Pages

toukokuuta 17, 2017

Aarteita kirpputorilta - mummoliinat rules


Pöytäliinoilla on pitkä historia. Jo 1400-luvun maalauksista on näkynyt pöytäpintojen päälle levitettyjä liinoja. Pöytäliinan alkuperäinen tarkoitus on ollut muuten suojata pöydän pintaa ja myös vaimentaa lautasten kilinää ruokailun yhteydessä. Totta kai pöytäliinoilla on tuotu myös kodikkuutta huoneisiin ja ne ovat kiistatta olleet myös tärkeitä sisustuselementtejä hovin ja ylhäisön ruoka- ja kahvipöydissä. Vasta 1900-luvun alkupuolella alkoivat pöytäliinat yleistyä myös tavallisen väestön juhlapöydissä.

Pöytäliinat valmistettiin pellavasta tai puuvillasta. Pellavaa kasvoi maaseudulla omilla pelloilla, josta se korjattiin talteen ja kudottiin kankaaksi. Pellava oli pöytäliinana erinomainen materiaali koska se oli kiiltävä ja likaahylkivä. Puhdetyönä perheen naisväki kirjoi sitten näitä pellavaisia liinoja ja erityisesti 1920-luku on kirjonta on erittäin suosittu ajanvietettä. Edes sota-aika ei hillinnyt pöytäliinojen tekemistä. Kun kankaista oli pulaa ratkottiin jauhosäkeistä kangasta, johon tehtiin kirjailuja.


Minä on aina arvostanut käsityötä ja tehnyt itsekin paljon käsilläni aiemmin. Jo teini-iässä olen kutonut mattoja ja raanun kangaspuilla, virkannut hyllynreunuspitsejä, pitsiliinoja ja neulonut myös villapaitoja. Kirjoitin jo 2015 keväällä Fredrika Wetterhoffin sässynä postauksen yhteydessä siitä miten paljon ihailen vanhoja kirjailtuja pöytäliinoja ja ylipäätänsä käsitöitä. Silloin oli myös sattumalta Hesarissa iso artikkeli siitä miten käsitöiden tekeminen lievittää stressiä, parantaa keskittymiskykyä ja mikä tärkeitä suojaa muistia. Meidän kaikkien pitäisi kyllä herätellä henkiin käsillä tekemisen taitoa koska pelkkä älyluurin näprääminen tai hiirenkäyttö ei vaikuta aivoihimme yhtä smiloivalla tavalla.


Kiertelen säännöllisesti erilaisia kirpputoreja ja antiikkitapahtumia ihaillen aina näitä kirjailtuja pöytäliinoja. Minulla on muutamia oman isoäidin perintönä saatuja ihanuuksia kaapissani mutta silti on mukava katsella haaveillen uusistakin pöytäliinoista. Usein hyväkuntoiset liinat ovat melko kalliita mikä on ihan ymmärrettävää koska hyvästä, vanhasta käsityöstä pitääkin maksaa käypä hinta. Jossain liinoissa näkyy myös se, että niitä on säilytetty pinoissa laatikoissa ja hyllyillä joten liinat ovat saattaneet ajan saatossa haurastua taitoskohdista.


Fidan kirpputoreilla on tulee kanta-asiakkaille aina ilmoitus siitä milloin 50% alennuspäivät ovat tulossa eli kaikista hinnoitelluista tuotteista siis yhtenä päivänä maksetaan vain puolet hinnasta. Kun sähköpostiin kilhataa ilmoitus näistä hintahulinoista säntään aina läheiseen Fidaan kartoittamaan tilannetta. Usein menen ensimmäisenä katselemaan kodintekstiilejä ja nyt muutamia viikkoja sitten onnisti! Kaksi erittäin hyväkuntoista, ehjää ja vain muutamilla pikkutahroilla varustettua liinaa odotti minua. Neliönmallisia pöytäliinoja ja hinnat 12€ sekä 20€! Olin Fidassa vähän ennen sulkemisaikaa joten päätin riskeerata ja jättää liinat aamuun siihen kun liike aukeaa ja puolenhinnan päivä alkaa.


Ja loppu on sitten ihan historiaa! Minä lunastin itselleni nuo molemmat ihanuudet hintaan 16€! Ne ovat äärimmäisen taidokkaasti tehtyjä ja täytyy sanoa, että aamiainen katettuna näille liinoille nousee kauneudessaan potenssiin 1000 niin kauniita ne ovat. Olen niin onnellinen koska "mummoliinat rules" kuten yksi Marjon matkassa Instagram seuraaja tänään kirjoitti!

Tältä reissulta tarttui mukaan yksi toinenkin ihan mieletön löytö mutta palataan siihen tuonnempana. Minä jatkan vielä hetken liinojen ihailua ennen nukkumaan menoa ♥

16 kommenttia:

  1. Onpa kauniisti kirjoittu.

    En ole Fidassa käynytkään aikoihin. Vanhan -ja uudenkin- tavaran kiintiö alkaa olla täynnä. Tosin pari kuvauslautasta aina mahtuisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidokasta työtä :) ja mikä parasta kaikki kuviot ehjiä.

      Fida piipahdan melkein kerran kuukaudessa. Täällä päässä myös tavarakiintiö aika piukeassa mutta sitten voin kierrättää itse kirpparilla kesällä taas jotain... :)

      Poista
  2. Joskus nuorena tuli kirjottua ja käsitöitä tehtyä todella paljon. Ihan niin kuin sinäkin kudoin mattoja ja poppanoita ja tein kymmeniä ristipistotauluja ,vaatteita ompelin ihan muillekin mm. lakanoista leikattuja kerros-alushameita (rypytyksillä).Kudoin norjalaisia villapaitoja ym...ja nyt en mitään. Tosin ristisanatehtävät,sudokut ym pitävät aivot jotenkin vireessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meidän pitäisi Tarja herällä nuo nuoruuden käsityöharrastukset taas uudelleen :)
      Itse teen myös ristikoita ja olen tehnyt koko ikäni. Sudokut ovat minulle hebreaa mutta palapelit puolestaa viehättävät. Ja niitä voi nykyään tehdä myös koneella niin ei jää ikävästi keskeneräinen palaveri levälleen pöydälle.

      Poista
  3. Tuossa liinassa on tuttua kuviot.Oiskohan ennen ollut nuo samat kirjontamallit käytössä käsityön tekijöillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti Aikku monet kirjontamallit mitä vielä tänäänkin käytetään ovat vanhaa perua.

      Poista
  4. Olet tehnyt hyvät liinahankinnat ja vieläpä edullisesti. Loistavaa. Vanhat liinat ovat kauniita ja voin vain ihailla niiden käsityöihmisten taitoja, jotka ovat tehneet ne. Minullakin on muutama vanhempi pöytäliina, jotka olen saanut omalta ja mieheni äidiltä. Ne ovat kyllä minulle tosi arvokkaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin onnellinen näistä liinoista ♥ Vanhoissa käsitöissä minua viehättää se nähty vaiva tehdä jotain kaunista. Uskon, että sinunkin liinasi ovat varmasti todella kauniita ja niillä on tunnearvoa.

      Poista
  5. Ihania liinoja ja minultakin löytyy pino käsinkirjailtuja pöytäliinoja. Enkeliäitini oli taitava tekemään näitä! Täytyypä kaivaa esille nämä arvokkaat liinat :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että sinulla Tuulanneli on kirjottuja liinoja. Ollaan me vähän samiksia siis ♥

      Poista
  6. Aivan ihanat liinat, eikä hintakaan päätä pakottanut. Katselinkin instassa, että onpa kaunis aamupala kattaus ollut sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Aamupala muuttuu heti asteen kauniimmaksi kun laittaa ne näille liinoille.

      Poista
  7. Kauniit liinat olet löytänyt ja tuo hinta on ihan ällistyttävän matala, edes halpamaana tunnetusta Bulgariasta ei käsinkirjailtua pöytäliinaa saanut alle 50,- euron. Kiitos muuten vinkistä noihin Fidan alepäiviin, täytyykin mennä laittamaan oma emaili postituslistalle, käyn Järvenpään liikkeessä silloin tällöin, mutta tuo alepäivä on mulle ihan uutta. Loistavia kirpparilöytöjä tästä eteenpäinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä Sari rekistöitymään Fidan liikkeeseen tai siis liittymään kanta-asiakkaaksi niin saat ennakkotietoa näistä päivistä. Kiitos, yritän jatkaa löytyjen tekemistä!

      Poista