syyskuuta 12, 2017

AW 2017-18 muodissa on ihania värejä ja entäs ne kengät sitten....

Kävin jo toukokuussa katsastamassa Villa Tremondon showroomilla AW 2017-2018 muotia. Ajatus syksystä tuntui silloin todella kaukaiselta. Ihanan kesän ja kesävaatteiden jälkeen on selkeästi aika nyt kurkistaa tarkemmin mitä omaan vaatekaappiinsa voisi hankkia. Syksy ja sitä seuraava talvi nimittäin hiipivät vääjäämättä eteen jonain päivänä. Kaupoissa tuotteita on varmasti ollut jo elokuun puolelta saakka mutta en ole ehtinyt vielä kierrellä katselemassa niitä tarkemmin siellä. Netissä olen kyllä pyörinyt taas hyvinkin ahkerasti inspiroitumassa - pakko myöntää ihan rehellisesti tämä.


Syksyn muoti näyttää olevan täynnä punaista. Jossain netin syövereissä törmäsin kokonaisuuteen, jossa oltiin pukeuduttu päästä varpaisiin punaiseen. Punainenhan värinä yhdistyy rakkauteen, voimaan, intohimoon, vaaraan joten ehkä itse en pukisi ylleni pelkkää punaista. Siitä voisi helposti tulla sellainen "varokaa minua" -fiilis liikkuessaan ihmisten keskellä mutta toisaalta ihan varmasti sinut myös huomattaisiin. Joskus aiemmin en olisi missään tapauksessa yhdistänyt eri punaisen sävyjä mutta nyt kun se muutamia vuosia sitten tuli muotiin näyttää se omaan silmäänkin jo täysin sopivalta.


Toisaalta minua kiinnostavat nyt myös ihanat puuteripunaiset ja hennommatkin roosaiset sävyt. Jännää miten aiemmin itse käytin vaaleanpunaiseen tai roosaan meneviä vaatteita vain keväällä tai kesällä ruskettunutta ihoa vasten. Nyt alkavaan syksyyn haluaisin jotain pörröistä ja pehmeää roosaa. Vaikka tuollaisen tekoturkisjakun tai oikein pehmeän villatakin, johon voisi kietoutua kylmänä päivänä. Myös edelleen trendikäs sametti roosan värisinä ja valuvana olisi ihana vaikka puserona.

Kukat ja ruudut jatkavat muodissa edelleen enkä yhtään ihmettele. Miksi vain kesällä saisi laittaa ylleen kukkasia, jotka kyllä sopivat ihan jokaiseen vuodenaikaan piristämään päivää. Tässä Gustavin tunikassa oli kauniin harmaansisellä pohjalla upeita erilaisia kukkia mutta kokonaisuus oli silti levollinen ja houkutteleva. Erilaisia ruutuja voi hyvin yhdistellä keskenään.


Myös keinoturkissomisteet pipossa tai kaulaliinassa olivat roosan värisiä. Keinoturkis on muuten mukava materiaali mutta pitkät hiukset se kyllä sähköistää aika hurjasti talvella. Muutamia vuosia sitten ostin keinoturkisliivin, jonka jouduin myymään ikäväkseni eteenpäin juuri tämän sähköisyys ongelman takia. Harmittaa koska pidin liivistä ja se olisi ollut kiva talvisaikaan paitapuseron tai poolon kanssa.


Eriväristen kankaiden yhdistely vaatteissa näyttää jatkuvan. Housut muistuttavat vähän vapaa-ajan asuja tuon sivusauman raitansa ansiosta. Aika jännä väriyhdistelmä yhdessä on myös tämä tummasininen yhdistettynä vanhaan roosaan.


Ihanaa, että myös kellertävät ja oranssiinkin taitetut maustesävyt jatkavat vielä syksyllä. Molemmat ovat itselleni tärkeitä voimavärejä. Keltainen ei ole enää kovin kirkasta vaan enemmänkin leijonankeltaista tai vieläkin murretumpaa savanninsävyä. Kuvassa näkyvä samettinen pusero tuntui käteen todella pehmeältä ja uskon, että siitä voisi tulla yksi minun luottopaitani yhdistettynä vaikka mustaan syksyllä. Keltainen väri voisi lupailla myös intiaanikesän saapumista...toivoo ikuinen optimisti ja kesän venyttäjä. 


Harmaat sävyt  toimivat hyvin ja niillä saa myös tehtyä hyvin vaikuttavan kokonaisuuden pukeutumalla vain harmaan eri sävyihin päästä jalkoihin. Muodissa näkyy myös melko virallista toimistopukeutumista, joka itsestäni tuntuu vieraalta kun joskus on elänyt sellaisen vaiheen elämässään, jossa pukeutuminen oli todella muodollista. Jostain syystä en halua enää palata siihen aikaan takaisin. Myöskin pitkään puhutut isot olkatoppaukset ovat nyt täällä. Niille en valitettavasti lämpiä ollenkaan ;)


Leopardikuosi toimii aina mutta omasta mielestäni vain muutamassa vaatekappaleessa kerrallaan. Nainen, joka on pukenut ylleen kaikenlaisia eläinkuoseja sekaisin kengistä lähtien on minusta pelottava. Itse rakastan leopardi- ja pantterikuosia mutta pyrin sitten pitämään sen aika minimissään koko asussani. Grrrrr.....grrrr....grrrr....


Näyttävät hihat jatkavat edelleen voittokulkuaan. Hihat voivat olla jopa kolmen frillan kokoisia ja neuleisiinkin tehdään pussimaisen suuria hihoja. Näyttävät hihat herättävät jonkun mielikuvan itselleni Espanjaan ja flamencoon mutta toimivat kunhan eivät ole ihan ylileveitä. En halua takertua hihoistani kiinni mihinkään.

Vajaamittaisiin housuihin en ole lähtenyt nyt tässä buumissa mukaan mutta trumpettilahkeille ole lämmennyt vähitellen. Ostinhan ensimmäiset sellaiset jo 2015 syksyllä ja niitä on myös käytetty. Kesällä hankin todella leveillä lahkeilla varustetut valuvat tummansiniset housut, joihin myös tykästyin pitkän pillikauden jälkeen lahkeissa.


Terrakotta on yksi ikisuosikkini ja sitä näkyy nyt myös paljon poltetun oranssin lisäksi. Ja mikä parasta myös hopea ja muutkin metallisävyt ovat edelleen IN. Hopeiset broguekengät ovat edelleen mietintämyssyssä koska täydellistä paria ei vielä ole löytynyt. Etsintä jatkuu! Syysmuodissa on myös jännää laventelinsinistä ja totta kai myös denimiä. Vielä vierastan hieman sitä, että koko asu oli farkkua...vaatii totuttelua tämäkin.


Ikisuosikkini niittinilkkurit jatkavat edelleen. Näitäkin on taas katseltu netistä mutta mitään ei ole ainakaan vielä tilattu. Mosmoshin kirjailut ja papukaijat bomberjakuissa ovat hauskoja yksityiskohtia. Mustavalkoisuus toimii aina ja tekee asusta heti juhlavamman. Ehkä mustan pienen nahkatakkinsa voisi taas kaivaa esille ja asustaa siellä vaikka vielä kukkamekkoja näin syksyllä.




Piipahdin viime viikolla vielä Polhemin pr-päivässä vahvistamassa jo aiemmin keväällä syntyneitä ajatuksia AW 2017-2018 muodista ja väreistä. Hyvin samanlaisia värityksiä ja ihanaa turkoosia/petrolininsinistä myös. Tosin olen näemmä tällä kertaa keskittynyt innoissani kuvaamaan vain kaikkea hempeää roosaa ja pastillisävyistä. Pr-päivässä oli myös aivan hurmaava ranskanbulldoggi, jota sai vähän rapsutella. Ihanan hyvin käyttäytyvä!


Löysin Polhemilta jopa tällaisia tapetteja, joita jäin tuijottamaan kun ne olivat vain kauniita. Onko minulla joku vaaleanpunainen kausi alkamasa... :D Sekin olisi hassu juttu koska olen jos kerran elämässäni elänyt vaaleanpunaisen kauden...


Pakko myöntää, että eniten aikaa vietin kyllä Minna Parikan kenkien parissa. Pantteri ei pääse pilkuistaan enkä minä kenkähulluudestani. Glitteriä, erivärisiä kuoseja ja eri materiaaleja yhdessä tennareissa teki niistä ihan superihanat. Mutta toisaalta yksi osa minusta haluaisin vihdoin puputossut häntätupsulla. Viimeistään siinä vaiheessa kun näin nuo "valtavilla jalokivillä" varustetut punakorkoiset kengät niin polvissa notkahti. Miten ihmeessä ne näyttivätkään niin kauniilta siinä....
Onneksi täällä ei ollut esillä kokoja niin ei tullut halua sovitella näitä...


Jotain hauskaa on myös näissä glitterikorkkaireissa, jotka on varustettu kiiltävällä karkkipaperilla!
Olen parina päivän mennyt Minnan liikkeen ohi Aleksilla mutta en ole ehtinyt mennä sinne sisällä. Ovat nämä kyllä aika namuja! Ja jonain päivänä raivaan sitä aikaa ja käyn rohkeasti sovittamassa!





Oletko jo tehnyt syysvaate hankintoja? Mikä uusista trendeistä tuntuu sinusta omimmalta? Tai mitä et missään tapauksessa hankkisi itsellesi? Kannatatko olkatoppausten paluuta vai onko se vaihe elämässä jo kerran koettu?

Huomenna alkaa Habitare ja messuilla saa tulla vetämään hihasta jos nähdään!

12 kommenttia:

  1. Kertaustyylit ovat voimissaan. Flockpainatus ja loimusamettikin tekee tuloaan. Nuoremmat suunnittelijat ovat ihastuneet, ne jotka ovat sen kerran eläneet eivät ole niinkään innoissaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps...pitäisi aina säilöä vanhoja vaatteita jonnekin kellariin ja ottaa sitten esille kun seuraavaksi ovat muotia :D
      Flokpainatus on ihan kivaa mutta ei läheskään kaikkiin paitoihin sopivaa.
      Kääk, ollaanko me jo niin vanhoja ettei jakseta enää kertaustyylejä :D

      Poista
  2. Mulla on niin leveät olkapäät, että en kannata olkatoppauksia. Syksyn suosikeiksi nosta tädiltäni saamat Vagabondin mustat nilkkurit.
    Ihanaa tiistai-iltaa Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö Outi ❤️ ei sun hartiat tai siis olkapäät ole leveät vaan ihan normaalit. Mutta joo jätetään me suosiolla toppaukset väliin.
      Mustista Vagabondeistasi kuvia odotellen...
      Aurinkoista keskiviikko iltaa!

      Poista
  3. IHANIA juttuja, erityisesti nuo Parikan kengät. Öttaisin kaappiini lähes kaikki.

    Ihanaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ❤️
      Voiko kukaan vastustaa Minna Parikan kenkiä - ei minusta :D
      Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Noin tupsukengät on makeet <3. Kivaa viikkoa ja messuilua. Olen juuri matkalla sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin tupsut, punakorkoiset, vaaleanpunaiset ja ja ja :D
      En huomannut aamulla tätä kommenttiasi niin mentiin sitten vissiin Habitaresssa ristiin.
      Hyvät messuilut oli ja ehkä jatkuu vielä ;)
      Aurinkoista iltaa!

      Poista
  5. Monenmoista. Kiitos katsauksesta, Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä Satu ❤️ aurinkoista iltaa ja viikonjatkoa sinulle!

      Poista
  6. Jestas miten upeita nuo Parikan kengät! <3 Itseltäni löytyy monta paria Parikan kenkiä, mutta ainahan sitä lisää mahtuisi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voisin itsekin ottaa parit uudet Parikat :) Kaapissa vasta parit.. :D

      Poista