marraskuuta 13, 2017

Marraskuun tarinoita ja vähän vinkkejäkin harmauteen


Marraskuusta minulle tulee aina mieleen Miljoonasade ja nämä säkeet saman nimisestä ikivanhasta hittibiisistä, joka kertoo suomalaisen miehen ikävästä kun tyttöystävä on jättänyt.

"Ohi syyskuun 
Läpi repaleisen lokakuun
Kaipuun kaljakori kilisee
Yli taivaan
Päivät niinkuin varisparvi 
raahautuu
Voi yksinäisen miehen
viedä marraskuu"

Kotilaituri, Lieto 

Marraskuu on täällä etelässä lyhyiden harmaiden päivien, syysmyrskyjen ja syyssateiden aikaa. Se joka vuosi meidät "yllättävä" ensilumikin on tullut jo koettua. Inha lumi söi kaiken yhdessä päivässä. Kuorrutti ulos unohtuneet puutarhakalusteet ja kesärenkailla jäätiin saarroksiin kotitoimistolle. Onneksi ymmärsi sulaa pois sukkelaan ja autokin on nyt varustettu nastoille tuleviin myräköihin. Pohjoisessa puolestaan ollaan melkein jo alkutalvessa ja kaamoskin kohta puskee päälle. Marraskuu on jotenkin sellainen outo "välikuukausi". Ei enää syksyä muttei vielä talveakaan minusta. Kuukausi, josta haluaisi päästä nopeasti eroon jotta tulisi jo joulukuu, vuodenvaihde ja valon lisääntyminen.

L´asessor, sydänsateenvarjo

Marraskuun 1. kävin viettämässä Kotilaiturin tyylikkään skandinaavisen liikkeen jouluetkoja. Putiikinpitäjä Kati oli kutsunut kourallisen ihania naisia juomaan glögiä, syömään juustoja, taivaallisen hyvää fudgea ja tutustumaan liikkeen joulutuotteisiin. Tästä on tulossa ihan omaa postausta joten nyt ensimakua vain yhden kuvan verran. Ihan huippuavaus matelevalle marraskuulle!


Pelargoniat ovat siirtyneet talvehtimaan ja vihdoin parvekkeella on kaikki talviasussa. Hain vielä sinne punaisia marjaoksia ja vähän havuja. Risuporokin on kaivettu jo esille odottamaan talvea. Kausivalotkin voidaan ehkä sytyttää jonain pimeänä iltana kynttilälyhtyjen lisäksi. Olemme valmiit!

Rianno PR-päivä

Otin varaslähdön ja Riannon PR-päivässä koristelin jo tämän vuoden ensimmäisen joulupiparin. Olin aivan innoissani siitä, että Dr.Oetker on VIHDOIN tuonut punaisen sokerikuorrutteen valikoimaan. Vaaleanpunainen, valkoinen ja vihreä ovat kivoja mutta juuri tätä joulunpunaista olen kaivannut. Pakko tunnustaa, että söin tuon piparini jo ajomatkalla kotiin...


Synsam, Face á Face, Boccasenso1 

Löysin myös piparin koristelun jälkeen supermageat kehykset. Vai mitä sanotte näistä Face á Facen pienillä vaaleanpunaisilla korkkareilla varustetuista ihanuuksista! Ja vielä vihreillä sukilla verhotut jalat. Laitoin mietintämyssyyn ja täytyy käydä ehkä ajan kanssa kokeilemassa vielä näitä. Voisi olla aika kiva kun nenällä keikkuisi tällaiset kehykset...

Country White, Mankkaa

Tapasin jo joulupukinkin soittamassa perinteisesti haitariaan Country Whiten kanta-asiakasillassa. Country White on muuten laajentanut liiketilaansa Mankkaalle 60m² verran. Ihana kalustenurkkaus oli otettu meidän vierailupäivänä käyttöön ja hyvältä näytti. Oittbackan liike sulki ovensa lopullisesti ja Mankkaan lisäksi myös Tuomarinkylän liike palvelevat jatkossa. 

Villa Tremondo, Gustav

Marraskuun matelua on helpottanut myös kurkistaminen SS2018 muotiin PR-toimistossa. Voin taata, että Gustavin ensi kevään ja kesän värikkäät vaatteet ovat kuin vaahtokarkkeja. Myös sandaaleissa on tulossa tosi namuja metallisävyjä. Myös uusi palkittu brittiläinen laukkubrändi Paul's Boutique oli kauniissa karkkiväreissä esillä. Näihin palaillaan sitten vuodenvaihteen jälkeen...

 Herttanen Design, Loviisa 


Herttanen Design Loviisassa on muuttanut ja uusi ihana liiketila löytyy osoitteesta Aleksanterinkatu 5 tai myös nettisivujen kautta voi valikoimaan selailla. Tähänkin ihanuuteen palataan vielä myöhemmin joten tässä vaiheessa onnea upeasta, uudesta liikkeestä ja herkkutarjoiluista :)


Uudessa Kotiblogit -lehden Joulukoti numerossa on mukana kirjoittamani juttu Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtumasta. Lehti tuli myyntiin marraskuun alkupuolella ja sitä myydään jouluun saakka. Oma matkailuaiheinen juttuni antaa vinkkejä joulukodeista ja shoppailustakin Loviisassa. Lisäksi Kotiblogit -lehdessä esitellään 8 todella upeaa joulukotia. Lehdestä löytyy myös lahjana "Tonttuovi", valloittavia havukoristeita, paljon hyviä joulureseptejä, kekseliäitä joulukoristeita ja vaikka mitä muuta kivaa. Olen plärännyt oman lehteni jo ihan hiirenkorville...

Olen löytänyt muuten vihdoin kunnollisen, kokoontaitettavan sateenvarjon*. Sydämillä varustettu varjoni on suojannut hyvin minua syyssäässä. L'asessor -sateenvarjo on täysautomaatti eli se avautuu ja sulkeutuu nappia painamalla. Kätevää! Varjolle luvataan vielä vuoden takuu. Itseäni tässä miellyttää se, että varjo on suomalaista suunnittelua ja sen kangasosat on valmistettu 100% kierrätetyistä muovipulloista. Ja koska varjon osat ovat alumiinia se ei paina käsilaukussa!

Miten sinä torjut marraskuun matelua ja harmaan pimeitä päiviä? 
♥ Kivaa alkanutta viikkoa ♥

*Sateenvarjo on saatu Fashion Centerin bloggajaillassa. 



20 kommenttia:

  1. Tuo sydän sateenvarjo on kyllä ihana, vaikka lapsekkaana itse päädyinkin mustavalkoisiin Muumeihin :)
    Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle Marjo ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, sinulle sopii NIIN hyvin Muumi sateenvarjo😍
      Yllätyin, että sateenvarjo todella toimii koska usein tuollaiset mekanismit kuulostavat hyvältä mutta käytössä ovat susia.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle❤

      Poista
  2. Itse haluan aina olla kotosalla ja ommella tai katsella leffoja kutoen kaikkea ihanaa ja lämmintä. Mulle talviaika on todella vaikea koska on kylmä ja pimeää. Mulle ei auta mikään muu kuin karhun uni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän monia minua muitakin "karhuja", jotka haluaisivat talviunille marraskuussa. Sinulle ompelu on hyvä pakokeino pimeyttä vastaan. Minustakin on kiva käpertyä hyvän leffan ääreen ja juoda kaakaota😍

      Poista
  3. Minulle tulee myös marraskuusta mieleen Miljoonasateen Marraskuu. Todellakin eräänlainen "välikuukausi". Piristän oloani hyggeilemällä ja liikunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljoonasateen kappale kuvaa hyvin marraskuun fiilistä. Hyggeily on hauska jo sanana ja tärkeää näin pimeällä juuri paikallaan. Koira pitää huolen siitä, että päivittäin liikutaan🐶

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 Hyvän näköin pipru, ei ihme, että katosi kotimatkalla jo ;) Tuntuu, että tänä vuonna on ollut niin kiirusta näin marraskuussa, etten ole edes kerinnyt miettimään sen synkkyyttä. Mutta kyllä se väsyttää, ei siitä mihinkään pääse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😘 piparin murusia pitkin autonpenkkiä mutta hyvää oli!
      Tuo on muuten totta, että jos on kiire ei oikein ehdi miettiä pimeyttä ja synkkyyttä. Mukavaa päivää ja marraskuuta!

      Poista
  5. Tuo sateenvarjo olisi juuri se the umbrella, joka pitäisi aina löytyä käsilaukusta ja onhan se kivaannäköinenkin. Parvekkeesi näyttää ihanalta talviasussaan ♥ Nyt vaan kaamosvalot päälle. Meillä ne ovat palaneet jo kauan. Tuo lehti on kyllä pakko ostaa ja mikä ihana lahja siellä on mukana. Olen katsellut noita tonttuovia netistä ja miettinyt, mistä saisin itselleni sellaisen. Ongelmani on siis nyt ratkennut.Haa haa, mä niin nään sut ajamassa autoa pipari suussa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet hajottanut parin vuoden aikana ainakin kolme sateenvarjoa! Kaksi meni ympäri tuulessa ja yksi vain levisi käteen 😐 olen sateenvarjojen suurkuluttaja.
      Olen tyytyväinen nyt kun sain nuo marjaoksatkin parvekkeelle.
      Lehdessä on mukana muitakin sinulle "tuttuja"😉
      Tonttuovi on kiva🎄
      Joo, olin varmaan huvittava näkyä jyrsimässä piparia.
      Tsemppiä työssäoppimiseen!

      Poista
    2. Siis minä OLEN hajoittanut et sinä! Tämä ennustava syöttö tekee aamutuimaan tepposia. Sorry Krisse!

      Poista
  6. Minunkin päässäni tässä kuussa on soinut sama biisi 😁 Vau, että tuollainen Kotiblogi lehti on ilmestynyt. Samanlaisen voisin haluta ruokablogeista🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuu biisissä on kyllä erikoiset sanat - vähän mystisetkin... 😁
      En osaa sanoa onko tuollaista ruokablogi lehteä olemassa. Yritin googlettaa mutta
      en heti löytänyt mitään tästä. Jos joku tietää niin vinkatkaa!

      Poista
  7. Ihania kuvia! Minä torjun marraskuun ankeutta valoilla ja lämmöllä. Kynttilöitä, villasukat ja teetä. Syksykin on ihanaa aikaa, tosin odotan kyllä jo lunta ja valoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru😉 Syksyllä tekisi myös mieli matkustaa viikoksi jonnekin lämpöön ja valoon. Itse sytyttelen kynttilöitä kotiin ympäri vuoden mutta kohta tekisi mieli laittaa jo muutakin valoa oikeisiin iltoihin. Lumi ❄ valaisee kivasti!

      Poista
  8. Unohdin oman piparkakkuni Riannolle, piti ostaa myöhemmin Annas-pipareita korvikkeeksi. Koristelua voi harjoitella vaikka niillä.

    Minullakaan eivät sateenvarjot kestä, olivatpa sitten muutaman euron varjoja tai "erikoiskestäviä" merkkivarjoja. Niinpä kotona ja töissä on nyt kummassakin muutama halpa varjo siltä varalta että yksi taas hajoaa.

    Tuo lehti täytyy katsastaa, oli jo unohtanut lehtijuttusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin unohdin ensin piparini sinne mutta muistin kun olin autossa. Harmi kun en huomannut ottaa sinun piparia myös.

      Olen mestari hajottamaan sateenvarjoja. Tämän varjon uskon kestävän.

      Lehtiä löytyy vielä onneksi hyllystä 😉

      Poista
    2. Unohdin mainita, että aiemmin myös aina unohtelin sateenvarjoja sinne tänne....

      Poista
  9. Aivan ihania kuvia ja siis nuo Villa Tremondon asujen värit, kurpitsan väriset kuosit. Täällähän pukeudutaan aina ja aina siniseen, punaiseen ja valkoiseen jne. Tänä syksynä kurpitsan sävyt ja erilaiset vihreät ovat vieneet mennessään. <3

    Ihanaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia❤ Ensi kevään ja kesän muodissa on paljon värejä, jotka pimeässä marraskuun iltapäivässä näyttivät houkuttelevilta. Sinulle sopivat värit ja vihreä sekä kurpitsa ovat herkullisia värejä molemmat.

      Mukavaa viikkoa😘

      Poista