Pages

elokuuta 19, 2017

Vehkaniemen pihapiirin tunnelmaa 62°09'41'' P / 24°10'52''I


"Vehkaniemen pihapiiri ja sen vanhat, talonpoikaiset rakennukset pitävät sisällään monia jännittäviä tiloja ja tarinoita. Menneen elämän jäljet ovat aistittavissa sen seinissä, lattialankuilla, porrasaskelmilla, poluilla, rannoilla, metsissä. Näillä pelloilla ovat kasvaneet ne monet pellavat, joista talon kudonnaiset on kudottu. Rakennusaineet haettiin omasta metsästä. Sukupolvet vaihtuivat, paikat jäivät. Tarinat jatkuvat." 

Kesälomallani sain kutsun vierailla Pohjaslahdella Vehkajärven rannalla vanhalla Vehkaniemen sukutilalla, joka on muuttunut loma- ja juhlatiloiksi. Maaseutua, luontoa ja vanhoja tavaroita sekä ympäristöjä rakastavana minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö Mäntän reissultani vähän välillä myös piipahtamassa maalaismaisemissa nauttimassa kesästä.


Vehkaniemen tila on melkoisen vanha sillä ensimmäiset merkinnät siitä löytyvät historian kirjoista jo vuodelta 1565. Talon vellikellossa, jolla aikoinaan on kutsuttu väki pellolta syömään komeilee vuosiluku 1733. Tuosta vuodesta saakka on Vehkaniemen tila ollut saman suvun hallinnassa. Tämän maatalon pihapiiriin astuessaan tuntuu siltä kuin tekisi aikamatkan menneeseen aikaan. Punamultaiset rakennukset luovat sympaattisen miljöön ja pihapiirissä tepastelee kanoja ja kukkokin. Voisi melkein nähdä rantaan johtavalla polulla talonväkeä kulkemassa tai lapsia juoksentelemassa omenapuiden alla. Tänne ei kantaudu liikenteen ääniä vaan kesäisessä päivässä sirittävät heinäsirkat ja taivaan sineä vasten kirkuvat pääskyset poikasilleen ruokaa etsien. Maaseudun rauhassa kyllä hermo lepää ja mieli rauhoittuu aivan varmasti.


Vehkaniemen tilalta löytyy jännittävän korkea entinen Pakarin väentupa, jonka katonrajassa roikkuu vieläkin keppejä leivotuille ja paistetuille leiville. Seiniä koristavat nykyään kauniit vanhat ryijyt ja muutamia kansallispukujakin on esillä lottapuvun lisäksi. Iloksi huomaan, että myös Vehkaniemellä on pidetty myös Munsalan kansallispuvusta (tämä ei ole ao. kuvassa). Minullahan oli lapsena ja teiniä juuri tuo samainen sinivoittoinen kansallispuku juhlatilaisuuksia varten. Ikkuinoissa kauniit itsekudotut ikkunaverhot ja kodikkaat räsymatot lattioilla. Ja totta kai punaisia reheviä pelargonioita roikkuu ikkunoilla myös. Tätä tilaa voi vuokrata juhliin ja kokoustilaksi.



Vehkaniemellä voi majoittua luhtiaitoissa, Pakarin väentuvan huoneissa ja rantasaunan kamarissa kesäisin sekä päärakennuksessa ympäri vuoden. Luhtiaitat on ovat soman romanttisia ja niissä on sellaista nostalgista "Suomi-filmi fiilistä". Lattioilla on täälläkin itsekudottuja räsymattoja ja rekvisiittana kuivatettuja saunavihtoja. Vanhat huonekalut vielä lisäävät tunnetta, että nyt ollaan maalla rennosti peltojen keskellä. Väentuvan Valkean kammarin yhteydessä on keittiötilat peruskeittomahdollisuuksilla ja ekowc. Myös perhemajoitus onnistuu Vehkaniemessä.



Vehkaniemessä on suomalainen luonto läsnä ja piha kukkii rehevästi. Puutarhankukat olivat mielestäni vanhoja perinnekasveja, joista muutaman tunnistin isoäitini kesäpuutarhasta. Pihalla voisi ajatella näkevänsä jonkun niittämässä perinteisesti viikatteella heinään sen sijaan, että ruoholeikkuri hyrräisi ilkeästi korvanjuuressa. Tänne koneet eivät oikein sovi ainakaan minun mielestäni. Puhumattakaan robottiruohonleikkureista.


Hauska karhupatsas seisoskeli lähellä kivinavetan terassia muikeana vierailuni aikana. Tällä terassilla olisi mukava järjestää vaikka kesäjuhlat hyvän tarjoilun ja juoman kera. Jos taustalla kuulisi vielä haitarin soittavan kappaletta "Aavan meren tuolla puolen, jossakin on maa..." oltaisiin taas jossain Suomi-filmissä :) Oma mielikuvitukseni alkoi heti laukkaamaan näissä idyllisissä maisemissa.


Vehkaniemellä on myös taidetta. Kesän taidenäyttelyssä, joka päättyi nyt 13.elokuuta olivat Rauno Kalliokosken öljyvärimaalauksia, Pasi E. Karjulan upeita puuveistoksia, Arto Jokisen luontokuvia ja Reino Airikkalan haikuja. AIV-tornissa puolestaan Eija Pirttilahden uniikkeja huopatöitä. Sikalassa puolestaan Leena Tuominen-Mullerin maalauksia. Oli jännä nähdä miten navetta ja sikala olivat täysin luontevasti muuttuneet taidegalleriatiloiksi.

Pasi E. Karjula, puuveistoksia

Eija Pirttilahti, uniikkeja huovutustöitä


Ja uskokaa tai älkää täältä kivinavetasta löytyy myös ihan oma baari, jossa on baaritiskikin. Sikalan entisissä karsinoissa voi sitten istuskella nauttimassa baarin antimista ihaillen tauluja. Nerokasta! Pidin myös kalusteista, joita tiloihin oli kerätty siitä ajan kerrostumisesta, jota täällä oli havaittavissa.


Leena Tuominen-Muller, maalauksia

Entäs sitten kivinavetan ylinen - ihan huikean korkea tila, jonka katosta roikkui valkoisia kuultavan ohuita kankaita. Myös täällä kuuli niiden pääskysten kirkumista sillä osalla niistä taisi pesiä juuri navetan räystäiden alla. Ylisellä voidaan järjestää isojakin juhlia ja ehkä siellä juuri oli ollut häävastaanotto ennen minun tuloani. Valonauhat valaisivat vähän hämärään tilaa ja luonnonkukkasia maljakoissa pöydillä. Ja totta kai niitä minun rakastamia räsymattoja. Tilassa oli myös rekvisiittana vanha reki lasten leikkipaikan yhteydessä ja muitakin vanhaan maatalousmiljööseen kuuluvia esineitä. Romanttinen tila tämäkin vaikka kesäaikana täällä on myös järjestetty joogakursseja. 



Vehkaniemen tiloista löytyy myös vintagetalli, jossa vanhan tavaran metsästäjä voi tehdä löytöjä periaatteella "toisen romu on minun aarteeni". Minäkin kävin siellä vähän kurkkimassa olisiko ollut mitään kotiin ehdottomasti tarvittavaa tavaraa kaupan.


Vehkaniemen tilalla voi järjestää tyky-päivän, tehdä opastetun tarinaretken lähiseudulle ja lopuksi syödä hyvin sekä majoittua tilalla. Päärakennuksen tuvassa voi viettää myös joulua. Vehkaniemen ympäristöstä löytyy myös nähtävää mm. Kangaskosken myllymuseo ja laavu, Kukkosaaren laavulle voi soudella, Pohjaslahden kirkko ja luonnonkaunis Salussärkkä. Kalastus- ja eräopaspalveluita luvataan myös järjestää niitä haluaville.


Entisen vanhan talon pihapiiriä täydentävät vielä kukko ja muutamia kanoja. Minun vierailuni aikaan yksi kanoista oli 16 pienen muutamaa päivää aiemmin kuoriutuneen tipusen emo. Oli todella jännä nähdä kun kanan siipien suojista ja sen alta alkoi purkautua tipu toisensa jälkeen esille. Miten ihmeessä ne kaikki mahtuivatkaan sinne? Voi miten suloisen pieniä ja keltaisia kanapoikaset olivat.


Jos kaipaat maaseutumajoitusta, elämyksiä kulttuurihistoriallisessa vanhassa pihapiirissä niin kannattaa ottaa suunnaksi Vehkaniemi. Tarkemmin sen löydät osoitteesta Salmentakaisentie 308. Kiitos emäntä Anneli Vehkaniemelle ystävällisestä esittelystä ja hyvää loppukesää toivotellen.


Vehkaniemi on aito ja ihana maalaispaikka rauhaa rakastavalle ja elämyksiä 
haluavalle matkailijalle!

elokuuta 16, 2017

Tuhannen tuskan kahvila Liisantalossa


Loviisan historiallinen alakaupunki on täynnä vanhoja ihania puutaloja, kapeita katuja ja reheviä, kauniita puutarhoja. Tässä pienessä kaupungissa kuljetaan vielä pikipinnan sijaan hiekkakatuja ja tervehditään tuttavallisesti vastaantulijoita. Puutarhojen omenapuut kukkivat valkoisena keväällä ja loppukesästä ne notkuvat makoisten omenien painosta. Ilmassa tuoksuu vienosti meri ja kaupungilla on ollut pitkät satamakaupunki perinteet. Olen menettänyt sydämeni totaalisesti tälle verkkaisen elämänrytmin pikkukaupungille ja palaan sinne aina uudelleen uudelleen. Loviisan alakaupungista löytyy myös hurmaava kahvila, jolla on erikoinen nimi - Tuhannen tuskan kahvila.


Tuhannen tuskan kahvilan ehkä hieman oudoltakin kuulostava nimi juontaa juurensa siitä, että kieltolain aikana talossa on toiminut salakapakka tai "teehuone", jossa on tarjottu "kovaa teetä". Kahvila sijaitsee Liisantalossa Mariankadulla ja Suolatorin aukiolle tästä on muutaman minuutin kävelymatka. Sisäpihan ihanan vehreällä nupukiviterassilla on 1750-luvulla myös toiminut hevostalli. Talo on kauniin vaaleanpunainen ja sen ikkunapuitteetkin on maalattu punaisella.


Tuhannen tuskan kahvila avataan aina vappuna ja se on avoinna syksyyn. Astuessaan sisälle tähän kahvilaan sen miljöö saa tyystin unohtamaan kiireen ja hössötyksen. Kahvilan sisätila on pieni ja sitä hallitsee iso valkoinen uuni. Vaikka tekisi mieli jäädä tänne hieman hämäräänkin huonetilaan istumaan houkuttaa tuo valtaisa sisäpihan terassi auringolla ja vihreydellä sekä erikoisilla taideteoksilla puoleensa. Valitsemme terassin, joka onkin oivallinen paikka lämpöisenä kesäpäivänä. Kahvilan suosiosta kertoo se, että vapaita pöytiä ei juurikaan ole.


Hesarissa oli muutamia vuosia sitten juttu kahvilaa pitävästä pariskunnasta ja heidän elämäntarinansa. Tuohon juttuun ei pysty enää valitettavasti linkittämään mutta se on luettavissa digilehdestä jos kiinnostaa tietää tarkemmin miten koviakin elämässään kokenut kahvilan pitäjäpariskunta "aloitti alusta" Loviisassa täällä Tuhannen tuskan kahvilassa. Ihailtavaa sisukkuutta!


Tuhannen tuskan kahvila on kuuluisa kahvilan emäntä Leena Huttusen leivonnaisista. Mansikkakakku oli pääsyt loppumaan meidän vierailumme aikaan mutta mansikkainen piirakka, jossa taisi olla myös raparperi maistui taivaalliselta. Leipomuksiin käytetään lähipihojen sadon tuotteita. Suussasulavaa mums mums! Paikan erikoisuus on myös suolainen munkki, jota taidetaan kutsua myös sunkiksi :) Tällä kertaa päädyimme nauttimaan vain makeista herkuista.


Entäs sitten Tuhannen tuskan kahvilan ihanat vanhat ja eriväriset posliiniastiat. Täällä kahvi ja tee tuodaan omissa kannuissaan. Ihan luksusta! Myös kahvikupit sekä sokerikko ja kermakko ovat niitä ihanaisia "mummoastioita", joissa on ruusun kuvia ja kultainen reuna. Viereiseen pöytään tarjoiltiin teetä myös hurmaavassa teekannussa, jossa oli lintuja. Otimme myös jääteetä, jonka sai nauttia vähän marokkolaishenkisistä laseista. Minunlaiseni astiahullu oli ihan taivaassa tämän kattauksen ääressä. Totta kai pöydissä myös kauniit pöytäliinat kuten posliiniastioille pitääkin olla.


Tuhannen tuskan kahvilaan on kiva pistäytyä muuten vaan kahvittelemaan tai 26. - 27.8. Loviisan Wanhat Talot tapahtuman yhteydessä. Tämä kahvila on elämys ja sinne tullaan nauttimaan palvelusta ja äärimmäisen herkullisista tuotteista. Pieni kaupunki tarjoaa suuria elämyksiä ja Tuhannen tuskan kahvila on yksi niistä. Hurmaava paikka ja ehdottamasti täällä käytyään sinne palaan aina uudelleen ja uudelleen...


elokuuta 14, 2017

Nissbackan kartanon veistospuisto - vaikuttava kokonaistaideteos Sotungissa


Nissbackan kartanon veistospuistosta on vaikea kirjoittaa vain sanoja muodostaen niistä lauseita kuvailemaan tätä ainutlaatuista paikkaa. Tässä veistospuistossa pitää ehdottomasti päästä kävelemään, kuuntelemaan, haistelemaan ja kokemaan se kokonaistaideteos, jonka historiallinen maisema ja kuvanveistotaide muodostavat yhdessä. Nissbacka on todella vaikuttava. Kartanopuisto ilman kartanoa mutta maisema täynnä vanhoja puita ja ilmaisuvoimaisia kuvanveistäjä Laila Pullisen veistoksia sekä taideteoksia. Tällä paikalla on oma henkensä ja historian kerroksellisuus. Nissbackassa aikakäsitys katoaa kun antaa ympäristön sekä taiteen puhutella itseään.

Laila Pullinen, Ensimmäinen Apollo (Magnus Ramsay) 1970

Nissbackan kartanon historiaa tunnetaan jo 1540-luvulta saakka kun Ruotsin vallan aikana aloitettiin Suomen väestön ja varallisuuden kartoitus kuninkaalle veromaksua varten. Nissbacka toimi verohelpotusta saavana säterirusthollina aina 1700-luvulle saakka. Nissbackan kartanon puistossa on edelleen vanhoja, paksurunkoisia ja suojeltuja puuvanhuksia. Kulkiessani vihreällä nurmella mietin mitä kaikkea puut kertoisivatkaan jos ne osaisivat puhua. Tarinoita satojen vuosien takaa...ajasta jolloin kaikki oli kovin erilaista kuin nykyään...kertomuksia menneisyydestä.


Ramsay-suvulle Nissbackan kartano siirtyi 1895. Ramsay-suku on alunperin lähtöisin Skotlannista ja suku päätyi aikoinaan Livonian (entisen Baltian) kautta Suomeen. Nissbackan kartano oli Laila Pullisen aviomiehen Magnus Ramsayn lapsuudenkoti. Kartanon maita on ollut laajimmillaan peräti 356 hehtaaria kun Nissbackan maa-ala on kutistunut nyt 3,6 hehtaariin. Voimakas kaupungistuminen, maaltamuutto taajamiin ja lähiöiden rakentaminen 60-luvulla vaikuttivat myös kartanoon ja sen maihin. Lähelle rakennettiin Hakunilan betoniset kerrostalot ja metsä peltoineen muuttui esikaupunkialueeksi.


Vuonna 1983 Vantaan kaupunki uhkasi pakkolunastaa myös loputkin maat Ramsayn perikunnalta rakentaakseen läheisille pelloille lisää 8-kerroksisia taloja. Nissbackan veistospuisto sai tällöin alkunsa kun Laila Pullinen ja Magnus Ramsay lunastivat kartanon itselleen suojellakseen vanhan perinnemaiseman ja sen rakennukset. Valitettavasti arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnittelema kartanon hirsinen päärakennus paloi jo 1936. Palaneen kartanon rauniot (portaat, terassit, kellarikerros ja upea terassikatos pylväineen) kunnostettiin 2015 yhdessä Vantaan kaupungin ja kaupunginmuseon kanssa. En ehtinyt veistopuistokierroksellani katsomaan tätä "Hakunilan Akropolista" mutta ehdottomasti haluan sen nähdä.

Laila Pullisen veistoksia on mahdollista päästä katselemaan kesäaikaan Nissbackan veistospuistoon Pullisen pojan Jean Ramsayn opastuksella. Tämän kesän viimeiset esittelyajat ovat 20.8. ja 27.8. klo 14 ja puisto on avoinna 12-16. Esittelykierros on erittäin informatiivinen sekä lämminhenkinen ja minulle tuli tunne "joko tämä nyt jo loppui". Olisin voinut kuunnella kertomuksia Pullisen töistä ja taiteilijan elämästä paljon pidempäänkin. Tässä esittelyssä on tunnetta ja syvyyttä!

Laila Pullinen, Hengen Peili 1976

Esittelykierros aloitetaan vuonna 1912 rakennetusta viljamakasiinista. Rakennus on kahden ahvenanmaalaisen arkkitehdin suunnittelema ja luonnonkivet ovat läheiseltä pellolta kalkkilaastin avulla yhteen muurattuja. Suomessa vastaavia rakennuksia on vain 12 ja tästä tulee mieleen Raaseporin linna. Tilassa on esillä viitisenkymmentä Laila Pullisen pienempää työtä. Viljamakasiinissa on jännä valo ja tilan korkeus kiviseinineen antaa sinne upeat puitteet taiteelle.

Laila Pullinen, Surullinen uni (Magnus Ramsay) 1974


Laila Pullinen töissä minua itseäni on aina viehättänyt itse taiteen lisäksi myös se, että työt ovat naisen tekemiä. Kivi ja pronssi materiaaleina ovat aika miehekkäitä ja naiskuvanveistäjiä Suomessa on huomattavasti vähemmän kuin miespuoleisia kollegoita. Laila Pullinen sairasteli paljon nuoresta lähtien ja tuberkuloosin seurauksena hänen toinen keuhkonsakin tuhoutui. Tuberkuloosiparantolassa alkoi myös kuvanveistäjä ura kun Pullinen oppi veistämään savea. Painava kiven ja metallin työstäminen ja veistosten "tanssittaminen" siis siirtäminen on vaatinut hyvää kuntoa ja voimaakin. Pullinen kuoli 2015 mutta hän veisti vielä viimeisinä vuosinaan vaikka oli saanut aivoinfarktin 2004. Ihailtavaa sitkeyttä ja periksiantamattomuutta!

Laila Pullinen, Jeanne d'Arctic 1974


Makasiinin töistä minuun teki suurimman vaikutuksen pronssinen Jeanne D'Arctic -veistos. Jean Ramsay kertoi, että Laila - kuten hän äitiään kutsui - teki vain yhden teoksen, jonka nimi on Omakuva. Jean näkee tässä työssä äitinsä toisen omakuvan "Pronssiveistoksen ruumis on riutunut, laiha ja heikkokin mutta sen henki on vapaa ja vahva taustalla." 

Laila Pullinen on itselleni ollut juuri pronssi- ja kiviveistosten tekijä joten yllätyin hänen työstäneen myös romurautaa, puunkantoja, kierrätettyä paperia ja villalankaa. Hauska pienveistos syntynyt myös toimimattoman kirjoituskoneen kirjasinvarsista. Makasiinissa kannattaa katsahtaa myös kaunista Pullisen tekemään vaaleasävyistä ryijyä, joka roikkuu oviaukon lähellä makasiinin katosta.

Laila Pullinen, Seisova 1958 ja Ryijy 1981


Makasiinin ulkopuolella on hyvin mielenkiitoinen maareliefi Muinainen meri. Näillä paikoilla ovat aikoinaan iskeneet rantaan Yoldianmeren aallot jääkauden jälkeen noin 8000 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. Laila Pullinen on muovannut aallot maahan siihen missä aikoinaan on ollut merenranta. Osana teosta on Viimeiset, jossa Viimeinen Flora ja Viimeinen Apollo seisovat alastomina rannalla. Me olemme osa luontoa ja meidän on pidettävä myös siitä huolta ettei luonto ja elintärkeät ekosysteemit kasveineen ja eläimineen häviä tältä maapallolta on minun oma tulkintani tästä teoksesta. Olisi myös mielenkiintoista nähdä tämä taideteoskokonaisuus talvella. Nyt ympärillä oli paikallisen maanviljelijän kesantopelto, joka heilui heinäkuun viimeisten päivien tuulessa auringon paistaessa. Talvella valo olisi erilaista ja varjot myös. 

Laila Pullinen, Viimeiset (Viimeinen Flora / Viimeinen Apollo) 1970
Laila Pullinen, Muinainen meri (Jääkauden jälkeinen ranta) 1987



Seuraavaksi siirrytään kiertämään Nissbackan veistospuiston ulkona olevia veistoksia. Laila Pullinen käytti metalli ja kivi materiaaleja, jotka tulisivat kestämään aikaa ja säilyisivät tuhansia vuosia eteenpäin muuttumattomina kuten antiikin Kreikan ja Egyptin muinaiset veistokset. Kreikan mytologian Sisyfos sai tehtäväkseen vierittää ikuisuuden kiveä mäkeä ylös huijattuaan kuolemaa. Pullisen Sisyfos veistos näyttää edestäpäin katsottuna hyvin voimakkaalta kiveä kannattavalta hahmolta. Mutta kun katsoo sitä sivusta tai takaa huomaa, että ylempi kivi on juuri tippumaisillaan alas Sisyfos raukan hartioilta ja vierimässä taas alas vuorenrinnettä. 

Laila Pullinen, Sisyfos 2001


Teoksia katsoessa kadottaa jotenkin tajun siitä kuinka painavia nämä oikeasti ovatkaan ja miten näitä on muokattu hiomalla. Kivi materiaalina on hyvin minusta miehistä ja silti se on Laila Pullisen käsissä taipunut kauniisiin muotoihin ja hiottuna kivestä sen kauneus tulee vielä paremmin esille. 

Laila Pullinen, Dike, Oikeuden jumalatar (Omaggio à Isto) 2003
Laila Pullinen, Vestan Neitsyt I-III 2008



Veistospuiston esittelykierros päättyy entiseen navettarakennuksen osaan, joka on toiminut kuvanveistäjä Pullisen ateljeena. Myös tämän rakennuksen edustalla on komeita valkoisia pilareita, joilla on aikoinaan ollut tapana koristella myös tavallisia talousrakennuksia maatiloilla. Loput navetasta sekä vieressä ollut sikala on purettu. Sikalasta on jäljellä enää lieteallas, joka näyttää ihanan romanttiselta entiseltä uima-altaalta. Purettujen rakennusten kivistä on rakennettu Helsinge-muistomuuri Laila Pullisen suunnitelman mukaisesti. Tämän muurin edestä löytyy viimeinen Muinaisen meren aalloista. 


Ateljee rakennuksessa on esillä myös Laila Pullisen töitä kuten nämä muotokuvareliefit. Pullinen on tehnyt mm. Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin kaksoismuotokuvan sekä monien muiden ajan merkkihenkilöiden vastaavia muotokuvia. Tuntuu siltä kuin kuvanveistäjä olisi ollut täällä töissä vielä hetki sitten. Ikkunassa on kananverkosta tehty kipsimuotin malli ja työkaluja ikkunalaudalla. Tilassa on kauniita isoja mustavalkoisia valokuvia Pullisesta työstämässä veistoksia. Laila Pullinen on ollut kaunis nainen ja Italiassa vietettyjen vuosien aikana hän oppi myös pukeutumaan tyylikkäästi kuten italialaiset aina tekevät.  



HAMin Modernia elämää -näyttelyssä oli esillä Laila Pullisen suurikokoinen räjäytysteos Aurinko tunturissa. Näyttely päättyi nyt 30.7. ja tekemääni postaukseen näyttelystä en laittanut oheista valokuvaa. Upean ison teoksen kuvaaminen oli vaikeaa kun paikalla oli paljon ihmisiä koko ajan. 


Laila Pullinen kutsuttiin tekemään Montrealin maailmanäyttelyyn 1967 Outokummun kuparilevyistä taideteosta, joka sai nimekseen Aurinko tunturissa. Teos on valmistettu räjäyttämällä kuparilevyt betonilla vahvistettujen kipsimuottien päälle Outokummun Harjavallan tehtaalla hiekkakuopissa. "Laila Pullisen mukaan teos ilmentää informalismin keinon luonnonvoimien sisäistä liikettä, auringon laskua, Lapin jylhää tunturimaisemaa varjoisine rinteineen ja tuulten muovaamia lumihankia." HAM teoksen esittelyteksti. Ateljeessa on nähtävillä yksi teoksen yhteydessä tehty kuparilevy. 




Virallinen Nissbackan veistospuiston kierros päättyy ateljeerakennukseen mutta minulla oli mahdollisuus tutustua Jean Ramsayn opastuksella myös yksityiskotiin. Tänä kesänä vierailevat ryhmänä ovat päässeet sopimuksesta myös tänne kotimuseoon, joka on entinen pehtoorintalo koska itse kartanorakennus tuhoutui tulipalossa. Ehkä jo ensi kesänä tänne pääsevät myös muut kiinnostuneet vierailemaan. 



Kotimuseossa on lämpimän kotoinen taiteilijakodin ilmapiiri ja siellä on esillä Laila Pullisen henkilökohtaisia valokuvia: sodassa kuolleen Paavo isän viimeinen kuva Syväriltä viikkoa ennen hänen kaatumistaan 1941, Tyyni äidin kuva Nissbackassa 2001 ja muita rakkaita esineitä. Oma valokuvani Pullisen vanhemmista epäonnistui mutta tästä linkistä löytyy kaunis kuva heistä.

Olohuonetilaa hallitsee iso musta flyygeli ja seinillä on taiteilijaystäviltä saatua taidetta. Laila Pullisen omia piirustuksia on esillä mutta muita töitä ei kotona ole nähtävillä. Paljon kuivatettuja ruusuja, jotka kuvanveistäjä on saanut 60-vuotispäivänään. Runsaasti kirjoja hyllyssä ja siellä joukossa myös kirja brittiläisestä kuvanveistäjästä Barbara Hepworthistä, joka oli Henry Mooren aikalainen. Pullisen esikuvia kuvanveistossa ovat olleet Michelangelo ja Hepworth, kertoi Jean Ramsay.




Laila Pullinen syntyi Terijoella Karjalassa, josta hän joutui lähtemään äitinsä ja sisarustensa kanssa evakkoon ja sotaa pakoon. Ruokailutilan seinällä on Lailan äidin Tyyni Pullisen naivistisia maalauksia, joissa hän kuvaa Terijoen maisemia. Pullisen isä kaatui jatkosodassa. Naivistiset maalaukset olivat minusta kauniita ja kun kuulin, että ne oli maalattu ihan ulkomuistista hämmästyin.


Haluan lainata tähän loppuun hieman erikoisemman kuvan Laila Pullisesta. Syy miksi hänellä on kädessään ase johtuu siitä, että tuolla aseella ammuttiin reikiä Outokummun kuparilevyihin. Kuten ranskalais-amerikkalainen Niki de Saint Phalle myös Laila Pullinen käytti siis asetta tehdessään taidetta. Tästä voit kurkistaa miltä Saint Phallen erikoiset ampumisteokset näyttivät Taidehallin näyttelyssä viime marraskuussa. 

Kuvanveistäjä Laila Pullinen kädessään STEN-konepistooli
Kuva: Helge Heinonen, JOKA, Museovirasto - lainattu Nissbackan nettisivuilta

Nissbackan veistopuistoon ehtii vielä kahtena sunnuntaina katsomaan taidetta!