toukokuuta 10, 2015

Rakkaudella äidille ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Toukokuun toinen sunnuntai joten sydämellisesti onnea äideille ja varsinkin omalle äidilleni
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ 

En ehdi nyt mennä enää keräämään valkovuokkoja kuten aina ennen olen tehnyt koska vasta hetki sitten sain koristeltua äitienpäiväkakun. Hieman meni viime tippaan. Leipominen oli eilisen lauantai illan ohjelmassa mutta koristelu sitten nyt aamusta.


Tänä vuonna omaa äitiä hemmotellaan perinteisellä mansikkakakulla. Citymarketissa oli eilen espanjalaisia mansikoita ja maistettuani niitä tein päätöksen tämän vuoden äitienpäiväkakun osalta. Siinä olisi mansikoita ja runsaasti. Täytyy sanoa, että näin hyviä tuontimansikoita en ole ennen maistanutkaan. Eivät toki voita meidän kotimaisia mutta pidän näistä paljon!


Koristelussa mukana russeliriiviö tai ainakin kärkkymässä jos jostain sattuisi putoamaan jotain tai jospa saisi nuolaisun kermavaahdosta.



Nyt on pakko mennä ja ajaa kieli keskellä suuta tämän luomuksen kanssa, että saisi sen suunnilleen perille yhtenä ja melko siistinä kakkuna. Pitäkää peukkuja....

Hauskaa päivää kaikille ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

2 kommenttia:

  1. Ostin samoja mansikoia,,mutta liian moni oli mauton. Pari viikkoa sitten ostettu laatikollinen oli paljon parempi. Taitaa olla ihan sattumaa. Odotan jo kotimaista mansikkaa vesi kielellä... sitä ei tosiaan tuontimarja voita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu miten mansikat voivat sitten vaihdella laatikoittain? Tässä kakussa käytetyt olivat kyllä paria poikkeusta lukuunottamatta todella maukkaita. Kotimaisia minäkin jo odotan vesi kielellä....ja vadelmia....ja mustikoita...ja ja ja ..... KESÄÄ!!!!

      Poista