heinäkuuta 26, 2016

Pollin Piha - kesäkeidas Taivassalon maalaisidyllissä

Jos olet kesälomamatkallasi liikkeellä Varsinais-Suomessa ajellen tietä 192 kannattaa ehdottomasti pitää ainakin kahvikupin mittainen tauko. Kustavin tien välittömästä läheisyydestä Lahdenperäntieltä nimittäin löytyy aivan hurmaava kesäkeidas Pollin Piha. Me poikkesimme tänne Seilin saarireissun jälkeen viime lauantaina. Olin kuullut tästä paikasta ylistäviä kommentteja Mietoisissa asuvalta ystävältäni ja nähnyt mielenkiintoisia valokuvia pihapiirin rakennuksista. Pollin Pihaan oli ihan pakko siis päästä myös itse piipahtamaan ja kun kerran suunnalla oltiin niin mikä ettei! Ja totta puhuen meillä oli myös aivan sudennälkä saariseikkailumme jälkeen...


Pollin Pihaa isännöivät nelikymppinen aviopari Milla ja Antti Lahdenperä. Antin kotitalon naapurissa ollut Pollilan tila tuli myyntiin ja pariskunta osti sen rakennuksineen itselleen 2007. Heillä oli alunperin ajatuksena vain kunnostaa tilan rakennukset ja myydä se sitten eteenpäin. Antti kertoi, että Pollilan päärakennus oli todella alkuperäisessä kunnossa kun he sinne ensi kertaa astuivat sisälle. Tuntui siltä kuin olisi palannut kauas menneisyyteen, jatkoi Milla. Taloon ei tullut juoksevaa vettä mikä ehkä oli ollut myös talon pelastus. Talo oli hyvin "luomukunnossa" eikä sinne oltu tuotu mitään uusia hengittämättömiä materiaaleja pilaamaan talon ilmanvaihtoa. Upea juttu! Rakennuksen kivijalka oli suorassa ja ehjä vaikka maalipinta olikin rapistunut aikojen saatossa talojen seinistä ja kattoja pitäisi uusia. Kauppaan kuuluivat myös kaikki tilan kalusteet ja esineet. Mietin tässä vaiheessa itsekseni, että olisi ollut todella upeaa nähdä tila juuri siinä kunnossa kun se on ollut Millan ja Antin se ostaessa. Sormeni kun alkavat aina syyhyämään nähdessäni vanhaa... 

Pikku hiljaa remontoinnin edistyessä rakennus rakennukselta oli pariskunnalla syntynyt idea tehdä tänne ehkä joku pieni kesäkahvila ja siitä se sitten lähti. Useimmat hyvät asiat lähtevät ehkä kehittymään vähän "puoli vahingossa ja nälkä kasvaa syödessä" -tyylisesti. Nyt Pollin pihapiirissä on todellinen kesäkeidas ja pariskunta itse pitää sitä kesäkuukausina auki keskiviikosta sunnuntaihin. Muinakin aikoina tiloja on mahdollista vuokrata ryhmille vaikka kokouksiin, koulutuksiin, juhliin ja majoittumiseen. Pollin Pihan sijainti on hyvien kulkuyhteyksien päässä ja Turkuun sekä Uuteenkaupunkiin on lyhyt matka. 


Pollin Pihassa on todella mielenkiintoiset punamultaiset rakennukset, joille on annettu nimet Rengin tupa ja Piian vintti. Väritys seiniin on hankittu paikalliselta Louhen väriltä ja se on punamulta keittomaalia - juuri sellaista jota aidossa suomalaisessa maalaismaisemassa pitääkin olla. Näihin rakennuksiin on kerätty ja kunnostettu tilalta löytyneitä esineitä näytteille esittelemään elämään maaseudulla 1900-luvun alkupuolella. Näyttelyt on koonnut Antin äiti ja esineitä sekä tekstiileitä ja vaatteita on tuotu myös Lahdenperän omista kokoelmista. 



Rengin tuvan pöydällä oli vanhoja Klubi ja Astor savukelaatikoita sekä Central tulitikkurasia. Sängyn vieressä ajalle tyypillinen puinen matka-arkku, jossa kauniisti laskotettuna puhtaat viirulliset flanelliset alusasut viikonloppua varten. Naulassa roikkui rengin huopahattu ja parempi takki, jonka rintataskusta pilkotti joku ajan lehti rullalle käärittynä. Siististi sijatun vuoteen yläpuolella se perinteinen seinällä pidettävä renginkaappi (jota me vanhaan tavaraan hurahtaneet kyttäämme nyt kirpputoreilta ja vanhojen tavaroiden liikkeistä kieli pitkänä) ja huoneentaulu tekstillä "Jos sinä vesissä kuljet niin minä olen sinun kanssasi." Hyllyllä myös hiirenloukku sillä hiiriä saattoi yöllä rapistella nurkissa. Ja totta kai niitä miehisiä juttuja kuten höyläpenkki, pokasaha ja erilaisia työkaluja. Oli siellä ovensuussa halonhakkuu pölliin iskettynä myös kaksi kirvestä :)




Piian vintillä oltiinkin vähän naisellisemmissa ja hempeämmissä tunnelmissa. Aivan huikeita käsinkirjailtuja tekstiilejä sillä tulihan jokaisella naimaikää lähestyvällä naisella olla oma kapiokirstu. Nostan hattua Antin äidille, että hän on saanut ehkä keittämällä ja muuten pyykkäämällä näitä upeita vanhoja pöytäliinoja, ikkunaverhoja, yöpaitoja, pyyheliinoja jne. tänne esille. Ne näyttivät niin hyväkuntoisilta ja puhtailta kaikki. Olen itse törmännyt siihen, että vanhemmat tekstiilit ovat pitkään pakassa olleessaan haurastuneet ja niihin on jopa tullut taitoskohtiin reikiä. Myös kahvi- ja teetahroja on vaikea saada niistä pois. 


Piian vintillä oli esillä paljon vanhoja vaatteita ja jopa aito lottapuku! Se kaunis Singerin koristeltu ompelukone tottakai ja vanhoja ompelutarvikkeita. Alakerran kangaspuissa kudottiin mattoa. Seinillä oli käsinsolmittuja värikkäitä ryijyjä luomaan kodikkuutta piioille. Myös ihana rukki tykötarpeineen nähtiin. Entäs se seinällinen vanhoja Arabian kahvikuppeja? Olisin voinut viettää sen edessä pidemmänkin ajan koska esillä paljon sellaisia malleja, joita olen nähnyt vain Arabian todella vanhoissa kuvastoissa. 



Piian vintin alakertaan oli kerätty paljon keittiötarvikkeita: siivilöitä, kakkumuotteja, perunanuijia, aterimia, laseja, lautasia, Karhulan Lasin säilytyspurkkeja ja paljon muuta ihanaa "antiikkimessu tavaraa". Esillä myös paljon mielenkiintoisia kirjoja ja kirjasia: Lyhyt maitotalousoppi, Kotieläinten terveys- ja sairashoito, Kanaoppi, Pellervo lehtiä.... Ihailin myös puisia juustomuotteja, joita näytti olevan montaa eri kokoa. Seinällä roikkui myös halsteri ja tuli elävästi mieleen kalojen halstraaminen lapsuudesta isovanhempien kesämökillä. 



Pakko tunnustaa, että tällaisessa vanhassa miljöössä minulta katoaa ajan ja paikan taju kokonaan mutta onneksi nälkä oli jo sen verran kova, että kiertäminen jätettiin ja siirryttiin eteenpäin Pollin Pihalla. Vanhoja työkoneita on myös ulkona ihailtavana. Pollin Piha on varsinainen talomuseo. 



Pollin Piha tarjoaa herkullista Isännän kermaisaa kalakeittoa, jossa mielestäni maistui kivasti myös valkosipuli. Keittolounaaseen kuului maidon ja veden lisäksi myös kahvi sekä tummaa saaristolaisleipää, jonka päälle sai tyrnivoita. Tyrnimarjasta tuli jännän kirpeä maku ja sopi yhteen myös hyvin saaristolaisleivän kanssa. Emännän erikoisuuksia ovat tyrninmarjakakku ja Pollin Brita. Todella herkullisia leivonnaisia! Kahvila sijaitsee 120 vuotta vanhassa navetassa mutta me päätimme nauttia kesäterassilla herkullisen ateriamme. Samalla saisimme katsella myös pihapiiriä ja kauniita maisemia. 




Pollin Pihalta löytyy myös erillinen Spa ja wellness uudisrakennus, jossa ovat saunatilat sekä naisille että miehille. Terassilla mukavia istuskeluryhmiä saunomisen jälkeen tai vilvoitteluun. Voi myös pulahtaa poreilevaan paljuun tai viileään altaaseen. Saunatilaa on mahdollista vuokrata halutessaan. 




Jos halipula iskee Pollin Pihasta löytyy kolme ihanaa leonberginkoiraa, joita voi käydä huoletta silittelemässä tai rapsuttamassa vähän. Koirat ottivat kuumana kesäpäivänä oikein mielellään hellittelyä ja halailua vastaan. Ihania karvaturreja kaikki kolme!



Jos haluaa shoppailla jotain niin siihenkin on mahdollisuus. Navettavarakennuksesta löytyy alakerrasta ekologisia naisten- ja lastenvaatteita. Materiaaleina on käytetty hamppua, luomupuuvillaan, bambua ja kierrätettyä polyesteriä. Tarkemmat tuotemerkit löytyvät Pollin Pihan omilta nettisivuilta. Muutakin ostettavaa löytyi hyllyistä. 



Meidän vierailumme aikana isäntä soitteli pianoa ja lauleli kahvion asiakkaille. Jossain vaiheessa lavan otti haltuun kahvion kesätyöläinen haitarinsa kanssa. Pollilla Areenaksi kutsutussa vanhassa ladossa nähdään vielä muitakin esiintyjiä kuten Saara Aalto ja Pepe Willberg tänä kesänä. 

Pihapiiristä starttaa myös MTB green race maastopyöräilyn SM-kilpailut elokuussa. Kirpputorilla on myyjiä ja siellä voi käydä penkomassa jos vaikka jotain vanhaa löytäisi. Unohdin kokonaan piipahtaa siellä tilan vanhassa päärakennuksessa, jossa ovat kokous- ja majoitustilat mutta niistä löytyy hyviä kuvia ja lisätietoja netistä. Kaikkea ei vain ehtinyt ja muistanut...



Me kiitimme Millaa ja Anttia vieraanvaraisuudesta ja hyvästä esittelystä ja yritimme olla kolhimatta Antin juuri syntymäpäivälahjaksi saamaa pyörää. Ihana paikka ja varmasti Marjon matka tulee suuntautumaan tänne vielä uudelleen! Kyllä tällainen paikka voittaa mennen tullen tusina huoltoasemaketjujen taukopaikat ja tarjonnan. Ja on mukava tukea paikallisia yrittäjiä! 




















































16 kommenttia:

  1. Olen moonta vuotta ajanut mökille Pollin pihan ohi... Pitääpä seuraavalla kerralla poiketa. Kiitos kovasti esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) Ensi kerran kun ajelet mökille niin höllää hetkeksi kaasujalkaa ja kurvaa Pollin Pihaan. Vaikka lohikeitolle. Mukavaa kesänjatkoa :)

      Poista
  2. Olipa monipuolinen paikka. Hurjan paljon kaikenlaista nähtävää. Paikka on varmasti käymisen arvoinen. Itse poikkean aina mieluumminen tälläiseen paikkaan kahville kuin ketjuhuoltamoille. Näissä paikoissa on oma viehätyksensä. Kiitos jälleen kivasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän oli sellainen paikka, jossa olisin itsekin voinut olla pidemmän aikaan mutta sulkemisaika lähestyi joten minulta jäi tuo kirppispuolikin katsomatta päärakennuksen lisäksi. Olen samanlainen kuin sinä, että mieluummin sellainen paikka joka ei "tusinatavaraa" pysähdykselle....
      Mukavaa loppuviikkoa :)

      Poista
  3. Hauska paikka! Harmi ettei aika retkipäivänämme antanut myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin ja harmitti ettei Nauvo-Korppoo päiväämme mahtunut.
      Mennään joku toinen kerta yhdessä uudelleen tänne ellet Siipan kanssa...

      Poista
  4. Tosi kiva paikka! Kehuja olen kuullut, mutta emme ole käyneet. Nyt kehut ymmärrän! Hieno "museo". Ovatpa tehneet arvokasta työtä siellä, kun ovat tallentaneet kaikkea vanhaa. Ja on sisustussilmää asetella tavarat noin. Ihastuttava miljöö. Tuonnekin jossakin vaiheessa... Kesä-Suomi tarjoaa elämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museo osuus oli kuin ihan "oikeassa museossa" eli esillepano ja esineiden kunto hyviä. Tekijällä ollut myös silmää tehdä ja luoda erilaisia "interiöörejä" - tästä minä alan ihmisenä erityisesti pidin. Lisäksi tavaroissa oli kiinni hauskoja lappuja "Näitä käytti Paavo-veli, joka toimi parturina." tukanleikkuu vehkeissä jne.

      Kesä-Suomi ja Suomi ylipäätänsä tarjoaa ihan huikeita paikkoja kun vaan löytää ne. Ai, miten niin äidinmaidossa imenyt itseensä Suomenniemen kiertämisen ristiin rastiin :D

      Hauskaa loppuviikkoa Tuula!

      Poista
  5. Näyttää kivalta ja mielenkiintoiselta paikalta. Ihailen noin ahkeria ihmisiä, jotka kunnostavat ja säilyttävät vanhaa historiaa jälkipolvien nähtäväksi ja luovat myös uutta ka omaa. Kiitos kun kerroit paikasta, toivottavasti jonain päivänä tulee tilaisuus poiketa Pollin pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että pääset tänne käymään. Vaikka teidän ensi kesän matkailuauto turneella. Tiedän, että sinä olisit myös viipynyt tuolla "museohuoneissa" kuolaten.

      Aurinkoa loppuviikkoosi!

      Poista
  6. Wau miten kivoissa paikoissa olet taas käynyt ja kun rakastan kaikkea vanhaa, niin upeaa, että tälläisiä paikkoja on. <3 Aurinkoa viikkoon Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia...."Marjo oli reissunainen..." kirjoitti joku mun Facebookin joskus...taidan olla aika liikkuvaista sorttia... :D
      Aurinkos Tiia!

      Poista
  7. Hieno postaus!

    Tykkään siitä että näitä pieniä yrittäjiä tuetaan, ja tietoisuutta hyvästä palvelusta ja kivoista paikoista jaetaan somessa. Hyvä Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Kuten tuolla kirjoittelin itse myös haluan tukea yrittäjyyttä ja tällaisia elämyksellisiä paikkoja. Huolsikat ovat ihan ok tankkauspaikkoja mutta jos haluan jotain kivaa ja erilaista menen tällaiseen paikkaan.

      Poista
  8. Hieno esittely paikasta, joka on itselleni erittäin tuttu. Meillä kun on mökki Taivassalossa, niin tuon ohi on tullut ajattua aika monta kertaa ja poikettukin. Tosin kalakeitto on vielä maistamatta. Aina lasten kanssa ihastellaan heidän maillaan laidunnettavia Black Angus -lehmiä, kun ajetaan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Cride, että tunnet paikan :) Taivassalossa olimme viime viikonloppuna ja taas menimme Pollin Pihan ohi ja tällä kertaa nähtiin myös Black Angus -lehmät :D Suloisia otuksia siellä niityllä.

      Poista