heinäkuuta 07, 2020

Sain vihdoin maapallon haltuuni


Eilen oli todellinen juhlapäivä koska minä sain vihdoin maapallon haltuuni! Olin kuolannut omaa karttapalloa siitä lähtien kun muutin lapsuudenkodista omilleni. Veljelläni oli huoneessaan ihana jalustassaan pyörivä maapallo. Pallo, jota lapsena tuli aina pyöriteltyä ja tutkailtua innokkaasti maailman eri kolkkia. Muistan, että meillä oli tapana pyörittää karttapalloa ja tökätä sitä sitten sattumanvaraisesti sormella. Sitten vertailtiin mihin suuntaan maapalloa "olisi kiva joskus aikuisena matkustaa". Joskus kävi niin ikävästi, että sormi osui keskelle valtamerta kohtaan, jossa ei edes lähistöllä ollut yhtään saarta. Silloin harmitti koska omalle "maalistalle" ei kertynyt mitään.  


Olen varmasti parinkymmenen vuoden ajan etsinyt itselleni omaa karttapalloa. Olen metsästänyt sitä Fiskarsin antiikkimarkkinoilta tuloksetta. Kirpputorit ja kierrätyskeskukset pääkaupunkiseudulla on koluttu aika huolellisesti läpi. Kerran näin jopa lähikaupassa olevalla naisella ihan täydellisen karttapallon kainalossa ja rohkenin kysäistä mistä tämä valioyksilö oli löytynyt? Hän vinkkasi ostaneensa pallonsa Kilon Kierrätyskeskuksesta. Seuraavana päivänä ryntäsin suurin toivein sinne mutta pallon oli saanut jo joku toinen onnekas itselleen. Olen jopa jahdannut ikiomaa maapalloa netin syövereistä mutta joka kerta löydettyäni "jonkun yksilön" olen pettynyt karvaasti. 


Minulla on ollut kriteerinä se, että karttapallon tulisi olla "vihertävän värinen". Monet tarjokkaista ovat olleet kovin sinisiä ja näyttäneet jotenkin liian kirjavilta. Toinen tärkeä seikka on ollut se, että karttapallon jalkaosan pitäisi olla puuta. Useissa löytämissäni maapalloissa on muovijalka, joka on ihan NO-NO! Kolmanneksi karttapalloon pitäisi saada vielä syttymään valo. Maapallo ilman valoa on kuin kaunis lampunvarjostin ilman valonlähdettä. Valo karttapalossa on se juju, joka saa sen hehkumaan salaperäisesti. Sitä paitsi karttapalloa voi käyttää vaikka tunnelmavalona kotona. 


Olen ajattelut etten tule löytämään omaa täydellisestä karttapalloa vielä moneen vuoteen! Olen jopa suhtautunut tähän maapallo jahtiin on vähän pessimistisesti. Niin monet vinkkaukset olen palloista saanut ystäviltäni ja aina olen toiveikkaana lähtenyt katsomaan katsomaan niitä ja palannut kotiin tyhjin käsin. Tämän pirullisen koronakevään aikana en ole edes muistanut maapallon metsästystä enkä käynyt edes kirppareilla sitten helmikuun.  


Facebookin kautta sain yllättäin kutsun Loviisan Vackerbackan tyhjennyskirppikselle parisen viikkoa sitten. Vackerbackan huikealle porttitalolle olen menettänyt sydämeni jo vuosia sitten kun vierailin siellä Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa. Isäntäpariskunta Tina ja Juha olivat aikeissa myydä omia tavaroitaan kotikirppiksellä. Talo ja sen sisustus ovat aina viehättänyt minua joten harmittelin mielessäni sitä ettei tuo tapahtuma vain yksinkertaisesti sopinut kalenteriini. Facebookiin myöhemmin lisätyissä kuvissa nimittäin vilahteli "aika täydellinen karttapallo". 


Toinen loviisalainen ystäväni oli menossa Vackerbackan tyhjennysmyyntiin ja pyysin häntä kyselemään hintaa tuolle maapallolle. Sainkin hinnan mutta jäin mietiskelemään sen hankkimista koska kuvan perusteella en yhtään pystynyt hahmottamaan karttapallon mittoja. Onni onnettomuudessa oli se, että pallo jäi myymättä kirppiksellä. Saatuani myöhemmin karttapallon todelliset mitat minä ilmoitin lunastavani pallon itselleni pelkän valokuvan perusteella. Pallo oli nimittäin täydellinen ja juuri sellainen mitä olin etsinyt!


"Sattuma suosii valmistautunutta mieltä." totesi jo aikoinaan ranskalainen Louis Pasteur. Ranskalainen kemisti ja mikrobiologi Pasteur on yksi lääkärikunnan ulkopuolella toimineista tiedemiehistä, joka vaikutti todella ratkaisevasti lääketieteen kehitykseen. Tätä herraa voimme kiittää bakteereita tuhoavan lämpökäsittelyn, meille niin tutun pastöroinnin kehittämisestä. Pasteur osoitti myös bakteerien ja rokotuksen merkityksen sairauksien hoidossa. Pasteur kehitti myös ensimmäisen rokotteen vesikauhuun ja vaikkei hän aluksi edes menestynyt opinnoissaan tuli hänestä historian tuntema kuuluisa tiedemies.


"Sattuma suosi myös minun valmistaunutta mieltä" ajattelin eilen kun karttapallo Ikean sinisessä kassissa kävelin autolleni. Karttapallon löytyminen oli pitkän ja välillä ehkä vähän jo tuskastuttavankin etsinnän jälkeen kuin lottovoitto. Ei sitä tietenkään voi verrata Pasteurin huikeisiin saavutuksiin mutta pienessä míttakaavassa se oli minun elämäni yksi huippukohta! Luonteeseeni ei luovuttaminen kuulu mutta aloin jo pikkuhiljaa miettiä ettei "sitä täydellistä karttapalloa ehkä koskaan tulekaan vastaan". Ja kun vähiten odotin karttapallon löytyvän se putkahtikin esille!


Karttapalloni on viime vuosisadalta eli 1900-luvun loppupuolelta peräisin. "Räthin valtiollinen ja fysikaalinen pallokartta" on valmistettu Leipzigissä DDR:ssä eli siis entisessä Itä-Saksassa. Maapallo on paljon ehtinyt muuttua tämän karttapallon valmistumisen jälkeen. Neuvostoliitto on hajonnut ja Saksat ovat yhdistyneet. Kartassa näkyvää Jugoslaviaa ei ole enää olemassa ja Tsekkoslovakiakin on  kadonnut. Toisaalta kartalle on syntynyt monia uusia valtioita.

Minun karttapallo on 42,5 cm korkea ja 33 cm halkaisijaltaan. Oikean maapallomme halkaisija on puolestaan päiväntasaajan kohdalta 12 756 280 km ja pallomme pinta-ala 510 100 000 km². Nuo luvut ovat jo niin käsittämättömiä, että jatkan tämän oman karttapalloni pyörittelyä ja haaveilua. Ehkä jonain päivänä me voimme taas turvallisesti matkustaa. Ehkä koittaa se päivä "kun joku tämän ajan Louis Pasteur" kehittää meille koronarokotteen ja/tai lääkkeen tautiin.

heinäkuuta 04, 2020

Villa Mehu on Elis Sinistön elämäntyö


Kirkkonummen Veklahdesta metsän keskeltä, mutkittelevan Mehutien päästä löytyy todella mielenkiintoinen Villa Mehu. Villa Mehu on oma erikoinen pienoismaailmansa ison metsän syleilyssä. Paikan on rakentanut ITE-taiteilija, mystikko, tanssija, malli, raittiusmies ja vapaa-ajattelija Elis Sinistö (1912-2004). Mies, joka käytti rakentamisessa muiden poisheittämää materiaalia tehden siitä mm. Vuorimajan, Erakkomajan, Laboran, Satupesän, Aurinkomajan ja Tanssikehän sekä paljon muutakin metsään. Hän eli hyvin vaatimattomasti yksin yhteiskunnan reunalla johtolauseenaan "Onnellisinta on olla onnellinen." Tuon lauseen hän on myös kirjoittanut Erakkomajan ulko-oveen Villa Mehussa. Elis Sinistö oli monissa asioissa omaa sukupolveaan edellä ajatuksineen ja tekoineen.

"La plus heureuse c’est d’être heureuse"


Minä bongasin Villa Mehun jo useita vuosia sitten Facebookista kun ystäväni oli käynyt kävelemässä alueella. Merkkasin paikan omaan "must to visit" -listaani. Ystäväni valokuvat nimittäin herättivät mielenkiintoni tähän mystiseen alueeseen. Hänen kuvissaan Villa Mehu oli tosin paljon paremmassa kunnossa mitä se tällä hetkellä on. Villa Mehu on ehtinyt olla jo 16 vuotta luonnon armoilla Elis Sinistön kuoleman jälkeen. Varmasti myös joku ulkopuolinen on saattanut tehdä tuhoja alueen rakennelmissa. Ystäväni valokuvissa näkyneistä jännistä puissa roikkuneista keinuistakin on jäljellä enää rippeet maassa.


Mutta kuka Elis Sinistö oikein oli? Oulun seudulta kotoisin oleva Elis Sinistö tuli perheestä, jossa elämä ei ollut ehkä ihan helpointa. Hänen isänsä nimittäin menetti perheen kotitalon uhkapelissä ja Sinistö päätyi lopulta kulkuriksi tehtyään ensin erilaisia hanttihommia eläkseen. Hänen kerrotaan myös kävelleen Kuopion kautta Helsinkiin. Muutaman vuoden kuluttua koko maailmantilanne muuttui ja alkoi toinen maailmansota. Sinistö oli vakaumukseeltaan aseistakieltäytyjä. Koska hän ei suostunut aseellisesti puolustamaan kotimaataan hän joutui hetkeksi jopa mielisairaalaan. 30-luvun Suomessa asepalveluksesta ei niin vain luistettu. Lopulta hän kuitenkin vietti koko sota-ajan työpalveluksessa Ahvenanmaalla omenatarhalla keräten omenoita.


Elis Sinistö muutti Kirkkonummelle asumaan ja hän "lunasti" Villa Mehun metsätontin lähellä sijainneelta Rauhalan kartanolta 1955. Sinistöllä ei ollut kuitenkaan rahaa tonttikauppaan joten hän maksoi tonttiaan tekemällä töitä kartanolle. Elis Sinistö oli erikoinen ihminen, joka ei tarvinnut ylipäätänsä rahaa. Kasvissyöjänä hän viljeli oman ruokansa tontillaan. Sinistö asui hyvin alkeellisesti metsässä joten hän myös kulutti äärimmäisen vähän. Villa Mehun materiaalitkin oli kaatopaikoilta polkupyörällä, kävellen ja linja-autolla paikalle tuotua. Luin jostain, että kolme kuormallista kattopeltejä hän olisi ostanut jostain romukaupasta nimellisellä rahasummalla.


Elis Sinistö ehti 50 vuoden aikana tehdä paljon kaikenlaista Villa Mehuun. Sinistön rakennelmat alueella eivät todellakaan ole arkkitehtonisia vaan hän on käyttänyt omaa luovuuttaan ja mielikuvitustaan. Alueella liikkuessaan pisti silmääni se, että kaikki rakennukset ovat todella matalia. Aikuinen ihminen ei mahdu seisomaan sisällä suorassa vaan Erakkomajaankin menin itse kaksinkerroin kävellen. Sinistö piti paljon lapsista sekä lapsenmielisistä joten ehkä hän tekemissään töissä otti huomioon juuri heidän pituutensa.


Mutta mistä ihmeestä Mehutie nimi mahtaa tulee? Koska Elis Sinistö oli henkeen ja vereen raittiusmies hän ei todellakaan koskenut alkoholijuomiin vaan suosi mehuja. Alueella näkyi vielä omenapuita ja viinimarjapensaita, joiden sadosta täällä on varmasti valmistettu makoisaa mehua juotavaksi. Lainasin ITE-taiteilijoiden sivuilta tähän postaukseen muutamia kuvia, joissa näkyy kuinka erilaiselta paikka on vielä näyttänyt kesällä 2002 Sinistön eläessä. Yhdessä valokuvassa näkyy myös ikinuori ja pirteä 90-vuotias Sinistö itse.



Kun Mehutietä kävelee kohden Villa Mehua tulee ensin alueelle, jossa on erilaisia saunoja sekä Satulinna pienille. Elis Sinistöllä oli minusta hauska tapa sijoittaa alueelle erilaisia infokylttejä. Sinistö oli opiskellut ranskan kielen sanakirjojen avulla koska hän oli varma, että oli itse ollut edellisessä elämässään Pariisin kaupungin pääarkkitehti. Minulle näistä Sinistön "lentävistä lauseista" tuli mieleen edesmennyt isoäitini. Hänelle oli varsinkin kesämökillä tapana jättää meille lappusia, joissa oli ohjeita miten toimia oikein ja luontoa kunnioittaen. Sinistö on myös aina merkinnyt töihinsä valmistumispäivän, jolloin eri rakennukset ovat tontille nousseet.




Erakkomajan katolla on joskus ollut pieni aurinkoterassi, josta on jäljellä vielä muutama ajan hampaan nakertama aurinkotuoli. Suoraan majan ulkoseinään on taiteilija Piipponen maalannut taulun vuonna 1960. Taiteilijan etunimestä en valitettavasti saanut selvää. Itse rakennuksen julkisivua on koristettu Barbie-nukeilla, erilaisilla helmillä, tennismailalla, miesten luistimilla ja lukuisilla lehtileikkeillä. Mainos "Luonnon voimalla - valvottua luonnonmukaisesti tuotettua" muistutti varmaan siitä, että täällä viljeltiin ilman kemiallisia lannoitteita. Lainatussa vuoden 2002 valokuvassa somisteena on ollut myös posliiniastiota, kelloja sekä muovikukkiakin.


Alueella kulkiessani juttelin myös Villa Mehua ihmettelemään tulleen paikkakunnalla asuvan pariskunnan kanssa. Rouva muisteli Elis Sinistön tuoneen hänen työpaikalleen itse viljelemiään porkkanoita joskus 90-luvulla. Rouva totesi useaan otteeseen, että Sinistö oli "erikoinen mutta todella ystävällinen ihminen". Ehkä Sinistö ei ollutkaan erakko vaikka hän asuikin yhteiskunnan ulkopuolella itsekseen. Ehkä hän vain kaipaisi hiljaisuutta ympärilleen ja omaa rauhaa tehdä asiat itselleen sopivalla tavalla. 



Elis Sinistö oli myös tanssija joten Erakkomajan edestä löytyy erikoinen Tanssitemppeli. Tämän kivistä rakennetun ympyrän sisällä Sinistö tanssi ja piti esityksiä. Kiviseinässä näkyi edelleen vanha metallinen leipälaatikko, jonka sisällä on ollut kasettisoitin. Itse soitinta ei enää näy mutta aikoinaan siitä tullut musiikki on rytmittänyt Sinistön tanssimista. Luonnonkasvillisuus oli ottanut jo valtaansa lattiatilan joten enää ei esiintyminen olisi ehkä onnistunut.





Labora on pieni vähän konttimainen tila, joka on ilmeisesti ollut jonkinlainen työhuone. Huoneen seinät ovat kirkkaankeltaiset ja täynnä vanhoja valokuvia Sinistöstä. Kapeakasvoinen nuorimies katsoo suoraan kameraan suurilla silmillään. Joukossa on kuvia myös hänestä jonkinlaisessa univormussa eli ehkä nämä ovat sieltä Ahvenanmaan työkomennukselta. Osa kuvista on aika rohkeitakin eli Sinistö seisoo täysin alasti järven rannalla tanssimassa. Seiniä peittävät lukuisat lehtileikkeet mm. kasvissyönnistä, rauhanaatteesta ja rakkaudesta. Joukossa on Suomenlinnan Taidekoulu Maan kesätervehdys Sinistölle vuodelta 1997.


Elis Sinistö on tarhannut myös mehiläisiä saadakseen hunajaa. Lukuisat mehiläispesät ovat vuosien saatossa kellahtaneet jo kumoon tai sitten joku on tehnyt niille ikävää ilkivaltaa. Villa Mehun alueella on myös lukuisia kylpyammeita upotettuna maahan. Ehkä Sinistö keräsi niihin sadevettä käyttääkseen sitä myöhemmin vaikka viljelystensä kasteluun tai peseytymiseen. Sinistö kaivoi myös tontilleen oman lammen, johon hänen tuhkansa on ripoteltu Sinistön kuoltua.


Villa Mehun ehdottomasti korkein rakennus on Vuorimaja. Rakennus on kapea ja sen muotokielessä on jotain yhtymäkohtia hyppyrimäkeen siis sellaiseen, josta mäkihyppääjät tulevat suksillaan liidellen alas. Rakennuksen katolla on käytetty vanhoja rautahetekoita, joista Villa Mehun alueelle on tehty myös Hetekakuja. Heteka on teräsrakenteinen joustinsänky, jonka Suomen valloitus alkoi 1932 kun Kalle Kärkkäisen perustama Helsingin Teräshuonekalutehdas aloitti sen valmistamisen.

Vuorimajaan kauniisti patinoituneen oven taakse voi kurkistaa kuten lähes kaikkiin Villa Mehun rakennelmiin. Alueelle liikkuessa kannattaa katsella myös jalkoihinsa koska maassa on paljon tavaroita, joihin voi loukata itsensä. Olin ensin ajatellut ottaa Minnien mukaan Villa Mehuun mutta oli ehdottomasti kuitenkin viisasta jättää hänet kotiin. Ystäväni oli aikoinaan kyllä ollut alueella koiriensa kanssa mutta silloin siellä oli myös turvallisempaa kuin nykyään.



Elis Sinistöä pidettiin yksinäisenä erakkoluonteena mutta silti hän oli rakentanut Villa Mehuun erilaisia vierasmajoja, joissa oli muidenkin mahdollista yöpyä. Tämä erikoinen kivijalustalle rakennettu vierasmaja oli tarvittaessa käännettävissä auringonliikkeiden mukaan eri asentoihin. Vierasmajan seinällä on Sinistölle tyypillisesti kirjoituksia, valokuvia ja nuotteja. En tiedä oliko Sinistö nuoruudessa käynyt paljon kouluja mutta hän vaikutti hyvin sivistyneeltä ja asioista perillä olevalta henkilöltä.




Vierasmajan sammaleen peittämä kivipöytä ja puhkikuluneet puutarhatuolit odottivat turhaan vieraita. Moni paikkakuntalainen koki Sinistön erikoisen elämän ehkä liian erikoisena ja pelottavana.

Valokuvaaja, installaatiotaiteilija, professori ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian dekaani Jan Kaila oli Elis Sinistön ystävä. Jan Kaila oli tutustunut jo pikkupoikana Sinistöön kun 1960-luvulla Kailan perhe vieraili kesämökillään läheisen järven rannalla. Varmasti Sinistön maailma oli silloin Kailan mielestä satumaisen erilainen ja kiinnostava - ehkä vähän pelottavakin lapsen silmin katsottuna. Jan Kaila muutti itse Kirkkonummelle 1982 ja tapasi Sinistön uudelleen 1985, jolloin he alkoivat tehdä yhteistyötä. Kaila on kirjoittanut Elis Sinistöstä kirjan ja kuvannut Sinistöä. Haluan ehdottomasti lukea tuon Kailan kirjan ja saada lisätietoa Sinistöstä. YouTubesta löytyy myös muiden tekemiä videoita tästä mystisestä ITE-taiteilijasta.


Mitä Villa Mehulle tapahtui Elis Sinistön kuoltua? Kun ITE-taiteilija Elis Sinistö kuoli 2004 oli hän testamentannut Villa Mehun taideperinnön Kaustisten Kansanmusiikkisäätiön ITE-museolle. Sinistö itse toivoi, että Villa Mehu säilytettäisiin taidekokonaisuutena ja kaikille avoimena alueena myös hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 2011 säätiö ajautui kuitenkin konkurssiin ja tontin omistus siirtyi pankille, joka huutokauppasi sen.

Villa Mehu omistavat tällä hetkellä naapuritontilla asuvat henkilöt. Erakkomajan seinään on kiinnitetty ilmoitus opastamaan miten alueella pitää liikkua ja toimia, jotta se jatkossakin on avoinna.



Villa Mehu kaipaisi ehdottomasti kunnostamista! Vuosien saatossa ajan hampaan lisäksi myös luonto on tehnyt tehtävänsä Elis Sinistön tekemille rakennuksille. On toki ymmärrettävää ettei yksityishenkilöillä ole välttämättä rahaa ylläpitää ja kunnostaa Sinistön elämäntyötä. Mutta jotain pitäisi tehdä ja pian!

Jan Kaila kirjoitti muistokirjoituksen Helsingin Sanomiin 6.7.2004 Elis Sinistöstä. Lainaan tähän osan tuosta nekrologista.

"Villa Mehu herätti alkuaikoina ristiriitaisia tunteita. 1980-luvulla alkanut ekologisempi ja suvaitsevampi ajattelu muutti suhtautumista, ja viime vuosikymmeninä on Villa Mehussa riittänyt vieraita.
Sinistön ihanne, "että kaikki, jotka luonani vierailevat, lähtisivät onnellisimpina kuin olivat tullessaan", toteutui. Villa Mehusta muodostui suorastaan henkireikä monille, jotka kaipasivat taukoa aineellisesta kilpajuoksusta.
Sinistöä on usein luonnehdittu erakoksi. Vaikka hän saattoikin elellä viikkokausia omissa oloissaan jopa talvisen pimeyden ja kylmyyden keskellä, ei hän kuitenkaan maailmasta vetäytyjä ollut, vaan ihminen, jolle ajoittainen yksinäisyys merkitsi luovuuden edellytystä vastapainona vilkkaille yhteyksille maailmaan.
Sinistön ihmissuhdeverkosto olikin poikkeuksellisen laaja. Hän tutustui jo varhain moniin keskeisiin ihmissielun tuntijoihin ja filosofeihin, muun muassa Yrjö Kalliseen.
Sinistön elämänkatsomus oli suvaitsevainen ja monipuolinen, ja hän toteutti sitä käytännönläheisesti paitsi rakennusprojektiensa kautta myös harrastamalla henkitieteitä, joogaa, tanssia, runoilua sekä laulua.
Useat kuvataiteilijat ovat valmistaneet kuvia ja saaneet innoitusta Sinistöstä ja Villa Mehusta. Lisäksi Sinistö toimi 1980-luvulla kiitettynä mallina monissa taidekouluissa.
1990-luvun loppupuolella hän sai arvostusta myös itseoppineena Ite-taiteilijana."


Villa Mehu on mystinen ja ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Se löytyy Kirkkonummelta - Veklahdentie 242 kohdalta, bussipysäkin läheltä lähtee Mehutie, jota pitää kävellä noin 300-400 metriä itse kohteeseen. Täällä kannattaa käydä ennenkuin se rapistuu kuten Kruunuvuoren vanhat huvilat. Jos erikoiset taide-elämykset kiinnostavat niin Loimaalta löytyy puolestaan Alpo Jaakolan patsaspuisto.



heinäkuuta 02, 2020

Auringonlaskun metsästäjä tarttui hetkeen


Tänään blogissa piti olla jotain ihan muuta vaan kuinkas sitten kävikään. Suunnitelmiin tuli eilisiltana muutos kun piti tarttua taas hetkeen. Postaukseen pääsikin auringonlasku, joka vei bloggaajan mennessään. Carpe diem! Ei haitannut vaikka kamerakin oli unohtunut kotiin. Olihan edes kännykkä taskussa. Vaikka on kuvannut elämässään kymmeniä ellei ehkä satoja auringonlaskuja ei niitä noin vain voi jättää väliin. Tarvittaessa auton ratti kääntyy ihan toiseen suuntaan koska pilvet kutsuvat luokseen vaikka pitäisi ajaa ihan päinvastaiseen suuntaan.


Enteellisesti autoradiossakin soi juuri Radio Suomipopilla Neljän Ruusun Elän vain kerran! Mieleen tulvahti muistoja vuodelta 2003 kun biisi ilmestyi.

On nahkahousut jääneet yläkomeroon

Ja röyhelöpaidat pantu keräyslaatikkoon

Niitit ja korvakorut tippui viemäriin
Suosikkilevytkin on viety divariin
Jospa onkin niin että elän vai kerran

Jospa onkin niin että elän vai kerran

Jospa onkin niin että elän vai kerran
Jospa onkin niin että elän vai kerran

Minun oli ihan pakko tarttua hetkeen carpe diem -asenteella ja "poimia päivän" auringonlasku! Jokainen hieno auringonlasku on tallentamisen arvoinen kokemus. Johan aikoinaan roomalainen viisas runoilija Horatius kehotti Leuconoe -nimistä naista käyttämään jokaisen käsillä olevan hetken varoittaen naista samalla luottamasta liiaksi tulevaisuuteen. Koskaanhan ei tiedä mikä hetki tai mikä auringonlasku on ehkä se viimeinen.


Olen aina ollut hyvin nopeasti asioista innostuva ja niihin mukaan lähtevä. Jos aihealue on riittävän kiinnostava en tunne nälkää, janoa tai väsymystä vaan tempaudun mukaan. Muistan jo lapsena, että uudet asiat ja elämykset kiinnostivat minua. Joskus unohdin ihan tyystin ajankulun kun tilanteet vain veivät mukanaan ja piti tutkia sammakonkutua tai kerätä kesäkukkia lähiniityltä. Siinä saattoivat sitten vaatteetkin vähän likaantua ja letit aueta kun piti tarttua tärkeisiin hetkiin.


En silti missään tapauksessa ollut huoleton hulivili vaan hoidin kouluasiat tuikitunnollisesti ja kirjoitin laudaturin paperit. Olin "itseohjautuva" koululainen eli en muista, että minua olisi koskaan patistettu lukemaan tai tekemään läksyjä. Hoidin tehtävät aina koulun jälkeen jotta pääsin sitten tarttumaan hetkiin tai menemään harrastuksiini.


Olen myös huomannut, että mitä vanhemmaksi - toivottavasti myös hieman viisammaksi tulen - sitä enemmän tartun vielä hetkiin. Vaikka nykyään rakastan jopa imuroimista uudella Dysonin varsi-imurilla (tämä ei ole maksettu mainos vaan ihan omilla rahoilla ostettu elämänhelpottaja) minä joskus jopa annan villakoirien lentää koska joku elämys on paljon tärkeämpi juttu. Imuroin sitten antaumuksella "poimittuani päivän" elämyksen itselleni. Kiikkustuolissa on sitten enemmän muisteltavaa kun elämysreppu on täynnä hyviä hetkiä, muistoja ja sattumuksia.


Ajaessani eilen auringonlaskun perässä paikasta toiseen kuulin myös toisen kappaleen autoradiosta. Minun oli pakko ihan pysäyttää autoa ja kuunnella tarkemmin. Kappaleen sanat sopivat todella hyvin tähän poikkeukselliseen koronakevääseen. En ollut kuullut kappaletta koskaan aiemmin.

Mä tulin kaukaa tulevaisuudesta

Sieltä missä ei oo mitään

Oon se pieni poika kapselissa
Tulin elämää etsimään
Pidä lujaa niin että tuntuu

Ota kädestä kiinni nyt

Ennen kuin kadotaan
Nyt kaikki muuttuu
Mä olin sun
Vuonna kakskytk kakskyt
Hetki ennen kun valot sammui

Hetki ennen kun linnut katosi

Halki taivaan sun laulu kaikui

Siitä tiesin tänne palata
Ooh, ooh
Halki taivaan sun laulu kaikui
Siitä tiesin luokses palata

Mä tulin kaukaa tulevaisuudesta


Amsterdam on meren pohajssa

Mut meidän lempi ei kulu se on lukossa
Pariisin siltojen kaiteissa

Pidä lujaa niin että tuntuu

Ota kädestä kiinni nyt

Älä säästä sun sanoja aamuun
Rakasta mua vuonna kakskyt kakskyt

Hetki ennen kun valot sammui


Hetki ennen kun linnut katosi

Halki taivaan sun laulu kaikui
Siitä tiesin tänne palata
Ooh, ooh
Halki taivaan sun laulu kaikui
Siitä tiesin luokses palata
Hetki ennen kun valot sammui

Hetki ennen kun linnut katosi

Halki taivaan sun laulu kaikui
Siitä tiesin luokses palata
Aavan meren pohjaan sua seuraan

Aavan meren pohjaan sua seuraan

Auringonlaskun koettuani ja valokuvattuani tulin kotiin ja aloin kuumeisesti etsiä kuulemaani kappaletta. Anna Puu ja Olavi Uusivirta ovat biisin esittäjät ja se on ensiesitetty Emma Gaalassa 9.helmikuuta. Minulta tämä huikea kappale on mennyt ihan ohi! Olen kuunnellut sitä nyt monta kertaa peräjälkeen ja miettinyt miten ihmeessä biisin sanat ovat juuri nyt niin ajankohtaisia? Kappale on  kirjoitettu jo ennen koronakevättä ja silti minusta se kertoo juuri niistä tunnelmista, joita tämä poikkeuksellinen pandemian aika on monissa meissä herättänyt.


Nappasin tähän Emma Gaalan esityksen mutta itse asiassa kappaleesta löytyy myös toinenkin YouTube video, jota en saanut jostain syystä liitettyä postaukseen. Hypnoottinen kappale hetkiin tarttumisesta ja tästä poikkeuksellisesta keväästä siinä samalla. Puhuttelevat sanat jäivät kummittelemaan päähäni ja makustelen niitä nyt hetken. Osui ja upposi eli myös tämä kappale oli minulle elämys!


Ehkä huomenna jo sitten se toinen postausta, joka jäi nyt tämän auringonlaskun jalkoihin! 

kesäkuuta 29, 2020

Espadrillokset ovat muotia vuodesta toiseen


Meillä jokaisella on varmasti ollut joskus espadrillokset! Siis sellaiset matalat narupohjalla varustetut kangaspäällysteiset kesäkengät, jotka on äärimmäisen helppo sujauttaa jalkaan kesämenoissa. Ja mikä parasta espadrilloksissa kulkiessa tuntuu siltä kuin olisi paljain jaloin tai ilman kenkiä kokonaan. Espadrillokset ovat kevyet kesäjalkineet, jotka menevät matkalaukussa pieneen tilaan.

Lakatut kesävarpaamme ovat saattaneet myös pilkottaa kiilakorollisista espadrilloksista, jotka ovat heti jo naisellisemmat ja kesämekkojen kanssa se viimeinen piste iin päällä! Mutta moniko meistä on miettinyt työntäessään varpaitaan espadrillokseen, että aikoinaan nämä jalkineet on kehitetty ihan erilaiseen tarkoitukseen.


Espadrillosten nimi juontaa juurensa kengän pohjassa käytettävään materiaaliin eli espartohöyhenheinään. Heinää kutsutaan myös espartoheinäksi, alfaheinäksi ja halfaheinäksi. Latinaksi heinän nimi on Stipa tenacissima ja tämä heinä kasvaa 40-70cm korkeaksi.  Espartoheinää kasvaa luonnonvaraisesti sekä Pohjois-Afrikassa että Espanjan eteläosissa. Suomessa espartoheinään voi törmätä puutarhassa koristekasvina istuksissa.

Espartoheinästä tehdään köysiä, punotaan koreja, valmistetaan erittäin hyvälaatuista paperia ja sitä käytetään myös espadrillosten pohjamateriaalina.


Narupohjaisten espadrilloskenkien historia alkaa jo 1200-luvulta. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että jo 4000 vuotta sitten olisi käytetty hyvin samanlaisia jalkineita kuin nykypäivän espadrillokset. Vanhoista kaivauksista tehdyt löydöt tukevat viitteitä näistä "varhaisista esilöydöksistä". Espadrillokset ovat tyypillisiä Katalonian alueella ja nimenomaan Baskimaalle. On sanottu, että espadrillokset syntyivät kun baskit hiipivät keinotekoisena pitämänsä Espanjan ja Ranskan välisen rajan yli tapaamaan sukulaisiaan ja ystäviään. Jalkineet olivat riittävän kevyet eikä niistä lähtenyt kävellessä mitään ääniä luvattomassa rajanylityksessä.

Baskit kuuluvat Euroopan vanhimpiin kansoihin ja he elävät Biskajanlahden pohjukan Baskimaassa Espanjan ja Ranskan rajan molemmin puolin. Baskit puhuvat omaa baskin kieltään, jolla ei ole tunnettuja sukulaiskieliä. Baskit ovat pyrkineet Katalonian tavoin irti Espanjasta jo vuosia.

Eduardo Zamacois (1842-1871) on maalannut taulun lapsista, jotka leikkivät härkätaistelua. Keskimmäisellä pojalla on jalassaan espadrillokset. 

Lauren Bacall, Grace Kelly, Audrey Hepburn, Gary Grant, Sophia Loren 

Toisen maailmansodan jälkeen näistä tavallista työläisten kesäkengistä tuli yhtäkkiä todella suosittuja myös kuuluisuuksien, filmitähtien ja näyttelijöiden keskuudessa. Kenkien unisexmalli nähtiin Lauren Bacallin, Grace Kellyn, Audrey Hepburnin, John Waynen, Humphrey Bogartin ja Gary Grantin jaloissa lukuisissa lehtikuvissa. Jopa tuleva Yhdysvaltojen presidentti J.F. Kennedy oli viettämässä kesälomaansa espadrillokset jalassa. Muistan, että myös legendaarisen James Bondin jalassa olisin myös nähnyt espadrillokset jossain 007 elokuvassa. Ehkä tämän ympäriinsä levinneen boomin esikuvina toimivat espanjalaiset taidemaalarit Pablo Picasso ja Salvador Dali espadrilloksissaan. Joka tapauksessa yhtäkkiä tuikitavalliset ja halvat kesällä pidettävät arkikengät olivat kuuminta hottia joka puolella maailmaa. 

Salvador Dali

John Wayne


Hyvin yksinkertaisista mutta kertakaikkisen nerokkaasti käsityönä valmistetuista kengistä tuli todella suosittuja. Löysin netistä italialaisen Toni Ponsin tehtaan kotisivut, josta voitte kurkistaa videon siitä miten jännästi tuo espadrilloksen pohja itseasiassa tehdään. Kenkiin lisättiin myöhemmin kumipohja parantamaan kenkien kestävyyttä. Espadrillosten valmistaminen on edelleen hyvin pitkälle käsityötä.



SS2020 Espadrillokset 

Jännä ilmiö on myös se, että maailman isot muotitalot alkoivat myös valmistaa näitä "työläiskenkiä". Kengistä on tehty vuosien saatossa monia erilaisia variaatioita ja lisätty mm. kiilakorko tekemään kengistä naisellisemmat. Silti isot muotitalot ovat säilyttäneet espadrillosten perinteiset tunnusmerkit eli narupohjan ja "käsinommellut tikkipistot" kengissään. Toki yhtiöiden logoja, koristekiviä, helmiä ja pompomeja on nähty espadrilloksissa eri vuosina. Myös platform pohjaa ovat muutamat suunnittelijat suosineet omissa malleissaan. Stella McCartney on lisännyt narupohjan alle vielä korkeamman kumipohjan. 

Gucci

Miu miu

Louis Vuitton

Dolce & Gabbana

Ted Baker

Karl Lagerfelt

Chanel

Stella McCartney

Löytyykö sinun kesäkenkiesi joukosta espadrillokset? Jos sinulla on muisto liittyen espadrilloksiin tai vaikka niiden hankkimiseen joltain kesälomareissulta jaa se kommenttikenttään. Minulla on omassa kenkäkaapissani useampia versiota espadrilloksia sekä matalina että korollisina versioina. Pidän kenkien keveydestä sekä myös tästä tarinasta niiden takana. 

Mukavaa uutta kesäviikkoa kaikille. Jos viime viikolla saatiin nauttia 
helteestä niin nyt tulee sitten vaihteeksi sadetta. 

Kaikki postauksen kuvat on lainattu netistä.