huhtikuuta 12, 2016

Mikä mahtaa olla IN?

Lupailin jo Instagramin puolella, että Kevätmessujen osalta on tulossa vielä ihan erillistä postausta Sisusta -messuosiosta joten nyt lunastan antamani lupauksen :) Keräsin lukemattomien valokuvieni joukosta sellaisia IN-juttuja, jotka puhuttelivat minua messuilla.  

Parolan Rottinki

Rottinki huonekalut, korit ja tarjottimet ovat aina miellyttäneet minun sisustussilmääni. Rottingista tulee mieleen jotenkin lapsuus ja hauskoja muistoja. Parolan Rottingin tuotteissa näkyy vankka ammattitaito ja huolellinen viimeistely sekä korkealuokkainen raaka-aine. Vaikka mallisto uusiutuu vuosittain siellä säilyy silti mukana perinteisiä klassikoita. Olen itse muuten onnistunut löytämään kirpputorilta ison rottinkitarjottimen, joka muistuttaa noita sohvalla olevia Parolan Rottingin tarjottimia vaikkei omassani olekaan ihan yhtä korkeita reunoja. Laadukas rottinki kestää ja vain paranee vanhetessaan ja pidän siitä, että rottinkikalusteet vähän myös natisevat :) Ihan täyden kympin osasto somisteita myöden!





Kristallirouva

Huikeita saksalaisen valokuvaaja Mario Gerthin kuvista tehtyjä gobeliineja. Mario Gerth matkusti Afrikassa seitsemän vuotta kuvaten eri heimoja. Osa näistä todella intentiivisista kasvoista ja katseista on kudottu Belgiassa gobeliineihin tai tyynynpäällisiin. Kristallirouvasta on tulossa omaa postausta jossain vaiheessa koska tein myös itse ihan huikean ostoksen Kristallirouvan valikoimista.



Taito Shop

Taito Shopin tuotteita arvostan koska ne ovat suomalaisia, laadukkaita ja käsintehtyjä. Keittiöpyyhkeet, joissa on legendaarisia Ebba Masalinin koulujen vanhoista opetustauluista tuttuja perunoita, orvokkeja tai kissakelloja ovat makuuni. Metallipurkit ovat myös tyylikkäitä. Unohdin ottaa kuvan Sarvet -naulakosta, joka valkoisena varmaan jossain vaiheessa löytyy minun kodistani. Niin monasti olen sitä katsellut ja miettinyt jo paikkaakin makuuhuoneessa. 



Cilla´s

Cilla's tuotteet ovat esteettisesti kauniita arjen ilostuttajia ja mikä tärkeitä ne ovat myös vastuullisesti valmistettuja. Luomupuuvilla, kestävä kehitys ja kehitysmaiden työllistäminen ovat tärkeitä asioita. Ja mikä parasta verkkokaupan lisäksi pääsen myös aitoon pieneen kivijalkakauppaan :) Kannattaa kurkata Etanaellin elämää -blogista hyvä kuva Cilla'sin kauniista messuosastosta.






Mosa Interiors

Mosa Interiorsilla oli messuilla pienen pieni osasto ja valtava kuhina päällä koko ajan. En saanut sieltä oikein hyviä kuvia mutta sain ideoita ja aioin poiketa Tapanilassa tässä kevään aikana. Mosa Interiors myy myös paljon kehuttua virolaista luonnonkosmetiikkaa nimeltään JOIK, jota haluan ehdottomasti testata vähän enemmänkin ja totta kai ihania sisustusjuttuja.


Tutkailin Juvi Kalusteen 280cm pitkän pöydän päällä olevia ihan aitoja kakkuja messujen toisen päivän loppuhuipennuksessa, että unohdin kokonaan katsoa kenen nämä ihanat retrohenkiset napeilla varustetut sohvakalusteet oikein ovat. Tuo kelta-valkoinen "mehiläiskenno" matto on myös style. Jos joku tunnistaa tuotteet vinkatkaa kuka mahtaa valmistaa tai myydä näitä?




Kevätmessuilla näkyi hedelmäpuita monellakin eri osastolla. Hauskoja väripilkkuja mutta tuskin kovin pitkäikäisiä minun kodissani. Muistatteko kun tuskailin huonekuuseni kanssa joulun aikaan ja kyselin sen hoito-ohjeita? Huonekuuseni näyttää nyt hieman huonovointiselta ja pelkään sen pudottavan neulasensa pois kokonaan. Mitähän minun pitäisi tehdä...

Kivoja ideoita jäi hautumaan muistakin mutta tässä pääpiireittäin minun IN-lista Sisustus -messujen tarjonnasta. Kiva tapahtuma ja varmasti ensi vuonna uudelleen mukaan!





14 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja olet löytänyt. Haluaisin tällä hetkellä sisutukseen hieman luonnon sävyä ja tuo rottinki antaisi just eikä melkein sellaisen hyvän säväyksen. Minulla kokeilussa sitruunapuu ja ainakin runsaan viikon jälkeen se on vielä hengissä :D
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Satu, että pidät samanhenkisistä tuotteista. Näin keväällä iskee kyllä sellainen kodin muutosvimma päälle ja kaikkea kivaa olisi tarjolla joten täytyy vähän jarrutella mitä hankkii. Onnea sitruunapuusta!

      Aurinkoista keskiviikkoa :)

      Poista
  2. Ihania juttuja. Nyt on niin kova hinku sisustaa terassia ja ihan kaikkea. Täällä Espanjassakin sisustelen terassia koko ajan, harmi vaan, etten voi ostaa juurikaan kasveja. Situraanapuu olisi ihan huippu. No, kotiin sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma här! Eilen illalla taas visioin kotona kaiken maailman juttuja ja mietin jopa kalusteiden uudelleen organisointia kun parveketta ei voi vielä "sisustaa" ilmojen takia. Hyvää loman jatkoa teille! Nauttikaa :)

      Poista
  3. Aivan ihana kooste. Nolona täytyy myöntää, että nuo upeat kuvat ovat menneet täysin minulta ohi.
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Messuilla oli paljon katsottavaa ja todella kivoja juttuja. Itsehän vietin siellä melkein kaksi kokonaista messupäivää vaikka jätin yhden hallin väliin tai juoksin sen läpi kun rakentaminen ei juuri nyt kiinnosta.

      Aurinkoa päivääsi Outi!

      Poista
  4. Voi vitsi, nuo gobeliinit ovat todella upeita! Olen miettinyt joskus kokeilla miltä näyttäisivät omat räpsyt tekstiileinä, mutta ehkä vielä mietin asiaa Mario Gerthin töistä tehtyjä katsellessani ;)

    Olisi sittenkin pitänyt poiketa messuilla, ajattelin vaan ettei siellä mulle olisi mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mario Gerthin valokuvat ovat hypnoottisia! Ja nuo kuvat toivat gobeliinit ihan uudelle "tasolle" kun yleensä aiheet niissä ovat olleet ihan erilaisia.

      Kuvasi ovat niin hyviä, että kyllä niitä kannattaa kokeilla myös tekstiileissä.

      Poista
  5. Minäkin ihastelin Parolan Rottingin osastoa, koska olen aina ollut suuri rottinki-fani. Jopa niin, että mieheni on todennut, ettei meidän taloon mahdu enää yhtään koria ;) Niitä kun löytyy monessa eri muodossa. Meillä on edelleen käytössä lehtikorina lapsuudenkodistani peräisin oleva pyöreä rottinkikori, joka on yli 50-vuotias!

    Tuo kevyt sohvakalusto jäi minulta näkemättä, joten en voi välitettavasti auttaa valmistajan nimeämisessä. Minäkin aion mennä pitkästä aikaa käymään Mosassa, kun sain kuulla heidän laajentaneen myymäläänsä entisestään. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joten arvasin myös sinun olevan rottinki-fani :) Itselläni myös vähän samanlainen hamstraus näiden kanssa mutta minkäs sille voi kun ovat niin kauniita.

      Sohvakaluste on tosi style. Olen yrittänyt tiirailla messujen pohjakartasta kenen voisi olla mutta en vain pääse tähän käsiksi.

      Kuulin samaa Mosan laajennuksesta. Aurinkoa sinnekin ja muista puutarhahanskat :D

      Poista
  6. Ensinnäkin haluaisin nuo beiget tyynyt joissa sinertävä kukka ja noita mustia vanhanajan tyyliin tehtyjä kukkatauluja ym.ihastelinkin messuilla. Tuo nuoren miehen kuva on todella intensiivinen, pysäyttävä.

    Mukavaa päivää Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ebba Masalinin taulujen aiheet sekä pyyheissä että kaitaliinoissa ovat todella ihania. Itseäni jäi messuilla sisustuspuolella kutkuttamaan tosi moni juttu. Ja kevät saa aina kotona sisustajan heräämään :)

      Hauskaa loppuviikkoa Tiia!

      Poista
  7. Olipa kiva kooste. Mainioita juttuja olet löytänyt. Mielenkiintoinen tuo nuoren miehen katse, pelottavakin. Ja ihania perhoseasioita!
    Kevätmessut inspiroivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kum pidit Tuula :) Monia asia puhutti mutta nämä tähän kerätyt eniten. Kevätmessu oli mielenkiintoinen tapahtuma ja varmasti tulen ensi vuonna menemään myös mukaan.

      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista