joulukuuta 27, 2013

Kokkailu illanvietto Meri-Tuulin kera

Joulukuun alkupuolella sain kutsun osallistua Lumon kotona järjestettävään illanviettoon, johon tulisi kokkailemaan kanssamme myös Meri-Tuuli Lindström. Kuulosti jännältä jo ennakkoon ja mietiskelin matkalla Lumon kotiin mitähän ilta oikein mahtaa pitää sisällään? Etukäteen Lumo oli kertonut emännöivänsä illanviettoa teemalla "Kiireisen naisen (pikku)joulun vietto" ja mukana tapahtumassa olisi Microsoftin Surface 2-tabletti yhteistyökuviona. Vein mukanani tapahtumaan Niinan Unelmien Niinan ja muut osallistujat olivatkin sitten minulle entuudestaan tuntemattomia ihmisiä Lumoa lukuunottamatta :)

Kokkailuilta aloitettiin ihan mahtavan hyvällä Meri-Tuulin loihtimalla cocktaililla, joka sisälsi verigreipin mehua, timjamisiirappia ja tequilaa. Lasin reunan Meri-Tuuli on pyöräyttänyt viismausteseoksessa, joka juomaan siemailtaessa antoi sille todella jännän maun. Maku on vähän "pippurinen" mutta sopi tähän juomaan ihan älyttömän hyvin ja vaikka en mikään kauhea tequilan ystävä ole niin tästä cocktailista todella pidin. 




Kun me siemailimme tätä alkudrinksua - NAMS - niin Lumo ja Meri-Tuuli kertoivat tarkemmin Microsoft Surface 2-tabletista apunaan ruuanhankkimisessa ja reseptien laatimisessa. Tästä linkistä pääsette lukemaan enemmän miten Microsoft Surface 2-tabletti oli toiminut kun Lumo oli sitä testannut. Lumo ja Meri-Tuuli olivat yhdessä laatineet ruokalistan tähän kokkailuiltaan. Vaikka itse rakastankin vanhoja, vähän nuhraantuneita keittokirjojani ja reseptikansioitani voisin hyvin kuvitella vieväni reseptini verkkoon ja selaavani niitä sieltä jatkossa. 

Juttelimme siitä, että usein jotain lempiruokaa tehdessään ei itse asiassa ihan tarkasti muista reseptiä ulkoa ja itse en ainakaan aina muista missä tämän herkun resepti on huushollissani. Pinterest on tullut osaksi arkipäiväämme ja uskon, että jatkossa varmaan itsekin siirrän reseptejä verkon pilvipalveluihin ja alan joutuisammin löytämään ne lempireseptini sitä kautta. 




Meri-Tuuli kertoi tämän jälkeen meille lyhyesti mitä tulisimme kokkailemaan ja jakoi meidät kolmeen kokkailutiimiin. Hyvin me kaikki mahduimme työskentelemään Lumon keittiössä ja siellä sentään hyöri koko ajan tilaisuuden kuvaaja ja tapahtumanjärjestäjä Miltonin edustajakin (tilaisuuden ainoat miehet muuten). 

Yksi tiimeistä valmistaisi ankan, toinen stir fry paksoin ja kolmas sharon-mandariini salaatin.
Päätin rohkeasti tehdä tuttavuutta paksoin kanssa, joka olikin minulle ihan vieras kasvis. Tehtäväni oli pilkkoa paksoin vaaleat lehtiruodit ja vihreät ohuet lehdet wokattavaan kokoon. Kaikki sormet säilyivät tallella ja tästä tapahtumasta on muuten videokin, josta laitan erillisen postauksen. En jostain kumman syystä saa/osaa/pysty liittämään sitä tähän bloggaukseen. 



 Tämän kuvan lainasin Lumon blogista - huomatkaa keskittynyt ilmeeni :)



Toinen tiimi ahersi ankkafileiden kanssa. Ankkaa en ole myöskään itse valmistanut keittiössäni vaikka sitä olenkin syönyt. Kuuntelin tarkkaavaisesti kun Meri-Tuuli opasti ankan paistamisessa eli kylmään pannuun täysin päinvastaisesti kuin muut lihat tulikuumaan pannuun! Tämä pitää jatkossa muistaa jos ankkaa kokkailen.



Viimeinen tiimi kuori Meri-Tuulin opastuksella sharonit sekä mandariinit ja valmisti salaatin. Hauskaa näytti tytöillä olevan. Ylipäätänsä meillä kyllä jutut lensi ihan hulvattomasti ja naurettiin ruokaa tehdessä joten alun pieni jäykkyys kokkailuista haihtui kaikilta tosi nopeasti.



Meidän kokkaillessa oli Lumo valmistellut keittiön ikkunapenkillä muita ruokia. AAH, odotettavissa olisi todellisia herkkuja: Lumon siipan leipomaa sydännäkkäriä lohimoussella ja Lumon itsensä valmistamia wonton-kuppeja nyhtöpossulla. Lisäksi saisimme vielä granaattiomenasalaattia. Kaikki reseptit löytyvät linkeistä.

Oli aika aloittaa Kiireisten naisten (pikku)joulut ja siirtyä herkkuja notkuvan - AAH - niin kauniisti katetun noutopöydän ääreen. Illan emäntä vielä esitteli herkut ennenkuin kävimme niiden kimppuun. Juomana viiniä ja kivennäisvettä. Harmi kun olin tullut autolla!



Voisitteko vastustaa tätä ankkaa, stir fry paksoita tai sharon-mandariinisalaattia? Minä en ainakaan kyennyt vaan santsasin :)


Lumon Siippa saa kyllä 10 pistettä näkkileipien mausta ja muodosta.


Wonton-kupit nyhtöpossulla oli myös uusi, eksoottinen tuttavuus ja menee ehdottomasti kokeiltavien listalle omassa taloudessani.




Lumo kantoi vielä pöytään piparminttubrownien, jota oli myös pakko maistaa ja aivan taivaallista.

Kiitos mukavasta kokkailukoulusta Meri-Tuulille, ihanasta kokkailuilta kutsusta Lumolle ja kanssa kokkailijoille mukavasta illasta. Todella onnistuneet Kiireisen naisen (pikku)joulut ja sain paljon uusia reseptejä kokeiltavaksi. Tuo Microsoft Surface 2 -tabletti tuntui myös mukavalta käteen ja siitä oli helppo seurata reseptejä siinä kokkailun lomassa.

Mukavaa vuodenloppua kaikille mukanaolleille ja mahtavaa uutta alkavaa vuotta 2014.














4 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus kivasta illasta 😊! Hauskaa kun pääsit tulemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kutsuit :) Ihana ilta oli ja harmittaa kun jouduin lähtemään vähän kesken sieltä pois.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että itse tätä kirjoittaessa tuli myös vesi kielellä ja tietyt maut tunsin ihan suussani :) MUMS!

      Poista