elokuuta 23, 2016

Pastilli, Puppy ja Pallo

Korkeavuorenkadulla seisoo kolme iloisen väristä Ponya vesisateessa. Tahtomattaan kaikki sateenvarjojensa alla kyyristelevät ja ohikipittävät ihmiset hymyilevät näille hahmoille surkeasta säästä huolimatta leveästi. "Miten hellyyttäviä!" huudahtaa eläkeläisrouva. "Nää on varmasti Eeron!" Mistä oikein on kyse? Ovatko nämä väripilkut karanneet tuolta takana olevasta Designmuseosta tänne Suomen kesään? Rohkeasti vain sisälle entiseen ruotsiinkieliseen oppilaitokseen "Läroverket för gossar och flickor" ottamaan asiasta selvää :) Tämän punatiilinen kaunis rakennus on 
arkkitehti Gustaf  Nyströmin piirustuspöydältä lähtöisin jo vuonna 1894. 


Designmuseossa avattiin huhtikuun alussa laajin Eero Aarnion tuotantoa esittelevä retrospektiivinen näyttely "More Than Just A Ball". Häpeäksi tunnustan, että vaikka äärimmäisen suuri Eero-fani olenkin ehdin näyttelyyn vasta reilu viikko sitten Lumon kanssa sateisena lauantaipäivänä. Me emme todellakaan olleet ainoat fanit koska koko eteisaula oli puolenpäivän jälkeen täynnä etupäässä turisteja ja jono lippuluukulle kiemurteli pitkänä. Käytimme tilaisuutta hyväksemme ja nautimme kahvit museokahvilassa jonossa seisomisen sijaan. Ja sitten vilauttamaan Museokorttia!


Eero Aarnio valmistui sisustusarkkitehdiksi vuonna 1957, Näyttelyssä on sympaattisia vanhoja valokuvia Eerosta hänen vaimostaan Pirkosta sekä myös Aarnion perheen lapsista. Pidin näyttelyssä erityisen paljon tästä valokuvallisesta osuudesta koska se toi hyvin henkilökuvaa ja ihmistä esille suunnittelijan takana. Sitä paitsi ajankuvina valokuvat olivat oivallisia!


Myös Designmuseon näyttelyarkkitehtuuri on tehty jännän erilaisella tavalla. Valkoista ja pelkistettyä tilaa paljon, katossa yksikertaisia putkivalaisimia. Jollain "robottialustoilla" liikkuvat Aarnion designklassikot ikääkuin muuttivat näyttelyä koko ajan liikkuessaan sinne tänne. Ei tarvitse silti huolestua - nämä robotit havaitsevat kyllä näyttelyssä liikkuvat taiteenkatselijat :) Hesari kirjoitti omassa näyttelyarvostelussaan, että tila muistuttaa avaruusasemaa. Minullekin tuli jotenkin mieleen Star Trek tai joku futuristinen leffa kaukaa tulevaisuudesta, Erittäin onnistunut tapa esitellä Eero Aarnion tuotantoa ja tämä toimi. 



Eero Aarnion kalusteista ja kaikissa muissakin tuotteissa on täysin oma tunnistettava muotokieli ja futuristinen ote sekä leikkimielisyys. Hän alkoi muotoilussaan käyttämään uusia tulevaisuuden materiaaleja muovia ja lasikuitua kun muut hänen aikalaisensa käyttivät puuta ja muita perinteisempiä materiaaleja.  Eero Aarnion Pallo-tuoli on vilahdellut elokuvissa, rockvideoilla, muotilehdissä, telkkariohjelmissa, kansainvälisissä julkaisuissa ja jopa presidentti Urho Kekkosella oli oma Pallo-tuoli. Näyttelyssä oli hauska kuva Urkista, jossa hän istuu pallotuolissa hyvin erikoiset "kengät" tai pitäisikö sanoa pikemminkin "balettitossut" jalassaan :)


Näyttelyssä on toki Pallon (1963) lisäksi paljon tuttuja muitakin saman aikakauden tuotteita. Pastilli-tuolissa (1968) istuva nainen baskerissaan ja valkoisissa polvisukissaan näyttää vaatteidensa puolesta hyvin retrolta mutta Pastilli-tuoli on säilyttänyt silti ajattomuutensa vaikka on saman aikakauden tuotos. Eero Aarnion esineitä on esillä New Yorkin MoMA:ssa, Lontoon Victoria & Albert-museossa sekä Vitran-museon kokoelmissa. Aarnion tuotteet ovat valitettavasti erittäin kopioituja ja muistan parin vuoden takaa ainakin yhden nettifirman, joka kaupitteli näitä klassikkotuoleja väärillä mittasuhteilla. Kopioiti on niin surullista ja enkä voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat ostaa feikkituotteita itselleen...


Eero Aarnion tuotantoa ehkä vähemmän tuntevalle voi tulla yllätyksenä, että hän on suunnitellut tuotteita myös puusta ja rottingista. Elefantintossu niminen rottinkijakkara näytti edelleen hyvin ajattoman klassiselta ja voisin sellaisen omaankin kotiin hankkia. Myös nuo puiset jakkarat, joissa on jotain avaruusalusmaisuutta ovat klassisen kauniita.


Meillä on kotona oma valkoinen Puppy ja se sopii hyvin tällaiseen koiratalouteen. Puppyja on saanut jo pari vuotta dalmatilaisversioina ja monissa eri väreissä joten ei ole ihme, että tämäkin design klassikko löytyy aika monesta kodista.


Eero Aarnion Kupla-tuoli päätyi 1990-luvun lopulla Dolce & Gabbanan vaatemainokseen ja sen sisällä istui mainoskuvassa maailmankuulu brasialainen supermalli Gisele Bundchen. Designmuseon näyttelykuvassa pitkäjalkainen kaunis Giselle on hassusti sykkyrällä Kuplan sisällä. Vanhat mainokset sekä myös Eero Aarnion skissiluonnokset ja piirrokset olivat hieno osa tätä näyttelyä. Oli myös jotenkin nostalgista kävellä ja katsella vaikka TheTree tilanjakajaa, jota olen itse ehdottanut johonkin asiakaskohteeseen työelämäni puolella. Monet Eeron suunnittelemat tuolit ovat myös tulleet projektitöissä tutuksi vuosien varrella ja totta kai myös Eero Aarnion karismaattinen hahmo. 
Eero on tosi symppis! 


Eero Aarnio on syntynyt 1932 ja täytti nyt 21.heinäkuuta 84-vuotta. Onnittelut päivänsankarille! Muotoilija aloitti vuonna 2012 yhteistyön italialaisen Serralungan kanssa suunnittelemalla heille tämän Doggy-hahmon sekä muita ulkokalusteita. Melkoinen teräsmies ja edelleen Aarnion suunnittelu on ihan huippua! Moni hänen ikäisensä on ollut eläkkeellä jo vuosikymmeniä...






Jos et vielä ole ehtinyt käydä Designmuseossa niin nyt Taiteiden yönä tämä muotoilijalegenda on tavattavissa Korkeavuodenkadulla. Toimittaja Sami Sykkö haastattelee Eero Aarniota kello 18.00. Illan aikan on mahdollista ostaa myös Aarnion signeeramia Eero Aarnio - värin ja ilon muotoilija näyttelyjulkaisua (2016) erikoishintaan. Designmuseon pihalla on Jätti-Puppy ja kaikkea muuta mielenkiintoista tapahtumaa sekä lapsille että aikuisille. 

Hauskaa Taiteiden yötä kaikille sinne suuntaaville. Minä nousen huomenna kukonlaulun aikaan ja matkaan sinivalkoisin siivin "jonnekin" pariksi päiväksi työmatkalle. Tästä varmaan postausten muodossa myöhemmin! Moi moi....ollaan kuulolla viimeistään perjantaina taas :)

8 kommenttia:

  1. Aarnion puppyt on vaan niin suloisia. Haaveena saada vihreä meille kotiin.
    Ihanaa tiistaita ja kivaa työmatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai teille vihreä Puppy.
      Kiitos täällä lentokentällä odotetaan konetta ;)
      Mukavaa keskiviikkoa ja aurinkoa päivääsi.

      Poista
  2. Toi oranssi tuoli, niissä istuttiin koko ylä- ja ala-asteen ajan koulun ruokaloissa. Eipä tullut silloin ajateltua kenen suunnittelemia ne olivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjen designia ei aina huomaa tai ehkä muksuna niihin ei osannut vain kiinnittää huimiota :)

      Poista
  3. Hyvä näyttely oli.

    Olisit nyt ottanut Urkista ja baltsuistakin kuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkäilin pitkään kyllä asiaan mutta päätin jättää sen julkaisun sulle.... :) ihana Urkki!

      Poista
  4. Minusta noi muovituolit ja koirat ovat kammottavia. Makuasioita...makuasioita...Muovikoiria on kopioitu aasiassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten totesit nämä ovat makuasioita - joko pidät tai siten et :) Aurinkoista lauantaita Sari!

      Poista