toukokuuta 02, 2014

Farkkuperjantai

Kevään 2014 ihan MUST TO HAVE hankinta on farkkupaita. Farkkupaidat eivät välttämättä ole ihan oman suosikkilistani top10 kärjessä tai ainakaan sellaiset, joita käytettiin edellisen farkkubuumin aikaan. Minusta paidat silloin olivat kovin säkkimäisiä ja epäpukevia. Sinäänsä rakastan kyllä denimiä mutta niitä ysäri farkkupaitoja en todellakaan enää päälleni pukisi, UGH!

Ostin itse jo loppukesästä 2013 Lindexilta oman farkkupaitani, jossa ei ole kauluksia ollenkaan. Hihat voi tarvittaessa kääriä myös lyhyemmäksi ja itse paita on vähän pidempi tunikamallinen. Farkkupaidan yhdistin mustaan mekkoon ja jätin sen auki eli toimi minulla tänään kuin pitkänä farkkujakkuna. Farkkupaita teki asustani selkeästi casual Friday henkisen mutta sopi silti asiakastapaamiseen olematta liian rento.


Kaulaan tuli kietaistua sinisävyinen ruutuhuivi. Koruina Lindexin alesta joskus kauan sitten ostettu lehtikoru, jossa hauskasti yhdistetty puuta ja metallia. Sekä sormuksessa että rannekoruissa on farkun sinisiä kiviä. Mielestäni asustamalla farkkupaitaa vähän sekä koruilla että huivilla koko paidan luonne muuttuu ihan erilaiseksi.

Sormus ja pyöreä rannerengas Nomination mallistosta.
Ranneketju kivillä dpn® DESING PAULA NUMMELA. Malli ei ole enää mallistossa.
Viileä toukokuun alun sää sai laittamaan jalkaan Klingelistä viime elokuussa ostetut beiget nilkkurit, joissa on varressa koristekiviä. Olen käyttänyt näitä nilkkureita vain viime syksynä ja nyt otin ne taas esille. Kurkkasin muuten Klingelin sivuilla, että nilkkurit ovat nyt tarjouksessa 42.49€. Nilkkurit ovat nyt puoleen hintaa koska minä maksoin niistä 89€. Nilkkureita löytyy myös mustina ja vihreinä jos tänä beigen sävy ei miellytä. Nilkkurit sopivat myös mainiosti farkkujen kanssa.


Luulenpa, että tätä farkkuyhdistelmää tulee käytettyä muinakin päivinä kuin perjantaina.

4 kommenttia:

  1. Ostin itsekin syksyllä Lindexiltä farkkupaidan, maksoi kympin alessa! Töissä en ole sitä tainnut käyttää, vaikka farkkuja käytänkin aika usein.

    Joku hyvä koru onkin hyvä tapa "nostaa" casualia asua. Minulla on pitkä vuorikristalliketju tai isoista laavakivistä ja hopeasta tehty näyttävä kaulakoru, joilla saa rentoonkin asuun nostetta.

    Nuo buutsit ovat kyllä kivat. Vähän tekisi mieli, mutta valmiiksikin kaappi pursuu kenkiä...

    VastaaPoista
  2. Jännä juttu miten sitä usein alerekeistä tekee hyviä löytöjä :) Muistelen, että tämä omakin farkkupaita taisi olla alennettu viime syksynä.

    Kyllä sitä nainen aina yhdet buutsit saa mahtumaan johonkin kolosee....

    VastaaPoista
  3. Mun täytyy todeta,että mä en jotenkin löydä itseäni,mikäli vaate on ryppynen ja moni vaate on nykyisin sitä..monen mielestä se on helppoa,mutta olen liian vanha...buutsitkaan ei kuulu mun varusteisiin,vaikka ostelen jos jonkinlaisia jalkineita..useammat UGGit on ...ollaan myös erimittaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vähän arvelen aina pellavan kanssa kun se ryppyyntyy mutta onneksi makuja on monia ja kaikille löytyy jotain.
      Itselläni on melkoinen määrä korkeita korkoja kengissä mutta näitä matalia nilkkureita on ihan kiva käyttää välillä jos vaikka sattuu menemään asiakaskäynnille "hankalaan maastoon".

      Poista