marraskuuta 27, 2016

Villa Tremondon SS2017 sneak peek

Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille tasapuolisesti! Olen ehtinyt herkutella jo kahdella joulupöydällä ja eilen tavata sekä Joulupukin että hänen Muorinsakin Sellossa. Ensi viikolla alkaa virallisesti joulukuu eli tässä alkaa se odotettu ja kaipaamani joulunaika vihdoin olla ihan nurkan takana. Ehkä tänään voisin jo virittää omat jouluvalot parvekkeelle ja ripustaa ikkunaan valkoisen joulutähdenkin. Glögiä ja pipareitakin sinihomejuuston kanssa on nautittu ja kynttilöitä sytytelty ahkerasti pimeisiin marraskuun iltoihin torjumaan kaamosta ja lumen puutetta. 

Silti ikuisena kevään ja kesän lapsena haluan tarjota teille jo ennakkoon pienen pikapyrähdyksen ensi kevään ja kesän SS2017 muotiin. Olin Villa Tremondon PR-päivillä reilu viikko sitten jo katsomassa mitä värejä, materiaaleja, kuoseja ja trendejä meille tullaan tarjoamaan. 


Pyjamapaitoja, -jakkuja ja -housuja ihanasta valuvasta kankaasta. Näitä näkyi jo Milanon muotiviikkojen aikana katukuvassa ja rohkeimmat olivat vielä aamutohvelimaisissa kengissä. Osassa em. tohveleissa oli vielä karvavuorikin. Kiinalaiset ovat kautta aikojen liikkuneet kodin ulkopuolellakin pyjamassa asioilla vaikka kaupassa joten nyt se on sitten meilläkin sallittua :D Ihastuin itse värien puolesta tuohon pyjamajakkuun, joka on minusta ihan superihana ja me "must to have" -listalle! Myös ulkotakeissa tulee näkymään "kylpytakkimäisyyttä". Oma Monkista ostettu limetakkini on juurikin tällainen "kylpytakki" ja pidän siitä ihan älyttömän paljon. Ja se vyö sekä sen kiinnitystapa tekee näistä rentoja kylpytakkeja. 


Kauniin eteerisiä sinisen erilaisia viileitä sävyjä. Myös tekoturkiksessa näkyi sinistä ja se näytti minusta kivalta. Huomaa silkkimäisen kiiltävän jakun resorit, jotka ovat hyvin rennot ja urheilulliset. Urheilujalkineet voi hyvin yhdistää vaikka jakkupuvun kanssa. Ja reppu käy hyvin käsilaukusta. Onneksi markkinoilla nyt olevat reput eivät ole ihan niitä edellisen kerran muodissa olleita reppumalleja...ai, miten niin muoti ja trendit kiertävät ja palaavat...



Merihenkisyys ja raidat taitaa olla sellainen ikuinen klassikko trendi, joka on lähes joka vuosi muodissa tai putkahtaa esille ainakin keväisin. Ensi kevään 2017 muodissa raitoja on sijoiteltu vähän eritavalla ja uudistuneesti. Raitojen lisäksi ruutuja tulee näkymään ja molempia voidaan yhdistää yhteen printtiin. Chanelilla on näkynyt jo tätä orgasoitua kaaosta eikä se minusta pahalta näyttänyt pikemminkin erilaisen mielenkiintoiselta. 



Ruuduista kevään trendikkäin ruutukuosi on gingham, jota taitaa näkyä tuossa takana olevassa vaatteessa. Myös metallihohtoisuutta näkyi vielä vaatteissa ja jänniä usean materiaalin sekä hapsujen yhdistelmiä kankaissa.


Ensi kevään on edelleen trendikästä vilauttaa olkapäitään tai vain toista. Myös vaatteissa tulee näkyy "toispuoleisuutta" ja epäsymmetrisyyttä. Myös olkatoppaukset tulevat palaamaan mutta eivät todellakaan ne 80-luvun valtaiset vaan nyt ollaan maltillisempia. Retroa kyllä näkyy muuten. 


Yksi ensi kevään väri on keltainen, josta jossain muotikatsauksessa puhuttiin "50 shades of yellow". Itse rakastan keltaista joten tämä trendi on siis enemmän kuin tervetullut :) Totta kai tuo oranssiin taitettu punainen - salsa red - puhuttelee minua myös. Molemmat värit sopivat myös itselleni hyvin. 



Villa Tremondossa oli myös Teach Me Tiger äärimmäisen sensuelleja pitsialusasuja. Todella kauniita yksityiskohtia, joita voi luontevasti vilauttaa selkäpuolelta jos asusi on uurrettu. Ihanan tuntuinen materiaali ja hyvät värisävyt myös. Pidin paljon!




Sporttisuus ja urheiluvaikutteet näkyvät kevään trendeissä. Tässäkin MosMoshin jakussa tulee noista resoreista mieleen vanhat retrovaikutteiset urheilutakit. Itse pidän siitä, että lenkkarit voi hyvin yhdistää hameeseen koska ne jalassa jaksaa pitkinä työmatkapäivinä tassutella koko päivän ja jalat vain kiitävät illan suussa. Illalla voi sitten vaihtaa korkeammat kengät jalkaan. 




Kuuba on nyt todella IN! Chanel piti Cruise 2017 -malliston näytöksensä Havannassa kadulla. Latinalainen kulttuuri ja sen rento elämäntyyli näkyy väreinä ja printtikuoseina. Noissa prittikuosi pikkujakuissa on jotain vivahteita 1950-luvusta. Salsan sävyjä, sinistä, vihreää, keltaista ja melkein kuulee korvissaan Karibian aaltojen pauhaamisen ja lattarirytmit. 



On ihanaa haaveilla jo keväästä ja kesästä 2017 mutta nyt minä ryhdyn ripustamaan niitä jouluvaloja. Kiitos Villa Tremondo ja osaava henkilökunta taas jälleen kerran kivasta tapahtumasta 

6 kommenttia:

  1. Kiitos tästä katsauksesta! Mukavaa adventtia, Marjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Satu, että viihdyit katsauksen parissa. Monta kuukautta on vielä kevääseen ja kevätmuotiin mutta aina voi haaveilla tässä joulun valmistelupuuhien lomassa.
      Mukavaa adventtia myös sinulle!

      Poista
  2. Ihanalta näköjään näyttää myös ensi kevään muoti.
    Mukavaa ensimmäistä adventtia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kevät antaa meille värejä ja juuri nyt kaipaan niitä todella.
      Mukavaa ensimmäistä adventtia Outi!

      Poista
  3. Ihania! kiitos kun laitoit nämä! Noi rennot sporttipökät haluaisin. Minneköhän tulee myyntiin? Dots? Nectarine? Lempikauppojani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä :) Kiva fiilistellä jo tulevaa kevättä ja muotia vaikka jouluvalmistelujen lomassa. Dots ainakin myy :) ja Armoire sekä netistä saat. Minustakin nuo housut olivat ihanan rennot.

      Poista