lokakuuta 26, 2016

Kotiparvekkeelle on vihdoinkin hiipinyt syksy...

Kesän lapsena olen mestari venyttämään omaa kesääni pitkälle myöhäiseen syksyyn. Rakastan auringonpaistetta, lämpöä ja pitkiä, valoisia päiviä. Tällaisia me rapunaiset olemme! Haluan istua kotini lisähuoneessa parvekkeella hörppimässä aamukaffetta paperinen, painomusteinen Hesari taiteltuna kätessäni ja kuunnella lähikoivun lintujen sirkustusta. Useina aamuina olen istunut fleecetäkki harteilla mutta istunut silti ja vielä syyskuun loppuun saakka lähes päivittäin. Tähän väliin huomautus siitä, että parvekkeeni ei ole lasitettu! Vasta viikko sitten vedin sukat ensimmäistä kertaa jalkaan kevään jälkeen koiralenkeille aamuisin ja havahduin siihen, että alkaa olla jo aika viileää... Kaivoin jopa yhden villapaidan esille "ajatuksella jos vaikka sattuisi tarvitsemaan". 


.
Napsin parvekkeelta vielä reilu viikko sitten mintunlehtiä jälkiruokaan ja basilikaa salaattiin. Pelargoniat kukkivat vihreitä ja elinvoimaisina ja pukkaavat vielä uusia kukintojakin. Marketoissani ei ollut enää eläviä kukkia mutta vihreät, tuuheat varret. Ja parvekkeeni nurkassa kököttää värikäs aurinkovarjo muistuttamassa kirkkaasta paisteesta ja kesän lämmöstä joka nyt on kaikonnut. Mietin joko laittaisin tai pitäisi sanoa olisiko vihdoin jo aika laittaa parvekkeeni syyskuntoon kun ilmat ovat kylmeneet? Tuumasta toimeen ja Tammiston Plantageniin eilen töiden jälkeen. 



Älä päästä nälkäistä ihmistä ruokakauppaan äläkä kukkahullua ison ostoskärryn kanssa hehtaarikokoiseen kasvimyymälään seikkailemaan. Kaikkea kivaa näytti olevan vielä tarjolla vaikka sesonki syyskukkien osalta alkaakin olla loppumassa ja hei, miten hyviä tarjouksia kanta-asiakkaille olikaan. Lopputuloksena näytti olevan kärryllinen kanervia, callunoita, koristekaaleja ja sypressi.


Sen verran oli himoshoppailijalla järkeä päässä, että kaikki oli kyllä hahmoteltu jo valmiiksi sinne parvekkeelle eri laatikkoihin ja ruukkuihin joten yhtään turhaa hankintaa ei tehty! Pelargoniat siirtyivät näppärästi olohuoneen lattialle ennen talvisijoituspaikkaansa. Tilalle Indiskasta aikoinaan ostettuihin ihaniin metallilankaisiin parvekelaatikkoihin pääsivät talviruukuissa kanervat - valkoista ja punaista. Muratti jatkaa siinä kaverina mutta talvestahan se ei kyllä selviä voittajana mutta tuo parvekkeelle kivasti vihreyttä. 


En voinut aikoinaan sietää koristekaaleja ja nyt arvoin kaupassa otanko kaksi vai kolme mutta parin kanssa kotiin tultiin. Sypressi saa vähän sitten toimittaa joulupuun virkaa parvekkeella kun joulukuu alkaa. Vähän haikein mielin keräsin kesäiset koristeet pois parvekkeelta mutta toisaalta mietin, että nythän voin poltella huoletta niitä erilaisia lyhtyjä vaikka joka ilta lisähuoneessani. Minnien kesävesikuppi pestiin pois parvekkeelta ja laitettiin kaappiin odottamaan seuraavaa kesää.


Jos aurinkoisia päiviä vaan tulee niin vieläkin tassuttelen sinne parvekkeelle juomaa sitä kaffetta. Voihan aina istua lampaantaljalla ja toppatakissa pipo päässä. Loin jo mieleeni vision siitä ettei tässä enää kovin montaa päivää tarvitse kärvistellä niin päivä lyheneminen lakkaa ja valoa kohti aletaan menemään... :) Ai, miten niin optimistinen luonne!

Pyrittekö te venyttämään kesäänne ja taistelemaan syksyä/talvea vastaan? Onkohan kukaan minun tavoin vasta nyt ostanut syyskukat ja tehnyt istutukset vai olenko viimeinen mohikaani tässä jutussa? Tarkistin muuten yhdestä aiemmasta parvekepostauksesta, että lokakuun loppuun minulla nämä syyskukkahommat aina asettuvat. Olen siis tavoilleni uskollinen, piintynyt kesän venyttäjä :D

10 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu toinen kesänvenyttäjä. Olen tuohon ulko-oven viereen saanut jo callunat ostettu, mutta takapihan ruukuissa on vieläkin kesäkukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Outi :) mitäs me venyttäjät! Minusta on sääli ottaa hyviä kukkia pois jo elokuussa ja en halua luopua vihreästä parvekkeesta vielä silloin. Ehtiihän sitä vielä lokakuun lopussakin. Kyllä sä ehdit ne takapihan ruukut vielä laittaa :)
      Mukavaa torstaita!

      Poista
  2. Et ole viimeinen mohikaani tässä jutussa. Vaikka minulla ensimmäiset syyskukat onkin ostettu jo aikaa sitten, homma on edelleenkin pahasti kesken. Meillä kun on noita paikkoja niin paljon, mihin esimerkiksi noita callunoita voi laittaa, niin valmista ei taida tulla koskaan. Ostelen istutettavaa pienissä erissä kuvitellen, että niihin menisi sillä konstilla vähemmän rahaa, hih... Sinä olet ostanut kauniit syyskukat parvekkeellesi. Kyllä tuolla nyt kelpaa istuskella ja hörppiä vaikka kuumaa glögiä! Ihania päiviä Sinulle,Marjo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse ♥ minun parvekkeeni ei ole suuren suuri mutta kyllä sinne noita kasveja saa uppoamaan aika huolellisesti :D Näin eilen yhden kukkakaupan oven pielessä Kampissa hauskoja monivärisiä callunoita eli samassa kasvissa oli kahta eri punaista, lilaa ja vihertää eli kuin eri värisiä lonkeroita. Menin kauppaan sisälle ja olisin halunnut ostaa yhden sellaisen vielä. Mutta ei onnistunut! Kukat olivat tulleet kauppaan valmiiksi laatikoissa ja olisi pitänyt ostaa koko laatikko, joka maksoi 24€. Eivät olisi mitenkään kaikki mahtuneet joten jouduin jättää callunan ostamatta mutta se oli tosi hauskan värinen. Harmi!
      Leppeää loppuviikkoa Krisse ♥

      Poista
  3. Kauniita. Täällä vain ole tuota kanerva-aikaa. Syksy tulee, mutta ei sitä koristella kukin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko enemmän skandinaavinen tapa ehkä tai eurooppalainen. Teillä on siellä muuten niitä erilaisia juhlia ja kivaa koristelua.

      Poista
  4. Ihania violetin sävyjä. Itse luovutan kesästä yleensä syyskuun lopussa ja nyt olen suunnannut katseeni jouluun, niin jaksaa tän synkän ajan eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kanervat ja callunat olivat tänä vuonna - vaikka näin myöhässä olinkin liikkeellä - poikkeuksellisen kauniita! Olet kuukautta aiemmin liikkeellä kuin "mattimyöhäinen" :D
      Mukavaa torstaita Jonna :)

      Poista
  5. Ihania kasveja;nuo koristekaalit ovat tosi upeita:) Täällä oli ensimmäinen syksyn merkki tänään,eli satoi vähän ja tuuli jonkun aikaa lujaakin,mutta on hellettä! Saisi minun puolesta jo viilentyä..
    Mukavaa loppuviikkoa Marjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael :) Teillä vielä kovin kesäistä siellä kuvistasi päätellen. Nauti vielä hetki ennen sateiden tuloa. Mukavaa viikonloppua Jael!

      Poista