme bloggaaja kolleega Dioriinan kanssa ja vaikkei ulkona maaliskuun puolella ollutkaan vielä kovin keväistä niin tämä kattaus herkkuineen toi meille ihanan picnic fiiliksen sisätiloissakin.


Wellsinki bag sisältää WellCoffeen suositun Helsinki Bagelin, jossa on BBQ-maustettua nyhtökauraa, chipotlea, punasipulia, lehtikaalia ja low carb bagel. Aivan suussasulavaa ja koko picnic kassin voi tilata myös gluteenittomana vaihtoehtona. Lisäksi tarjottimelle oli koottu värikkäitä, kotimaisia kasviksi dipattavaksi hummukseen. Terveellistä myös!


Picnic juomaksi Ginger-lemonade mehua, johon oli lisätty inkivääriä antamaan kivan kirpeää makua. Me nautimme vielä WellCoffeen kahvia tähän lisäksi mutta kahvia picnic kassi ei sisällä. Ja totta kai hyvällä picnillä pitää olla jotain makeaa ja extra hyvääkin mukana. Wellsinki bag sisältää uuden Helsinki-muffinsin, jossa lakritsilla maustettu leivonnainen ja vadelma-tuorejuusto ovat täydellinen yhdistelmä. MUMS! Kaikki tuotteet ovat vegaaneja.


Ensimmäiset Wellsinki bagit pakataan nyt vapuksi ja picnic tulee jatkumaan koko kesän. Wellsinki bag on tilattavissa WELL-kahvilan nettisivujen kautta kahdelle hintaan 29€. Ehdottomasti tätä tullaan kokeilemaan vielä toistekin ja ihan oikeasti kesällä ja ulkosalla. Kiitos Dioriina picnic seurasta ♥

Kiitos WELL-kahvilalle Pre-vapusta, jota pääsin viettämään jo maaliskuun puolivälissä :) 
Sunnuntaina sitten oikeaa vappua. 

Miten te aiotte juhlistaa kesän alkamista ja onko erityisiä picnic perinteitä? Olisi kiva myös kuulla mikä on teidän suosikki picnic paikkanne kesäisessä Helsingissä? Yksi minun picnic paikoistani on Fruticetum omenatarha, johon pääset kurkistamaan tästä. Ihan huikea picnic omenankukkien alla onnistuu täällä - auki vain rajallisen ajan!








10 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle ihanasta piknik seurasta <3 Kassi oli kyllä täynnä ihania herkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli oikein mukava picnic vaikka sisätiloissa oltiinkin ♥

      Poista
  2. Oi miten kiva idea tällainen kassi on. Ruttopuistossa ja Espan puistossa ollaan käyty picnikillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Picnic on aina ihanaa. Itse tykkään käydä myös Suomenlinnassa ♥

      Poista
  3. Nyt iski heti jo aamusta kurniva nälkä ja tuossa on kyllä kattavan kiva setti. Picnikkiä taidan enää harrastaa Sipoon mökin rannalla. <3 Ihquisaa päivää Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipoon mökkiranta kuulostaa täydelliseltä paikalta. Mukavaa päivää Tiia ♥

      Poista
  4. Rantapuistoon mennään picnikille vähintään kerran kesässä ja yleensä yritetään isompi porukka kasaan :-)
    Tuo kassi on tosi hauskalta kuulostava ideä ja luinkin siitä jostain. Eikä tuo 29€ ole ihan kamalan paha hintakaan. Kahvila osuu meillä hauskasti matkan varrelle, jos mennään Suomenlinnan suuntaan, joten ehkäpä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassin hinta on mielestäni hyvin kohtuullinen ajatellen sen monipuolista ja terveellistä sisältöä. Itse kuljen tuon Kaivopihan kautta äärimmäisen harvoin joten en ollut siksi poikennut täällä aiemmin. Hesari NYT:in juttukin unohtui vuodenvaihteessa.
      Mukavaa päivää Minna myrskystä huolimatta ♥

      Poista
  5. Mainio idea tuo picnic -kassi ! Ja olenpahan kerran päässyt kassi sisältöä maistelemaan ja todella herkulliseksi todennut. Tuo pitää hakea jollakin Helsingin reissulla uudestaan ja mennä meren rantaan nauttimaan picnicistä.
    Herkullinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ♥ ja kiva oli sinutkin nähdä picnicillä.
      Vappua odotellessa ja sateen loppumista...

      Poista