joulukuuta 03, 2015

Pop up ylellisyyttä Balmuirilla

Eilen olin Lumon mukana suomalaisen luksusmerkin Balmurin jouluisessa kutsuvierastapahtumassa Lauttasaaressa alkuillasta. Oululainen lifestyle-brändi Balmuir tarina on melko erikoinen siinä mielessä, että merkki on valloittanut maailmaa jo kohta kahdeksan vuoden ajan. Merkillä oli jo vankka maine ulkomailla ennenkuin Suomessa edes tiedettiin omistaja/suunnittelijoiden Heidi ja Juha Jaaran tuotteista mitään. Balmuirin liikevaihdosta 80% tuleekin Suomen rajojen ulkopuolelta. Balmuirin tuotteita on ostettu jopa Ruotsin, Qatarin ja Monacon hoveihin. Ja miksi ei olisi ostettu sillä ovathan ne äärimmäisen laadukkaita, viimeisteltyjä ja loppuun saakka mietittyjä. Tuotannossa ei silti ole tingitty ekologisuudesta vaikka materiaalit ovat maailman parhaita. Kasmiria, mohairia, silkkiä, pellavaa, alpakkaa, nahkaa...












Nyt voi hyvin pistäytyä Balmuirin pop up myymälässä Lauttasaaressa vielä huomenna ja ylihuomenna. Myynti on avoinna seuraavasti 

4.12. 11-19 ja 5.12. 10-16

Showroom tila löytyy osoitteesta Itälahdenkatu 18 A, katutasosta. Kannattaa mennä ostamaan rauhassa nyt joululahjoja välttäen ne pahimmat ruuhkat sitten ihan jouluaattoa ennen. Balmuirin ylellisiä tuotteita on ilo antaa ja saada lahjaksi. Taidan itsekin taas pistäytyä huomenna :)  Eilen keskityin enemmän katselemaan ja maistelemaan glögiä ja muita jouluherkkuja.

Kiitos Balmuirin väelle mukavasta tilaisuudesta! 




6 kommenttia:

  1. Ostin sen joululahjan, mutta lahjoin myös itseäni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin ettet pääse sieltä ulos ilman omaa lahjaa .... hyvä tyttö :)

      Poista
  2. Mun on pakko päästä kokeilemaan noita huopahattuja ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huopahatut on kivoja. Itselläni on itse asiassa kaksikin hattua mutta tulee vain käytettyä ihan liian harvoin ....

      Poista
  3. Kertakaikkiaan ihania juttuja! <3 Täälläkin Balmuirin huivi ihanasti lämmittä <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balmuirin huivit olivat niin IHANAN pehmeitä....mmmm...mmmmm.....
      Mukavaa viikonvaihdetta :) toivottavasti myrsky laantuu kohta...

      Poista