helmikuuta 08, 2018

Paola Navone on Tukholman messujen Guest of Honor 2018


Tukholmassa järjestetään aina helmikuun alkupuolella yhdet suosikkimessuni Stockholm Furniture & Light Fair Älvsjön messukeskuksessa. Tukholman messut - tai Möbelmässan kuten tapahtuma Ruotsissa tunnetaan - ovat Euroopan suurimmat pohjoismaisen muotoilun puolella. Messut järjestetään tänä vuonna 6.-10.2. ja samaan aikaan Tukholmassa on myös Stockholm Design Week 4.-10.2. Messuilla esitellään skandinaaviset kaluste- ja valaisintrendit.

Heräsin eilen aamulla kello 4 koska minun piti lähteä kotoa ajamaan lentokentälle jo kuuden jälkeen pilkkopimeässä. Russelipusselini ei pitänyt yhtään aikaisesta herätyksestä ja veti peittoa tiukemmin päälleen muristen. Pakko sitä oli pakkassäähän kuitenkin lähteä. Ei ihme, että koneessa jo ennen kahvitarjoilua silmät painuivat ihan väkisin kiinni. Onneksi en sentään nojaillut ventovieraaseen kanssamatkustajaan ja saatuani kupin kuumaa heräsin lopullisesti :)

Messuilta tuli otettua lähes 500 valokuvaa! Ajattelin ihan ensimmäiseksi esitellä teille vuoden 2018 messujen kunniavieraan Paola Navonen ja hänen sisääntuloaulaan tekemän huikean installaation.

Kuva lainattu netistä.

Tham ma da: The Adventurous Interiors of Paola Navone


Paola Navone on italialainen arkkitehti, tuotemuotoilija, sisustussuunnittelija ja taiteellinen johtaja eli varsinainen moniosaaja! Paola Navone on syntynyt Torinossa 1950 ja valmistunut arkkitehdiksi Torinon Polyteknisestä koulusta 1973. Navone ehti toimia hetken arkkitehtinä ennen liittymistään 1980 luvun alussa Archimia ryhmään, jossa olivat myös ikoniset Ettore Sottsass, Andrea Branzi ja Alessandro Mendini. Paola Navone on tehnyt töitä lukuisten taiteilijoiden ja suunnittelijoiden kanssa oppien erilaisia tekniikoita ja tyylejä samalla.



Navone muutti Aasiankin 80-luvulla ja näiltä vuosilta on perua hänen rakkautensa väreihin. Nykyään Paola Navone asuu Milanossa. Hän on ollut urallaan erittäin palkittu ja tuottelias. Yhteistyötä on tehty mm. seuraavien yrityksien kanssa: Driade, Swarovski, Abet Laminati, Casamilano, Alessi, Knoll International, Cappellini, Roche Bobois, Armani Casa ja Habitat.

Jos haluatte kurkistaa miltä Paola Navonen omissa kodeissa näyttää niin tästä pääsee Milanon kotiin ja tästä Pariisin kotiin. Erittäin persoonallisia ja näyttäviä asuntoja molemmat!



Tukholman messujen sisääntuloaulan installaatio on jännä! Ensinnäkin se on erotettu muusta aulatilasta sellaisella muovitetulla ja ruudutetulla kankaalla, jota olemme tottuneet näkemään "torikasseissa". Nämä tyypilliset kaupustelijoiden ja siirtolaisten mukanaan kantamat kassit ovat tosin löytäneet tiensä jo myös luksusmerkkien laukkuvalikoimiin. Omat versionsa näistä shoppereista ovat esitellään mm. Balengia, Céline ja Louis Vuitton. Tällä "torikassi" materiaalilla on myös "verhoiltu" kalusteita installaatiossa.


Installaatiossa on käytetty myös punaisia virvoitusjuoma/hedelmäkoreja hyllykkönä, pikkupöytinä, tarjotinalustana jne. Valtavan suuret kukat "kasvavat" keskialueella. Kalusteratkaisut on myös jännästi hyvinkin erilaisilla materiaaleilla verhoiltuja. Ja löytyy keskialueella myös hopeinenkin tuoli kuin valtaistuin. Installaatioon saa mennä sisällä ja messujen aikana siellä syötiin eväitä, hoidettiin työasioita läppärillä tai puhuttiin kännykässä. 


Kylpyhuonetiloja tässä installaatiossa edustavat iso kuparinen soikko ja korkeat, betonijalkaiset maljat. Kupariputkista näihin kuvitteellisiin vesipisteisiin tulee vettä. Kulkiessaan installaatiossa tilasta toiseen voi antaa ajatuksien lentää vapaasti koska täällä ei minusta päde normaalit "sisustuksen lainalaisuudet". Meno on villiä ja vapaata sekä rajoja rikkovaa!



Installaation keittiötilan pitkä pöytä kutsuu istumaan ääreensä hauskojen keittiökulhoista, leipäkoreista ja suppiloista tehtyjen muovivalaisimien alle. Jännästi muovin oheen oli otettu mukaan myös aitoja oksia. Valaisimista minulle tuli etäisesti mieleen Kiasmassa 2016 olleet eteläkorealaisen Choi Jeong Hwan muoviset installaatiot. Kattauskin jo valmiina pöydässä odottamassa illallisten alkamista...



Vaikka installaatiossa on paljon katsottavaa, värejä, pilkkuja, erilaisia materiaaleja oli siellä kiva pistäytyä aina aulatilan läpi kulkiessaan. Kukat keskialueella saivat tilaan jännää satumaista oloa ja värit itsessään piristivät. Oli myös kiva istahtaa hetkeksi lepuuttamaan jalkojaan messutarpomisen keskellä. Olisi ollut hauskaa jos minulla olisi ollut askelmittari niin olisi selvinnyt montako tuhatta askelta eilen tulikaan otettua. Täytyy sanoa, että istuessani taksissa takaisin Arlandaan pohkeet olivat ihan jumissa kävelemisestä.


Minkälaisia ajatuksia tämä installaatio sinussa herättää? 
Olisitko viihtynyt tuolla vai kurkattuasi sisään kääntynyt heti pois? 

16 kommenttia:

  1. Kyllähän tuolla oli varmasti paljon nähtävää. Minä aina toitotan niiden värien perään, mutta nyt pitää sanoa, että värejä oli ehkä vähän liikaakin minun makuun. Jotenkin sana Retro pyrki mieleeni näitä kuvia katsoessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä installaatio on varmasti tarkoituksella värikäs ja ajatuksia herättävä. Siinä on viitteitä postmodernismista ja vähän siis "retroilua" sieltä 80-luvulta. Installaation "kauppakassikangaskin" on varmasti tarkoin harkittu kuvastamaan ehkä meidän ajan siirtolaisuutta/pakolaisuutta. Mutta todella mikään "normisisustus" tämä ei ollut.

      Poista
  2. Tää on kyllä ihan kiehtova kaikessa erikoisuudessaan! Väriä on munkin makuun kyllä ehkä vähän liikaa, mutta varmasti riittäisi tuolla katseltavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna kommentistasi! Tämä on tietyllä tavalla manifesti ja sekoitus huippudesign tuotteita sekä ihan tavallisia arjenkäyttöesineitä sekä "roskaa". Värikkyys ja leikkisyys tekee installaatiosta sellaisen, että sinne messuilla mennään sisään ja sitä katsotaan eli toimii siis "katseenvangitsijana".

      Poista
  3. Mielenkiintoiset messut ja kivoja kuvia olet saanut räpsittyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma :) Tämä installaatio ei ole näiden messujen tyypillisemmästä päästä vaan kyllä messuilla perinteisesti esitellään pohjoismaista designia, kalusteita, mattoja, valaisimia jne. Messuissa on tulossa jossain vaiheessa niitä "perinteisempiä" kuvia :)

      Poista
  4. Nuo seinään nojaavat lamput ja tuo muhkean näköinen sohva ovat ihania. Ihastuin myös noihin palloastioihin. Ihan täysin en ymmärrä noita muovi/pullokoreja sisustuksessa, ainakin näissä asetelmissa ne näyttävät siltä, kuin ne olisivat unohtuneet vahingossa sinne. Eikä nuo muovista tehdyt verhotkaan ihan iske. Suunnittelija hänen tuotantonsa varmasti jakaa paljon mielipiteitä ja herättää tunteita, jotka varmasti ovatkin hänen tavoitteitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisimet ja sohvat ovat ihan oikeasti tuotannossa olevia tuotteita.
      Kuten tuolla aiemmin jossain kommentissa totesin on tällä installaatiolla haluttu ottaa kantaa ja sotkea siis keskenään sekä käyttöesineitä, "roskaa" ja huippudesignia.

      Osaston nimi Thammada on thai-kieltä ja tarkoittaa "everyday". Nuo muovikorit ja "kauppakassikangas" ovat kannanottoja. Tuiki tavallisia tuotteita ympäri maailmaa ja niistä on haluttu tehdä "osa designia". Tuo "kauppakassikangas" on jo päätynyt luxuslaukkkuihin :)

      Installaation tarkoitus on herättävää keskustelua ja hyvin sitä on täälläki jo syntynyt. Kiitos kommentista Annukka ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  5. Huh mikä määrä tavaraa minimalistiin pyrkivälle :-) Tosin vaikka nuo huoneenkokoiset lumikellot voisivat olla kyllä kiva lisä sisustukseen johonkin huoneeseen. Paitsi että tosielämässä ne tietysti keräisivät pölyä ja olisivat vaikea pitää puhtaana. Äskettäin ostin, minimalistipyrkimyksistämme huolimatta, yhden uuden huonekalun, eli keltaisin Fatboy -tuolin, kun ullakkomakuuhuoneemme toinen pää näytti niin tyhjältä sen jälkeen kun olin antanut pois siellä olleen sinisen toimimattoman ja sinne sopimattoman tuolin. Ajattelin istuvani siinä lukemassa, mutta ei ole vielä ollut sille aikaa :-) Mutta on se, keltaisena, kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä installaatio on varmasti minimalistin kauhistus :) mutta tarkoitus ottaa siis kantaa asioihin ja herättää keskustelua.

      Nuo isot kukat ovat hollantilaisen Linda Nieuwstadin suunnittelemia ja tästä voit kurkistaa niistä lisää http://lindanieuwstad.nl/collaborations/spring-flowers/
      Ole samaa mmieltä kanssasi, että hauskoja mutta keräisivät pölyjä ja kotioloihin turhan suuriakin.

      Fatboy ovat ihania ja keltainen taitaa olla oikea väriläiskä huoneessa. Pari vuotta sitten Flow festivaaleilla istahdin hame päällä Fatboy säkkituoliin ajattelematta yhtään sen enempää miten mahdan nousta siitä ylös hameen kanssa... :D

      Poista
  6. Oi mitkä messut - tuonne pitäisi joskus päästä! Ja ihania asioita olet sieltä löytänytkin kuviisi - kiitos inspiraatiosta!
    Oikein hyvää viikonloppua, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady :) Messujen parasta antia on vielä tulossa postauksissa joten kannattaa pysyä kuulolla. Oikein mukavaa ja rauhallista viikonvaihdetta Ladylle <3

      Poista
  7. Ai että rakastan värejä ja nuo verhot noista shoppailukasseista, hei ihan mahtavat. Kuulin tällä viikolla niin mielenkiintoisen luennon tulevaisuuden trendeistä, pehmeyden palaamisesta ja palvelukulttuurista. MM. siitä, että värit palaa ja jopa Calvin Kleinin lippulaivamyymälä on nykyään keltainen ja pullollaan värikkäitä vaatteita, jihuu vihdoin minunkin aika koittaa eli värit <3

    Kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän väreistä ja kiva juttuhan se on, että värit palaavat. Se näkyi kyllä jo Tukholman messuilla ja tulevissa postauksissa näkyy myös uusia trendivärejä lisää.
      Shoppailukassien kuosin siirtyminen luksuslaukkuihin on jollain tavalla ehkä "koomistakin".
      Oiein mukavaa viikonloppua Tiia <3

      Poista
  8. Koin tuon tilan ensimmäisellä kerralla sisään kurkatessani hämmentäväksi. Toisella kerralla kiinnostavaksi ja kolmannella jo pidin siitä.
    Kuten jo joku tuolla aiemmin kommentoi, tila ei ole tarkoitettukaan siirrettäväksi sellaisenaan kenenkään kotiin. Tunsin sen olevan "aatteellinen julistus" miten sisustus ei ole ihan niin vakavaa. Perinteiset "kunnioitusta herättävät" (?) musta-valkoiset kodit eivät ole se ainoa suuri totuus.
    Kuvasi tilasta olivat hyviä ja juttu taas kerran hyvä. Kiitos sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lena kommentistasi! Hyvin muotoiltu tuo "aatteellinen julistus". Minusta tässä myös otettiin kantaan myös siirtolaisuuteen/pakolaisuuteen/romusta aarteeksi ajatteluun/muovikulttuuriin jne. Hyvin monikerroksinen installaatio mutta ei missään nimessä ajateltu, että tämä tällaisenään siirtyisi jonkun kotiin. Kannanotto Paolalta ja hyvä sellainen! Antaa kaikkien kukkien kukkia -tyylillä!
      Kiitos Lena ❤

      Poista