joulukuuta 15, 2014

Joulukuusimetsä

Kansallismuseon puistossa on kohonnut aivan ihana Joulukuusimetsä. Museo on usean vuoden ajan järjestänyt erilaisia jouluun liittyviä näyttelyitä mutta tänä vuonna tapahtuma siirrettiin ulos. Marraskuun 14.päivään saakka kaupunkilaisilla oli mahdollisuus ilmoittaa halukkuudestaan   osallistua näyttelyn tekemiseen. Kuuset olivat valmiiksi varustettu valonauhoilla mutta kaikesta muusta koristelusta ovat osallistuneet ryhmät olleet vastuussa. Tapahtuman suojelijana toimii muotoilija Saara Renvall ja näyttely on osa Finnskogar - Metsäsuomalaisen -näyttelyä




Marttojen kuusessa on isoäidin aikaisia pitsejä ja liinoja. Stadia Ammattioppilaitos on käyttänyt oman kuusensa koristeina tölkkejä tehden niistä lyhtyjä ja tähtiä. Päiväkodin kuusessa puolestaan roikkuu tuttipulloja ja aitoja tuttejakin. Omnian artesaaniopiskelijat ovat koristaneet oman kuusensa vanhoista lenkkareista tehdyillä kaloilla. Toiveiden kuusi on täynnä toiveita - osa niistä on melko hauskoja :)








Tapahtumaan on osallistunut lähes 600 innokasta koristelijaa ja jokainen joulukuusi on selkeästi erilainen ja oman ryhmänsä näköinen. Joulukuusten seassa on kiva kävellä ja leikkiä ajatuksella miten itse olisi mahtanut koristaa oman joulukuusensa tässä puistossa.



Tapahtuma on avoinna 1.1.2015 saakka joten tänne ehtii ihan hyvin vielä joulunpyhinä tai joulun jälkeen sulattelemaan kinkkua ja laatikoita ylensyönnin jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Tuota(kin) piti ehtiä katsomaan ennen joulua, mutta en taida ehtiä, sen verran kortilla taitaa olla aika. Hauska idea kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen joulua on NIIN paljon kaikkea kivaa ja vain 24 tuntia päivässä :) En taida minäkään ehtiä kaikkialle mihin piti mennä.....

      Poista
  2. upea metsä :) terkut palmujen keskeltä...

    VastaaPoista