tammikuuta 31, 2018

Uudenkaupungiin Koti Talvitie uudessa asussa


Huomenna alkavan helmikuun kunniaksi tehdään vierailu Ugin Vanhat Talot -tapahtumaan ja tyylikkääseen Koti Talvitie taloon. Ugin Vanhat Talot -tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi syyskuun alussa Uudessakaupungissa. Kävin Ugissa ensimmäisen kerran 2015 syksyllä. Pääsin silloin kurkistamaan tähän Suomen kolmanneksi kauneimpaan kotiin (1.tuotantokausi) ja nyt viime syyskuussa toistamiseen. Kahdessa vuodessa sisustuksessa ja talossa oli tapahtunut paljon muutoksia. Tästä pääset kurkistamaan miltä kaksi vuotta sitten näytti näiden seinien sisäpuolella.


Isoin muutos oli makuuhuoneen paikan vaihtuminen toiseen huonetilaan yläkerrassa. Nyt parisänky löytyi ihanien pariovien takaa, jossa edellisen kerralla oli valtava pukeutumishuone. Vähän sellainen Sinkkuelämää -tyylinen hulppea sisäänkäveltävä garderoobi. Jos ymmärsin oikein oli talon aikuistunut poika jo muuttanut omilleen joten pukeutumishuone oli ehkä siirretty jonnekin muualle kun tilaa oli vapautunut. Tuo korkkinen penkki sängyn päädyssä oli muuten hauska ja korkki materiaalina on selkeästi tulossa taas. Muistan kun lapsuudenkodissani oman huoneeni lattia oli korkkilaattoja, jotka olivat aina ihanan lämpimiä.


Entisen makuuhuoneen tilalla oli arkiolohuone tyyppinen tila, jonka väritys on ihanan "okrainen". Valkoisen sohva kaverina oli kaksi safarityyppistä remmituolia ja muutenkin tässä värityksessä oli jotain eksoottista. Hyllylläkin katseli Afrikka-henkisesti kaksi mangustia veikeästi. Viherkasvit toivat tilaa kivasti vihreyttä ja vehreyttä. Funkistalo on huonetiloiltaan suuri koska ennen asuinkäyttöön muuttamistaan se on toiminut julkitila käytössä. Tarkemmin talon historiaa löydät tuosta kahden vuoden takaisesta postauksesta.


Näitä vanhoja ovia ihailen joka kerta ja toivon, että itse löytäisin joskus vastaavat korvaamaan omat uudet oveni. Ajanpatina, lohkeillut maalit ja tuo ovenkahva - epätäydellisyys on täydellisyyttä!


Koti Talvitie on myös eläinten koti. Viimeksi käydessäni siellä oli neljä kissaa ja koira. Koira muuten nukkui valkoisella nahkasohvalla ihan tismalleen samassa paikassa kuin kaksi vuotta sitten syksyllä. Edellisellä kerralla ei kissoja näkynyt koska ne oli suljettu oven taakse tapahtumavieraiden aiheuttamalta hälinältä. Tällä kertaa yksi oli syvässä unessa erkkerissä ja toinen rapsutettava alakerrassa. Lungeja tyyppejä molemmat eikä niitä kodissa vierailevat ihmiset häirinneet.


Kun itse ostin Fidasta viime kesänä lehmäntaljamaton muistelin juuri Koti Talvitiessä näkemiäni taljoja. Ovat muuten eläintaloudessa ihan superkäytännöllisiä ja mielessäni on ollut hankkia kotiin ehkä toinenkin. Koti Talvitien esineet myös puhuttelevat minua ja kaikki pienet mutta tarkoin harkitut yksityiskohdat. Hauska kenguru ovistoppari, joka vilahti tuolla ylempänä kuvissa oli veikeä otus myös. Vanhat ruskeat apteekkipullot, meritähdet pöydällä, sisustusopukset jne.


Keittiön päädyssä olevassa erkkerissä oli Olli Mannermaan Kilta-tuolit vaihdettu Harry Bertoian verkkotuoleihin ja Arne Jacobsenin Muurahaisiin. Perheen äiti on sisustussuunnittelija joten täällä kyllä ollaan ihan ajan hermolla aina suunnitelmissa ja trendeissä. Tässä erkkerissä on varmasti taivaallista juoda aamukahvia ja katsella vierasvenesatamaan sekä kaupungin suuntaan. Valoa joka suunnalta ja mahtavat maisemat - ihana paikka varmaan talvellakin!



Myös ruokailuryhmä on tyylikäs ja sen ympärillä oli nyt Kilta-tuolit. Nämä tuolit eivät kyllä ole ne samat, jotka erkkerissä ovat olleet aiemmin. Jalustat on täysin erilaisia samoin kangasverhoilu. Tässäkin tilassa oli lehmäntalja mattona. Entistä enemmän vakuutun itse myös hankkivani toisen taljan. Mietin vain olisiko väri hieman vaaleampi kuin tämän hetkinen konjankinvärinen taljani...




Pari vuotta sitten alakerta oli suljettu mutta nyt sieltä paljastui hulppea kotispa ja saunatilat, jotka ovat suoraan erkkerin alapuolella. Saunasta pääsee vilvoittelemaan takapihan puutarhaan ja täällä ei tila kyllä lopu kesken isommallekaan saunaseurueelle.


Hyvällä maulla ja tyylikkään eleettömästi sisustettu koti, joka on käyttäjiensä näköinen. Koti Talvitie sisältää myös hauskoja ja humoristisia elementtejä. Jään mielenkiinnolla odottamaan miltä tässä kodissa näyttää 2019 syksyllä mikäli Ugin Vanhat Talon -tapahtumaan ei järjestetä ennen sitä.

10 kommenttia:

  1. Ihania yksityiskohtia, vanhaa ja uutta sekä lemmikit osana perheen arkea perheenjäseninä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kodissa on kivasti kerroksellisuutta uuden ja vanhan suhteen. Yksityiskohdat tekevät kokonaisuuden, joka toimii. Unohtamatta lemmikkejä❤

      Poista
  2. Enpä tiedä, paljon oli joka ei minua miellyttänyt. Esimerkkinä makuuhuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Makuasioista on minusta turha kiistellä ja onneksi jokainen voi sisustaa oman kotinsa omalla tyylillään. Pääasia, että itse viihtyy kodissaan.

      Poista
  3. Onhan tuo aina vaan ihana koti. Meille mietin hetki sitten kilta-tuoleja, varmaan mukavat istua pidempäänkin. Ja taljoja voisin minäkin levitellän ympäriinsä, joka huoneeseen ja tietty ne eläimet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilta tuoli on klassikko ja onneksi otettiin uudelleentuotantoon. Nelson pitäisi ihan varmasti myös taljoista...arvaa kuka meillä makoilee aina taljan päällä :D Hauskaa päivää lumimyräkästä huolimatta ja varovaisuutta liikenteessä!

      Poista
  4. Kivoja kuvia :)
    Ugin vanhat talot - tapahtuma on varmasti mukava.
    Ihanaa helmikuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ugin talot on aika erilainen tapahtuma kuin Loviisan Wanhat talot -tapahtumat. Loviisassa olen käynyt vuosia mutta Uudessakaupungissa vain kahdesti. Molemmista pidän ja kaupungit ovat jo niin erilaisia.
      Ihanaa helmikuuta sinulle :)

      Poista
  5. Muistankin tuon kodin ohjelmastakin. Ihailin sillon talon pyöristettyjä kulmia :) Kaunista ja ihanan valoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo itsessään on valkoista ihanaa funkista parhaimmillaan. Se kotispa oli juuri oikeassa paikassa erkkerin alla.
      Mukavaa torstai iltaa Outi :)

      Poista