heinäkuuta 28, 2017

Härkälän kartano Somerolla on elämyksiä ja kulttuuria täynnä


Toukokuun lopun Someron Nostalgiaviikon yhteydessä lupasin kertoa vähän enemmän yhdestä Nostalgia-ajojen pysähdyspaikasta. Härkälän kartano on niin huikea paikka, että se ansaitsee ehdottomasti ihan oman postauksen joten tässä vihdoin lisää kartanosta. Seuraavan kerran yleisöllä on muuten mahdollista päästä tänne muuten viikon kuluttua 5.8. jolloin järjestään taas vastaava kesänäyttely, jossa itsekin olin mukana. Kartano avaa ovensa yleisölle 14-17 ja esittelykierros tehdään klo 15. Härkälän kartanon osoite on Härkälänkuja 33 ja navigaattorilla Kirkkojärven rannalle löytää oikein hyvin. Jos haluaa kokea elämyksiä ja kulttuuria niin Härkälän kartanosta löytyy molempia!


Härkälän kartanon historia alkaa jo vuodesta 1594. Itä-Göötanmaalta kotoisin ollut ratsumestari Anders Larsson eli Antti Laurinpoika perusti kartanon. Somerolla on muuten kymmenkunta kartanoa mutta ainoastaan Härkälä ja Hovila avaavat ovensa myös yleisövierailuille. Minunlaiseni kartanofani haluaisi kurkistaa jokaiseen kartanoon sisälle :) mutta ymmärrän toki, että kaikki eivät kotiaan halua avata yleisömassoille. Hovilan navetan ylisillä ehdin pistäytyä mutta itse kartano jäi kokematta.


Härkälän kartano säilyi Larssonin suvun hallinnassa seuraavat 150 vuotta eli melko pitkän aikaa, kertoi kesäkierroksen vetäjä, kartanon isäntä Raino Hurme. Jos olet kiinnostunut tarkemmin Härkälän vaiheista niin tästä linkistä löytyy lisätietoa. Omistajat siis vaihtuivat Larssonien jälkeen useaan otteeseen kartanon vaiherikkaan ja värikkään historian kuluessa vuosisatojen saatossa.


Kartano siirtyi oston kautta Suomen valtion omistukseen 1907 ja sen maat palstoitettiin 94 uuteen tilaan. 1920-luvulla Härkälän kartano siirtyi puolestaan Someron kunnan omistukseen ja sen päärakennus toimi kunnalliskotina aina vuoteen 1978 saakka. Kun vanhustenhoito rakennuksesta loppui oli se useita vuosia yksityisomistuksessa. Kartanossa oli ateljeetoimintaa, se toimi kesäasuntona ja jopa varastotilanakin. Sitten se oli myös pitkään ihan tyhjillään ja kun me kävimme katsomassa taloa oli sen saleissa ajettu jopa mopoilla, kertoi kartanon isäntä Hurme.


Kartanon vanha päärakennus on 1800-luvun lopulta. Jos en väärin muista niin rakennusta on jatkettu pariinkin otteeseen joten siksi "eri rakennusosien" välissä on korkeuseroja. Pariskunta Raino Hurme ja Soili Suominen-Hurme ovat tehneet valtavan työn kartanon kunnostamiseksi. Talo siirtyi heidän omistukseensa 2005 ja ensimmäisen kerran se avattiin yleisölle jo 2008. Vähitellen tänne on palautettu se kartanomaisuus ja entinen loisto valtaviin saleihin.


Kartanokierros aloitetaan tästä salista, jossa isäntä kertoo tiivistelmän kartanon vaiherikkaista vuosista. Kartanossa saa alakerran yleisissä tiloissa valokuvata mutta näyttelyhuoneissa valokuvaus on kiellettyä. Siellä aistitaan vain silmillä kaikkea sitä kauneutta mitä ympärillä näkyy. Kierros kestää vähän ryhmän koosta riippuen 1-2 tuntia. Kierros soveltuu myös lapsille.


Näissä kauniissa saleissa on mahdollista järjestää vaikkapa häät ja syntymäpäivävastaanotto. Kurkkasin Härkälän kartanon Facebook sivuilta, että juuri viime viikonloppuna oli tämän kristalliskruunun alla juhlinut tuore aviopari onneaan. Upea ja vähän erilainen miljöö viettää romanttisesti suurta juhlapäiväänsä.



Seuraavaksi siirrytiin katsomaan keltaista ja sinistä salia, jotka ovat vierekkäin. Sininen sali on oikeastaan nimeltään Enkeli huone. Huoneen yhtä seinää nimittäin koristaa valtavan suuri puinen enkelitaulu. Itse asiassa tämä työ on entinen Someron kirkon alttaritaulun vasemmalla yläpuolella olleesta holvista. Kartanon emännän täti Eine Frankenberg oli nähnyt, että Someron kirkon remontin yhteydessä nämä alttaritaulun laudat oli heitetty roskalavalle. Täti oli polkupyörällä kuskannut lautoja turvaan ja nyt ne ovat päätyneet tänne Härkälän kartanon salin seinälle. Vasemmanpuoleinen alttaritaulu on esittänyt vaaleahiuksista enkeliä mutta sen kohtalosta ei ole tietoa. Kauniin vaikuttava työ!



Enkeli huoneessa oli myös valtavan suuria kobeliineja, joissa toistui sama enkeliaihe kuten myös kynttilänjaloissa ja muissakin pienissä yksityiskohdissa. Huone oli eteerisen kaunis ja sinisävyinen vastakohtana sitten toisenpäädyn keltaiseen sisustukseen. Tämä osa kartanosta pidetään viileänä talvella mutta peruslämpöä toki pidetään yllä. Näin ison kartanon lämmittäminen läpi talven olisi varmasti melkoinen kustannus.



Seuraavaksi esittelykierros jatkui kartanon osiin, joissa ei saanut valokuvata. Kartanon isäntäpariskunta on keräillyt kiinalaista ja japanilaista esineistöä ja taidetta elämänsä aikana. Kiinasali ja Japanihuone olivat todella vaikuttavia paikkoja. Kauniita esineitä mm. kiinalaisen ylhäisönaisen kantotuoli oli ihan huikea. Japanilaisia kimonoita ja puupiirroksia. Pidin myös siitä miten kauniisti kaikki oli laitettu esille huonetiloihin. Täällä olisi voinut viihtyä pidempäänkin mutta me jatkoimme eteenpäin toiseen kerrokseen, jossa sijaitsevat galleriatilat.

Galleria tiloissa on sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä. Naisten hattuneulojen näyttely oli aika hieno. Hattuneula on nykyään varmaan täysin tuntematon esine monille mutta aikoinaan niillä hatut ikäänkuin "ankkuroitiin" kiinni sidottuihin (siis vaikka nutturalla oleviin) hiuksiin. Kun hiukset lyhenivät polkkatukaksi iloisella 20-luvulla ei naisten enää tarvinnut käyttää välttämättä hattuneulojakaan kun muotikin muuttui.

Yläkerrasta löytyy myös ihanat nukke- ja metallilelunäyttelyt. Sellaista menneen maailman lumoa ja nostalgiaa jostain kaukaa vuosien takaa kun leikkikalut ovat olleet metallia. Täältä löytyy myös Claude Weisbuchin grafiikkaa ja kauniita japanilaisia puupiirroksia. Yhdessä valokuvassa Rouva Jenni Haukio poseeraa japanilaisen kimonon vieressä joten paikalla on käynyt arvovaltaisia vieraitakin joskus.


Härkälän päärakennuksessa voi myös majoittua. Kurkkasin sisälle kartanon alakerran vapaana oleviin huoneisiin. Päärakennuksen vierashuoneissa voi yöpyä ympäri vuoden. Lisäksi kesäaikaan voi vuokrata itselleen huoneen/huoneiston puutarhurinhuvila Oxwillestä. Kartanoissa on aina romanttista yöpyä ja herätä vähän erilaisesta interiööristä. Aamiainen tarjoillaan isossa salissa näitä huoneita vastapäätä valoisassa aamiaishuoneessa.





Härkälän kartano on esitelty ruotsalaisessa Gods & Gårdar sisustuslehden joulunumerossa. Olen aina haaveillut kartanojoulusta ja oli ihana katsoa miten kartano on pukeutunut valokuvissa jouluun. Korkea joulukuusi tuolla salissa loistamassa kilpaa kristallikruunujen kanssa ja jouluaterian pitkän, kauniisti katetun joulupöydän ääressä....ikuinen joulufani haaveilee....haaveilee...vaikka on kesä :)


Kesäkierroksella pääse kurkistamaan myös Härkälän kartanon vanhimpaan osaan eli 1600-luvun holvikellariin. Holvikellari on kunnostettu yhdessä Museoviraston kanssa. Täällä tuntui melko vilpoiselta vaikka ulkona paistoi aurinko. Varmasti ollut hyvä paikka säilyttää elintarvikkeita aikoinaan ja vähän salaperäinen myös.


Myös Härkälän kartanon puutarhassa kannattaa kävellä ja nauttia sen vehreydestä. Minun vierailuni aikana omenapuut juuri kukkivat joten puutarha näyttää varmaan melko erilaiselta nyt elokuun alun kierroksen aikana. Puutarhassa on kauniita veistoksia ja isoja uurnia. Takana siintää Kirkkojärvi ja sen toisella puolella Someron kirkko. Kaunis rantamaisema!





Kun Härkälän kartanosta lähdetään pois ajetaan totta kai metallisen portin kautta ulos ja puiden reunustamalle kujalle. Tällaisesta maisemasta tulee aina mieleen englantilaiset vanhat elokuvat kartanoista ja niiden historiallisista tapahtumista. Aika, jolloin naiset olivat pukeutuneet äärimmäisen epämukavasti mutta kauniisti ja miehet olivat herrasmiehiä ainakin näennäisesti :)

Antoisaa kesänäyttelyä Somerolla jos suuntaat sinne 5.8. - Marjon matkassa suosittelee 


6 kommenttia:

  1. Upea paikka! Voi että miten arvostan ihmisiä, jotka näkevät vaivaa tälläisen kulttuuriperinnön kunnostamiseen ja vaalimiseen ja vielä päästävät meidät muut nauttimaan siitä. Ei ole todellista, että alttarimaalaus oli päätynyt roskalavelle!! Toivottavasti nykyään ja tulevaisuudessa osataan olla viisampia, kun kunnostetaan vanhaa.
    Voi himpula, että tahtoisin mennä tuonne 5.8., kun muutoinkin olen sillä suunnalla (no, Raisiossa), mutta olemme ystäväni kanssa suunnitelleet tuoksi päiväksi menevämme Forssan Hakkapeliitta-tapahtumaan. Suosittelen muuten sitäkin Marjo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä arvostan myös sitä, että vanhaa suomalaista rakennushistoriaa kunnostetaan ja säästetään seuraaville sukupolvielle. Arkkitehtuurissa saa näkyä kerroksellisuus eikä kaiken tarvitse olla uutta vaikka moderni arkkitehtuuri puhuttelee myös :) Vanhaa perinnehistoriaa on useissa paikoissa päätynyt surutta jätelavoille varsinkin 60-luvulla kun vallalla oli purkuu kaikki vanhat talot ja rakentaa uutta tilalle. Onneksi on ihmisiä, että ovat osanneet arvostaa ja kerätävä näitä talteen.

      Menkää Somerolle 5.8. ja sitten 6.8. Hakkapeliittatapahtumaan :) Itse mietin tuota hakkapeliitta päivää jo viime vuonna mutta olisiko nyt aika piipahtaa. Tänä vuonna teemana on Suomenhevonen. Kummitäti ja tätini Uma Aaltonen kirjoitti Suomenhevosesta niin hienon kirjan, että jos vain aikatauluihin sopii niin tänä vuonna menen tuonne. Olisi muuten hyvä päätös kesälomalle...

      Poista
  2. Upean kartanon katot ja seiniin valitut tapetit ovat täydelliset. Ylellisen tuntuinen paikka ja ihanasta nähtävää.
    Mukavaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli äärimmäisen kaunis Outi :) tiedän, että olisit pitänyt siitä myös.
      Sääli ettei Kiinasalista ja Japinihuoneesta saanut ottaa yhtään kuvaa koska siellä oli todellisia aarteita. Härkälän kartanon nettisivuilla taitaa olla Japanihuoneen kimonoista kuva.
      Ihanaa viikonloppua Outi ja nauti loman viimeisistä päivistä oikein antaumuksella ♥

      Poista
  3. Onpa vaikuttava kartano ja upeasti olet kuviin vanginnut paikan sielun. Hienoja seinävaatteita, jollaisia olen muuten meillekin himoinnut ja vanhoja karttoja ym. Ostinkin muuten ison vanhan kartan seinälle, mutta humps se haisi tosi pahalle ja oli pakko hävittää.

    Noihin huoneisiin kellahtaisin mitä mieluiten <3

    Kaunista viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten harmi, että ostamasi kartta oli haiseva :( Olisikohan sitä voinut jotenkin käsitellä... Tai ehkä parempi sitten laittaa vain suosiolla pois. Vanhat kartat ja opetustaulut ovat minun lemppareita. Tällä hetkellä vain löytyy sellaisia "sisäelin" tauluja kun kaikki kauniit kasviaiheet ovat jo ostettuja.

      Kyllä noissa huoneissa nukkuisi makeasti.

      Viikonloppua Tiia ♥

      Poista