toukokuuta 26, 2017

Someron nostalgiaviikko - vielä ehtii mukaan fiilistelemään


Jos haluat tehdä aikamatkan teemalla WE ♥ THE 50's AND 60´s kannattaa auton nokkaa kääntää Someroa kohden tänä viikonloppuna. Vielä nimittäin ehtii katsastamaan kolmatta kertaa järjestettävän ihanan Nostalgiaviikon 22.-28.5. tarjontaa. Nostalgiaviikon idea virisi yhdellä digimarkkinointikurssilla 2014 ja muutama tapahtumajärjestäjä sekä yrittäjä päätti lyödä hynttyyt yhteen järjestämällä jotain uutta kivaa ja ennenkokematonta. Mukaan tulivat myös Someron kaupunki ja Someron Kulttuuri ry. Vähitellen tapahtuma on paisunut ja tämän vuoden nostalgiaviikossa on jo 50 erilaista tapahtumaa nähtävänä, koettava ja kierrettävänä. Marjon matka suuntautui Somerolle helatorstaina joten hyppää kyytiin nyt mennään!


PopUp Cafe & Vintage putiikki ja infopiste

Uutta tänä vuonna on somerolaisen Minna Kari-Åbergin ideasta syntynyt Nostalgiaviikon infopiste. Se löytyy heti Someron ydinkeskustaan tullessa etkä varmasti aja sen ohi koska talon edessä seisoo punaisiin pukeutunut mallinukke. Toinen puuhanainen on ollut forssalainen Riikka Andersson (hymyilee tuossa valokuvassa iloisesti), joka järjesti nyt toisen kerran Nostalgia-ajot Somerolla. Ajot järjestettiin jo helatorstaina ja kaupunki oli täynnä vanhoja autoja. PopUp Cafe & Vintagessa on hyvä näyttely nostalgisista vaatteista, kengistä esineistä, astioista ja niitä voi myös ostaa. Täältä saat mukaasi painetun Nostalgiaviikon ohjelman, jolla sitten suunnistaa tapahtumasta toiseen. Toki kartta löytyy myös sähköisesti mutta kun ollaan aikamatkalla siihen kuuluu minusta paperiversio...



Muotipuoti Helmi 

Muotiputiikki Helmi löytyy osoitteesta Joensuuntie 28 eli pääkadun varrelta. "Muotiputiikki Helmessä laitetaan kurvit kohdalleen. Täällä teitä palvellaan. Jokainen hymyilevä nainen on kaunis" - voiko asiaan paremmin kiteyttää mitä putiikin nettisivuilla! Kokoja luvataan löytyvät kaikille (xs-6xl). Valikoimissa näytti olevan myös pienten tyttöjen mekkoja ja aivan huikeita korkkareita. Näitä mekkoja voi tilata myös Facebookin kautta. Lauantaiksi liike siirtyy palvelemaan Rantatuvan pihalle, jossa järjestään Happy Days V ja julistetaan myös Miss Kurvikas. Tuollaiseen mekkoon olisi kiva pukeutua joskus vähän pinup -henkisesti stailattuna...


Muotiputiikki Helmen tiloissa oli myös erikoiskampaamo Pinkki Paplarin kampaaja loihtimassa 50's kampauksia niitä haluaville. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin ehdottomasti istahtanut tuoliin ja saanut ehkä taas nuttura kampauksen kuten tuolla Rasvaletti valokuvanäyttelyssä pari vuotta sitten. Pinkki Paplari on erikoiskampaamo, joka löytyy Helsingin Kalliosta (Hämeentie 28 LH 4). "Pinkki Paplari -  ei mikään tympeä tukkateurastamo" luvataan nettisivuilla :)



Nostalgia-ajot

Yksi viikon päätapahtumista oli ehdottomasti helatorstain Nostalgia-ajot. Marilyn Monroe, Elvis Presley, rock'n'roll ja upeat kellomekot tulivat mieleen näitä kaunokaisia katsellessa. Oli joukossa toki vieläkin vanhempia yksilöitä. Kromi kiilsi ja moottorit pauhasivat. Autot kokoontuivat Someron keskustaan, josta ne lähtivät ajamaan 55 kilometrin reittiä käyden neljässä eri kohteessa ennen kokoontumista Ravintola Rantatuvan pihalle. Jos en ole aiemmin paljastanut niin minun nuoruuteeni kuului jossain vaiheessa FHRA:n autonäyttelyt, rokki ja cruisailut. Itse en koskaan pukeutunut ajan hengen mukaisesti mutta muuten hengessä olin mukana. Taisin Rasvaletti -näyttelyn yhteydessä ehkä hieman valottaa omaa suhdettani 50´s vaatetukseen. Autotkin näyttivät ihan erilaisilta silloin. Ja naiset myös olivat huomattavasti naisellisempia.

Itse en lähtenyt ajamaan koko cruisailu reittiä autojen perässä mutta lähes kaikissa kohteissa ehdin käydä aurinkoisen päivän aikana. Oli ihana huomata miten katukuvassa näkyi nostalgisesti pukeutuneita ihmisiä ja olihan minullakin punaiset huulet sekä sydänhuivi kaulassa. Se kellohame vain puuttui ja tennarit/korkkarit. 



Härkälän kartano

Härkälän kartanolla on todella huikean värikäs historia ja vanhimmat holvikellarit ovat peräti 1600-luvulta. Helatorstaina ja nyt lauantaina 27.5. on mahdollista osallistua opastetulle kierrokselle ja päästä tutustumaan kartanon sisätiloihin myös isäntäpariskunnan opastuksella. Koska kartanosta riittää juttua tulen tekemään tästä ihan oman postauksen myöhemmin ja laitan nyt vain muutaman ulkokuvan cruisailevista autoista kartanon pihapiirissä. 

Lauantaina 27.5. on siis mahdollisuus päästä kartanokierrokselle "Historiallisia elämyksiä kartanon täydeltä". Esittelykierroksen vetää kartanon isäntä. Yläkerrassa on taidenäyttely, Kiina- ja Japani-huoneet, hattuneulanäyttely, nukke- ja metallilelu -näyttelyt. Kiersin itse nämä ja suosittelen lämmöllä! Koko kartano ja sen huoneet ovat kokemisen arvoisia samoin puutarha. Tämä kohde on ehdottomasti nähtävä. On muuten auki muutamana muunakin kesäviikonloppuna ....




Hovilan kartano, kivinavetan vintti 

Hovilan kartanon valtavan navetan vintille on rakennettu kokonainen kylänraitti. Täältä löytyy uudistettu Muistojen kultaa - nuoruuden hurmaa 1950- ja 1960 -luvuilta näyttely. Musta-valkoruutuinen keittiönlattia ja punaiset tuolit melkein houkuttelevat istumaan alas kaffelle. Bensa-asemalta löytyy vanha Kupla ja sellainen hauska vanhanaikainen bensapumppu. Kampaamoon voi kurkistaa ikkunoiden läpi kun rouvat kaunistautuvat. Näyttely on minusta toteutettu hauskalla ja hyvin visuaalisella tavalla ja kaikki näytteillä olevat esineet ovat aitoja ja oikeasti vanhoja.



Kodinkoneet ovat olleet hyvin erinäköisiä 50-60 -luvuilla. Arvokkaissa ja melko harvinaisissakin laitteissa oli jalopuiset rungot. Esillä on myös ensimmäisiä pulsaattoripesukoneita joihin pyykkilaudat, muuripata ja lipeäkivi vaihdettiin pikkuhiljaa. Näyttelyteksti tiesi kertoa, että siirtyminen tapahtui hitaasti koska arveltiin ettei joku kone voi tehdä riittävän puhdasta. Kyllä elämä on ollut huomattavasti työläämpää ja aikaa/voimia vaativampaa kuin meillä nykyään. Tuo pölynimuri näyttää ihan kuuraketilta.


Näyttelyssä kannattaa myös katsoa rakennuksen kattoa, joka on ihan oikean arkkitehdin piirtämä. Talon emäntä kertoi minulle arkkitehdin nimen mutta koska en kirjoittanut sitä ylös en valitettavasti enää muista sitä. Näihin aikoihin kun tämä 1000m² pinta-alaltaan oleva navetta on suuniteltu eivät arkkitehdit piirtäneet tällaisia "vähempiarvoisia rakennuksia". 


Jos kahvihammasta kolottaa löytyy näyttelytilasta myös ihan oma kahvila, jossa punaruutuiset pöytäliinat ja pelargoniat kukkivat. Musiikki kantautuu kahvilaan jo vieressä olevalta Huvi-Hovin tanssilavalta kantautuu jo Olavi Virran Punaiset lehdet. Minua alkoi naurattaa ja vaistomaisesti katsahdin ympärilleni näkyy Aina Inkeri Ankeista jossain kun Olavi laulaa :) Tanssilavan takahuoneessa on pelattu korttia, otettu ehkä muutama neuvoa-antava ryyppykin ja keikka-autokin näyttää siltä ettei enää kovin montaa matkaa kyllä kulje. 




Hovilan navetasta löytyy myös pieni elokuvateatteri, joiden penkeillä on istuttu katsellen Suomi-Filmin uusimpia Tauno Palo, Ansa Ikonen, Joel Rinne, Teija Sopanen leffoja. Siellä pyöri ihana mustavalko filmi, jossa nuoripari kulki kesäisessä koivumetsässä romanttisesti. Hyvin viatonta ajankuvaa. 


1950-luvun kouluissa on ollut vielä tuplapulpetit, pahviset opetustaulut ja mustepullot. Näihin aikoihin myös noustiin seisomaan kun vastattiin opettajalle ja nurkkaan joutui kepposista häpeämään. Pitkä matka on tultu nykyiseen koululaitokseen! Ja nuo ihanat opetustaulut ovat nyt kuuminta hottia kotisisustuksessa. Voi kun vielä joskus löytäisin omani jostain...


Badding-kioski Paratiisi

Kun Somerolla ollaan niin totta kai myös Nostalgiaviikon aikana on legendaarinen Badding Paratiisi kesäkioski avoinna. Kioski ei ole ihan Someron keskustassa mutta jo ajaessaan Somerolle päin huomasin tämän pikkuisen lippakioskin. Tällä paikalla on ollut Rauli Badding Somerjoen vanhempien Somerniemen kioski, joka kunnostettiin 1987 laulajan muistokohteeksi. Tämä kioski on ehdottomasti nähtävä ja otettava vaikka korvapuustikaffet Baddingin muistolle. Mahdollista myös heittää tikkaa siinä kahvittelun lomassa ja ostaa Badding matkamuistoja. 



Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Rauli Badding Somerjoen syntymästä ja 30 vuotta hänen kuolemastaan. Someron Esankalliolla esitetään kesällä musiikkinäytelmää laulajasta ja hänen elämästään. Esityksen suojelija on Aki Kaurismäki ja Heikki Hela on pääroolissa. 


Huomenna ja sunnuntaina siis jatkuu Nostalgiaviikkoa Somerolla ja ohjelma löytyy tästä.  Huomenna myös Happy Days V tapahtuma Rantatuvalla 11-18. 50's myyntitelttoja, kampaajia, muotinäytöksiä, tanssiesityksiä, livemusiikkia ja Miss Kurvikas finaali. Ilta päättyy burleski-esitykseen Hämeenportissa. 

Jos tekee mieli nauttia nostalgiasta ja tehdä aikamatka niin Somerolle kannattaa mennä. 
Kiitos Sofialle   presspassin järjestämisestä ja kattavasta informaatiosta. 




14 kommenttia:

  1. 50 ja 60 luvussa on sitä jotain. Autot ja naiset oli niin koreita. Tuota mekkohommaa pitääkin kurkata Facebookissa, ihanaa kun on isojakin kokoja.
    Oikein mukavaa viikonloppua sinulle Marjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaankohan me tultu "vanhoiksi" kun tällainen nostalgia kiinnosta. Nuo fiftarimekot ovat kyllä ihania ja olisi kiva edes kokeilla niitä joskus ❤️

      Poista
  2. Nuo on kyllä ihan huippujuttuja käydä.Tuolla kuvassa punainen puhelin oli upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen puhelin oli Aikku itse asiassa käsilaukku. Eikö olekin hurmaava ❤️
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Oi oi, tuo tapahtuma olisi kyllä joskus pakko kokea! Päiväsi vaikutti todella kivalta ♥ Mä rakastan vanhoja amerikkalaisia autoa ja niiden jylinää. Ompahan minulla itsellänikin sellainen ollut villeinä nuoruusvuosina. Kellohame on myös hankintalistalla. Niissä ja koko 50-luvussa vaan on sitä jotain ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että sinä olisit pitänyt tästä tapahtumasta! Kellohameet vaan ensi vuonna heilumaan Krisse ja tänne mukaan ❤️

      Poista
  4. Vau millä aikamatkalla oletkaan ollut! Mainioita nuo vanhat esineet, purkit ja purnukat.

    Se oli sitä aikaa kun miehet olivat miehiä ja naiset naisia. Mutta nuo tuon ajan amerikanrassit, niistä olen edelleenkin sitä mieltä että ovat aivan hirveitä lotjia. En ole koskaan tykännyt jenkkiautoista, saksalaisen autoinsinöörin tuotokset ovat aivan eri maata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä varsinainen aikamatka ja hauska sellainen :)
      Jenkkiautoissa on oma viehätys vaikka itsekin luotan omassa autossani saksalaisee - wink wink - meillä taitaa olla vielä sama merkki.

      Poista
  5. Ihanaa, sinäkin pääsit Nostalgiaviikolle mukaan! Vietin Somerolla maanantain ja tiistain ja Popot pogoillen -blogissa on kahden päivän kiertelyistä jo monta juttua. Lisää luvassa, linkki tällä viikolla saamaani Kesätapahtumien Suomi -haasteen vastaukseen. Jutusta löydät haasteen aloituspostauksen, Lempipaikkojani-blogin.

    http://www.rantapallo.fi/ananas2go/2017/05/27/nostalgiaviikko-ja-ol-hollil-kesatapahtumien-suomi-somerolla/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin jo Nostalgiaviikon aikana kurkkimassa sinun upeita postauksia - olisi ollut kiva törmätä Somerolla mutta taidettiin olla ihan eri päivinä. Täytyypä tutustua tarkemmin tuohon Kesätapahtumien Suomi -haasteen ja ehkä lähteä siihen vaikka mukaan. Marjon matkassa kun varmasti tulee kesätapahtumia kiertämään...
      Kiva kun kommentoit ❤️

      Poista
  6. Ooh siellähän on kaikkea mistä minäkin tykkään ja ihana tuo korilaukku ja sun täydellinen look <3 Aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korilaukku oli suloinen :) samoin muutama mekko, joita ei ikuistanut kuviini.
      Aurinkoista viikonloppua sinulle ❤️

      Poista
  7. Aivan huikean hieno postaus! Minähän tein tässä aikamatkan 50-luvulle tätä lukiessani. Autot ovat upeita, naiset kauniita ja naisellisia ja elämä verkkaisempaa. Ja Marjo, sinäkin näytät niin tyylikkäältä huivissasi <3
    Ja hienoa, kun Somerolla muistetaan ja kunnioitetaan omaa poikaa. No Baddinghan toi meille Paratiisin.
    Iloista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ❤️ Härkälän kartano oli myös huikeaa aikamatkaa ja siellä mentiin vielä kauemmas historiaan. Tästä todella tulossa omaa postausta jossain vaiheessa.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua Tuula ❤️

      Poista