heinäkuuta 25, 2013

Kesäriennoissa maalla

Suomen suvi on täynnä mitä erilaisempia kesätapahtumia. Eilen huomasin Iltalehdestä, että Pudasjärvellä istutaan pari metrisen styroxpalan päällä ja pilkitään kilpaan pienestä reiästä OMG! Eukonkanto kisat menivät jo samoin Nakukymppi, mutta edelleen olisi mahdollista ottaa osaa Rautakankikävelyyn tai Kännykän heiton MM-kisoihin :) Jätän suosiolla em. tapahtumat väliin tai itse asiassa kierrän kaukaa mutta muuten olen avoin erilaisille kesäriennoille.

Pari viikkoa sitten oli perinteiset Puujärvipäivät Karjalohjalla. Karjalohja on viehättävä kesäpaikkakunta Länsi-Uudellamaalla. Asukasluku kohoaa huomattavasti lomakuukausien aikana kun kaupunkilaiset rynnivät kesämökeille Karjalohjalle ja onhan siellä kahden entisen presidenttimmekin kesäasunnot joten julkimoitakin siis löytyy.

Puujärvipäivät sattuvat aina samalle viikonlopulle kun on perinteiset Fiskars-Billnäs antiikki- ja keräilymarkkinat. Kaupunkilaistyttö kävi ensin pyörähtämässä Puujärvipäivillä ja ottamassa vähän vauhtia itse markkinoille täältä.





Myynnissä tuoretta värikästä kesäsatoa, luomumunia ja -hunajaa, vanhanajan etikkakurkkuja, Sotkamon kala- ja lihasäilykkeitä, muikkuja ja tyrniä ainakin. Elävä musiikko tahditti letkeiden kesämarkkinoiden tunnelmaa mukavasti.



Ali-Alhan luomutilan tuotteita oli myös myynnissä. Olen itse käynyt hakemassa tilalta mansikoita kesäisin enkä ole kyllä koskaan pettynyt marjoihin. Puujärvipäivillä oli myynnissä erilaisia luomujauhoja ja nyt harmittaa etten ostanut näitä sämpyläjauhoja mutta äkkiäkös sinne ajaa uudelleen hankkimaan sämpylöihin jauhot :)

Lisäksi torilla oli varattu alue myös kirpparipöydille.


Tällaista Arabian astiastoa en ole koskaan aiemmin nähnytkään, hauskat kukat. Jos joku tietää vinkatkoon mistä sarjasta mahtaa olla kyse?



Todella kauniita Sanna Kolin kortteja "Kuvia Karjalohjalta".





 Minun löytöni Puujärvipäiviltä oli tämä puinen laatikko neljällä eurolla!



Laatikon sisäosat on vuorattu hauskalla ranskankielisellä tekstipaperilla, joka on vähän kuprulla joten kiinnitän sen uudelleen. Ei haittaa vaikka tekstissä puhutaan joulusta näin keskellä kesää.

Piipahdin vielä Navetta-kirppiksellä, joka myös sijaitsee Karjalohjalla ennen Firskarsiin siirtymistäni ja sieltä löytyikin Hymypoika ja vanha Karhulan Lasin sillipurkki - yhteensä 8 euroa. Navetta-kirppis on Karjalohjan keskustasta Tallaantietä eteenpäin muutama kilometriä vanhassa navettarakennuksessa ja auki yleensä 10-17. Oranssikyltit tienvarressa ohjaavat sinne kyllä. 


Kiva kesätapahtuma eli tänne menen taas varmaan ensi kesänä uudelleen :)











6 kommenttia:

  1. Sekä Puujärvipäivät, että tuo Navettakirppis olivatkin ihan tuntemattomia minulle. Vaikuttavat kivoilta, tosin meillä menee jo Fiskarsilla ja perinteisellä Billnäsin picnicillä miltei koko päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navetta-kirppis on kiva pieni kirppis :) käy joskus kun käyt Sammatissa.

      Poista
  2. Tuonne minäkin menen ensi kesänä. Harmi kun en tajunnut jo tänä kesänä mennä. Ei ole Karjalohja niin kovin kaukanakaan eli vain 30 km.

    Isoisän tekemä tuohikontti tulee takuulla nousemaan uuteen arvostukseen. Jossain meidän mökin aarreaitoista se on. Ehkä, en ole nähnyt "muutamiin" vuosiin. Siellä on niin paljon kaikkea muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että menet :) Hauska pieni kylätapahtuma.

      Tuohikontit ovat sitä meidän kansanperimään, jota ei kyllä missään tapauksessa saisi hävittää. Jospa se sieltä teidänkin mökin aarreaitasta löytyisi :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kuten sanoin jäivät ne luomujauhot kaivelemaan mutta koska tutuilla on mömkki Karjalohjalla voi siis hyvinkin piipahtaa siellä uudelleen noutamassa jauhoja :)

      Poista