marraskuuta 12, 2018

Wäinämöisenlinna Aleksilla tarjoaa upeat puitteet TRE Salonille


Minä rakastan Helsinkiä ja sen kauniita, vanhoja taloja. Liikkuessani kaupungilla katselen aina ihaillen talovanhuksia, joista osa on seissyt paikoillaan jo yli sadan vuoden ajan. Pidempään blogiani seuraaville ei varmaankaan tule yllätyksenä, että myös rakennusten historia ja arkkitehtuuria kiinnostavat minua.  

Pääkaupungistamme löytyy myös paljon sellaisia upeita paikkoja, joihin ei välttämättä voi vain pujahtaa kadulta sisälle vaikka kuinka haluaisi. Paksujen kiviseinien ja suljetun oven takana saattaa olla kiinteistö, johon on saatava kutsu voidakseen kurkistaa mielenkiintoisen talon uumeniin. 

Aleksanterinkadulla on yksi sellainen kohde, johon olen aina halunnut päästä sisälle. Pari viikkoa sitten onnistuin toteuttamaan unelmani kun minulle tarjoutui mahdollisuus vierailla siellä. 


Aleksanterinkatu on Helsinginniemen vanhimpia katuja periytyen aina 1640-luvulta, jolloin se oli nimeltään Stora Gatan. Tämän hetkiseen pituuteensa se rakennettiin 1830-luvulla kun Kluuvinlahti kuivatettiin. Aleksanterinkadusta muotoutui koko Suomen keskeisin kauppa- ja liikekatu jo varhain. 

Aleksanterinkatu 44:een rakennettiin vuonna 1901 Vakuutusyhtiö Pohjolan talo. Tämän vähän linnamaisen rakennuksen julkisivun suunnitteli arkkitehtitoimisto Geselius-Lindgren-Saarinen. Talon pohjakaava on puolestaan arkkitehtipariskunta Ines ja Ernst Agaton Törnvallin käsialaa. 

Talon jylhässä ulkokuoressa on käytetty harmaata Juuan vuolukiveä. Rakennuksen fasadi on koristeluiltaan kansallisromanttinen ja siitä löytyy viitteitä Kalevalaan sekä suomalaiseen hirsirakentamiseen. Alunperin talossa on ollut myös asuntoja ja siitä juontaa juurensa nimi Wäinämöisenlinna.


Itse muistan jo lapsuudesta Pohjola talon seinällä olevat "irvistelevät hahmot". Ne olivat ehkä vähän pelottaviakin mutta mielenkiintoisia. Nämä vuolukivinaamiot ovat kuvanveistäjä, taidemaalari ja -graafikko Hilda Flodinin tekemiä. Myös sisäänkäynnin molemmin puolin sijoitetut karhut ovat Flodinin käsialaa. Karhu oli Vakuutusyhtiö Pohjolan tunnus. Flodin muistetaan varmaan parhaiten juuri näistä vuolukivihahmoista. 


Pohjolan talon valtavan suurien ovien kuparipakotukset on tehnyt taidetakoja ja koristetaiteilija Eric O.W. Ehrström. Taitavan taidetakojan käsistä ovat syntyneet myös mm. Suomen Kansallismuseon ovet ja Pohjoismaisen Osakepankin kupariset ovet Helsingissä. 


Kun ovesta astuu porraskäytävään huomaa, että myös sisätilat henkivät suuruutta ja linnamaisuutta. Porraskuilu on henkeäsalpaavan kaunis ja vietin portaikossa pitkän tovin niska kenossa katselemassa yläikkunasta pilkottavaa taivasta Helsingin yllä. Pohjolan talon kantavissa rakenteissa on käytetty valurautakolonneja. 


Porrastasanteelta löytyi kaunis Kalevala-aiheinen valtavan suuri mosaiikkityö. Sisätilojen kattolamput ja rautavanteet on suunnittelut läkkiseppä Gabriel Wilhelm Sohlberg. 

Pohjolan talosta rakennettiin aikoinaan hyvin ajanmukainen. Rakennus varustettiin omalla sähkökeskuksella ja hissilläkin. Jo yli sata vuotta sitten ihmiset pysähtyivät sekä ihastelemaan että arviomaan rakennuksen ulkonäköä ja koristeluja. Talon loistava sijainti Aleksanterinkadun sekä Mikonkadun kulmauksessa sai sen myös näkymään katukuvassa pitkälle.  



Syy siihen, että minä vihdoin pääsin vierailemaan tässä huikeassa talossa on TRE Salon. Design Weekin aikana 7. syyskuuta olisi Open Houses -tapahtumassa ollut ensimmäinen mahdollisuus piipahtaa täällä mutta aikatauluni ei antanut myöden vierailulle. Minua harmitti ihan vietävästi! Missasin nimittäin ihan huippu tilaisuuden ja harmittelin mielessäni ettei kaikkialle vain ehdi. 


Lokakuun The World of TRE pressiaamiaisen yhteydessä vinkattiin, että ovet olisivat avoinna myös Wäinämoisenlinnassa joten kipin kapin siis TRE Saloniin tutustumaan. JIHUU! Ja totta kai siinä samalla myös itse Pohjolan taloon. Saisin nähdä ja kokea sekä huikean arkkitehtonisen jugendtalon että "Intiimi by appointment only -showroomin ja myyntitilan" Aleksilla. 

Olin niin innoissani tästä mahdollisuudesta, että menin melkein juosten Mikonkadun The World of TRE -liikkeestä Aleksanterinkadulle ja Wäinömöisenlinnaan. Sydän onnesta ihan sykkyrällä painoin ovisummeria ja henkeäni jo salpasi porraskäytävässä itse talo ja sen arkkitehtuuri.



"Wäinämöisenlinna on kaupungin tunnetuimpia jugendrakennuksia ja 
tarjoaa upean elämyksen yhdessä TREn kuratoimien Suomen kiinnostavimpien 
designtuotteiden ja räätälöityjen kokemusten kanssa. 

Vaihtuva kokoelma on suunnattu luksuskokemuksista ja -tuotteista, 
nykytaiteesta sekä suomalaisista huippuunsa viritetyistä 
makukokemuksista kiinnostuneille matkailijoille."

Helsinki Design Week 



Sain kuljeskella omaan tahtiini huoneesta toiseen TRE Salonin työntekijöiden ystävällisesti opastaessa tarvittaessa tuotteista. Tilassa on siis esillä laaja valikoima uniikkia suomalaista designia, taidetta ja räätälöityjä kokemuksia. TRE Salon tarjoaa myös mahdollisuuden yrityksille vuokrata uniikki paikka yksityistilaisuuteen tarjoiluineen. 



Paljon todella kauniita esineitä ja erityisesti Klaus Haapaniemen upeat tekstiilit jäivät mieleen. Ne oli sijoitettu aivan huikeaan kulmahuoneeseen, johon tulvi sisälle valoa kaarevien ikkunoiden kautta, jotka avautuivat sekä Aleksille että Mikonkaduille. Kulkiessani kadulla olen aina miettinyt miltä mahtaisi näyttää juuri tässä tilassa sisällä. Nyt olin itse Wäinämöisenlinnassa sisällä ja katselin Aleksin vilinään sieltä käsin. Jännä ja pitkään odotettu kokemus! 


Kävellessäni alas portaita asetin itselleni uuden tavoitteen Wäinämöisenlinnassa. Olisi todella mielenkiintoista päästä kurkistamaan toisessa kerroksessa sijaitsevaan Kansallissaliin. Olinhan jo seissyt samalla porrastasanteella, josta Kansallissaliin mentäisiin sisälle. 

Elämässä pitää olla aina tavoitteita... :D


marraskuuta 10, 2018

Karakallio Creative tuo valotaidetta pimeyteen ja SodaStream arvonnan voittaja


Espoon Karakalliossa järjestetään nyt isänpäiväviikonloppuna 10. - 11.11.2018 klo 17-21 Karakallio Creative valotapahtuma. Viime vuonna tapahtuma oli ensimmäistä kertaa tuomassa valoa ja iloa marraskuiseen pimeyteen. En valitettavasti päässyt silloin lapsuuteni kotikulmille aistimaan valoisia taideteoksia. Tänään kävimme tekemässä kävelylenkin Minnien kanssa tässä valotapahtumassa ja lämmöllä suosittelen piipahtamaan huomenna jos isänpäivän juhlinnalta vain ehdit. Valoa tähän marraskuun harmauteen ja pimeyteen kaivataan.


Koe Karakallio Creative on osa Karakallio Creative -taidealuehankkeen ohjelmistoa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Espoon kaupungin ja Karakallio-Seuran kanssa. Viime syksynä osana UPEART17 -taidefestivaalia maalattiin Karakallioon Teemu Mäenpään toimesta yli 50 vuotta asuneen pariskunnan koskettava muraali heidän kotitalonsa päätyyn. Teosta juhlistettiin viime vuoden Karakallio Creative valotapahtuman yhteydessä itse taiteilijakin oli paikalla.


Karakallio Creatives keskittyy Karakallion ostoskeskuksen läheisyyteen. Tapahtuma on ikärajaton ja kaikille täysin avoin. Myös nelijalkaisia karvakavereita oli tänään paljon liikkeellä. Minullakin oli oma russeliriiviöni Minnie mukana. Hän on tottunut valotapahtumissa kävi ja kolunnut useamman kerran kanssasi LUX Helsinki tapahtuman ristiin rastiin läpi  :)


Karakallion torilta ostoskeskuksen kupeesta löytyy tämä Squidsoupin interaktiivinen valoteos "Submergence". Teokseen voi mennä sisällä ja siihen saa myös koskea. Tarjoaa sekä näkö-, kuulo- ja tuntoasteille jännän kokemuksen. Selkeästi tänään varmasti suosituin tai ainakin kun me kävimme oli teoksen sisällä ja ympärillä jatkuvasti ihmisiä. Hauska kokemus!


Mira Köymärin "Katso, se on metsä!" teos korostaa Karakallion alueeseen vahvasti kuuluvan metsän läsnäoloa. Teoksen tarkoitus on saada meidät pysähtymään ja huomioimaan ympäristön erityisyys. Minä muistan lapsuudesta juuri sen, että kotitalosta pystyi juoksemaan läheiseen metsään leikkimään ja rakentamaan majaa tai keräämään sini- ja valkovuokkoja äidille. Metsä oli kiinteä osa Karakalliota kallioiden lisäksi. Mira Köymäri oli Habitaren 2013 aikaan vielä arkkitehtiopiskelija mutta hän oli tehnyt jo silloin ihan huikean työn messuille käytetyistä Hesareista. Jäi mieleen jo silloin lahjakkaana tekijä.


Osana Karakallio Creative -hanketta argentiinalainen kuuluisa muraalitaiteilija Pastel maalasi tämän upeilla väreillä tehdyn työn "No east no west" Karakalliontie 5:den kerrostalon päätyseinään. Nyt tapahtuman aikana on tämä muraali vielä erikoisvalaistu joten kannattaa käydä ehdottomasti ihailemassa. Työ on tehty kuluvan vuoden keväällä. Näissä muraaleissa itse aina ihailen miten suuresta koosta huolimatta "työ pysyy kasassa ja mittasuhteet oikeina".


Karakallion ostoskeskuksen läheisyyteen noin kilometrin säteelle on sijoitettu 20 miniatyyriveistosta. Veistokset on tehnyt Isaac Cordal ja tämä miniatyyriveistosten installaatio on osa Karakallion pysyvää taidekokoelmaa. Veistokset on todella kekseliäästi sijoitettu eri puolille ja niistä ei ole olemassa mitään karttaa mistä ne voi löytää. Pakko myöntää, että itse olen löytänyt vasta tämän yhden. Täytyy jatkaa etsimistä...


Graffititaiteilija Deos on suunnitellut Karakallio Creative -valotapahtumaan osallistavan työpajan. Pajassa voi UV-maaleilla herättää kaupunkia eloon. Tämänkin tapahtuman osa on avoinna kaikille ja löytyy ostoskeskuksen vieressä olevasta puistosta. Oli hauska tänä iltana havaita miten eri ikäisiä ihmisiä oli liikkeellä ja myös paljon lapsiperheitä.



Graffititaiteilijat Kiss ja Wezando ovat toteuttaneet teoksen, jossa ultraviolettivalo herättää henkiin lähimetsän satumaiset olennot. Teos on värikäs ja hauskan humoristinen. Täällä otettiin paljon selfietä ja ihasteltiin kirkkaita värejä. Juuri tällaista tarvitaan tähän matelevaan marraskuuhun ja pimeneviin iltoihin!


Tapahtumassa voi myös asettautua kuvattavaksi All Walls -kolletiivin "Framed" installaatioon. Jos haluaa jättää oman kädenjälkensä ensi vuonna Karakallioon sijoitettavaan näyttävään taideteokseen niin sekin mahdollista. Ota osaa Tiina Herttuan yhteisötaideteoksen työpajaan tapahtumassa niin olet mukana tekemässä taidetta.

Alueella on myös kojuja, joista voi ostaa virvokkeita ja taisi siellä olla syötävääkin myynnissä :) jos nälkä tai jano yllättää taiteen katselun, etsimisen ja kokemisen lomassa. Me olimme juuri syöneet kahvia ja valtavan palan pannukakkua mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa joten jätimme kojun nyt väliin.


Ja sitten lopuksi julkistetaan SodaStream hiilihapotuslaitteen onnellinen voittaja. Osallistujia oli sekä täällä Bloggerissa että Instagramin puolella sankoin joukoin joten kuplavesi ja turhien muovipullon vähentäminen omasta kauppakassista kiinnostaa monia.

Tällä kertaa lahjomaton arvontageneraattori valitsi osallistujien keskuudesta Kaisun voittajaksi. Voittajalle ilmoitetaan voitosta vielä erikseen sähköpostilla.

♥ Onnea Kaisu ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja mukavaa isänpäivää 

Hyvä postaus. Muovipullojen vähentäminen tulisi tässäkin taloudessa tarpeeseen. Lapset alkavat olla siinä iässä että poreilevat juomat kiinnostavat yhä enemmän. Hyvää työviikkoa!


marraskuuta 07, 2018

Kilpa-autokirja "Ratojen ja rallien valiot" on huippu isänpäivälahja


Tulevana sunnuntaina 11.11. on isänpäivä. Jos sinulla ei ole vielä lahjaa hankittuna omalle isällesi tai isoisälle niin ei hätää tai syytä panikoida. Tässä tulee aivan huippu vinkki isänpäivälahjaksi.

Ratojen ja rallien valiot on kesällä 2018 ilmestynyt tuhti tietopaketti, joka sisältää Suomen historiallisia kilpa-autoja sekä radoilta että ralleista aina vuoden 1933 Chryslerista Keke Rosbergin ensimmäiseen formulaan. Suomalaisen autourheilun historiaan sukelletaan esittelemällä myös Eläintarhan legendaariset kilpa-ajot unohtamatta tietenkään Jyväskylän Suurajoja/MM-rallia. Mukana on myös nostalgiaa Keimolan ja Ahveniston kilpa-autoradoilta. Kirjassa on peräti 223 sivua!

Kirjan esipuheessa kerrotaan, että suomalaiselle kilpa-autokirjalle oli selkeä tilaus olemassa koska kaikkien muiden autokirjojen joukosta juuri tällainen puuttui. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS on kustantanut kirjan ja sen tekijäjoukko koostuu kolmesta miehestä.

"Elhoon kokoamisessa on käytetty osia kahdesta eri Lotuksesta. Vuoden 1962 kilpailussa autolla pystyttiin ajamaan vain yksi kierros."

Kimmo Taskinen on ottanut kirjan huikean kauniit autokuvat. Taskinen on Helsingin Sanomien valokuvaaja ja moni saattaa muistaa "Toisenlaiset autokuvat" -sarjan Hesarin sivuilta. Taskisen kuvissa on aina muutakin kuin auto ja niissä on minusta "kuvitteellinen tarina". 

Veikko Lautsi on autoiluun ja urheiluun erikoistunut pitkän linjan toimittaja. Markus Itkonen on palkittu graafikko ja autourheilun tilastoharrastaja. Tämä trio on luonut kirjan, joka vie mukaan. Kirja on visuaalisesti erittäin kaunis ja se sisältää paljon hauskaakin historiatietoa autourheilusta ja autoista kiinnostuneille. 


Eläintarhan ajot oli yleisön suosikkitapahtuma, jota ajettiin vuosina 1932-1963. Suomalainen rata-autoilu käynnistyi jo 1920-luvulla. Kesällä ajettiin ravi- ja maaradoilla ja talvella siirryttiin puolestaan jääradoille. Kunnollinen rata-ajotapahtuma, Grand Prix puuttui. Kun rahoitus oli saatu kuntoon valikoitui rata-ajojen kilpailupaikaksi Eläintarhan puistoalue Töölönlahden pohjoispäässä. Ihan oikeaa eläintarhaa oli kaavailtu aiemmin tälle alueelle mutta se sijoitettiinkin Korkeasaareen mutta paikan nimi jäi kuitenkin elämään.


Eläintarhan ajorata kiersi Eläintarhan urheilukentän, kaupungin puutarhan ja myöhemmin vuonna 1940 valmistuneen Uimastadionin. Ensimmäinen kisa käynnistyi äitienpäivänä 8.toukokuuta 1932. Kisassa oli kaksi lähtöä moottoripyörille ja yksi autoille. Autot ajoivat kilpailussa 50 kierrosta eli noin 100 kilometriä. Ensimmäisten ajojen kisavoitot menivät Ruotsiin.

Eläintarhan ajoissa oli myös todella harvinaislaatuinen katsomorakenne. Valtion rautatiet ajoi pääsuoran eteen junaradalle vaunuja, joiden päälle rakennettiin katsomo. Mahtoi olla aika hauskaa katsella ylhäältä junaradalta alas ajoradalle ja vielä pääsuoran kohdalla.

 Cooper T42-Norton, rata, vm. 1956

 "Formuloiden pieni kantaisä"

Ensimmäiset Eläintarhan ajot olivat menestys ja arvioiden mukaan kisoja oli seuraamassa 25000 - 40000 katsojaa. Kisat järjestettiin aina keväällä ja yleensä juuri äitienpäivänä. Sota-ajan takia 1939-1945 ei kisoja pidetty. Vuonna 1946 kisattiin taas mutta ainoastaan moottoripyörillä ja kisojen tuotto lahjoitettiin Sotainvalidien veljesliitolle. Seuraavana vuonna myös autot palasivat radalle.

 Lotus 11 Le Mans, rata, erikoisvalmisteiset urheiluautot alle 2000 cm³, vm. 1956

Pula-aika koetteli myös Eläintarhan ajoja sodan jälkeen. Ärhäkämmät autot, midgetit villitsivät yleisöä ensimmäisen kerran 1949. Kun siirryttiin 50-luvulle alkoi ajoissa näkyä upeita urheiluautoja enemmänkin: Ferrari, Jaguar, Allard, Porsche, Lotus, Alfa Romeo, Maserati...


 Ferrari 250 GT Berlinette Lwb Competizione TdF, rata, matkailuautot yli 2000m³, vm.1957

Osan huippuautoista Eläintarhan ajoihin toi vuonna 1958 Scuderia Askolin. Tämän suomalaisen tallin takana olivat Carl-Johan Askolin ja Curt Lindcoln. Scuderia Askolin oli aikoinaan yksi Euroopan merkittävimmistä yksityistalleista.

Eläintarhan ajot päättyvät vuonna 1963 hyvin surullisesti. Päälähdössä Formula Junioreissa sattui nimittäin onnettomuus, joka vaati 19-vuotiaan ruotsalaisen Örjan Atterbergin hengen. Viimeistä lähtöä oli seuraamassa 56000 katsojaa. Eläintarhan ajoissa ehdittiin ajaa vuodesta 1960 Formula Juniori lähtöjä kolme kertaa.

 "Punainen sisustus ja mittaristo ovat siinä asussa, jonka ne saivat Ferrarin siirryttyä kilpailujen jälkeen siviilikäyttöön 1960-luvun alussa."


Ratojen ja rallien valiot -kirjassa on paljon yksityiskohtaisia tietoja, automerkkejä, nimiä jne. ja alan todelliselle harrastajalle tämä on oikea aarrearkku. Kimmo Taskinen kävi kuvaamassa 37 ralli- ja rata-autoa ympäri Suomea kirjaa varten. Teoksessa on mukana myös ihania vanhoja mustavalkoisia valokuvia. 

"Ferrarin 250 GT:n 12 sylinteristä moottoria pidetään yhtenä valmistajan klassikoista."


Tiesittekö, että ensimmäiset Jyväskylän  Suurajot starttasivat jo 1.9.1951 klo viisi aamulla? Jyväskylän linja-autoasemalta lähti 26 autoa matkaa ja sanomalehti Keskisuomalainen kirjoitti paikalla olleen myös yhtä monta katsojaa. Suurajot eivät todellakaan olleet mitään tämänpäivän kaltaisia erikoiskokeiden ajamisia. Tässä kilpailussa ajettiin 1666 kilometriä Lappiin ja takaisin. Kääntymässä käytiin Rovaniemellä. Paluumatka tehtiin Kajaanin ja Kuopion kautta, jossa oli ensimmäinen erikoiskoe. Toinen oli maalisuoralla Jyväskylässä.

Kilpailussa oli mukana ihan tavallisia henkilöautoja kuten kisan voittaja-auto Austin Atlantic. Voittaja-autoa ajoi Arvo Karlsson ja kirjassa on kuva hänen Austinistaan, johon ajanhammas on jo purrut vuosien saatossa. Kilpailijat eivät saaneet kilpailun aikana mitään väliaikatietoja kisan kulusta. Karlssonin onnistui ajaa lähimpänä kilpailun ihannekeskinopeutta 50 km tunnissa. Karlssonin keskinopeus oli 58,9 km tunnissa.

 Triumph TR3, rata ja ralli, vm. 1957


Timo Mäkinen osallistui ensimmäistä kertaa Jyväskylän Suurajoihin Triumph TR:lla. Saavutuksena oli sija 38. ja kartturina toimi hänen veljensä Harri. Tästä kuitenkin lähti kipinä ralleihin. Kirjassa kerrotaan, että Mäkinen toimi myös "lentävänä lehdenjakajana" rallikilpailujen välissä. Samalla Triumphilla hän nimittäin kuljetti Ilta-Sanomia perheen kuljetusliikkeen palveluksessa päivätyökseen. 

 Fiat 500 Nuova, ralli, vm. 1958

Suurajojen pienin luokkavoittaja on ollut Fiat 500 vuonna 1959. Tämä pikkuinen kirppu jäi yleiskilpailussa viimeiseksi maksimivirhepisteillä mutta tuloksena oli kuitenkin alle 500-kuutioisten luokkavoitto ainoana osanottajana :)

 Volvo PV 544 Sport, ralli, historic, vm. 1966


Punttiperäinen Volvo PV oli hyvin suosittu auto 1960-luvulla sekä radalla että jäälläkin ralleissa. Autojen tuontisäännöstely päättyi Suomessa vasta 1962 ja senkin jälkeen oli rajallinen valikoima mistä ralliautonsa voi valita. Moni suomalaiskuski on nähty Volvo PV:n ratin takana: Curt Lindcoln, Holger Laine, Timo Mäkinen, Leo Kinnunen ja Hannu Mikkola. 

 Ford Cortina Lotus Mk 1, ralli ja rata, historic, rakennettu 1967


Ford Cortina on alunperin ollut perheauto vuosina 1962-1982. Äitini sisarella siis tädilläni oli juuri Ford Cortina, jonka kyydissä olen lapsena matkustanut ja päässyt myös ajamaan autoa saatuani ajokortin. Ford Cortina Lotus oli taas ralliauto, joka parhaimmillaan ylsi neljänteen sijaan Suurajoissa 1967. Oli se Ford Cortina "perheautokin" aika kova peli kulkemaan :D

 Lancia Fulvia 1.6 Coupé HF, ralli, historic, vm. 1971 mukaan, replika

 Opel Kadett Rallye. ralli, ryhmä 2, rakennettu alkuaan 1971

"Vuonna 1968 ilmestyi rallin suomenmestaruussarjaan Opel Kadett Rallye, uusi automalli, jonka suosiosta ja menestyksestä tuli miltei ennennäkemätön."

Timo Mäkinen ja kartanlukija Henry Liddon ovat keränneet vuoden 1973 palkinnot 
Ford Escort RS:n konepellille

 Saab 96 V4, ralli, ryhmä 4, vm. 1973

Tämä kuva Saab 96 V4- autosta on minusta yksi kirjan huikeimmista. Ensimmäinen sinivalkoinen Saab 96 ajoi Jyväskylän Suurajoissa 1970. Saabin tuotanto oli aloitettu Uudenkaupungin autotehtaalla vuotta aiemmin. Autoa kuljetti Leo Kinnunen ja ensimmäinen ajo jouduttiin keskeyttämään. Simo Lampinen ja Klaus Sohlberg voittivat Saabilla vuoden 1972 Suurajot.

 Talbot Sunbeam Lotus, ralli, ryhmä 2, rakennettu 1980


Ralliurheilun monilahjakkuus Henri Toivanen päätti valitettavasti uransa Korsikan rallissa vuonna 1986 rajun ulosajon seurauksena. Vuonna 1975 hän teki tästä AKU-424 rekisterikilvellä varustetusta Talbotista tunnetun Suomessa hyvillä ajotaidoillaan Jyväskylän Suurajoissa. 

 Audi Quattro Sport S1 E2, ralli, ryhmä B, vm.1986 mukaan, replika

"Moottori on viisisylinterinen ja 2,1-litrainen. Se on muuten esikuvansa näköinen, mutta sen ohjausjärjestelmä on modernimpi."

Kirjantekijät kertovat esipuheessa, että he ovat painottaneet kirjassa juuri 1960- ja 1970-lukuja, jolloin Suomessa siirryttiin ajamaan ihan oikeilla kilparadoilla Keimolassa ja Ahvenistolla. 

Keimolan radan rakentaminen aloitettiin vuonna 1965. Keimola muistutti Keski-Euroopan moottoriratoja mutta liikenneyhteydet olivat sinne huonot koska arkkitehtien sinne suunnittelemia yhteyksiä ei koskaan rakennettu.

Ahveniston moottorirata puolestaan avattiin vuonna 1967. Keimolan rata toimi aikoinaan vain 12 vuotta mutta Ahveniston moottorirata on edelleen toiminnassa. Ahvenisto on muuten Pohjoismaiden vanhin käytössä oleva moottorirata.


Kirja on täynnä tosi mielenkiintoisia tarinoita. Mäkisen viimeinen Mini on yksi yhden aukeaman juttu. Timo Mäkinen ja Mini Cooper S olivat tuttu yhdistelmä 1960-luvun ralleissa ja ratakisoissa. Itse auto oli huippuunsa viritetty ja rata-autoksi rakennettu. Kirjassa löytyy seikkaperäinen kuvaus mitä kaikkea autoon oli tehty. Minin omistaa nykyään Robert Paulig ja se on upeasti palautettu alkuperäiseen asuunsa.

Mini Cooper S, rata, luokka alle 1300cm³, vm. 1967

Jos omaa isää/isoisää siis kiinnostaa vanhat autot, autourheilu ja Suomen 
autourheilun historia tämä kirja on isänpäivänä mitä mainioin. 

♥ Oma isäni saa tämän ensi sunnuntaina. 

Kirja on saatu arvostelukappaleena blogiin.
.