toukokuuta 03, 2017

Living with Air Plants - uutta vihersisustamista


Vihersisustaminen on IN sekä meillä Suomessa että maailmalla. Jos Pantonen vuoden 2017 väri on ihana greenary niin vihreä on myös vallannut kodin sisustuksen. Ilmakasvit tai siis tillandsiat ovat erilaisia ja tosi veikeitä pikkukasveja, joihin ei koskaan tarvitse vaihtaa multaa. Graafisen kauniit ja yksinkertaiset ilmakasvit sopivat hyvin monenlaisiin sisustuksiin, Minä tutustuin tillandsioihin jo vuosi sitten HUONEettRUM sisustusillassa. Olin jo aiemmalla reissullani täällä Kirkkonummen puodissa muuten iskenyt silmäni Johanna Vireahon tekemään "haarikkakoruun", jonka tarinan voit lukea tästä. Tänään sain olla mukana Johanna Vireahon ja Annabelle Antasin uuden Living with Air Plants -kirjan julkistamistilaisuudessa - jännää! Kävellessäni TRE Helsinkiin Mikonkadulla mietin, että kohta näkisin myös taas vekkuleita tillandsioita.


Johanna Vireaho on vapaa toimittaja, tietokirjailija ja yrittäjä. Hänen kirjoittamiaan ja stailaamiaan artikkeleita on julkaistu lukuisissa puutarha-, sisustus- ja aikakausilehdissä yli 12 vuoden ajan. Johanna on myös kirjoittanut neljä muuta puutarhakirjaa. Onnellisimmillaan Johanna on kasvien parissa omassa puutarhassaan. Ihana Johanna pitää myös hevosista ja ratsastamisesta paljon.

Annabelle Antas on englantilainen taiteilija ja lifestylevalokuvaaja. Hän on valokuvannut lukuisia projekteja viimeisen kymmenen vuoden ajan. Annabelle on muuttanut Suomeen neljä vuotta sitten, joka jälkeen hän on valokuvannut yhteistyössä Johannan kanssa vihersisustus-, kukka- ja puutarha-artikkeleja. Annabellen englanninkieli oli niin kaunista kuultavaa....

Living with Air Plants -kirjan on taittanut norjalainen graafikko Hilde Mork. Olen selaillut kirjan kannesta kanteen ja pidän sen rauhallisesta sekä selkeästä taitosta. Tyyli on hyvin harmoninen ja tyylikäs. Kirjan voisi hyvin antaa vaikka lahjaksi omaan kotiin muuttavalle, citysinkulle tai hyvälle ystävälle iästä ja sukupuolesta riippumatta.


Living with Air Plants -kirja on saanut alkunsa kokeilun halusta ja uteliaisuudesta. Kirja on kirjoitettu sekä suomeksi että englanniksi ja äärimmäisen kauniit kuvat saavat ahmimaan sivuja eteenpäin. Kirjassa on kivoja vinkkejä siitä mihin kaikkialle näitä tillandsioita voi sijoittaa kodissaan. Periaatteessa ilmakasvin voi asettaa lähes mihin vaan kotosalla kunhan se saa vain riittävästi valoa.


Luonnonvaraisina ilmakasveja tavataan Etelä- ja Väli-Amerikassa, Karibialla ja Yhdysvaltojen eteläosissa. Tillandsiat kasvavat puiden ja pensaiden oksilla päällyskasveina vahingoittamatta itse kasvia. Jotkut ilmakasvit voivat kasvaa myös kivien päällä. Meidän pohjoisissa oloissa, joissa keskuslämmitys kuivattaa ikävästi sisäilmaa täytyy ilmakasveja muistaa kuitenkin hoitaa, kastella ja ravita säännöllisesti.


Tillandsioita on olemassa yli 500 eri lajia. Tässä kirjassa keskitytään muutamiin yleisimpiin lajeihin ja ne on esitelty selkein kuvin sekä ohjein hoidosta että kasvatuspaikasta kotona. Kun selailin kirjaa huomasin miten monimuotoisia ilmakasvit voivat olla. Yksi näyttää kuin pieneltä tiiviiltä ruohomättäältä. Toinen on pitkä ja naavamainen. Kolmas näyttää minikokoiselta ananaksen lehtiruusukkeelta. Itse asiassa tillandsiat kuuluvat ananaskasveihin ja ne voi saada myös kukkimaan kotioloissa. Ilmakasvit kukkivat vain kerran, jonka jälkeen ne alkavat kasvattaa uusia alkuja. Ovat nämä jänniä veitikoita!!


Johannan ja Annabellen kirjaa on myynnissä TRE Helsinki myymälässä ja sieltä voi ostaa myös oman ilmakasvinsa kotiin. Sain tänään oman pienen tillandsian julkkaritilaisuudesta, jota alan nyt vaalimaan rakkaudella ja huolenpidolla. Edellinen tillandsiania ei pitänyt siitä, että siirsin sen joulukukkien tieltä liian varjoisaan paikkaan. Nyt lupaan olla huolellisempi ja saada ehkä tämän yksilöni kukkimaan. Kirja tarjoaa kattavan tietopaketin kuinka hoidan tillandsiaani ja käytän sitä myös sisustuksessa. Ilmakasvit ovat minusta vähän sellaisia "otuksia" ja hauskoja. Suosittelen!

Kiitos Johanna, Annabelle ja TRE Helsinki!

Kirja on julkistamistilaisuudesta saatu lehdistönäyte.

6 kommenttia:

  1. Mulla on hakusessa ilmakasvi. Omistan yhden lasipallon, jonka sisälle kasvin haluaisin.
    Noi kasvit kiehtoo mua ihan hirmuisesti.

    VastaaPoista
  2. Hauskoja kasveja, noista saa uoeia asetelmia.

    Mitenkähän noiden hoitaminen sujuisi minulta? Tosin vanhimmat perhoskämmekkäni ovat 17 vuotta sitten saatuja, en taida kuitenkaan ihan toivoton olla. Niiden salaisuus on kyllä huono hoito, kastella kun muistan todella harvoin. Kasvit kiittävät kituutuksesta kukkimalla pari kertaa vuodessa.

    VastaaPoista
  3. Nämä on niin sulokkaita <3 Tampereen Stockkalla näitä näin yks päivä ja aattelin, että pakko mennä ostamaan joku päivä.

    VastaaPoista
  4. Annukan blogista nämä ensimmäistä kertaa bongasin. Niin jänniä, kuin niillä olisi sielu tai olisivat pieniä öttiäisiä.

    Kivaa loppuviikkoa Marjo <3

    VastaaPoista
  5. Pitää kyllä hankkia oma ilmakasvi myös. Melko veikeitä <3

    VastaaPoista
  6. Mainioita nämä ilmakasvit. Ovat jotenkin niin sielukkaita, niinkuin Tiiakin tuossa miettii.
    Minulla on iso lasipullo. Heitin vähän aikaa sitten siitä kuivatut oksat pois. Tuli tässä mieleeni, että mahtaako tuo lasipullo olla liian iso näille. Hoitaminen voi olla hankalaa.
    Mukavaa viikonloppua, Marjo!
    Ps. Meriharakka -kuvani instassa ja fb:ssa alkoi elää omaa elämäänsä :) Pirkko / Meriharakka -blogi nappasi kuvan omaan blogijuttuunsa (luvallani). Olen siitä mielissäni. Ja kiitos sinulle, että vinkkasit Pirkolle.

    VastaaPoista