huhtikuuta 27, 2014

Pääasioita

Torstaina ennen pääsiäistä istahdin taas jälleen kerran Kaisun käsittelyyn Inochin tuoliin laittamaan tukkaa kuosiin seuraavaksi kuukaudeksi. Olin itse jo kiinnittänyt huomiota siihen, että päänahkani kutisi ja pelkäsi jopa, että minulla on hilsettä kun harjatessa päänahka vähän pölysi. Kaisu lohdutti minua ettei hilseestä todellakaan ollut kyse mutta talvi ja pipokausi olivat kuivattaneet päänahkaani ja olisi hyvä tehdä päänahan perusteellinen kuorinta sekä tehohoito helpottamaan tilannetta ja kutinaa.

Keväässä muuten yksi ihan huippujuttu on se kun aamulla voi lähteä koiruuden kanssa lenkille laittamatta sitä iänikuista pipoa päähän :) Muutenkin aamupukemiset hoituvat paljon kevytrakenteisemmin kuin vielä muutamia kuukausia sitten kun toinen katsoo mantelinmuotoisilla silmillään vaativasti "Nyt heti - haluan aamupissille!" ja itse vain ähertää päälleen villasukkaa, toppista ja kaulaliina sekä muita kylmyyden loitolla pitäjiä. Tämä oli muuten ensimmäinen (koputtaa puuta) talvi kun säästyin ilman yhtään flunssaan! Wau - upea tunne :)
No, takaisin nyt sitten kampaajantuoliin....
 
Luovutin estradin Kaisulle ja näin etenimme.  
 
 
Ensiksi päänahka kuorittiin Kérastasen Exfoliant Hydratant kosteuttavalla shampoolla kuivalle päänahalle. Shampoo sisältää kuorivia mikrojyviä, jotka puhdistavat, siloittavat ja kosteuttavat päänahkaa. Shampoo rauhoittaa kuivan ja kireän päänahan. Shampoo levitetään kosteisiin hiuksiin ja jätetään vaikuttamaan 2 minuutiksi. Sen jälkeen päänahkaa hierotaan 4 minuuttia ja huuhdellaan shampoo huolellisesti pois. Päähieronta on muuten sellainen asia, jossa kyllä pääsee sellaiseen nirvanaan, että melkein nukahtaa.  
 
 
Seuraavaksi hiuspohjaan levitettiin Kérastasen Specifique Sensidote Dermo-Calm Soothing Calming Masque rauhoittamaan hiuspohjaani. Ja taas sain päänahkaa ihanaa hierontaa. Minusta käytettävien tuotteiden tuoksu on myös tärkeä juttu ja näissä tuotteissa se oli miedon mukava. Useiden hiusnaamioiden ongelma on mielestäni se, että ne ovat "liian hoitava" ja jättävät hiukset rasvaisen tuntuisiksi mutta tämä rauhoittava naamio ei tehnyt sellaista vaikutelmaa vaan päinvastoin hiukseni tuntuivat todella ilmavilta kuivina.
 
 
Hiuksieni latvoihin Kaisu teki tehohoidon käyttäen Kérastase Concentré Densifique ampullia.
Oli ihanaa vain maata silmät kiinni Inochin kynttilöin valaistussa pesuhuoneessa ihan yksin omien ajatusten kanssa ja antaa jonkun hemmotella itseään ja hiuksiaan.. Osui vielä sellainen päivä, että olin ihan yksin pesuhuoneessa ilman mitään häiriötekijöitä. Samalla värjättiin sitten myös kulmat niin pärjään seuraavan kampaamokäyntiin. Yleensä pyrin itse nyppimään kulmani kun ne aina punottavat nyppimisen jälkeen mutta nyt kun minulla ei ollut mitään menoa kampaajankäynnin jälkeen annoin Kaisun siistiä ne niin en näytä ihan Mörrimöykyltä. Mitä lähemmäksi nenänvartta mennään nyppimisessä saan ihan hirveän aivastuskohtauksen ja nenäni alkaa vuotaa kuin kevätpuro mutta siltäkin vältyttiin tällä kertaa.
 
 
Sitten takaisin liikkeen puolelle ja latvojen sekä otsatukan siistintä saksiminen sekä föönäus ja kihartaminen suoritusraudalla. Kyselin Kaisun mielipidettä uudesta Babyliss C1000E automaattiisesta kihartimesta, jota minulle oli kehuttu. Oma suuri huolenaiheeni on se, että jos tämä kiharrin ei aukeakaan ja omat hiukset jäävät sinne väliin. Onko teillä kenelläkään kokemusta tästä tuotteesta? Kaisu vakuutti, että varmaan toimii ihan kuten luvataan mutta ymmärsin ettei hän itse ollut sitä vielä kokeillut.
 
 
Lumia1020 kamerani kuvasi tukkani kyllä Inochissa ihan väärän värikseksi mutta tältä hiukset näytti koko hoidon jälkeen. Hiukseni ovat huomattavasti enemmän lämpimämmän sävyiset joten laitan tähän kuvan niistä eri valaistusolosuhteissa.
 
 
 
Kotiin viemiseksi sain Kérastasen Densifique Bain Densite shampoota. Shampoo antaa hiuksiin lisää volyymia ja ryhtiä. Hoitoaineenksi sain  Kérastasen Densifique Masque Densite hoidon. Hiukset ovat tuntuneet todella elinvoimaisilta ja kiiltäviltä hoidon jälkeen.
Päänahkani ei ole enää kutissut eikä hilseillyt yhtään. Ihanaa!
 
 
Kiitos Kaisu - kiitos Inohci.
Ja ai niin Maken kakku oli taas tosi hyvää :)

Osa postauksen tuotteista on saatu Inochilta.
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti