elokuuta 07, 2016

Rut Bryk - keramiikkataiteen uudistaja



Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta taiteilija Rut Brykin syntymästä. Espoon modernin taiteen museon Emman Taikalaatikko -näyttelyssä on esillä yli 200 huikeaa Rut Brykin keramiikkateosta. Näyttely avattiin jo toukokuussa ja 4.syyskuuta saakka on mahdollista käydä aistimassa herkän mutta samalla äärimmäisen vahvan taiteilijan keramiikkaa. Rut Bryk oli koulutukseltaan graafikko mutta hänestä kasvoi kuitenkin taiteilija, joka töissään yhdisti arkkitehtuuria, grafiikkaa ja kuvanveistoakin. Rut Bryk ei missään vaiheessa halunnut, että häntä kutsuttaisiin keraamikoksi koska hänellä ei ollut siihen koulutusta. Herkkä Rut oli myös haaveillut arkkitehdin urasta mutta hänen veljensä, jotka jo opiskelivat Teknillisessä korkeakoulussa saivat siskonsa luopumaan tästä haaveesta. 



Emman näyttely koostuu pitkälti Tapio Wirkkala Rut Bryk -säätiön kokoelmista mutta joukossa on myös yksityiskokoelmista lainattuja töitä sekä teoksia liikemies Kyösti Kakkosen kokoelmasta. Emman näyttely on jaettu viiteen erilaiseen tilaan ja aikakauteen Rut Brykin elämässä ja töissä. En ollut koskaan aiemmin nähnyt Brykin puupiirroksia ja olin jo hieman yllättynyt kun näyttely alkoi niillä ja odotin meneväni katsomaan keramiikkaa. Rutin piirroksissa oli kyllä jo nähtävillä henkilöhahmoja, jotka myöhemmin ovat sitten siirtyneet keramiikkaan. Mielenkiintoisia!

Kuva lainattu Emman sivuilta
Rut Bryk aloitti uransa 1942 vain 25-vuotiaana Arabian taideosasastolla, jossa hän pääsi taiteilija Birger Kaipiaisen oppiin ja siipien suojaan. Vuonna 1948 Rut avioitui muotoilija ja kuvanveistäjä Tapio Wirkkalan kanssa ja loppu onkin sitten historiaa. Rut oli osana sitä sotien ja jälleenrakentamisen jälkeen Suomen designin maailmankartalle nostanutta taiteilijajoukkoa, joka Milanon Triennaalissa 1951 sai Grand Prixin. Milanossa tapahtui suomalaisen muotoilun kansainvälinen läpimurto ja piskuisen sotakorvauksia maksavan Suomen osaksi tuli kahmia sieltä peräti 25 palkintoa. Olen usein miettinyt miten ihmeessä Suomen muotoilu lähti niin huimaan nousuun vaikka maassa oli pulaa vähän kaikesta...ehkä se oli asenteesta kiinni...tai näyttämisen halusta, että pienikin voi pärjätä...


Taikalaatikko -näyttelyn mainoskuvassa oleva Perhosen tutkija on ihanan herkkä työ myös luonnossa. Rut Brykin isä oli kuvataiteilija ja perhostutkija. Ehkä tuo kuvan mies onkin Rutin isä? Perhoslaatat ja -reliefit olivat värikkään kauniita sekä vähän sadunomaisiakin. 1948-50 Rut Bryk alkoi kehittelemään keramiikan työmenetelmiä. Hän luopui 50-luvulla graafisesta piirroskoristelusta ja siirtyi käyttämään laattatekniikkaa. Siinä kuvat tehdään ensin kipsilevylle ja kun ne painetaan keramiikkalaatoille jää kipsiin kaiverretuista rajoista ja ääriviivoista kohokuvioita. Rutin keramiikkateoksista muuttuivat enemmän kolmiulotteisia ja niihin tuli uudenlaisia pintarakenteita. 


Vaikkei Rut Brykista tullut koskaan haaveilemaansa arkkitehtia on hänen teoksissaan paljon hyvinkin arkkitehtoonisia osia. Pienoiskaupunki Emman näyttelyssä on mielenkiintoinen. 



Myös kuusikulmaiset Hexagon työt ovat värikkäitä!



Kun Tapio Wirkkala kuoli 1985 alkoivat Rut Brykin työt muuttua vähitellen valkoisimmiksi. Ehkä se liittyi puolison poismenoon 40 yhteisen vuoden jälkeen tai ehkä siihen, että hän halusi käsitellä teoksissaan valoa. Rut Brykin viimeiseksi työksi jäi Presidentin virka-asuntoon Mäntyniemeen valmistunut Jäävirta teos, joka valmistui vuonna 1991. Rut käytti sen tekemiseen neljä vuotta ja teos koostuu 28 000 kaakelista. Tämän teoksen haluaisin päästä näkemään ihan paikan päällä...

Kuva on lainattu Design Forumin sivuilta.

Näyttelyn viimeisessä huoneessa on Rut Brykin tyttären kuvataiteilija Maaria Wirkkalan teos Mielen mosaiikki - Rut Brykin matkan kappaleita 2016. Teos on koottu Rut Bryk laattakokeilujen tuloksista - materiaalista, jonka taiteilija on jättänyt jälkeen. Teos on valtavan suuri, lähes lattiarajassa oleva, krouvien eurolavojen päälle koottu mutta äärimmäisen vaikuttaja teos. Ikkunasta siivilöityvä valo sai sen värit vielä hehkumaan ennen museon sulkemisaikaa. Vaikuttavan kaunista! 

Maaria Wirkkala on muuten Emmassa sunnuntaina 21.8. mukana asiantuntijakierroksella klo 13.




Sunnuntaina 4.syyskuuta klo 14.00 Emman kokoelmia yhdistävä uudistunut Makumaisemia -konsepti esitellään. WeeGee talossa on mahdollista myös seurata huippukokkien työskentelyä monipuolisella väri- ja makupaletilla. Samalla voit maistella kokkailun lopputuloksia eli upeita taideannoksia. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa. Jos et ehdi Rut Brykin pariin ennen tätä voit ottaa haltuusi sekä taide- että makuelämykset yhdellä kertaa! 







4 kommenttia:

  1. Perhoset puhuttelivat kovasti. Ihanat värit ja upeasti toteutettuja.
    Kivaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit ja perhoset puhuttelevat minuakin. Jos vain ehdit mene ihmeessä käymään.
      Kivaa sunnuntai iltaa Outi :)

      Poista
  2. On uskomatonta, että joku voi niin kauniilla tavalla ja suurella vaivalla taltioida arkiset tapahtumat ja juhlankin. Tänä päivänä otamme vain pikaisesti valokuvan. Rut Brykin töitä katsoessa tulee kyllä heti mieleen Birger Kaipiainen. Onneksi minulla on vielä aikaa käydä katsomassa näyttely. Sain ensikosketukseni Ryt Brykin keramiikkaan yli 20 vuotta sitten, mutta silloin en sitä ymmärtänyt. Äitini edellisestä asunnosta nimittäin löytyi seinään kiinnitettynä viisi keramiikka-reliefiä ja vasta kun äiti huomasi lehdessä Hagelstamin huutokauppojen etsivän mm. Rut Brykin töitä, niin äiti muisti signeerauksen noissa laatoissa ja ikävä kyllä meni myymään ne. Olisinpa silloin tiennyt enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rut Bryk on ollut kyllä mestari taltioimaan asioita. Birger Kaipiaisen opista on tarttunut varmaan myös vaikutteita. Voi miten harmi, että äiti myi nuo laatat. Mutta aina ei voi kaikkea tietää. Olihan minunkin vanhemmilla Jussi Mäntysen pieni hirvipatsas, joka lopulta sitten myytiin myös Bukowskilla...

      Poista