kesäkuuta 12, 2016

Hyvää Helsinki päivää

Vaikka pidän itseäni espoolaisena olen silti sydämeltäni todella suuri Itämeren tyttären Helsingin fani. Vietin sitä paitsi viisi ensimmäistä elinvuottani maamme ihanassa pääkaupungissa - ensin Taka-Töölössä ja sitten Etelä-Haagassa. Okay, pakko myöntää etten ole koskaan asunut ihan ytimessä :) 
Helsinki päivää on vietetty vuodesta 1959 ja minulle tästä päivästä tulee aina mieleen edesmennyt isotätini Aili-täti. Maalta kaupunkiin muutettuaan hän asui koko elämänsä Helsingissä mm. ihanan vanhassa WSOY:n talossa Bulevardilla Ruttopuiston laidalla ja myöhemmin Albertinkadulla. Aili-tädin kanssa käytiin lapsena monissa Helsinki päivän tapahtumissa Kauppatorilla, Senaatintorilla ja Esplanadilla. Sain aina syödä jäätelöä ja muitakin herkkuja kun kaupungilla oltiin juhlimassa. 

Lapsena sitä katsoi Helsinkiä ehkä vähän erilaisin silmin ja mietti miten pieni ja vaatimaton meidän pääkaupunki on. Täällä ei ollut korkeita pilvenpiirtäjiä ja isoja rakennuksia kuten jossain muualla. Ja kun pääsin ensimmäistä kertaa matkustamaan vanhempien kanssa Tukholmaan sen jälkeen stadi tuntui todella tuppukylältä. Tähän saattoi toki vaikuttaa se, että Ruotsiin olivat rantautuneet jo kaikki sellaiset vaatemerkit ja muotijutut, joita me teininä Suomessa vasta olimme kuulleet tai lukeneet lehdistä. 

Kun minä olin teini ei internettiä ollut edes keksitty vielä eikä edes kännykkään :D Mutta teininä piti ehdottomasti päästä matkustamaan stadiin ja se oli juhlapäivä kun sain mennä ostamaan syntymäpäivä rahoilla itsenäisesti kengät stadista itselleni. Tosin ostin niin korkeat kengät, että äiti lähetti minut seuraavalla bussilla vaihtamaan ne vähän maltillisemmalla korolla varustettuihin, että voisin mennä kengillä myös kouluun. Ja Helsinki oli ja on stadi ei Hesa :)

Tein pienen kuvakollaasin minulle rakkaista paikoista Helsingissä. Jotkut kuvista ovat uusia, osa on koneen uumenista kaivettuja ja saattanut esiintyä jo blogissakin. Paljon kuvia oli pakko karsia pois kun niitä "sydäntä lähellä olevia juttuja" vain oli niin paljon ♥

Mistä sinä pidät Helsingissä? Onko sinulla taloja tai rakennuksia Helsingissä, jotka koet itsellesi tärkeiksi tai rakkaiksi? Onko sinulle joku muisto liittyen Helsinkiin, jonka halusiaisit kertoa?

Hyvää Helsinki päivää kaikille. Radio Aallon konsertti on alkanut jo mutta kestää klo 22.00 saakka ja se on täynnä hyviä artisteja. Robin on jo mennyt mutta vielä ehtii kuuntelemaan monia muita - Anssi Kela, Maija Vilkkumaa, Sanni, JVG, J.Karjalainen, Cheek, Juha Tapio.

♥ With love to Helsinki ♥

Kauppatori ja Kolera-allas

Raitiovaunut tai kotoisammin raitsikat

Espan puisto kaikkina vuodenaikoina

Lauttasaaren, Larun rannat ja kalliot

Talvipuutarha ja erityisesti ruusujen aika kesällä 



Tuomarinkylän kartanon pellot ja stadissa ollaan vieläkin

Koffin uljaat hevoset

Ikinuori Havis Amanda ja vappu

Suomenlinnassa samoilu 

Manta vähän erilaisessa miljöössä Hotelli Mantan aikaan

Jäätelön syöminen kesäisessä Kaivopuistossa

Hietaniemenranta ja meri

Kaivopuisto on kaunis talvellakin ja Uunisaari sekä Liuskesaari

Töölönlahden vanhat huvilat

Finnair Wheel ja muuttuva rantamaisema Kauppatorilla

Kauppatori ja Vanha Kauppahalli - lokitkin kuuluvat Helsinkiin

Suomenlinnan lautta ja lyhyt merimatka

Taide Helsingissä - tämä kaveri on siirtynyt jo Jätkäsaareen

Kansallismuseo ja kaikki sen aarteet - karhupatsas 

Kruunuhaka ja vanhat talot 

Kesärannan maisemat ja merellinen ympäristö

Katajanokan jugend alue - niin huippua

Merenrannat - en voisi elää sisämaassa juuri tämän takia

Pohjoisrannan kauniit vanhat purjeveneet

Rajasaaren koirapuisto - ihan huippupaikka myös meille ihmisille

Ravintolapäivä Helsingissä - iloinen ihmiset yhteenkeräävä tapahtuma, 
joka harmikseni loppui

Suvilahden alue ja Flow festivaalit

Kivijalkakaupat ympäri kaupunkia 

Uspenskin katedraalin upeus ja kauneus

Vanhan kirkon puisto, Ruttopuisto 

Helsingin upeat yksityiskohdat - arkkitehtuuri

Senaatintori, kesällä, keväällä, syksyllä ja talvella 

19 kommenttia:

  1. Vitsi vieköön minähän vuonna olet syntynyt, koska täällä vietetty elämän ensimmäiset 21-vuotta Taka-Töölössä. :) Ollaankohan me pieninä tavattu, asuttu naapurissa, tästä pitää keskustella joskus lisää. <3

    Helsinki on paras niin vaan se on, tosin oli aika 33-vuotiaana, kun olin tukkatäynnä stadia. Stadin baarit oli nähty ja samat paikat koluttu tuhanteen kertaan ja oli vaan aika vaihtaa laveammille vesille. Nyt Helsinki on koti jonne palata ja vähän myös eksoottinen, koska täältä böndeltä sinne matkaan. :)

    Leppoisaa sunnuntaita Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, muutin pois Taka-Töölöstä kun olin 8kk :) Olin ihan taapero niihin aikoihin joten muistikuvia sieltä ei ole.

      Helsinkiä on itsekin alkanut arvostaa kun ikää on karttunut lisää. Juurikin sitä Helsingin merellisyyttä, kauneutta ja "pienuutta". Tosin onhan meillä nyt stadissa asukkaita 630 752 (tarkistin just koneelta). Se on aika paljon mutta hieman vähemmän kuin vaikka Amsterdamissa, jossa asukkaita on 743 905 (kertoi viisas Google). Silti Amsterdam on paljon hektisempi kun pinta-alaa vähemmän. Arvostan Helsingissä myös sen koko ja sitä ettei ihan hirveitä ruuhkia synny.

      Mukavaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  2. Minäkin olen asunut Helsingissä 12 vuotta. Ensin Pohjois-Haagassa ja sitten Konalassa, ihan keskustaan en koskaan kaivannut. Täytyy kyllä sanoa, että siellä keskustassa on mielestäni ne kaikkein kauneimmat talot!
    Hyvää Helsinki päivää ja ihanaa sunnuntaita Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kuulla, että sinullakin takana asumista Helsingissä ennen Espoota. Keskustan talot ovat todella kauniita mutta keskustassa hetken töissä olleena vakuutan, että siellä on myös ongelmia lumen ja parkkipaikkojen kanssa.

      Hyvää sunnuntai iltaa Outi <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Uskon, että osaat myös arvostaa Kuala Lumpurin ja Shanghain jälkeen pikkuista Helsinkiämme.

      Poista
  4. Minulle taas Helsinki oli lapsena ja nuorena jotain tosi suurta ja mahtavaa. Olen Mikkelissä asunut 19.5 vuotta elämästäni ja pääsin Helsinkiin hyvin harvoin. Helsingissä oli kaikkea sitä, mitä Mikkelissä ei ollut. Sittemmin muutin pääkaupunkiseudulle, mutta Helsingissä en ole missään vaiheessa asunut, vaan ensin Vantaalla, sitten Espoossa ja nyt taas Vantaalla.

    Espan puiston pilkkuiset puut näyttävät kivoilta. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti Helsinki on ollut todella iso kaupunki kun sitä olet katsonut Mikkelistä käsin (joka muuten on hurmaava kesäkaupunki). Me kiersimme perheen kanssa kun olin lapsi aina kesäisin ympäri Suomea ja pohjoismai. Siinä oppi näkemään hyvin Suomea eri puolilta ja niitä pienempiäkin kaupunkeja ja paikkakuntia. Vaikka kiertäminen joskus (varsinkin murrosiän lähestyessä) tuntui vähän tylsän olen äärimmäisen kiitollinen vanhemmille, että näin on tehty. Olen nähnyt tosi paljon kiinnostavaa Suomesta ja oppinut samalla myös maantietoakin. Osaan sijoittaa yllättäviäkin paikkoja kartalle :)

      Pilkkupuut oon kivoja joo ja varmasti syksyllä HAMin näyttely on myös todella MUST TO SEE.

      Mukavaa viikkoa sinullekin ja kiitos kivasta kommentista :)

      Poista
  5. Helsinki-päivää vietimme Hernesaaren Löylyssä kahvitellen, Hernesaaren rannassa lounaalla ja vielä vanhojen siilojen luina kuvaillen. Rakas kotikaupunki näyttää näin kesällä kauneimmat kasvonsa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PÖH...en ole onnistunut pääsemään vielä Löylyyn. Kaksi kertaa jo yrittänyt mutta aina täyttä. Varmaan tulossa kivaa postausta teidän Helsinki päivästä....
      Helsinki vaan on niin ♥

      Poista
  6. Onpa kivoja kuvia. :) Minä asuin 5 ensimmäistä vuotta Helsingissä. Vanhemmiten kaipaa aina yhä enemmän meren tuoksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, että sinäkin olet ollut helsinkiläinen joskus vaikka nyt kulkeutunut kauemmas. Merta ilman en osaisi elää. Meren ääni ja kuohut ovat rauhoittavia.

      Poista
  7. Todella hienoja kuvia kauniista Helsingistä! Helsinki-päivää ei ole tullut viime vuosina erityisemmin vietettyä, mutta aiempina vuosina lasten ollessa pieniä ja ennen omia lapsia kummipoikani kanssa, tuli osallistuttua moniin tapahtumiin.

    Minullalla olisi niin paljon muistoja kerrottavana Helsingistä, että niitä riittäisi varmaan kirjaksi asti, olenhan syntynyt Helsingissä ja täällä myös nykyään asun. Välillä tuli nuorena aikuisena asuttua muutaman vuoden muuallakin. Olen asunut Helsingissä niin monessa paikassa ihan stadissa ja sitten laitamilla, että olen monesti ajatellut vanhojen kotitalojeni ohi kulkiessa ajatellut, että voisin ottaa niistä ulkoapäin kuvan ja sitten tekisin blogiin jonkun sarjan vanhoista asuinpaikoistani. Monihan niistä on muuttunut ja varsinkin ne paikat, joissa asuin pienenä. Mutta olen saanut huomata, että myös nuoruuteni asuinympäristöt ovat muuttuneet, esim. Hernesaaren rannat, joissa nuorena ulkoilutin koiraani, kun asuin Hernesaarenkadulla. Paavo-koirani kanssa asuin myös Töölöntorin kupeessa ja sieltä muistan erityisellä lämmöllä Sibeliuksenpuiston ja Rajasaaresta Taivallahteen ulottuvan rantatien, jossa tuli paljon ulkoiltua.

    Nyt aikuisena arvostan Helsingissä erilaisia asioita kuin nuorena ja monet niistä ovat samoja kuin sinulla Marjo, erityisesti kulttuuritarjonta. Käyn harvemmin keskustassa (tai no, kerran viikossa fysiterapiassa) ja lähden täältä Hesan uloimmalta laidalta stadiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, että ole asunut Hernesaarenkadulla :) Olet ollut melkein merenrannassa tai ainakin näköetäisyydellä siitä ---- WAU!!!!
      Tätini asui aikoinaan Mamma Rosan talossa ja muistan paikan kyllä lapsuudestani hyvin. Uma tädin luona sai aina tehdä kaikkea sellaista, joka kotona ei missään tapauksessa olisi ollut luvallista. Muistan, että siellä poltettiin paljon kynttilöitä, syötiin popcorneja ja kuunneltiin musiikkia.

      Itse olen oppinut näkemään Helsingin kauneuden - arkkitehtuurin, puistot, patsaat jne. vasta aikuisena ja myös arvostamaan niitä. Lapsena/nuorena sitä tuijotteli ihan eri asioita. Kulttuuri toki harrastettiin silloin paljon vanhempien ja sukulaisten kanssa.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Funky and Fifty :) Stadi on vaan niin ihana <3

      Poista
  9. Aika vähän espoolaisena tulee sittenkään Helsingissä käytyä, mutta eilen sentään satuimme hyödyntämään Helsinki-päivän museoiden ilmaisuutta kiertämällä Seurasaarta ja tutustumalla sen tämän kesän nykytaiteen kurssiin. Oli muuten oleva! Yritän saada blogiimme juttua siitä lähitulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis tietysti näyttelyyn, ei kurssiin :-)

      Poista
    2. Vaikka olen henkeen ja vereen espoolainen minulla on aina erityinen paikka sydämenssä Helsingille. Seurasaari on ihan huippupaikka mutta viime kesäisen päiväreissun jäljiltä oli koira täynnä punkkeja - huonoa tuuria ehkä mutta harmitti.

      Onko Pirkko Seurasaaressa nykytaiteen näyttely? Siinä uudessa talossa siellä keskellä lähellä uimarantaa? Täytyypä poiketa - kiitos vinkkauksesta ja kurkkaan blogiinne myös!

      Poista