tammikuuta 12, 2014

Valoa - LUX Helsinki

Vuodenvaihteeseen kaivataan ehdottomasti valoa ja LUX Helsingistä on vuosien saatossa tullut yksi lempitapahtumani, joka aloittaa uuden vuoden aina ihanalla tavalla ympäri kaupunkia. Törmäsin vastaavaan tapahtumaan jo vuosia sitten Riikassa marraskuun pimeän ja sateisen viikonloppu reissun aikana ja mietin miksei vastaavaa ole Suomessa ja sitten tuli LUX! Todella mukavaa, että tapahtuma tuli meidänkin pääkaupunkiin ja hurahdin LUXiin. Täytyy sanoa, että oikein odotan joulun ja uudenvuodenvieton jälkeen tätä muutaman päivän valoiloitettua pimeässä pääkaupungissamme.

Hesperian puisto, Lantern Park

Tänä vuonna kävimme jo vähän ennakkoon koiran kanssa kurkkimassa Töölönlahden ympäristössä valoteoksia ennen itse tapahtuman alkua. Varsinainen avajaispäivä 4.tammikuuta oli melko sateinen mutta urhoollisesti hyvän kaveriporukan kanssa kävelimme kohteesta toiseen. Päällä tutut vetimet sadetakki ja kumisaappaat, joita olen selkeästi tässä viime viikkojen aikana käyttänyt kyllä enemmän kuin koskaan elämäni aikana tai ainakin siltä tuntuu. Alkumatkasta myös Minnie oli mukana mutta kävi lopulta niin sääliksi pientä, märkää otusta, että vein sen autoon lämmittelemään ja kuivattamaan turkkiaan kun me muut jatkoimme valon etsintää illassa. Kiitos Lauralle siitä iltapalasuosituksesta hyvää oli ja tuli ihan tarpeeseen :)

Kansallismuseo sisäpiha, Jari Haanperä: Fyr

Senaatintori, Agatha Ruiz De La Prada & D-Facto: Corazón

Makasiinit, Kristian Ekholm & Paula Lehtonen:
Makasiinit palaa - Return of the Warehouses

Minun on pakko myöntää, että kävin useampana päivän LUX Helsinki- tapahtumassa ja sain sitten otettua myös niitä vähemmän sateisia ja harmaita kuvia. En osaa nimetä suosikkiani tämän vuoden kohteista mutta ainakin tämä seinän kokoinen flipperi oli ihan uutta muihin vuosiin verrattuna ja hauska. Tässä oli myös ääniefekti kohdillaan.

Uusi Ylioppilastalo, CT Light Concept: Urban Flipper

Hakasalmen huvila, Mika Haaranen: Unen äänet

Hakasalmen huvila, Mika Haaranen: Unen äänet  

Hakasalmen huvila, Mika Haaranen: Unen äänet 

Vaaleanpunaisen Hakasalmen huvila teos oli myös vaikuttava ja teosta katsellessa, kuunnellessani mietin seinälle heijastettuja sanoja "missä pelko" "kuolema joka yö" - miten ne mahtavatkaan liittyä vaikka Aurora Karamzinin elämään talossa? Teos olisi ollut vieläkin vaikuttavampi jos ihmiset, jotka menivät talon sisälle Rasvaletti -näytteyyn olisivat malttaneet hetken odottaa aina kun teos pyörähti uudelleen käyntiin. Ovessa ramppaaminen vähän nimittäin häiritsi keskittymistä....

Hesperian puisto, Lantern Park

Hesperian puisto, Lantern Park

Hesperian puisto, Lantern Park

Hesperian puisto, Lantern Park

Hesperian puisto, Lantern Park

Hesperian puisto, Lantern Park

Hesperian puisto, Lantern Park

Hesperian puisto, Lantern Park

Hesperian puiston lähes 150 lyhtyjä luovat intiimin osan tätä valotapahtumaa. Jaksan vuodesta toiseen ihailla sinisiä meduusoja puun oksien lomassa, punaista oikeaa sydäntä, harsomaisia kankaita vasten tummaa iltataivasta ja vihreää palloa Töölönlahden rantaveteen heijastumassa. Tänä vuonna puistossa osa valaisimista oli ikäänkuin karannut kaislikon reunaan kuin varkain ja valaisimia oli enemmän ruohikolla lähitarkastelussa. Minunlaiseni kenkäfriikki koki elämyksen tuon ison, sädehtivän kauniin korkokengän luona. Todella tyylikäs jalkine :)

Kansallisopperan Amfi, Philippe Morvan: Rinc(z)

Kansallisopperan Amfin katsomosta katsottavaksi kehotettu teos oli vähän pettymys ja oikeastaan sen näki paremmin seistessään puiston puolella. Viime vuotinen esitys oli huomattavasti vaikuttavampi.

Makasiinit, Kristian Ekholm & Paula Lehtonen:
Makasiinit palaa - Return of the Warehouses

Makasiinit, Kristian Ekholm & Paula Lehtonen:
Makasiinit palaa - Return of the Warehouses

VR:n vanhojen makasiinien palo oli hyvin kuvattu ja toteutettu musiikin kanssa. Saattoi nähdä liekkien nuolevan makasiinien seiniä polttaen ne vähitellen maan tasalle. Kohta tälle tontille kohoaa uusi Keskustakirjasto ja tämä alue on muuttanut taas muotoaan ihan toiseksi kuin nyt. Minulle tulee näistä vanhoista makasiineista mieleen aina ne lukemattomat kerrat kun tuli käytyä siellä kirpputorilla sekä ostamassa että myymässä tavaroita. Makasiinit olivat hauska paikka ja sääli kun niitä ei enää kohta ole.

Senaatintorilta aloitettiin kierros ja sinne se myös päätetään. Suurkirkko antaa joka vuosi upean taustan valoshowlle eikä pettänyt tänäkään vuonna. Iso sykkivä sydän <3 Corazón
Tämä taisi olla melkein suosikkini tänä vuonna.

Oli kolisteli myös useaan otteeseen Taideyliopiston valosuunnittelun opiskelijoiden tuunaama valoratikka. Olen näemmä unohtanut ottaa siitä kuvan - upsista! Olisi ollut hauska päästä sen kyytiin mutta matkustajia sinne ei tosin otettu.

Senaatintori, Agatha Ruiz De La Prada & D-Facto: Corazón

Senaatintori, Agatha Ruiz De La Prada & D-Facto: Corazón

Senaatintori, Agatha Ruiz De La Prada & D-Facto: Corazón

Senaatintori, Agatha Ruiz De La Prada & D-Facto: Corazón

Vuoden kuluttua sitten taas uudelleen LUX Helsinki!











6 kommenttia:

  1. upeita! kyllä Suomessa osataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa teoksista oli tosin ulkomaaalaisen tekemiä mutta kyllä meilläkin hyviä tekijöitä riittää.

      Poista
  2. Onpa upeita olisi ollut kiva nähdä mutta onneksi suot meillekin kuvanautinnon, kiitos :)
    t:Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Kuvat eivät kovin kaksisia koska ilma todella sateinen ja sumea sekä ilta. Tule sinäkin mukaan ensi vuonna :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ei se avokas tainut suo korkkari sittenkään olla. Lyhtypuistossa eniten taitavat silti puhuttaa herkät valkoiset, harsomaiset ja unenomaiset lyhdyt vuodesta toiseen :) ja siniset meduusat.

      Mistä itse pidit eniten?

      Poista