helmikuuta 01, 2015

Väriä helmikuun harmauteen

Se on sitten vuoden toinen kuukausi alkanut ja lähempänä ollaan taas kevättä. Tai näin ajattelin aamulla kun heräsin mutta katsottuani makuuhuoneen ikkunasta ulos totesin ettei kuluva sunnuntai todellakaan ole kovin valoisa päivä keväisyydestä nyt puhumattakaan. Yön aikana oli taas satanut lunta - HUOH....ja aura-auto ei todellakaan ollut käynyt vielä pihallamme. 

Minnien aamuinen katse kertoi ettei se todellakaan halunnut lähteä tarpomaan ulos lumen keskelle eli jotenkin eläimet kyllä tuntuvat vaistoavan mitä ulkona on yön aikana tapahtunut. Mutta pakkohan sitä oli vain lähteä ja kovin harmaalta kyllä näytti maisema. Toki onhan harmaassa paljon kauniita erilaisia vivahteita mutta aurinkoinenkin sunnuntai olisi ollut ihan kiva yllätys :)





Nähtiin myös lenkillä todella suuret tassunjäljet ja mielikuvitukseni lähti jo laukkaamaan, että lähimetsän kettujen lisäksi meillä päin on susiakin. Tosin nämä olivat silti liian pieniä ollakseen suden joten toistaiseksi olemme siis susivapaalla vyöhykkeellä.

Eilinen Ovela Kettu ooppera oli todella vaikuttava! Lavastus ja puvustus olivat satumaisen upeaa työtä Klaus Haapaniemeltä. 7-vuotias kummityttöni jaksoi koko oopperan läpi ja näytti siellä katsomossa olevan myös nuorempiakin kuin hän. Ensimmäinen ja toinen näytös olivat ennen puoliaikaa ja muutaman kerran siinä majatalo kohtauksessa minulta kysyttiin "Montako minuuttia on  vielä väliaikaan?" mutta muuten kaikki sujui hyvin. 

Jouduin hieman soveltamaan Ovelan Ketun tarinaa eli meidän versiossa kettu ei menettänyt henkeään vaan ampumakohtaus oli metsänvartijan unta. Tein tämän kummitädin oikeudella ja säästääkseni tytön painajaisunilta ja itseni lukemattomilta kysymyksiltä....













4 kommenttia:

  1. Harmaata ja sateista täälläkin. Tosin säästä huolimatta Shasu järjestää kävelykierroksen kaupungilla, jonne kohta lähden...maanantaita! helmikuuta! kevättä kohden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me kevättä kohden mennään.... :) tai ainakin niin täytyy uskoa.

      Poista
  2. Ihanat värit intialaisilla! Kevättä kohden mennään, kylä sitä väriäkin alkaa taas tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intialaiset värit puhuttelevat aina minua :) Tykkään ehkä siksi myös kierrellä Indiskassa ....

      Poista