maaliskuuta 20, 2016

Palmusunnuntaita

Aurinkoista palmusunnuntaita vaan kaikille. Kummityttöni kävi ortodoksiperinteen mukaan virpomassa kummitädin jo aamuvarhaisella ja kaunista pääsiäisoksaa vastaan sitten toki pääsiäismunia pienelle virpojalle palkaksi. Pehmeän hentosia pajunkissoja oksassa, paperikoristeita, pupu ja sulkia - suloinen kuten myös virpoja "Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks oksa sulle palkka mulle." Tuossa se maljakossa nyt odottaa, että saa seurakseen aikaisempien vuosien virpomavitsat. Yhtään virpovaa trulliakaan ei meidän ovella ole tänään käynyt. Joinain vuosina lapsia on ollut ihan jonoksi saakka tai sitten en ollut kotona kun soittelivat ovikelloa.



Kaivoin esille jo ensimmäiset pääsiäiskoristeet, jotka olen ostanut Fiskarsin antiikkimarkkinoilta joskus vuosia sitten. Tämä kanaperhe on vaaleanvihreää jadekiveä ja äitikanan sekä isäkukon lisäksi viisi pienenpientä kananpoikaa. Muistan vielä kun pelkäsin koko reissun ajan rikkovani nämä ihanuudet tai pakkauspaperien mukana hävittäväni jonkun kananpoikasen purkaessani niitä pois kuljetuskääreistä. Hyvin kanat kestivät kotiin saakka ja pääsevät esille aina hiljaisen viikon alussa, joka alkaa nyt palmusunnuntaina päättyen sitten pääsiäiseen. 



Kävin eilen lunastamassa lippuni kiirastorstain perinteiseen Matteus-passioon Johanneksen kirkossa ystävältäni, joka laulaa Suomen Laulun kuorossa. Matteus-passiosta on tullut nyt pääsiäisperinne ja tämä tulee olemaan neljäs passioni. Tällä kertaa istutaan ihan edessä neljännellä rivillä paraatipaikalla. Pitää muistaa ottaa istuintyyny ja eväitä mukaan....



Takatalvi on selkeästi yllättänyt pääkaupunkiseudun ja mietin kuumeisesti miten niiden jo maasta ylösponnahtaneiden lumikellojen mahtaa käydä nyt kun on lunta? Ehkä vaipuvat hetkeksi horrokseen jatkaen taas eloaan sitten kun lämpenee. Ainakin aamuisin on jo ihanan valoisaa ja lisääntyneeseen valoon herää jo ilman herätystä. Ja mustarastaan lauluun! Voiko kauniimpaa laulua olla aamuisin ja iltaisin kuin mustarastaan huilumainen ääni...

Ai, niin tälle päivälle sattuu myös kevätpäiväntasaus eli tänään päivä ja yö ovat napa-alueita lukuunottamatta yhtä pitkiä kaikkialla maapallolla. Tämän jälkeen meillä täällä pohjoisella pallonpuoliskolla mennään huikein harppauksin kesää kohden ja valonmäärä lisääntyy päivittäin. Ja kesäaikaanhan siirrytään jo viikon kuluttua 27.3. pääsiäispäivänä.
Ihanaa - odotan jo niin kesää ja lämpöä!

Onko teillä mitään traditioita pääsiäiselle? Vietättekö kotona vai sukuloitteko? Syödäänkö pääsiäispöydässä lammasta vai kanaa?




8 kommenttia:

  1. Me ei pääsiäistä vietetä, mutta minulla on kuitenkin yksi perinne. Pakko on saada yksi Mignon muna pääsiäisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, pakko tunnustaa sulle et olen syönyt jo yhden Mignon munan :) En voinut vastustaa kiusausta kun olin kassajonossa joten ostin yhden ja söin. Mmmm.....niin hyvää!

      Poista
  2. Lumikellot kestävät lunta hyvin, onhan niiden nimikin lumikello. Nehän kasvavat vaikka hangen läpi lumisimpina talvina.

    Kesäaika on kyllä paras aika, mielestäni on ihanaa kun illat ovat valoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että lumikellot kestävät :)

      Kesää ei koskaan voi odottaa liikaa vai voinko... laskee päiviä, tunteja, minuutteja....no ei nyt sentään.

      Poista
  3. Niin kauniita asitioita kuvissa, toteaa mukihörhö. Ei ole kummempia pääsiäisperinteitä, virpojia varten varustauduttiin ja pari kokoonpanoa kävi. Rairuohot laitettu ja ehdottomasti syödään jotain hyvää, kenties sitä kanaa.

    Lampaasta on sellainen muisto, kun mummini paistoi pääsiäiseksi lammasta, niin perheen Walesin Gorgi oli viikon kauhuissaan, eikä saanut keittiöön lainkaan. Sen koommin ei kotona laitettu lammasta, ettei Ville poikaa järkytettäisi. Siksi kai lammas on jäänyt vähemmälle.

    Lumista uutta viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauroin tuolle mukihörhö sanalle Tiiuska :) Minulla on isoäidin jäämistöstä paljon kauniita vanhoja astioita mutta lohdutan sinua, että arkena meillä juodaan aamukaffet ihan mukeista. Kuvan kupit lähtivät kyllä Fidasta mukaan parilla eurolla....

      Kivoja suunnitelmia teillä pääsiäiseksi. Pääisiäisenä syödään meilläkin hyvin. Itse on ole ollenkaan lampaan ystävä joten ymmärrän hyvin Wales Gorgin kauhun. Voi poloista. Minä en pidä lampaan mausta mutta kanaa ja kalaa varmaan meillä.

      Mukavaa pääsiäisviikkoa!

      Poista
  4. Oi, miten kauniita kuvia sinulla on nyt blogissasi Marjo. Ne oikein huokuvat rauhaa ja rakkautta <3.

    Olen hieman kateellinenkin sinulle, kun pääset fiilistelemään Matteus-passioon. Olen ikuisuus sitten käynyt viimeksi kuuntelemassa sen. Traditionamme on ollut viimeisen noin kymmenen vuoden ajan viettää pääsiäinen pohjois-Suomessa, niin tänäkin vuonna. Sen vuoksi lähes kaikki pääsiäisperinteet ovat jääneet - tai ovat hyvin hyvin pienimuotoisia. Mutta joskus minä vielä pääsiäisenaikaan olen taas Matteus-passiota kuuntelemassa.

    Ihanaa pääsiäisviikkoa sinulle <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rouva Sana :) Vähän fiilistely kuvia pääsiäisviikolle...

      Matteus-passio tuli minun elämääni varmaan jäädäkseen....tai ainakin nyt tuntuu siltä. Pohjoisenkin pääsiäinen kuulostaa todella hyvältä vaihtoehdolta joten voisin kyllä sinnekin suunnata. Hiihtäminenkin olisi pitkästä aikaa ihan mukavaa.

      Mukavaa tikkutiistaita Rouva Sanalle <3

      Poista