toukokuuta 10, 2018

Barbie The Icon -näyttely on hurmaavan historiallinen läpileikkaus kohta 60v nukkeikonista


Kansallismuseon seinään on kiinnitetty pinkki juliste "Barbie The Icon 27.4. - 26.8.2018". Pinkki mainos näkyy todella kauas kun lähestyy museon pääsisäänkäyntiä Mannerheimintieltä. Tullessaan lähemmäs museota huomaa, että kuvanveistäjä Emil Wikströmin Karhu -patsaalla on myös kaulassaan soma pinkki rusetti. Kansallismuseon portaita nousi tänään helatorstaina lähes pelkästään naispuoleisia museovieraita. Pieniä ja vähän isompiakin tyttöjä, äitejä, tyttäriä, isoäitejä, tätejä, kummitätejä, kummityttöjä jne. katsomaan huhtikuun lopussa avattua Barbie -näyttelyä. Voisi melkein sanoa, että näyttelysaleissa oli aistittavissa melkoista "girl power" -energiaa. Mekin suuntasimme 10-vuotiaan kummityttöni kanssa kohden ikonista Barbieta. Olin hehkutellut hänelle tätä näyttelyä viime marraskuun lopussa kun kirjoittelin innoissani siitä jo postauksen blogiin.


Barbie-nukke syntyi 9.3.1959 Winsconsin USA:ssa. Barbien oikea nimi on Barbara Millicent Roberts nuken keksineen Ruth Handlerin oman tyttären mukaan. Handler sai idean Barbie-nukesta kun hän Sveitsin matkallaan tutustui saksalaiseen Lilli-nukkeen vuonna 1956. Handler osti perheineen nuken patentin Amerikkaan. Tyttöjen nukkeleikkeihin tuli ihan uudenlainen ulottuvuus 60-luvulla. Vauvanukkejen lisäksi oli mahdollista leikkiä myös Barbie -nukeilla "aikuisten elämän koukeroita". Barbie-nuken motto oli alusta lähtien "You can be anything".

Barbie Millicent Roberts, maailman ensimmäinen Barbie 1959


Barbie The Icon -näyttely esittelee Kansallismuseon alakerran näyttelysaleissa 450 erilaista, alkuperäistä Barbie nukkea. Jo itse näyttelytilaan astutaan pinkillä reunustetun oven kautta. Ennen näyttelyyn tai miksei sen jälkeenkin on mahdollista kuvata itsensä "ison Barbien kuvan" vieressä. Pinkki teema näkyy kautta koko näyttelyn ja minusta se on hauskan tyttömäinen. Tämä näyttely tekee meistä vanhemmistakin "tytöistä" lapsia hetkeksi kun näkee lasivitriinissä tuttuja hahmoja ja mieleen tulvahtaa kymmeniä hauskoja muistoja jostain monien vuosikymmenten takaa. Itse kuulin tänään todella liikuttavalta kuulostavia ajanvälähdyksiä useamman naisen lapsuudesta. Tuli jännä yhteenkuuluvuuden tunne - "Hän on leikkinyt samalla nukella kuin minä"!

Barbie muotia 50-luvun lopusta

Barbie muotia 50-luvun lopusta

Barbie muotia 60-luvulta

Barbie muotia 60-luvulta

"Näyttely on elämys historian, mielikuvitusmaailman sekä muodin ja pop-kulttuurin ystäville. Luvassa on pinkkiä leikin riemua sekä täyttä asiaa Barbie-ilmiöstä." 
Kansallismuseon näyttelypäällikkö Minerva Keltanen.


Barbie näyttelyssä minua kiinnostivat aikakausilta eniten juuri 50- ja 60-lukujen nuket. Niiden vaatteissa näkyi todella kauniisti leikattuja asukokonaisuuksia. Mitä lähemmäs tultiin aikakausia, joita on itse elänyt vaate-, kenkä-, asuste- ja hiusmuodissa sitä vähemmän tuli myös räpsittyä valokuvia. Barbie The Icon on hyvä läpileikkaus myös naisten muodin saralta. Muistan, että pikkutyttönä itse myös ompelin Barbielle vaatteita ja tein sille jopa nukkekodin puisista laatikoista.

 Barbie muotia 70-luvulta

Barbie muotia 80-luvulta 

Barbie muotia 80-luvulta

Näyttelyn on tuottanut Barbie-nuken valmistaja yhdysvaltalainen lelujätti Mattel. Ennen Suomen Kansallismuseota näyttely on nähty vain Roomassa, Milanossa ja Madridissa. Olemme saaneet kunnian olla neljäs näyttelypaikka.

Näyttelyssä esitellään myös Barbien perhe. Barbiella on viisi siskoa: Skipper, Tutti, Stacie, Shelly ja Krissy sekä veli Todd. Barbien poikaystävä Ken-nukke tuli mukaan jo vuonna 1962. Näyttelyteksteistä löytyy muitakin Barbie-hahmoja, joista osa oli minulle itselleni vähän vieraampia.

Barbie Pink Splendor 1997


Barbie-näyttely on jaettu kahdeksaan osioon, joiden teemat edustavat Barbien "elämäntarinan" tärkeitä kehitysvaiheita. Barbie toimii hyvänä oppaana, joka kertoo viimeisten kuuden vuosikymmenen aikana tapahtuneista muutoksista muodissa, designissa, perhe-elämässä, naisten asemassa työelämässä sekä eri maiden perinteissä ja tavoissa. "Barbie on muistuttanut aina sellaisista arvoista kuin sukupuolten välinen tasa-arvo, itsensä kehittäminen, etninen, kulttuurinen ja terveydentilasta riippumaton yhdenvertaisuus, monimuotoisuuden kunnioittaminen, kulttuurin arvostaminen sekä perheen ja ystävyyden merkitys." Näyttelystä löytyy paljon myös kirjallista tietoa Barbien tarinasta ja historiasta.

Ferrari Barbie 2001

Barbie The Icon -näyttelyn yksi ihanimmista näyttelysaleista on minusta "Muotia ja Vintagea Silkstone-Barbiet". Vuonna 2000 esiteltiin muotisuunnittelija Robert Bestin luoma Silkstone Barbie-mallisto. Tämän malliston myötä palataan juuri noihin 50-60 -lukujen huippumuodin eleganssiin. Tämän malliston Barbie-nuket on tehty silkstonesta, posliinia muistuttavasta pehmeästä muovista, minkä ansiosta niiden kasvot, ehostus ja olemus tuovat mieleen alkuperäiset ponihäntä-Barbiet.

Silkstone-Barbiet

Silkstone Barbie, Palm Beach Coral 2010

Silkstone-malliston nuket tunnetaan myös muoti-Barbeina ja alusasumalli-Barbeina. Tämän malliston nukeilla on 60-luvun tyylin lisäksi hienostunutta Hollywoodin kulta-aikojen loistoa ja glamouria. Tässä salissa on seinällä myös ihania luonnoksia Barbie-nukkejen vaatteista ja vitriinissä sitten nukkeja puettuina juuri samanlaisiin luomuksiin. Olisin voinut ihailla tätä tyylikkyyttä vaikka kuinka kauan!

Barbien pukuluonnoksia 

Silkstone Barbiet ja Hollywood eleganssia


Mielenkiintoinen mallisto on Barbie Lagerfeld nukke, joka on kuin ilmetty naispuoleinen pienoismalli muotisuunnittelija Karl Lagerfeldistä. Lagerfeldin tuttu tyyli on täydellisesti kopioitu nukelle. Näitä Barbie-nukkeja tehtiin vain 999 kappaletta ja niitä myytiin 200 dollarilla tai 200 eurolla ympäri maailmaa. Nämä nuket myytiin totta kai heti loppuun. eBayssa on alhaisimmillaan ollut Barbie Lagerfeld nukkeja myynnissä lähtöhinnalla 900 dollaria mutta hinnat ovat kohonneet 3500 dollariinkin! Näyttelyssä on esillä alkuperäisessä pakkauksessa oleva nukke.

Barbie Lagerfeld, World of Karl 2014 

Bob Manckie, Fantasy Goddes of Asia 1998

Kansallismuseossa esillä olevat nuket ovat yksityisistä kokoelmista. Monen nuken näyttelyteksteissä mainitaan joko "Collection Gianni Rossi" tai "Collection Mario Paglino". Muistan lukeneeni joskus myös floridalaisesta keräilijästä, jolla on tuhansittain Barbie-nukkeja. Muuten alkuperäisestä vuoden 1959 ensimmäisestä Barbie-nukesta valkomustalla uimapuvulla on maksettu peräti 27.450 dollaria! Huh huh....tuollaisen aarteen jos omistaisi!



Taide-Barbiet olivat myös kauniita. Gustav Klimtin Kultainen Adele-Barbie oli äärimmäisen kaunis kuten myös Vincent Van Goghin Auringonkukkia-Barbie. Pidin myös Andy Warhol -kokoelman Barbien-nukeista. Esillä olivat Claude Monet Lumme-Barbie ja Van Goghin Tähtikirkas yö-Barbie. Taide oli hienosti yhdistetty nukkeihin!



Marilyn Monroe Barbiet

Omassa näyttelysalissaan esiteltiin myös kuuluisuuksista tehtyjä Barbie-nukkeja: Grace Kelly, Audrey Hepburn, Marilyn Monroe, Cher, Diana Ross, Frida Kahlo, Barbara Streisand, Prinssi William ja Prinsessa Catherine muutamia mainitakseni.

Samassa salissa oli myös Barbie-nukkeja yli 180 erilaisessa ammatissa pelinkehittäjästä astronauttiin. Astronautti Barbie esiteltiin muuten jo vuonna 1965. Ensimmäinen venäläinen nainenkin Valentina Treskova oli ehtinyt käydä avaruudessa 1963. Barbie-nukke on ollut hyvin ajanhermolla ja naisten asialla. "You can be anything." kuten Barbien motto julistaa!

Grace Kelly Barbiet

Audrey Hepburn Barbiet

Barbie-näyttely on avoinna 26.8. saakka joten tänne ehtii vielä hyvin fiilistelemään omaan lapsuuttaan Barbie-nukkejen kanssa. Samalla saa aimo annoksen muotitietoutta eri vuosikymmeniltä. Kansallismuseo on Museokortti kohde eli maksat korttia vilauttamalla vain 3€. Muuten aikuiset 10€ ja lapset 5€. Tarkemmat Kansallismuseon tiedot löydät tästä. Museokaupassa on myynnissä upea Barbie The Icon kirja ja muutakin Barbie-aiheista kivaa.


16 kommenttia:

  1. Ihana postaus näyttelystä, jonka todellakin haluan nähdä. :) Barbeilla tuli leikittyä lapsena todella paljon ja tehtyä itse niille vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Tämä näyttely oli todella ihana :) Luulenpa, että meillä kaikilla on jonkinlainen historia Barbie-nukkejen kanssa ja käynti Kansallismuseossa on vähän sellainen "aikamatka" lapsuuteen.

      Poista
  2. Tuolla näyttelyssä olisi kyllä mielenkiintoista päästä käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä käymään😉 varmasti pidät.
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Meidän Maru oli pienenä (ja varmaan salaa vieläkin) kova Barbie fani. Piti olla nukkeja, leffoja ja kirjoja Barbiesta :)
    Aivan ihania kaikki Barbiet, mutta kyllä jotenkin nuo vanhimmat on persoonallisemman näköisiä.
    Mukavaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että aika moni meistä tytöistä on ollut Barbie faneja vaikka sitä ei aina kehdata myöntää😉 Itsellä ei ollut kuin muutamia Barbeja.
      Aurinkoista viikonloppua Outi ❤

      Poista
  4. Tänne pitää päästä käymään! Tämä näyttely kiinnostaa kovasti. Kiitos kurkkauksesta sinne. Muutama vuosi sitten kävin Berliinissä tyttäreni kanssa Barbien Dream Housessa. Siellä oli myös pieni näyttely. Siellä äitikin muuttui jälleen lapseksi. ☺️ -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuo Berliinin näyttelyn ja harmittelin kun en päässyt sinne. Nyt on monta kuukautta aikaa käydä katsomassa tätä ihanaa näyttelyä koska paljon jäi vielä täälläkin näkemättä😉

      Poista
  5. Tuonne olen menossa. Katsoin jokin aika sitten muistaakseni Viaplaysta lelujen historiaa dokkaria, siinä jokaisessa jaksossa oli oma lelunsa ja yksi jakso oli pyhitetty Barbielle. Oli mielenkiintoista katsoa miten tämä nukke on saanut alkunsa ja miten sitä on muokattu ajanmukaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisen dokkarin lelujen historiasta minäkin haluaisin nähdä :) varmasti erittäin mielenkiintoinen! Täytyy yrittää etsiä Barbie jakso käsille.

      Barbie on muuttunut paljon aikojen kuluessa. Näyttelyssä on eri kansallisuuksia edustavia nukkeja. Barbie-nukkeja, jotka eivät suinkaan ole langanlaihoja. Ja jopa pyörätuolissa istuva Barbie.

      Aurinkoa päivääsi!

      Poista
  6. Ihana, ihana näyttely! Ja hieno esittely! Itse en ole koskaan Barbeilla leikkinyt, mutta kummitytöilleni olen Barbieita ostellut lahjaksi. Voi, miten mieluisia lahjoja ne ovat olleetkaan.
    Kiitos Marjo tästä esittelystä. Oli erinomainen ja kiinnostava kooste! Ensi viikolla, jos ehdin, niin tuonne menen.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula kauniista sanoistasi :) Olin jo todella viime marraskuussa kun tieto tästä näyttelystä tuli julki aivan innoissani menossa tänne. Kun sitten ehdotin sitä kummitytölle nyt helatorstaina hän oli heti "jee....ihanaa!!!" Puhuimme jo, että kotiin lähtiessämme Kansallismuseosta, että näyttely täytyy tulla katsomaan toisenkin kerran. Paljon nimittäin jäi vielä katsomatta..

      Toivotaan, että ehdit ensi viikolla. Aurinkoista viikonloppuusi Tuula :)

      Poista
  7. Kiitos, varmasti tulee käytyä. Tosin minua jo etukäteen vähän harmittaa se asia (mikäli ennakkotiedot pitävät paikkansa), että Kansallismuseon näyttelyssä ei olisi minkäänlaista katsausta Barbien historiaan juuri Suomessa. Olikohan se näyttelyn järjestäjän ehto vai eikö vain tehty. Koska tuskin museoon lähivuosina tulee uutta aiheeseen liittyvää näyttelyä, olisin niin mielelläni nähnyt siellä myös tietoa siitä. Mutta siis huom. minä EN ole näyttelyä vielä nähnyt vaan ainoastaan lukenut arvosteluja ja näitä kivoja blogikirjoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni näyttely Barbie The Icon on kiertänyt tätä ennen juuri samanlaisena Roomassa, Milanossa ja Madridissa. Varmaan tähän näyttelykokonaisuuteen ei ole voinut lisätä omaa Suomi-osuutta. Jos se oltaisiin haluttu esitellä olisi varmaan pitänyt tehdä ihan oma kokonaisuus. Nämä ovat vain minun ajatuksia ja itseäni ei haitannut yhtään se ettei sitä ollut. Näyttely esittää Barbien historian maailmanlaajuisesti.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiito Nina :) Barbiet veivät minut ihan mukanaan.
      Aurinkoista viikkoa sinulle!

      Poista