toukokuuta 04, 2013

Kartanon kevätpäivä Cafe Lattella

Tänä aamuna oli vihdoin odotettu Kartanon kevätpäivä Cafe Latte Spirit lifestyle puodissa. Leppävaaran kartanon maat ja ympäristö ovat tuttuja lapsuuden maisemia minulle. Koulun kanssa käytiin mm. hiihtämässä kartanon pelloilla, suunnistamassa lähimetsissä ja nyt vanhempana ulkoillaan koiran kanssa usein tallien lähettyvillä kun melkein vieressä asutaan. Ihana maalaismiljöö punamultarakennuksineen. Läheiseltä hevostalli myös tuoksahtaa vienosti maaseutu .... :)



Cafe Latte Spirit lifestylepuodista löytyi vaikka mitä kivaa taas näin keväällä. Puoti oli auennut klo 10 ja me tulimme paikalle vasta lähempänä 11 mutta innokkaita ostajia jo parveili pihamaalla etsien parkkipaikkaa. Saimme erittäin ystävälliseltä "järjestyksenvalvojalta" apua auton kanssa kun parkkipaikat olivat vähän kortilla ja lopulta saimme ajaa suoraan kartanon vuonna 1947 rakennetun uuden päärakennuksen eteen. Kiitos hyvästä opastuksesta tälle ihanalle rouvalle!





Calounin puukenkiä soviteltiin innokkaasti kävijöiden kesken ovensuussa ja pakkohan se on myöntää, että myös itse ostin vihdoin Calounin mustat puukengät itselleni. Niistä teen sitten ihan oman postauksen myöhemmin mutta aivan ihanat ovat ja vihdoin pitkäaikainen haaveni on siis toteutunut. Aah....olen niin onnellinen puukenkien omistaja :)


Jostain kumman syystä ihailin pitkään ja hartaasti tätä bling-bling vyötä :)


Cafe Latte Spirit lifestylepuodissa on äärimmäisen kauniita esillepanoja ja pienestä koostaan huolimatta puodissa mahtuu myös liikkumaan. Tällä kertaa puodista ei saanut ostaa kaffetta koska pihalla oli erillinen kahvitarjoilu toisen yrittäjän toimesta eli ensi kerralla sitten heidän omaa kahviaan.

 
Aaah....miten idyllinen ikkuna ja pullorivistö! Pullot ovat Jeanne d'Arc Livingin 100% kierrätyslasista Espanjassa tehtyjä ja uniikkejä siis jokainen.
 
 
Ulkona puut ja pensaat olivat vasta pienillä hiirenkorvilla mutta kesäkuussa Cafe Latte Sprit puoti on huumaavasti tuoksuvien lilanväristen syreenin ympäröimä. Silloin miljöö on kuin vanhasta suomalaisesta elokuvasta. Kannattaa silloin käydä katsomassa ja ihailemassa paikkaa!
 
Cafe Latte Spirit lifestylepuodissa on myynnissä ihania vanhoja talonpoikaishuonekaluja mutta tällä kertaa emme ehtineet keskittyä niihin kun katseltavaa riitti yllinkyllin muutenkin.
 
Söpöjä lokerikkoja säilyttämiseen kodissa.
 
 
 
 
Tämä Miljögårdenin lokerikko vei sydämeni täydellisesti - olisi aivan mainio kaikelle pikkusälälle!
 
 
 
Ihanaisia metalli- ja lankasydämiä eli arvaatte varmaan etten voinut vastustaa näitä....
 
 
 
Keväisiä valkovuokkoja uusvanhassa pienessä lasinekassa. Voiko suloisempaa olla :) Tästä tulee mieleen lapsena äitienpäiväaamuna äidille lähimetsiköstä kerätyt valkovuokot, jotka ehtivät jo vähän nuupahtaa ennen kuin pieni tyttö sai ne mustaan Kaj Franckin lasikermakkoon lapsuudenkodissaan. Ihania muistoja!
 
 
House doctorin sinivalkoinen pyyheliina päätyi shoppailuseuralaiseni Pipsan kotiin. Sopii äärettömän hyvin hänen keittiönsä sinivalkoiseen teemaan.  
 
 
Cafe Latte Spirit lifestylepuoti myy myös valaisimia. Rouhea teollisuusvalaisin puhutteli minua erityisesti.
 
 
Puodin valikoimissa on myös BY PIA'S designin 100% pellavaa olevia vaatteita. En ehtinyt alkaa tänään sovittelemaan eli jäivät toiseen kertaa mutta melko hurmaavia kyllä joten jäivät mieleen vähän kaivelemaan. Olen katsellut niitä netistä ja miettinyt kestäisinkö sitä, että pellava rypistyy käytössä eli vielä siis hauduttelen ryppyisyyttä.
 
 
Iloinen shoppailija osti itselleen myös vihdoin Beck Sondergaardin tähtihuivin. Kuvassa se paljon mainostettu vihreä kevättakkini, josta saan kuulla aina "Upean vihreä takki sulla" ... :)
 
 
Cafe Latte Spirit myy Oxxon ja Vågan koruja myös meille harakoille joten Oxxon ruostumatonta terästä oleva sormussetti jäi minun sormeeni täältä.
 
 
 
Hauskoja Peace-riipuksia Oxxolta!
 
 
Kynttilöitä ja lyhtyjä voi käyttää kevät- ja kesäilloissakin tunnelmaa luomassa.
 
 
Durance tuoksukynttilöiden lisäksi Cafe Latte Spirit myy myös Durancen neste- ja palasaippuoita, silitysvettä ja huonetuoksuja sekä pyykinpesu- että huuhteluainetta.
 
 
Puodin valikoimissa myös Tine K Home koreja ja korikasseja auttamaan kodin epäjärjestyksen kurissapidossa. Kivaa mustavalkoisuutta!

 
Köyhänhopeisia kynttilänjalkoja....yksi noista olisi hyvin sopinut pianoni päälle muiden vastaavien seuraan....harkintaa jäi vielä.
 
 
 
Kartanon kevätpäivässä oli pihapiiriin pystytetty myös Cafe Latte Sprit puodin ulkopuolelle muitakin kojuja. Siellä oli aivan ihana kahvipiste, josta sai suussa sulavaa sitruunamarenkipiirasta, lohipiirakkaan, croissantteja ja kakkupaloja - nams! En voinut vastustaa eli pakkohan niitä oli maistaa. Erittäin kohtuullisilla hinnoillakin sai herkutella :)
 
 
 
 
Lisäksi lastenvaatekirppis, luomuherkkuja, suomalaisia käsitöitä muutamalta valmistajalta, ihania kevätkukkia ja BY PIA'S designin oma myyntikoju.
 
 
 
 
Kiitos Cafe Latte Spirit ja kiitos Leea ihanasta kevätpäivästä kartanolla :) Nähdään taas pian.
 

10 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihania kuvia ja sanoja. Sydämellinen kiitos Marjo, ja nähdään taas pian syrieenien kukkiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Leea, että jaksoit etsiä minulle sitä sormussettiäkin siellä kiireen keskellä ja koko ajan hymyillä aurinkosesti. Nähdään ehdottomasti syreenien kukkiessa.

      Poista
    2. Kiitos....näpsittyjä pikku Ixuksella :)

      Poista
  2. Unohdin tämän tapahutman ihan. Olen aiemmin saanut muistutuksen sähköpostilla kartanopäiviltä, mutta tällä kertaa muistutusta ei tullut. Iahant tunnelmat kivassa pihapiirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun harmi ettei kohdattu tänään. Oltaisiin voitu istua siinä kaffella pidempään ja olisit nähnyt Minsunkin livenä. Käytiin vielä talleilla Kartanon kevättapahtuman jälkeen ihailemassa heppoja.

      Poista
  3. Siitä on jo lähes seitsemän vuotta kun olen ollut poissa niiltä seuduilta, enkä tiennytkään Kartanon uudesta elämästä, hesarista huomasin kyllä, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, kai olisi pitänyt.........
    Valkovuokot Karakallion metsissä muistuttavat minua niistä äitien päivistä, jolloin odotin sitkeästi nukkuvinani, kunnes pojat tulivat herättämään kimput käsissään. Luulen saavani taas ensi sunnuntaina Juhalta valkovuokkoja, niin olen saanut useana äitienpäivänä, ne kyllä voittaa sen niin sanotun äitienpäivä-ruusun. Äidillesi terveisiä äitienpäivänä !! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan äidille terveisiä :) Karakallion metsät ovat aina niin täynnä valko- ja sinivuokkoja! Sinun pitää ehdottomasti tulla käymään tuolla kartanon mailla....Café Latte Spirit on NIIN kaunis puoti!

      Poista
  4. Onpas ihana kuvasarja! Katselinkin eilen, kun pyörit pihalla kameran kera. Minäkin juuri lisäilin blogiin omat kuvani!
    Terkuin Nonna Kärpässienikaupasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten noloa etten tajunnut, että Nonnan porkkanat olivat sinun....anteeksi :) Ihanaisia juttuja sinulla....

      Poista