joulukuuta 04, 2015

Naisten Joulumessut 2015

Piipahdin tänään pikaisesti Katajanokan Wanhassa Satamassa Etanellin kanssa Naisten Joulumessuilla. Myrskyinen sää käänsi sateenvarjoni ympäri pariin otteeseen kun navakassa puhurissa yritin puskea kohden messuja. Onneksi auton sai melko lähelle parkkiin mutta siitäkin huolimatta näytin messuilla ihan uitetulta vesirotalta. Melkoinen talvimyrsky kyllä möyryää vieläkin....ja parvekevalot saavat taas kyytiä....

Naisten Joulumessut on muuten järjestetty jo vuodesta 1922 joten melko pitkät perinteet näillä messuilla on. Alunperin messujen tarkoitus on ollut antaa käsitöitä tekeville naisille mahdollisuus ansaita omaa rahaa ja samalla toki kannustaa kekseliäisyyteen ja käsillä tekemiseen. Niin kauan kun minä muistan ovat messut aina olleet Wanhassa Satamassa, joka onkin mukava paikka joulushoppailuun. Naisten Messuilla on aina perinteinen Vanhusten Pöytä, joka toimii hyväntekeväisyys periaatteella. 

Me aloitimme Etanaellin kanssa kahvilla ja joulutortulla päivittäen samalla kuulumisia. Olemme tutustuneet toisiimme Country Whiten kantisilloissa ja sitä kautta ystävystyneet. Bloggaajat Etanaelli on itse muuten ollut myymässä Naisten Messuilla viime vuonna ihania pipojaan ja kämmekkäitään. Tänä vuonna messuilu jäi väliin koska Etanaellin puikkkojen tuotoksia oli myynnissä kutojan johdolla viime viikonloppuna Metsänkylän Navetassa. Itselläni oli tarkoitus poiketa tuolla alpakkatilalla mutta aikataulut vähän pettivät joten joku toinen kerta sitten. Metsänkylän alpakoita olen päässyt rapsuttelemaan kerran Jumbon alpakoiden agility tapahtumassa ja hurmaavia otuksia!

Poimin tähän muutaman itseäni kiinnostaneen jutun.

Käsintehdyt eläin- ja luontoaiheiset korut by Mrs DENZ. Tällä myyntipöydällä kyllä oli kettuja poikineen vaikka kuinka paljon. Ja ketuthan ovat tosi symppiksiä eläimiä! Pöydällä oli myös tarjolla niitä perinteisiä Fazerin Kettu-karkkeja tai siis Pihlajanmarjoja kuten se virallinen nimi taitaa olla.




Mrs DENZ valmistaa myös koiria ja niitä on mahdollista tilata myös oman lemmikkinsä näköisversioina. Kuinka sattuikaan olemaan joukossa valkoruskea jackrusselli joten päätin ottaa Mrs DENZiin yhteyttä hänen Facebook-sivunsa kautta ja tilata oman valkomustan Minnien. Mrs DENZ tekee valokuvien perusteella mahdollisimman samannäköisen russeliriiviön.



 Design Päivi Ilén puolestaa huovuttaa eläinhahmoja. Miten olisi Kaisu ja Kaapo ketut korvissa tai vaaleanpunaiset Pipa ja Papu possut? Ihania hyvän mielen koruja. Pääsääntöisesti Päivi tekee villieläimiä mutta joukossa oli pari näköiskoiraakin. Tuo huovutettu pesukarhulaukku oli söpö!




KÄÄK....olen hukannut tämän äärimmäisen kekseliään ja taitavan tekijän kortin. Minun täytyy piipahtaa messuilla vielä sunnuntaina katsomassa onko yksi näistä vielä myymättä ja samalla otettava tekijän tiedot ylös. F-halli ja vaalea nainen - muuta en muista myyjästä. Materiaalin hän ostaa kirpputoreilta ja rikkoo ne sitten omiin tuotteisiinsa. Näistä tuli muistoja Guellin puistosta Barcelonasta ja ylipäätänsä Antonio Gaudin töistä. Taustamateriaali on peltipurkkeista ja oli joukossa käytetty myös vanhoja leivontamuotteja. Ostin yhden ihanan sinisen kylpyhuoneeseen ja toinen jäi harkintaan....pakko palata kyllä hakemaan se.




Pieni muistutuksen sana. Messujen sisäänpääsymaksu on 5€ ja se pitää maksaa käteisellä. Lisäksi pankki- ja muut luottokortit eivät käy kaikille kauppiaille. Mukaan kannattaa siis varata käteistä sekä ostoksia että kahvittelua varten. Kiitos Etanaellille "taloudellisesta tuesta" ja kivasta seurasta messuilla. Käykää ihmeessä kurkkimassa miten taitavia ihmisiä Suomesta löytyy. Messuilla näyttelyasettajia on peräti 370 eri puolilta Suomea. Messuilla on erillinen ruokapuoli mutta sinne en ehtinyt tänään edes kurkistaa...

4 kommenttia:

  1. Mä aloin haluta kettusukkia, kettu korviksia ja kettu rintamerkkiä, enkä ole tajunnut ennen postaustasi edes, että tykkään ketuista näin paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketut ovat lumonneet sinut Outi :) Minustakin ketut olivat tosi söpöjä....
      Jos vain huomenna ehdin poikkean uudelleen vielä messuilla :)

      Poista
  2. Nuo ketut! Pakahdun, niin kovasti haluan omat kettukarkkisukat. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin Tiia Outin lisäksi olet hurahtanut kettuihin :) Onhan ne söpöt! Ja tuo oranssi väri on ihan. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista