joulukuuta 21, 2017

Joulu on välittämisen ja lämmön aikaa


Olen koirani Minnien kanssa kävelylenkillä kun huomaan, että kadun toisella puolella kävelee vanhempi mieshenkillö kolmen ison kauppakassin kanssa todella vaivalloisesti. Hän on jopa työntänyt taskuihinsa ostoksia keventääkseen kantamuksiaan. Välillä hän horjahtaa autotien puolelle, laahaa jalkojaan pitkin katua ja hoipertelee taas takaisin jalkakäytävälle. 

Yksi muovikasseista on Lidlin joten miehen on täytynyt kulkea jo pitkä matka koska meidän kulmilla tätä ei kauppaa ole. Mies on ulkomaalaistaustainen joten mitä todennäköisemmin hänen hoipertelevat askeleensa eivät johdu alkoholista. Miehen ohitse ajaa useita autoja mutta kukaan ei pysähdy joulukiireiltään. Yksi autoista jopa väistää miestä ajoradan puolella mutta suhahtaa vain ohi. 

Ylitän tien ja menen miehen luokse kysyen voinko auttaa? Hän saa hädin tuskin puhuttua mutta antaa kuitenkin pienen vastustelun jälkeen kauppakassinsa minulle kannettavaksi. Mies jopa sopertaa, että voisi pitää koiraa kun minulla on hänen ostoksensa. Lähdemme yhdessä kävelemään kohden miehen kotia koska tässä vaiheessa hän vielä vakuuttaa minulle olevansa ihan kunnossa mutta vain väsynyt. 

Kävelemme eteenpäin hiljakseltaan mutta kun mies välillä taas harhautuu ajotielle on minun pakko kysyä uudelleen onko hän ihan kunnossa? Huomaan samalla, että hänen suustaan valuu todella paljon kuolaa. Arvaan jo mikä on miehen vastaus "Minulla on epilepsia." 

Olemme keskellä "lähes ei mitään" ja mietin ettei matkaa voi jatkaa kun ei ihan tarkkaan edes tiedetä missä mies asuu. Mies on toistellut osoitetta mutta koska näitä lähes samannimisiä katuja on kaksi enkä saa miehen puheesta enää selvää päätän pysähtyä. Näen jostain kaukaa auton valoja ja toivon auton tulevan suoraan meitä kohden eikä kääntyvän. Heilutan ja hypin saaden auton pysähtymään. 

Pyydän miehelle kasseineen kyytiä hänen kotiinsa. Autoilija lupaa kuljettaa miehen kotiinsa mutta minua hän ei ota kyytiin koiran kanssa. Lähden auton perään kävelemään annettuun katuosoitteeseen ja kohta sama auto tuleekin jo minua vastaan. Autoilija kertoo jättäneensä miehen läheiseen palveluasumisyksikköön. Mies on antanut siis oikean osoitteen - onneksi!

Kävelen vielä miehen antamaan osoitteeseen koska haluan varmistaa, että mies on varmasti päässyt perille. Soitan ovikelloa ja kysyn "Asuuko täällä ulkomaalaistaustainen mies, jolla on epilepsia". Saan vastauksen etteivät he voi kertoa sitä minulle. Kerrottuani mistä on kyse hoitaja lupaa käydä katsomassa, että mies on varmasti asunnossaan. Menen hoitajan mukana miehen asunnon ovelle. 

Kehitysvammainen mies löytyy sieltä omasta makuuhuoneestaan ja kauppakassinsa ovat levällään eteisessä kenkien vieressä. Toivotan hänelle hoitajan välityksellä hyvää joulua ja olen helpottunut. Hän on päässyt kotiin ja saa tarvittaessa apua palveluasumisyksikön hoitajilta.

Muistammehan auttaa avuntarvitsijoita aina kun heitä kohtaamme 
Tämä joulutarina on tosi ja se tapahtui Espoossa 19.12. 



24 kommenttia:

  1. Sä olet oikea joulun enkeli ❤️ Kyyneleet silmissä tätä luin. Ihanaa ja rauhallista joulua Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Tein vain sen mitä toivoisin, että joku tekisi minulle kun tarvitsen apua. Oikein mukavaa ja rauhallista joulua teille molemmille ❤

      Poista
  2. Upeasti toimittu <3 Rauhallista joulua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa ❤ rauhallista joulua myös sinulle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ❤ oikein mukavaa joulua sinullekin!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Outi ❤ uskon, että sinä olisit toiminut ihan samalla tavalla. Minua pelottaa välillä ihmisten välipitämättömyys ja kylmyys...

      Poista
  5. Mulle tuli kyyneleet silmiin kun luin tän sun joulutarinan ❤ Ihana et menit auttamaan miestä ja pääsi kotiin. Ite oon vähän arka vaikka pitäis uskaltaa. Joulua sulle!
    Nora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nora ❤ Mä oon vähän tällainen....en voi jättää menemättä. Hyvää joulua!

      Poista
  6. Ihana Marjo kun välitit ja autoit ja vielä kaikenlisäksi kävit tarkistamassa että kaikki on ok <3
    Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihanuus ❤ Lämmintä joulunaikaa sinulle myös ❤

      Poista
  7. Voi Marjo - sinulla on suuri sydän <3
    Ihanaa ja sydämenlämpöistä joulunaikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Lady ❤ niin sinullakin.
      Rauhallista ja oikein mukavaa joulunaikaa sinulle myös ❤

      Poista
  8. Luin tämän facesta ja ajattelin Marjo, että sydämesi on kultaa ja monet kauniit viestit joita aina lähetät. Sinä välität <3

    Kaunista joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ❤ En tiedä sydämeni kultaisuudesta mutta minut on tähän myös kasvatettu. Muistan lukuisat kerrat kun oltiin vanhempien kanssa kiertämässä Suomea, Ruotsia ja Norjaa niin aina pysähdyttiin kun joku oli tienvarressa autonsa kanssa kysymään tarvitaanko apua. Autettiin jos pystyttiin ja tämähän oli aika ennen kännyköitä :D Ehkä empaattisuus on myös opittu ominaisuus.

      Rauhallista joulu Tiia ❤

      Poista
  9. Tämä on oikea hyvän mielen tarina, ihanaa kun autoit ja välitit,moni olisi ummistanut silmänsä ja jatkanut matkaa. Sydämesi on kultaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ❤ Kuten tuossa Tiialle vastailinkin olen tottunut auttamaan ja kasvanut empaattiseksi. Mukavaa joulua Johanna ❤

      Poista
  10. Voi, miten koskettava tarina! Tuntuu, että niin moni kulkee katsomatta ympärilleen, ja miettien vain omia murheitaan, ettei auttamiselle ja toisen hädälle jää tilaa!
    Tästä tarinasta tyli niin hyvä mieli! Ja laitan varmasti hyvän kiertämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minnea ❤ Pääasia, että se mies pääsi kotiinsa lepäämään eikä tuupertunut kadulle
      yksinään kassiensa kanssa. Minulle tuli myös auttamisesta hyvä mieli ja helppo kun tämä autoilija oli myös auttamishaluinen. Hyvän pitääkin kiertää ❤

      Poista
  11. Löysin tämän tarinan blogivirrasta ja halusin tulla kertomaan, että minua liikutti tapasi toimia ja kohdata tämä ihminen. Haluan toivottaa sinulle oikein mukavaa joulun aikaa. Älä koskaa hukkaa tätä ominaisuutta itsessäsi!
    Pippuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pippuri ❤ Minä haluan myös toivottaa sinulle oikein hyvää joulun aikaa!

      Poista