heinäkuuta 20, 2016

Puoti pullollaan hurmaavia tyynyjä

Huhtikuisilla Kevätmessuilla minun kaltaiseni koirahullu juoksi pää kolmantena jalkana nähdessään tällaisia suloisia russeliriiviö tyynyjä yhdellä osastolla. Lähempi tarkastelu osoitti, että olin rynnännyt Kristallirouvan standille. Kristallirouva on Pohjoismaiden suurin kristallitukku ja -myymälä Helsingissä. Jos haluaa poiketa heidän kivijalkakaupassaan löytyy se Museokadulta suoraan Storyvillen seinän takaa. Messuosastolla kimalsivat kauniit kristallit kilpaa ja vaikka minkälaisia ihanuuksia olisi ollut tarjolla. Vaikka olenkin suuri kristallifani en pystynyt nyt keskittymään yhtään kimaltaviin kiviin kun nämä gobeliinityynyt ja tyynynpäälliset veivät kaiken huomioni.



Ystävällinen rouvahenkilö (jonka nimen olen valitettavasti unohtanut) kertoi minulle, että Kristallirouva tuo yksioikeudella maahan gobeliinitekniikalla kudottuja korkealaatuisia ja kestäviä sisustustyynyjä ja seinävaatteita. Näistä seinävaatteista kirjoittelinkin jo aiemmassa Kevätmessut postauksessa, johon pääset tästä klik


Koirat olivat ihan älyttömän suloisia tyynynpäällisissä. Löytyi russeleiden lisäksi mopseja, beagleja, dalmatialaisia, bernhandilaisia vaikka mitä muitakin rotuja. Entäs sitten ne joogaavat koirat, joista tuli mieleen oma russelini, jotka nukkuu mitä ihmeellisemmissä asennoissa. Pentuna sillä oli tapana nukkua eteisen lattialla siten, että puolet koirasta oli pystyssä seinää vasten ja takajalat siis kattoa kohden seinään nojaten. Tuollaiset "jooga-asennot" kyllä vaativat notkeutta ja hyvää lonkkien avattavuutta. Koiria näytti myös lentävän, moottoripyöräilevän, autoilevan, veneilevän ja ajavan skoottorilla näissä gobeliinikudotuissa tyynyissä. Tai sitten koira poseerasi tyynyn kyljessä päällään hieno puku tai se oli puettu Napoleoniksi. Ihan huikeita ja miten hyvin nämä oli tehty. 


Ja sitten silmiini osui tyynynpäällinen, joka olisi voinut olla meidän Minnie! Valkomusta russeli, hyvin mustalla päällä varustettuna ja kaulassa punainen kaulapanta. Arvatkaa vaan lähtikö tämä Marjon matkaan? Ei liene vaikea kuvitella, että olisin yksinkertaisesti vain pystynyt vastustamaan tätä ihanuutta. Miten tuo suunnittelija on voinut kutoa minun koirani kuvan tuohon tyynyyn...? 


Jos koira-aiheiset tyynyt eivät nappaa niin löytyihän Kristallirouvalta paljon muutakin kivaa. Kissa- tai hevosihmisille myös omia tyynyjään varustettuna erilaisilla hahmoilla. Eksoottisia lintuja värikkäissä tyynyissä ja taisi siellä joukossa olla aina yhtä trendikäs pöllö tyynykin.

Äärimmäisen kauniita isoilla kukilla ja perhosilla varustettuja sinipohjaisia tyynyjä. Näin vähän vastaavia kuin nämä myynnissä Amsterdamissa ja saattoivat itse asiassa olla ihan näitä samojakin. Tuo sininen väri oli huikean kaunis yhdistettynä punaisen eri sävyihin. 


Myös golffaajat olivat vintage henkisissä asuissaan ja pelivälineissään päässeet tyynyjen aiheiksi. Purjehtijoita varten oli arkkureilla ja purjeveneillä varustettuna malleja. Kurkkasin Kristallirouvan nettisivuille hetki sitten ja huomasin, että siellä kerrotaan valikoimissa olevan 680+ erilaista tyynyjä. Luulisi, että siinä olisi valinnanvaraa riittävästi :)


Nuo ylähyllyllä olevat hieman kuninkaallisia vaakuunoita muistuttavat tyynyt olivat myös hauskoja. Ja kenkä- sekä käsilaukkufriikki - kuten minä - olisi myös voinut ostaa itselleen korkkarityynyn. Tyynynpäällisten materiaali on 50% viskoosia, 32% polyesteriä ja 18% puuvillaa.


"Tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään kovin tärkeätä." toteaa kiinalainen sananlasku. Tässä tyynyssä oli melkein kaikki tarpeellinen siihen puutarhanhoitoon. Ihanat punaiset hanskat! Puutarhatyyny voisi sopia muutamallekin ystävälleni, joiden intohimo on kyykkiä kitkemässä ja kupsuttamassa kukkapenkkejä päivästä toiseen...lopputuloksena aivan huikean kaunis puutarha!


Kristallirouvan tuotteita voi ostaa myös netin kautta tästä. Itse pidän kivijalkakaupassa asioinnista joten piipahdin vielä messujen jälkeen puodissa hakemassa oman russelityynyni. Eikös tässä ole yhdennäköisyyttä? Identical twins indeed :)

Kiitos Kristallirouvalle mukavasta esittelystä sekä messuilla että Museokadulla!


Blogipohjassani on tapahtunut muutoksia eli uusi template on ladattu tänään Lumon avustuksella! Suurkiitos kärsivällisyydestäsi ja ajastasi  Ihan kaikkeen en ole vielä tyytyväinen joten blogini on hieman vielä keskeneräinen. Kärsivällisyyttä toivoisin ja pysykää kuulolla vaikka erilaiselta näyttääkin nyt. Kyllä se tästä ajan kanssa korjaantuu... 








10 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää!

    Russelityynyhän on ilmiselvä Minnien dobbelgänger!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni ja ilman sinun apuasi en olisi selvinnyt. Oot mun IT-guru!!!
      Oikein pelästyin kuin näin tämän tyynyn....MINNIE käynyt mallina tekijälle :)

      Poista
  2. Ihana, samikset! :D Eläintyynyt on tosi kivoja, perhosilla koristettu hempeys iski minuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ihan samikset :) joten eihän tätä voinut jättää ostamatta. Tiedätkö, että mulla on aika ajoin sellainen tyynymania. Olisi toki helpompi ostaa vain tyynynpäällisiä (joita Kristallirouvasta pystyy ostamaan) kuin kokonaisia tyynyjä. Esim. Indiska ja Hemtex myyvät aina kokonaisen tyynyn ja mihin niitä nyt sitten tunkee....

      Poista
  3. Miten suloinen tuo alin kuva! <3 No arvaa kyllä vaan kolahtaa ja miltei huolisin kaikki!

    Kivaa viikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin Tiia, että kolahtaa tuollaiseen eläinystävään kuin sinä <3 Oli minullakin pitelemistä itsessäni ettei taas mopo karannut puuhun...
      Kivaa loppuviikkoa myös sinne :)

      Poista
  4. Saman valmistajan bongasin minäkin kevätmessuilta, niin ihania tyynyjä ja kuoseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli Heli kivoja kissatyynyjä myös - wink wink! Kurkkaan nettikauppaan niin ehkä teilläkin on kohta uusi tyyny tai useampi. Kivaa loman jatkoa - nauttikaa!

      Poista
  5. Tosi upeat tyynyt,mutta kaikkein upein on suloinen Minnie:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se todella söpö sekä aitona että myös tyynyssä :D

      Poista