toukokuuta 26, 2018

Villa Tremondon vaaleanpunainen SS18 muotikatsaus .

Gustav Denmark SS18

Elän nyt "vaaleanpunaista unelmaa" vaatteiden ja asusteiden suhteen. Viimeksi tänään ystäväni kommentoi "Sä oot niin Pretty in pink!" Samanniminen nuorisoelokuva oli kuuminta hottia 80-luvun lopussa. Väri on hiipinyt kuin salaa minun vaatekaappiini valloittaen sitä hiljalleen. Vuosi sitten kesällä kaappiin ilmestyi roikkumaan ensimmäinen vaaleanpunainen mekko. Mekko napattiin mukaan alerekistä ajatuksella "Laitetaan kirpparille jos väri alkaa tympimään." 

Gustav Denmark SS18

Marraskuussa 2017 Villa Tremondo esitteli showroom-tilassaan kevään ja kesän 2018 tulevaa muotia vaatteissa, kengissä, käsilaukuissa ja asusteissakin. Minusta tuntuu, että bongasin ensimmäiseksi kaiken vaaleanpunaisen tulevasta muodista. Ja sitä myös tuntui olevan runsain mitoin tarjolla. Vaaleanpunaisen sävytkin olivat niin vaihtelevia: puuterista pinkkiä, pehmeämpää vähän koralliin vivahtavaa, perinteistä pinkkiä ja joukossa myös intensiivistä marjapuuronpunaistakin.

Gustav Denmark

Gustav Denmark

Gustav Denmark

Ikuisena oranssin ystävänä huomasin myös sitä Gustav SS18 vaatteissa vaaleanpunaisen lisäksi. Ja tuo valkoinen upeilla brodeerauksilla varustettu tunika/mekko oli todella naisellinen. Kyllä tanskalainen laatu ja tyyli olivat kohdallaan tässä merkissä.

Gustav Denmark


Second Female SS18


Myös tanskalaisen Second Femalen kevät-kesämallistossa oli paljon ihanaa vaaleanpunaista. Tässä merkissä yhdistyy jännällä tavalla klassisuus sekä myös persoonallisuus ja uniikki ote. Materiaalivalinnat tukevat hyvin mielikuvaa pehmeydestä ja laadusta. Tuo karvainen takki oli minusta todella viehättävä. Samoin punavalkoraidallinen jännästi lanteilta solmittava pusero. Molemmat myös äärimmäisen naisellisia vaatekappaleita. Kyllä vaaleanpunaiseen liitetään myös voimakkaasti naisellisuus minusta. 
Second Female SS18


Totta kai näinkin "vaaleanpunaisessa tilaisuudessa" tarjoiltiin vaahtokarkkeja. Ne sopivat tähän "vaaleanpunaisuuteen" oivallisesti. Ja sitä paitsi vaahtokarkit on äärimmäisen hyviä :)

Second Female SS18


Pauls Boutique London ensiesiteltiin meille marraskuussa 2017 ja pidin laukuista heti. Merkki on brittiläinen, korkealaadun laukkubrändi. Laukkujen inspiraatiot kumpuavat Lontoon kaduilta ja arkkitehtuurista. Mallistossa on ajatonta klassisuutta mutta sitä rikotaan leikkisästi ainutlaatuisilla printeillä ja väriyksityiskohdilla. "Becaude life is just too short to wear boring bags!" Ja totta kai myös Pauls Boutiquen laukuista oli vaaleanpunaista.




Vaaleanpunainen väri kuuluu tällä hetkellä olennaisesti minun vaatekaappiini. Olen iloinen siitä, että löysin sen uudelleen monen vuoden tauon jälkeen. Vaaleanpunainen edustaa minulle rakkautta, iloa. naisellisuutta, hehkeyttä, suloisuutta, lupaa hullutella pitkän talvikauden jälkeen. Pretty in pink!

Mitä ajatuksia vaaleanpunainen muodissa herättää sinussa?
Onko omassa vaatekaapissasi vaaleanpunaista, pinkkiä tai rosaa?
Vai onko vaaleanpunainen liian tyttömäinen väri?

8 kommenttia:

  1. Vaaleanpunaista löytyy, etenkin vanha rosa sopii väreihini eikä tunnu mitenkään äitelältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinulla on ne ihanat mokkaiset vaaleanpunaiset kengätkin :)
      Ihailin niitä Tallinnan reissulla ja näyttivät niin ihana pirteiltä.
      Vanha rosa on kaunis vaaleanpunainen myös.

      Poista
  2. En voisi edes kuvitella vaaleanpunaista ylläni. Ihoni on luonnostaan jo hieman punertava. Näyttäisin porsaalta. Sinikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin. Vaaleanpunaiset sävyt eivät minustakaan sovi jos oma ihonväri on punertava. Punainen vain korostoaa sitä. Onneksi värejä on paljon erilaisia ja meille kaikille löytyy mieluisia sekä myös sopivia värejä. Aurinkoita uutta viikkoa Sinikka :)

      Poista
  3. Pidän tosi paljon vaaleanpunaisesta väristä, mutta en omista yhtään sen väristä vaatetta. Olen sitä mieltä, että vaaleanpunaisessa vaatteessa näyttäisin entistä suuremmalta. Muiden päällä tuon väriset vaatteet ovat tosi kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ajattelen, että koska olet tumma vaaleanpunainen voisi hyvin sopia sinulle.
      Myös ihonväriisi se olisi todella hyvä. Kokeile reippaasti ja vaaleanpunaiselle mahdollisuus.

      Kiitos vielä eilisestä kivasta Porvoo päivästä :) kohta taas uudelleen!

      Poista
  4. Mikään väri ei ole liiam tyttömäinen :) Pinkkiä löytyy minunkin kaapista.
    Mukavaa lauantai-iltaa sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasta sanottu Outi :) Me suomalaiset taidamme vain hieman aristella näitä värejä ja pukeudumme mieluummin huomaamattomasti ja sulautuen. Olem huomannut, että ylläni on keltaista moni kehuu väriä mutta lisää heti perään "Mutta ei missään tapauksessa minun päällä." Kannattaa rohkeasti vain kokeilla.

      Aurinkoista sunnuntai iltaaa Outi <3

      Poista