elokuuta 16, 2014

Flow tunnelmissa

Viime sunnuntaina pääsin kuin pääsinkin kollegani kanssa osallistumaan joka kesäiseen Flow tapahtumaan. Kiitos Kristina lipusta! Flow on yksi lempi festivaalini ja tämä taisi nyt sitten olla on viides kerta peräkkäin Suvilahdessa. Parina vuotena olen viettänyt siellä peräti kaksi päivää, viikko sitten vain yhden iltapäivän/illan mutta sitäkin paremman.

Pidän Suvilahdesta paljon sen sijainnin takia. Usein festarialueet ovat jossain jonne pitää erikseen matkustaa satojen kilometrien taakse mutta tänne pääsee vaikka metrolla tarvittaessa. Moni tulee fillareilla ja ihailen aina fillariparkkia ja sen melko villiä järjestystä festarialueelle kävellessä. Jos koko viikonlopun aikana Flowssa kävi 57500 ihmistä niin montakohan fillaria tuolla parkkialueella oli säilytyksessä perjantai-sunnuntai välisenä aikana?

Flow festivaalissa on kaikki rakennettu niin tyylikkäästi. Vanha teollisuusmiljöö luo omanlaisensa jännän taustan kaupunkifestarille ja mielestäni kaasukello on upea maamerkki Flow-alueella. Jaksan myös vuodesta toiseen ihailla 360astetta lavaa ja sitä intiimiä tunnelmaa, joka siellä saadaan aikaan. Tämä pallonmuotoinen lavarakennelma on myös iltavalaistuksessa todella komean näköinen. Punaiset ilmapallot kuuluvat myös Flowhun!






Myös erilaiset tilataideteokset - kuten vaikka kankaat tai graffitit saavat alueelle elävyyttä ja värikästä fiilistä ja minähän jos kuka pidän väreistä... :D





 
Ruokatarjonta Flowssa on myös ihan huipputasoa. Groteski gourmet burgereita kehuttiin ja kuolasin Kaartin hodarin ja hummerin listaa pitkään. Lopulta päädyin syömään kanavartaita, tofua ja kasviksia Twisted Street Kitchen kojusta. Hyvää oli! Monilla kävijöillä näkyi käsissään myös todella herkullisen näköisiä Vitaline rahkabaarin rahka-annoksia marjalisukkeilla. Chjokon suklaata olisi myös ollut tarjolla. Muistatte varmaan kun tein postauksen tästä Krunikan kivenjalka suklaapajasta.


Suurin osa alueesta on asfaltoitu joten vaikka sataisi maa ei muutu kuravelliksi kenkien alla. Bajamajat on siistejä vaikka jonot niihin ovat joskus melko pitkiä ja kunnon käsinpesut paikat löytyvät. Alueella kaikki toimi ja vaikka jonot ruoka- ja juomapaikkoihin olivat aika ajoin melkoiset kai mielestäni sujui. Kännykän latauspaikat olivat varsinaisia "rukoilupaikkoja" - "voi kun mun gsm latautuisi vähän nopeammin..."
 
 
Champagne bar on aina must juttu kuten siis tänäkin vuonna. Kippis ja kulaus :)
Myös Flow meikki olisi ollut mahdollista ottaa kasvoilleen.
 
 
 
Musiikkitarjonta taas ihan huippuluokkaa. Jos olisin ollut jo perjantaina olisin varmasti kuunnellut ihan haltioissa Jessie Waren suloista ääntä. Mutta nyt pääsin sunnuntaina katsomaan jo toistamiseen pirteän, upea äänisen Janelle Monae esitystä, joka sai yleisön ihan villiksi. Melkoinen energiapakkaus ja näin hänet ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Flowssa. Silloin vain osan konsertista mutta teki melkoisen vaikutuksen minuun jo silloin.
 


 
 
Sunnuntai illan päätti hiphop yhtye Outkast, joka teki 20-vuotisjuhlapaluun ja päätti Flown päälavalla. Koska minulla oli todella aikainen herätys maanantai aamuna ja ajo Turkuun emme edes voineet kuunneella Outkastin loppuun saakka.
 


 
Ensi kesään ja uuteen Flowhun :)

 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti