lokakuuta 12, 2013

Järven lumoissa

Pääsin viime keskiviikkona jo ennakkoon tutustumaan eilen yleisölle avattuun Järven lumo - näyttelyyn Ateneumissa. Kiitos kutsusta kuuluu serkulleni Pasille :) Päivä oli ollut sumuisen harmaa ja kiireinen töissä joten odotukset näyttelyn suhteen olivat korkealla. Juoksimme tihkusateessa ystäväni Pipsan kanssa Rautatieasemalta Ateneumia kohden kun Eliel parkkihalli oli tupaten täynnä ja autopaikan etsimiseen tuhraantui aikaa. Kääk.....miksi aina kun on tiukka aikataulu käy näin?


Tulimme hieman myöhässä joten ihan alusta emme ehtineet kuulla tervetuliaissanoja ja jäimme odottelemaan eteistilaan puheen loppumista. Paikalla näyttikin olevan runsaasti taiteen nälkäisiä kutsuvieraita kerääntyneenä pääaulan portaille. On tämä Ateneumin sisäänkäynti aina yhtä vaikuttava näky!


Mielenkiintoisen avajaispuheen loputtua pääsimme sitten kipuamaan nämä portaat ylös ja sukeltamaan Järven lumo -näyttelyyn sisällä. 

Pekka Halonen Asetelma

Mietin mielessäni aikaa yli satavuotta kun Juhani Ahon puoliso Venny Soldan-Brofeldt on löytänyt perheelle Aholaksi nimetyn talon Järvenpään kylästä ja perhe on muuttanut maaseudun rauhaan pois kaupungin hulinasta. Muutaman vuoden sisällä ystäväperheet Pekka ja Maija Halonen, J. H. Erkko, Eero ja Saimi Järnefelt sekä  Jean ja Aino Sibelius seurasivat perässä ja tämä ainutlaatuinen taiteilijayhteisö syntyi. Kaupunkiin oli kuitenkin junalla lyhyt matka ja perheiden miehillä myös Hotelli Kämpiin ja "sivistyksen" pariin :D

Eero Järnefelt Leena ja koira

Näyttely oli hauskasti jaettu eri saleihin teemoittain:

Taiteilijayhteisön synty
Päähenkilöt
Koti
Ateljee
Puutarha
Koti-idea
Lähipiiri
Yhdessä
Taiteilijayhteisiön naiset
Lapset
Kotikoulut
Talot, kodit, ihmiset

Pekka Halonen Pyykki kuivuu

Kaikissa taideteoksissa ei ollut vielä nimilappuja mutta avajaisiin olikin vielä muutama päivä eikä laputtomuus minua ainakaan haitannut yhtään. Upea ripustus ja puhuttelevia tekstejä opastetauluissa ja paikallahan oli osaavaa Ateneumin henkilökuntaa jos jonkun taulun nimen halusi tietää.

Koska Ateneumin taideteoksia ei saa kuvata kuin luvalla olen kopioinut tänne muutamia suosikkejani Ateneumin omilta sivuilta. Muut kuvat varustettuna "Marjon matkassa" tekstillä ovat alueilta, joissa kuvaaminen oli sallittua. En siis rikkonut taidemuseon sääntöjä - tiedoksi Pasi serkulle :)

 Pekka Halonen Tomaatteja

Näyttelystä välittyi tunnelma yhteen hitsautuneesta taideyhteisöstä, jossa Art and craft -henkiset kauniit talot soveltuivat asukkaiden tarpeisiin ja elämäntapaan. Tuusulanjärven rannalla hoidettiin yhdessä puutarhoja, tehtiin käsitöitä, opetettiin lapsia kotikoulussa, ajettiin reellä laskiaisena, syötiin laskiaispullia ja kokoonnuttiin juhannuksena kokkoa katsomaan. Koska kaikissa perheissä oli taiteilijoita siellä varmasti tuli myös välillä konflikteja ja riitoja mutta sellaista elämä on. Yhteenkuuluvuuden tunne välittyi monista tauluista hienosti ja lämmin yhteisöllisyys,

Eero Järnefelt Ikkuna-asetelma Suvirannassa

Pidin näyttelystä äärimmäisen paljon ja siitä tuli hyvälle tuulelle. Aion ehdottomasti käydä katsomassa sen vielä uudelleen ennen näyttelyn sulkeutumista ensi vuoden helmikuussa. Rakastan Pekka Halosen talvimaisemia!

Järven lumo -näyttelyssä on muuten oma lapsille varattu osio, jossa voi pukeutua vanhan ajan vaatteisiin, leikkiä entisajan leluilla ja ihailla vitriineissä Tuusulanjärven lasten vanhoja leikkikaluja.





Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä pikaisesti katsomassa Ateneumin alakerrassa näyttelyn FOKUS: Nykytaidetta 125 vuotta sitten. Olipa huvittavaa lukea miten pisteliäästi Helene Schjerfbeckin Toipilas maalausta on arvosteltu lehdessä vuonna 1888.

Huomenna muuten vietetään Ateuneumin 125v-syntymäpäivää joten museoon on vapaa pääsy!
Paljon erilaista ohjelmaa ja tähänkin näyttelyyn mahdollista tutustua,

Mukavaa lauantai iltaa - meillä lähdetään nyt lenkille - moiks!

4 kommenttia:

  1. Kiinnostava näyttely, täytyy lisätä to do-listalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuntuu, että oma to do-listani on aika crowred.... :D paljon kaikkea kivaa olisi kaikkialla!

      Poista
  2. Lauantaina 26.10 seurakunnan retki Järven lumoon





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu....pääset sitten tutustumiskäynnille!

      Poista