tammikuuta 06, 2017

Leppoisaa loppiaista



Kurkistin vuoden takaista Rapsakkaa loppiaista postaustani ja tämä päivä on ollut kuin toisinto siitä. Aamulla mittarissa ei tainnut ollut ihan niin paljon pakkasta kuin silloin mutta kahdenkymmenen asteen korvilla oltiin kun hipsin aamulenkille Minnien kanssa. Olin itse niin unenpöppörössä, että koiralle vain pieni mantteli niskaan ja itselle paksut toppahousut jalkaa. Kylmää oli ja voitte uskoa ettei lenkkimme todellakaan ollut kovin pitkä. Tassujen nostelua ja kolmijalkaista hyppimistä, jonka jälkeen häntä suorana kotia kohden. Katsoin pensaissa istuvia pörheäksi käpertyneitä lintuja ja mietin, että nyt on viimeistään vietävä niille tuohon lähimetsikkoon talipalloja kovia pakkaskelejä ajattelen ravinnoksi. Piharusakon jäljet näkyivät lumessa mutta citykaneista ei ollut havaintoa.



Me otimme varaslähdön loppiaiseen jo eilen ja juhlistimme sitä kutsumalla ystäviä kylään. Ei mitään valtaisia tarjoiluita. Juustoja, hedelmiä ja jouluisia piparkakkuja. Tuulihattuja, vadelmia, pensasmustikoita ja kahvia lämmittämään. Siinä taas maailma myös parani huomattavasti kun keskusteltiin kaikki joulukuulumiset, uudetvuodet, mahdolliset uudenvuodenlupaukset ja muutkin päivän polttavat asiat. Annoin Minnielle vadelmia syötäväksi kun on ihan hulluna niihin. Yksi vadelma ei kuitenkaan ollut maistunut russeliriiviölle vaan se oli jätetty keittiönlattialle. Juuri ennen vieraiden tuloa huomasin, että ruokapöydän alla oleva matto on täynnä punaisia jälkiä kuin joku olisi teurastettu siinä. Oli epähuomiossa astunut vadelman päälle ja itse levittänyt sitä vaaleaan mattoon....turha siitä oli karvakaveria syytellä mutta meille tuli sitten maton vienti pesulaan.


Meillä on kotona vielä kaikki joulukoristeet esillä ja nehän perinteisesti riisutaan vasta Nuutinpäivänä eli ensi perjantaina. Taloyhtiön roskakatoksen viereen oli ilmestynyt muutamia joulukuusia, jotka näyttivät siltä kuin niistä ei olisi tippunut vielä yhtään neulasta. Joku ystäväni oli tosin laittanut Facebookiin kuvan ikävältä näyttävästä kuusenrangastaan, joka oli jo jouluaattona aloittanut neulasten kylvämisen pitkin olohuoneen lattiaan tasaiseen tahtiin...rips raps...rips raps.... Toiset joulukuuset ovat alkaneet lämpimässä ja mukavassa sisätilassa kasvattaa uusia vaaleanvihreitä kerkkiä. Kyllä valolla ja lämpöllä on käsittämätön voima luontoon.


LUXHelsinki alkoi eilen ja olisi tehnyt tänään mieli mennä katsomaan ytimeen valotaidetta mutta päätettiin suosiolla jättää joko huomiseen tai sunnuntaihin kun pakkanen on vähän laskenut. Kun meri ei ole vielä jäässä on kaupungin kaduilla pirullisen kylmä enkä halua kylmettää itseäni. Viime päivinä Helsingin edustalla ollut merisavu on saanut rannat näyttämään aavemaisen kauniita. Haaveilin tänään, että olisin mennyt kuvailemaan veden ääreen mutta kylmyys lannisti minut.



Tänään tehtiin kuitenkin kävelylenkkiä lähimetsään ja päästiin vihdoin testaamaan uusia Merrell talvikenkiä, jotka sain kokeiltavaksi jo syksyllä. Ensimmäisellä lumijaksolla en niitä ehtinyt testailla mutta nyt toisessa lumentulossa olin valpas ja kaivoin kengät esille. Tästä on tulossa ihan omaa postausta lähipäivinä. Kylmyydestä huolimatta heittäydyin maahan ja tein lumienkelin, joka ei kyllä ihan pakkaslumessa onnistunut.


Pakko vielä hehkuttaa valkoista amaryllista kotona, joka kukkii ihan älyttömästi. En ole koskaan yhdessäkään yksilössä ennen tätä nähnyt näin montaa kukkaa samaan aikaan! Tämä valkoinen kaunotar ostettiin Gallerian K-Kaupasta ja se on tuonut iloa jo kolmatta viikkoa. Kertakaikkisen upea!


Miten teidän loppiainen on sujunut? Joko joulu on saanut väistyä kodista? Oletteko ulkoilleen eskimovarusteissa vai olleet enemmän lämpimissä sisätiloissa? Mukavaa loppiaisiltaa kaikille ♥






12 kommenttia:

  1. Me olemme perinteisesti viettäneet anopin synttäreitä maalla ja vielä on viikonloppukin edessä.

    Merisavu on kyllä upeaa. Pakkasta uhmaten kävelin eilen Kauppatorille kuvaamaan, otsa oli jäätyä vaika pipo oli vedetty silmille ja kamerassakin vähän väärä linssi mutta muutaman hyvän kuvan sain. Viime vuonna upea luonnonilmiö jäi kuvaamatta ja se harmitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merisavussa on jotain unenomaista ja mystistä. Ihan kuin sieltä merisavun seasta voisi yhtäkkiä tulla esille jotain outoa vaikka sieltä sitten lipuukin silmien eteen Suomenlinnan lautta. Merisavu saa aistit valppaiksi.
      Teillä on varmasti ollut kiva Tarmo viikonloppu :)

      Poista
  2. No voihan vattunen, mutta muutoin kuulostaa täydelliseltä loppiaiselta. :) Ajattelin jotenkin, että ihmeellinen on elämä, vuosi sitten taisi olla ihan samanmoinen sää.

    Leppoisaa loppiaisen jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mattoa lukuunottamatta oli kivaa. Katselin tänään aamulla, että jos joku tulisi nyt kylään näyttäisi todella siltä, että täällä on roiskittu ruokaa eikä jaksettu korjata sitä pois matolta. Pakko kääriä ja kuskata pesulaan.
      Mukavaa sunnutaita Tiia :)

      Poista
  3. Meillä vietettiin veljen pojan 9 v synttäreitä eilen sukulaisten kanssa.Tänään tein raakasuklaata ja kävin lenkillä.Nyt saunan jälkeen hyvä leffa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein mukavalta ja leppoisalta vapaapäivän vietolta teilläkin.
      Oikein mukavaa sunnuntaita :)

      Poista
  4. Juustot ja hedelmät ovat ihanaa tarjottavaa.
    Tiia tuossa käytti niin kivaa sanontaa, joten toistan, voihan vattunen.
    Täällä Turun suunnassa on ollut noin -15 astetta, vielä ei tuohon pakkaseen ole tottunut. Mutta huomenna lauhtuu.
    Odotin muuten sinulta jo löytyvän kuvia LuxHelsingistä, mutta kiva kun niitä tulee myöhemmin.
    Mukavaa loppuviikkoa, Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustoihin tulee himo :) joten niitä ei juuri jäädä seuraavalle päivälle. Ja sopivat hyvin yhteen ruskeiden piparien kanssa mums mums...
      LUX Helsinki oli todella vuorossa vasta eilen illalla. Pakkanen ei houkuttanut olemaan ulkona useita tunteja ja kuvaamaan.
      Mukavaa sunnuntaita Tuula :)

      Poista
  5. Enpä ole ulkona ollut kuin 10 minuuttia tänään ja se oli ihan riittävästi. Mittari näytti silloin -22 astetta.
    Ihanan rauhallinen päivä ollut tänään, vähän olen siivoillut vaan.
    Ihanaa viikonloppua Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun päiväsi kuulostaa ihanan leppoiselta. Meilläkin pitäisi siivota, mutta odotan siihen kun kerään joulukoristeet pois!
      Mukavaa sunnuntaita Outi :)

      Poista
  6. Pakkanen piti meidät tiiviisti kotona. Kannettiin puita sisälle ja lämmitettiin noita pystyuuneja. Joulukuusi tönöttää vielä olohuoneessa ja tänään taitaa olla sen aika poistua. Yleensä joulu saa siis olla meillä aina Loppiaiseen asti. Teidän varaslähtö loppiaiseen kuullosti tosi kivalta ♥ Nyt vielä viikonloppu edessä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisi oma pystyuuni tai kakluuni tai takka!!!! Olen aina rakastanut tuollaisia eläviä tulipesiä. Joulukuusi olisi niin kiva ehkä ensi vuonna edes parvekkeelle...
      Hyvää sunnuntaita Krisse :)

      Poista