joulukuuta 22, 2013

Ornamon joulumyyjäiset

Minulla oli vakaa aikomus päästä Tallinnaan piipahtamaan joulumarkkinoille mutta juurikin nyt tuntuu, että viikonloppuna on tehtävä ihan muita jouluvalmisteluja ja vielä vähän töitäkin, jotta pääsisi sitten aloittamaan ansaittua joululomaa. Olen ajatellut nimittäin lomailla tässä oikein urakalla ja palata töihin vasta loppiaisen jälkeen JEE!!!!

Kävin pari viikkoa sitten Ornamon joulumyyjäisissä, jotka järjestettiin Valkoisessa Salissa Senaatintorin kupeessa. Ornamon tapahtuma ovat minulle vähän sellainen vuosien perinne, jota en kyllä haluaisin jättää minään jouluna väliin eli sinne aina jos vain mahdollista. Tapahtuma on aina kaksipäiväinen ja sieltä pystyy hankkimaan persoonallisia lahjoja pukinkonttiin. Mitä minä hankin en voi paljastaa koska joku lahjojen saaja saattaa lukea tätä kirjoitusta :) joten malttia pliis....



Mukana oli tänäkin vuonna yli 70 suunnittelijaa ja myyntipöydillä mm. keramiikkaa, lasia, puuta, tekstiiliä, kierrätystuotteita ja koruja. Kaikki suunnittelijat eivät anna kuvauslupaa tuotteilleen mutta näille kuville olen pyytänyt ja saanut kyllä luvan.

Seija Ranttilan Ságat malliston pikkulaukut ovat hurmaavia. Suunnittelijan oma saamelaisuus näkyy kivasti näissä tuotteissa ja ne ovat tuoreen raikkaita - mi piace!



Keramiikkataiteilija Annikki Anttilan hauskan humoristisia pikkupatsaita.


Tekstiilisuunnittelija Ritu Kokkolan SIRINÄ-Designin ekokankaita. Jännää minulle uutta materiaalia nokkoskangasta symppiksellä sudenkorento kuosilla. Nokkoskankaasta ja muistakin ekokankaista linkin kautta lisää SIRINÄn omilta sivuilta.


Kultaseppä Harri Syrjäsen tuotantoa parhaimmillaan. Korviin voi laittaa roikkumaan pienet keinutuolit tai keittiön pikkutuolit :) Rintaneulassa aito simpukka hopeisilla jaloilla varustettuna. Vieläkin minua harmittaa etten aikoinaan ostanut Harrilta Pupua varustettuna Camee-korulla.



Tämä Nastatuotteen Sauna-sarja on niin kesäisen ihana. Suunnittelija Jaana Pajuniemi Porvoosta.
Tästä ei mielestäni enää puutu kuin kiukaan sihinä sekä saunavihta ja kehotus
"Lisää vettä kiukaalle kiitos""


Menetin täysin sydämeni näille Leena Linnalaakson tuotteille. Leena asuu Porvoossa ja hänellä on siellä myös pieni kauppa osoitteessa Jokikatu 35, jossa on esillä Leenan uniikkia tuotantoa. Varsinkin tämä Papier maché siis paperimassasta tehty Tyttökorento oli ihana! Minun kuvani ei tee oikeutta Tyttökorennon kauneudelle mutta Leenan omilta sivuilta saatte paremman kuvan tästä kaunottaresta.


Leenan Muistikuvia-niminen korttisarja oli myös lumoava. Kortit on tehty kuvakollaaseina ja niissä on ihana menneen maailman ote. Näitä kortteja oli pakko vähän ostaa mukaan myyjäisista :) Itselläni on myös vuosia ollut tapana tehdä synttärikortteja ystäville ja tuttuville lehdistä leikatuilla lauseilla ja kuvilla ja ylijäämämateriaaleista. Kollaasien teko on rauhoittavaa puuhaa....


Paperimassa tuotteissa seikkaili muuten hauska kanahahmo. Ensi kesänä Porvoon reissun yhteydessä menen varmasti käymään Leenan puodissa ja ihailemaan lisää näityä paperimassatöitä.
Kiitos mukavasta jutusteluhetkestä Leena ja hyvää joulua!


Ornamon joulumyyjäiset eivät petä tarjonnallaan joten tänäkin vuonna jäi kiva mieli ja kukkaro keveni ihan kiitettävästi. Keräsin tähän muutamia minua eniten mielyttäneitä taiteilijoita ja heidän töitään mutta valikoimaan riitti kyllä jokaiseen makuun. Ensi joulukuussa sitten taas uudelleen.

Ornamo myyjäiset päättyivät  Cafè Köketiin ja kahvitteluun. Helsingissä on kyllä ihania paikkoja paljon :)

Nyt jatkan joulusiivousta ja lasken jäljellä olevia tunteja jouluaattoon. Kiirettä pukkaa....















2 kommenttia:

  1. Hyvät kuvat olit ottanut Ornamon myyjäisissä, kiitokset! Mukava blogi sulla ! Hyvää joulua ja oikein hyvää uutta vuotta 2014

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harri! Se pupu kaivelee mua edelleen.... ;)
      Hyvää joulua sullekin ja oikein hyvää alkavaa vuotta 2013!

      Poista