elokuuta 18, 2014

Kamerunilaisen kattilan ääreltä Ravintolapäivään

Tänä vuonna Ravintolapäivässä sydämeni suli ihan kokonaan Kamerunin reippaalle ryhmälle, joka piti kojuaan Espalla ihan Havis Amanda kupeessa puiston puolella. Ensinnäkin sisäänheittäjä oli äärimmäisen iloinen mies, joka suomea murtaen puhuen houkutteli siirtymään kamerunilaisen kattilan ääreen. Lisäksi kojun yhteydessä oli mahtava rumpusettiä ja muita kilkuttimia soittava rytmiryhmä Kamerunin lipun kera. Iloinen musiikki ja laulu - ehdoton plussa kojulle!


Afrikkalaiset ruokalajit ovat minulle melko vieraita ja olen Suomessa käynyt ainoastaan etiopialaisessa ravintolassa. Kamerunilainen ruoka oli hyvää sekä sopi suomalaiseen makuun. Viiden euron annos täytti ja pääsin maistamaan itselleni täysin uusia makuja. En tässä ruokailutohinassa edes muistanut kysyä mitä nämä herkut olivat mutta löysin netistä Marttojen kamerunilaisen keittokirjan ja sen avulla selvittelin näitä sitten kotona jälkikäteen. Jos meni ihan väärin korjatkaa te afrikkalaista ruokaa tuntevina :)


Runsaasti jasminriisiä, takana vasemmalla öljyssä paistettua jauhobanaania (maistui muuten ihan taivaalliselle), vasemmalla pyöreä jauhomunkkia, jota syödään vieressä olevan papukastikkeen kanssa sekä vihreää ndolea. Mielestäni tuo vihreä kasa oli juuri tuota ndolea eli pinaatista tai lehtikaalista yhdessä maapähkinävoin, sipulin, öljyn ja mausteiden kanssa tehty tahnaa. Tahna jäi vähän lautaselle mutta muuten herkut upposivat minuun MUMS!

Matka jatkui Espaa eteenpäin ja kovin eksoottiselta ruokakojut näyttivät. Ihanat tuoksut ympärillä saivat kyllä juuri ruokailleenkin ihmisen uudelleen nälkaiseksi :) Täytyy sanoa, että ravintolapäivä on koko ajan kehittynyt eteenpäin ja varsinkin keskustassa olevat kojut ovat melko varusteltuja.



Seuraava pysähdyspaikka oli iranilainen ruokakoju. Mielenkiintoisilla nimillä varustettuja ruokia ja äärimmäisen ystävällisiä nuoria miehiä palvelemassa. Vähän vanhemmat naiset kokkasivat.

Tämän annoksen nimi oli Kufte: naudan jauhelihaa, riisiä, kananmunaa, yrttejä, yrttejä,
sipulia ja mausteita.


Toinen mielenkintoinen tuttavuus oli tämä Kuku-e Sibzamini, joka taisi olla munakas.
Huomioikaa tämä kaunis tomaatista tehty kukkanen.


Tässä vaiheessa oli pakko jatkaa hetki syömistä vain silmillään. Jaksan aina ihailla thaimaalaisen ruuan esillepanoa. Makkarakin näyttää hyvältä kun sitä on vähän somistettu.



On se jännä juttu, että vaikka vatsa tuntuu olevan jo ihan täynnä niin sopivan kakkupisteen nähdessään sinne selkeästi mahtuu vielä palanen herkullista kakkua. Nämä taidonnäytteet olivat kyllä ihan ammattilaisten tekemiä eli Kakku Helmi, Pia Penttilä Nilsiänkadulta.

 
Sitten otettiinkin jo suunnaksi Vanhan kirkon puisto tai kuten minä sitä aina kutsun Ruttopuisto. Täynnä kuten aina ja paljon samoja kojuja kuten perinteinen blinipaikka, joka tällä kertaa jätettiin väliin koska sieniä ja suolakurkkuja lukuunottamatta täytteet taisivat olla jo lopussa. Toisaalta vatsani ei ehkä olisi enää edes vetänyt yhtä blinia vai olisiko se....



Jos kumman syystä päädyimme lopulta Pähkähulluille kirjallisuuskekkereille. Venäläinen kirjakauppa Ruslanian oli edustettuna näillä kekkereillä, joita isännöi ainakin Tsehovin Sisar, Anna Karenina ja Gogolin Maanomistaja, jotka olivat pukeutuneet asianmukaisiin asuihin.



Samovaarissa porisi tee ja tarjolla oli venäläisiä piirakoita sekä makeita paloja. Pieni pöytiä pöytäliinoilla ja asianmukaisella rekvisiitalla sekä ruohikolla vilteillä perheitä sekä pitsinen päivänvarjoseurue. Ihana paikka <3


 Täytyy sanoa, että tämän tankkauksen jälkeen silmät vielä söivät mutta vatsa ei enää vetänyt. Seuraavaa ravintolapäivää odotellen. Marraskuuhun ei ole enää pitkä aika.
Kiva, että nyt myydään jo kaikkea muutakin kuin bulled porkia :)














2 kommenttia:

  1. Ravintolapäivä jäikin tällä kertaa itseltäni väliin, kun olin -no, syömässä muualla! No, marraskuussa sitten! Tarjonnan kirjo on kyllä kasvanut tapahtuman kasvaessa vuosi vuodelta ja aina ollaan syöty itsemme ähkyyn - sitä pulled porkiakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, seuraavaa Ravintolapäivää odotellen. En itsekään ollut ensin lähdössä mutta ystävät houkuttelivat mukaan ja kokeiltuani nyt kamerunilaista keittiötä innostuin afrikkalaisesta ruuasta. Kyllä pulled pork on hyvää mutta jossain vaihessaa tuntui etten kojuissa ole mitään muuta kuin sitä. Vähän sama kävi cup cakeille jossain vaiheessa. Ihmiset innostuvat kaikki samasta muoti-ilmiöstä ja siksi sitä tarjotaan sitten kaikialla :)

      Poista